Eevalta tuli eilen kiireinen viesti. ”Tajusin että tänään on ortodoksinen loppiainen ja ensi yönä (loppiaisyönä) pitää mennä avantoon.” Vallankumouksen aukiolle on tarkoitusta varten tuotu yöksi kylmäpalju. Munkit siunaavat veden gospodi pomilui, ja sitten kastaudutaan veteen kolmesti.
Mutta kello 22.30 aukio on hiljainen, eikä avantouimareita näy missään. Palju työnnetty syrjään ja tyhjennetty. Mitäs nyt tehdään?
Eevan laulutuntien säestäjä Ruslan oli vinkannut että myös Tsaritsinossa on avanto. Olemme sopivasti juuri oikean metrolinjan pysäkillä, joten kolistelemme metrolla sinne. Puiston portilla vartija viittaa kaukaisiin ihmishahmoihin, "kyllä, tuolla voi uida". Juoksemme posket jäässä puiston poikki muiden perässä kohti tapahtumien keskipistettä.
Väkeä on paljon ja pakkastakin noin viisitoista astetta. Pukuhuonetta ei sen sijaan ole yhtään. Riisumme vaatteet läjään hankeen, ja menen pitkikset jalassa avantojonoon. Ennen kuin pääsen veteen olen jo niin jäässä ettei pulahdus tunnu enää miltään. Notkistan vedessä polvia ohjeen kolme kertaa, mutta siunausta en tunne. En tunne mitään, sillä olen läpijäässä.
Heti kun olen noussut avannosta, valot sammuvat. Nytkö tuli loppu? Etsin pimeässä omia tossujani, ja samalla valot syttyvät.
Tossut löytyvät, ja lähden muihin uimareihin törmäillen kohti vaatekasaa. Ensin sormet on niin jäässä ettei pukemisesta meinaa tulla mitään, mutta yhtäkkiä tuleekin ihan lämmin. Märkä toppi ja alashousut jäävät alle, joten parempi lähteä kiireesti kotiin.
Puoli yhden aikaan yöllä palaamme kotiin Leninin valvovan silmän alla. Pitkät kalsarit ja uimasukat on jäätyneet muovikassissa koviksi koppuroiksi, ja minusta jää jälkeen pian jäätyvä vesivana.
HetsQ, koska Loppiaisena avantouinti on terveellistä
