16.12.08

En ajatellut mitään

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä kolumnoidaan joka viikko otsikolla Mitä ajattelin tänään. Samalla idealla olen päivittänyt omaa blogiani jo puolitoista vuotta. Viime päivinä olen tehnyt sitä harvemmin, koska en ole ajatellut mitään.

Tänään keskityin hetkeksi ajattelemaan menneitä ajatuksiani, muistelemaan ruokatunnilla käytyjä keskusteluja ja työpäivän aikana kehiteltyjä totetuttamiskelvottomia ideoita.

Hmm. Töissä ei ole tapahtunut mitään eriskummallista, eteenpäin on menty hitaasti mutta ilman erityisiä ponnistuksia ajattelun saralla. Eilen oli lounaaksi makaroonilaatikkoa niinkuin joka kolmas viikko maanantaisin on, ja istuin tunnin henkilöstöpalaverissa keskittyneesti kuunnellen, mutta mitään muistiin paperille tai aivoihin laittamatta. Enkä tänään eilisestä työpäivästä muuta enää muista.

Perjantaina olin Moskovan Oratorio-kuoron konsertissa. Händelin Messias-oratorio, mitä minä siitäkään ajattelisin? Tai sen aikana? Ehkä sitä että olikohan toinen naissolisteista ihastunut kuoronjohtajaan, mistä maasta vieressä istunut pariskunta oli ja onko luutapallokauden aloittamiseen mahdollisuuksia ennen joulua?

Lauantaina oli hauskat mutta hyvin tavanomaiset pikkujoulut. Tai jos ei yleismaaailmallisen tavanomaiset, niin ainakaan niistä ei kannata yrittää raportoida kenellekään paikalla olemattomalle. Kaikki paikalla olleetkin olivat sen verran virkeitä, ettei heille ole tarpeen kerrata tapahtumien kulkua.

Sunnuntaina en jaksanut mennä lähiravintolaan lounaalle saati pelaamaan sählyä. Makasin sohvalla ja katselin tv:tä, ja ajattelin korkeintaan sitä että pitäisi tehdä jotain - jos sitäkään.

Tänään mun piti kuuklaamalla etsiä vastausta erääseen kysymykseen. Googlen sijaan eteeni aukesi Just Ask Jesus -sivusto. Hämmennyin niin etten muistanut kysymystä. Vastauksesta en enää edes haaveile.

Lopputulos on siis että tästä kaikesta ei saa aikaiseksi tekstiä, jossa olisi joku punainen lanka. Taitaa olla kaikki langat jossain neulottavana punaisiksi pipoiksi ja villasukiksi.

Hetsku, []

Ei kommentteja: