Tasaista mössöä

Elämä on asettunut uomilleen täällä, ja on nyt tasaista ja arkista mössöä niin kuin evääksi tehty ja jugurttipurkkiin pakattu inkivääri-porkkanasosekeitto.

En ole kirjoittanut sillä koen ettei ole mitään erikoista raportoitavaa. Käyn töissä ja salilla, jälkimmäisessä innokkaammin kuin ensiksi mainitussa. Haravoin pihaa. Pesen pyykkiä ja pinoan puhtaita ja jo päällä olleita iltaisin sekaisin läjään kun en jaksa viikata niitä, ja sänkyyn on kumminkin mahduttava nukkumaan. Haeskelen kadonnutta kalenteria ja tiskiainepulloa, jotka molemmat varmasti ovat jossain täällä, mutta lymyävät piiloissaan. Silppuan granaattiomenaa valmiiksi aamupalaa varten, ja keittiön seinät näyttävät siltä kuin siellä olisi teurastettu pieni possu. Teen puolipahaa mustikkapiirakkaa (joka on oikeasti ihan hyvää, mutta jotenkin outoa). Huomaan ilman kylmentyneen ihan pakkasen puolelle asti ja rasvaan käsiäni Pirkka-käsivoiteen perään haikaillen.

Vaan johan siinäkin oli sanottavaa. Eikä se elämä niin tylsääkään ole. Suunnittelen Karibian-risteilyä tammikuulle, tapaan kohta veljeni New Yorkissa jos Finnairin lentoemännät suovat, ja jännityksellä odotan päivää kun lehti-imuriauto tulee ja imuroi haravoimamme lehdet kadun varresta kyytiinsä.

Sitä paitsi tossa sosekeitossa on niin paljon inkivääriä, että meinaa tulla itku.

Säpinää! Hei, soittakaa poliisit! Säpinää!

Hetsku, joka odottelee että taulujen tarranauhat kuivuisivat! Siitä ehkä lisää ensi kerralla (tai sitten ei).

Suomi, jota ei enää ole (on täällä)

Kävimme Kipinä-kerhon joulumyyjäisissä. Haitarimusiikki soi, kansallispukuiset rouvat myivät pullapitkoja ja ruislimppuja ja puhuivat suomea, jota ei enää puhuta Suomessa. Kahvilasta sai karjalanpiirakoita, jotka olivat niin hyviä että harvoin saa Suomessakaan. Joku kysyi maksetaanko ostokset dollareilla. Arvelimme että ehkä markat ovat käypää valuuttaa.

 Hetsku ihmemaassa: pullaa, ruisleipää, karjalanpiirakoita! Kuva MikkoMikon.

Tänään vaivasimme oman taikinan ja hämmensimme puuron, illalla teemme itse piirakoita. Välissä käymme baltimorelaisessa baptistikirkossa kuuntelemassa kaverimme puhetta. Kirkkoon lähtöä odotellessa täytyy haravoida pihaa ja kerätä tuulen katkomat oksat maasta.

Emme ole keski-ikäisiä. Olemme siirtyneet suoraan eläkeläisiksi.

Hetsku, elaikelaine

Walk with me to work eli ruskaretki töihin

Tänään aamulla maa oli rapea kun lähdin töihin.

Puut sen sijaan tuntuivat olevan liekeissä.

Matkan varrella on hirveesti erilaisia kylttejä. Niin ku "It's the Law" suojatien keskellä. Sol'laki!

Tämmösten talojen ohi kävelen. Reitti olis ihana jos autoja ei olis ollenkaan.

Varo töyssyä. Ja häikäistymistä.

Tässä ollaan suurin piirtein puolessavälissä. Ylämäkeen mennään.

Puut on kyllä niin kauniita, että ihmettelen miksen joka aamu kävele töihin.

Yksi ruusu on kasvanut aidan vierellä, ja se kauniisti kukoistaa.

Nokian kamera ei tee oikeutta luonnolle, mutta osaatte varmaan lisätä tähän vielä lisää hämmästyttävää valoa.

Amerikkalaiset juoksee tosi paljon. Siis ne jotka hyötyliikkuu ja kuntoilee.

Huonokuntoisia ei jalkaisin juuri näekään..

Nyt ollaan jo alamäessä, melkein töissä. Puukin tuulettaa.

Tähän voisi ehkä jäädä joskus lepäilemään. Ei siksi että tää olisi jotenkin ihana, vaan siksi että tää näyttää siltä ettei kaikki oo niin justiinsa, joten ehkä vieras matkalainenkin saisi hetken istahtaa.

Tän suoran päässä ollaan jo perillä.

Yksi syksyn värikäs lehti tämäkin. Aatelkaapa että kaikki lehdet on laitettu muovipusseihin joka aamu.

Maailma ei tosiaankaan pelastu, joten kannattaa nauttia siitä vielä kun ehtii.

HetsQ, joka on siis saapunut töihin.

New Yorkista kaksi viikkoa myöhemmin

Ei se New York niin sanattomaksi tehnyt että siksi olisin ollut vaiti viime viikot. Olen vain ollut saamaton. Ja vähän surullinenkin.

New York oli edelleen kiva kaupunki (jos ei nuku hostelli Uptownissa). Korkeat talot ja suorat tiet tekevät maisemista jotenkin huikaisevia. Hyvän paikallisoppaan avulla löysimme kivoja ruokapaikkoja ja testasimme illalla noin kahtakymmentä eri ravintolaa, aina eteisen verran. Väkeä oli ehkä vähän liikaa meidän makuun.

 Kuvan otti mun MikkoMikko - M.O.T.

New Yorkiin palaamme vielä monta kertaa. Sitä paitsi: Kotona Washingtonissa parturi leikkasi 65 dollarilla hiukseni huonosti ja siinä kesti aika kauan. New Yorkissa parturi leikkasi hiukseni 20 dollarilla nopeasti ja ihan hyvin. Ja kun 45 dollarilla saa meno-paluubussilipun New Yorkiin niin siellähän kannattaa käydä vaikka parturireissulla pelkästään!

Surua syksyyn on tuonut kuolema, joka tuntuu saapuvan aina kolmesti yhteen piiriin. Ensin Pappa nukkui ikiuneen isosiskon 40-vuotissynttäripäivänä. Kuolema ei ollut yllätysvieras vanhalle ja vuodelevossa olevalle ihmiselle, mutta on se viimeinen hetki siitä huolimatta aina järkyttävä, tyhjä ja niin...surullinen.

Myöhemmin kuulin että Papan työkaveri kuoli hautajaisissa hautausmaan portille. Ja muutama päivä myöhemmin kuulin moskovalaisen työkaverin lähteneen samalle matkalle.

Joten mitä enää voi sanoa? Ei kai juuri mitään.

Mutta elämä se vaan jatkuu.

HetsQ, joka toivottaa kaikille levollista unta.