Jännittämisen tila on tällä hetkellä kuin kattoisi ikkunasta ulos vilkkaalle kadulle. Nyt ikkuna on kiinni. Näen ihmisvilinän mutten kuule kadun ääniä. Ihan yllättäen ikkuna repsahtaa auki ja alkaa kohina, huuto ja mekastus. Pyrin pitämään ikkunaa kiinni, vaikka välillä on tietysti hyvä tuulettaa.
Asunto - koti! - on irtisanottu, ja sian säkissä varannut Sanna tulee arvioimaan kotini asuinkelpoisuutta lauantaina. Kuvailujeni perusteella Sanna arvioi kämpän sympaattiseksi. Arvioin minäkin.
Myös muita sopimuksia ja diilejä on irtisanottu. Muuttopäivä on sovittu, Jaskan päivänä voi pakkaus-urakan päätteeksi mennä virkistävälle uinnille kylmenevään veteen.
Nyt voisin irtisanoa alkaneen kesäflunssan ja tehdä jotain muuta kuin elbailla sohvalla, varsinkin kun telkkarista ei tule mitääääään. Onneks tv-lupakin on jo irtisanottu.
Hetsku, jännittämisen aallonpohjassa ja flunssan aallonharjalla.
27.6.07
23.6.07
Juhannuksen yllätyserikoisjuhlat: kotona!
Mulla on kavereiden ja perheeni kommenttien mukaan taipumus liehua missä milloinkin. Ohjelmaa on järjestetty kuukausiksi eteenpäin. Nyt ohjelmaa on heinäkuun lopulle sopivasti. Sen jälkeen edessä on vain yksi ohjelmanumero, Moskova.
Juhannukseksi en järjestänyt itselleni autossa istumista tai nukkumista, vaan luotin (enkä turhaan!) äitin kodin vauhtiin Vantaalla ja Elinan äitin puutarhaan Keravalla. Juhannuspäiväksi palasin kotiin ja olen ollut tekemättä mitäään erikoista: nukuin päikkärit, puhuin Anskun kanssa puhelimessa, yritin mesettää Franbinin kanssa parvekkeella auringon häikeessä ja söin vähän juhannuksesta jääneitä sipsejä. Arkista juhlaa. Illalla menenemme Elinan kanssa vielä jonnekin luontoon. Ja nyt menen takaisin parvekkeelle.
Hetsku, tänään kotona ja just kohta parvekkeella.
Juhannukseksi en järjestänyt itselleni autossa istumista tai nukkumista, vaan luotin (enkä turhaan!) äitin kodin vauhtiin Vantaalla ja Elinan äitin puutarhaan Keravalla. Juhannuspäiväksi palasin kotiin ja olen ollut tekemättä mitäään erikoista: nukuin päikkärit, puhuin Anskun kanssa puhelimessa, yritin mesettää Franbinin kanssa parvekkeella auringon häikeessä ja söin vähän juhannuksesta jääneitä sipsejä. Arkista juhlaa. Illalla menenemme Elinan kanssa vielä jonnekin luontoon. Ja nyt menen takaisin parvekkeelle.
Hetsku, tänään kotona ja just kohta parvekkeella.
18.6.07
ps. Kyllä rahaa on!
Kivoja tutkimustuloksia: Moskova on arvioitu expateille kalleimmaksi kaupungiksi maailmassa. Ei mikään ensisijaisin titteli tulevalle kotikaupungille.
Should I stay or should I go?
Hyvä ettei tässä vaiheessa oikeesti voi enää valita lähteäkö vai jäädä. Lähteä pitää. Jos aina vaan valitsisi sen mukaan mikä just silloin tuntuis houkuttelevimmalta, niin pääsisikö sitä koskaan edes ylös sängystä? Töihin tulis varmaan harvemmin lähdettyä, ei Helsinkiin saati sitten Moskovaan.
Tapasin pitkästä aikaa Meksikosta koulutukseen ja lomalle saapuneen Pian. Sen lisäksi että oli mahtavaa tavata Pia pitkästä aikaa, oli mielenkiintoista kuulla Pian fiiliksistä ja kokemuksista. Sanonta "viisaat oppivat toisilta ja keskinkertaisuudet tekemistään virheistä" todistetaan oikeaksi talossa varmaan monta kertaa vuodessa. Niin paljon kokemusta ulkomaille muuttamisesta, niin vähän toisten kommelluksista opitaan...Lohduttavaa on kuitenkin se, että sanonnan toisen lauseen mukaan "tyhmät eivät opi mistään, sillä he osaavat jo kaiken", ja minä en kyllä edes unissani kuvittele osaavani muuttaa ulkomaille. MOT-lauseketta soveltaen MTPT eli Mikä Tulee Pian Todistetuksi.
Tänään vietettiin myös Viralliset Läksiäiset. Onneksi aurinko salli terasseiluin! Toivottavasti sallii niitä myös jatkossakin sillä sovittiin että nämä olivat vasta ensimmäiset pitkässä sarjassa. Sain paljon kivoja lahjoja, ja uskon että tapani ja mieltymykseni ollaan kahdessa ja puolessa vuodessa opittu tuntemaan. Saa nähdä oppiiko vanha koira uusia temppuja, tai uusi työyhteisö minun käyttöohjeitani. Vanha on oppinut, kiitos heille siitä.
Hetsku, vielä vähän läksiäisten jälkeisessä pöllyssä.
Tapasin pitkästä aikaa Meksikosta koulutukseen ja lomalle saapuneen Pian. Sen lisäksi että oli mahtavaa tavata Pia pitkästä aikaa, oli mielenkiintoista kuulla Pian fiiliksistä ja kokemuksista. Sanonta "viisaat oppivat toisilta ja keskinkertaisuudet tekemistään virheistä" todistetaan oikeaksi talossa varmaan monta kertaa vuodessa. Niin paljon kokemusta ulkomaille muuttamisesta, niin vähän toisten kommelluksista opitaan...Lohduttavaa on kuitenkin se, että sanonnan toisen lauseen mukaan "tyhmät eivät opi mistään, sillä he osaavat jo kaiken", ja minä en kyllä edes unissani kuvittele osaavani muuttaa ulkomaille. MOT-lauseketta soveltaen MTPT eli Mikä Tulee Pian Todistetuksi.
Tänään vietettiin myös Viralliset Läksiäiset. Onneksi aurinko salli terasseiluin! Toivottavasti sallii niitä myös jatkossakin sillä sovittiin että nämä olivat vasta ensimmäiset pitkässä sarjassa. Sain paljon kivoja lahjoja, ja uskon että tapani ja mieltymykseni ollaan kahdessa ja puolessa vuodessa opittu tuntemaan. Saa nähdä oppiiko vanha koira uusia temppuja, tai uusi työyhteisö minun käyttöohjeitani. Vanha on oppinut, kiitos heille siitä.
Hetsku, vielä vähän läksiäisten jälkeisessä pöllyssä.
17.6.07
Missä on Moskovan provinssi?
Pohdin otsikkokysymystä matkalla Seinäjoen rokista kotiin, joka on vielä Helsingissä. Onko Venäjällä joku rokkitapahtuma, jossa törmään pariin opiskelukaveriini, veljen entiseen työkaveriin, ystävän häissä olleeseen tyttöön ja hänen mieheensä, kotipaikkakuntalaisiin poikiin jotka tuntevat minut vaikka minä en heitä? Voinko paluumatkalla sieltä venäläisestä rokista lähetellä viestejä ohi vilahtavissa, tutuissa kaupungeissa asuville tutuille, ja puhua vaan "provinssista", ja muut ymmärtävät mistä puhun? En.
Ei varmasti ole tarkoituskaan, että voin. Tarkoitus on, että voin niissä tutuissa kaupungeissa asuville tutuille lähettää viestejä ei-tutuista venäläisistä rokkitapahtumista, jossa törmäsin vain ei-tuttuihin tyyppeihin. Molemmissa tapauksissa on molemmat puolet, niin kuin Paulalla ja Mirallakin.
Lauran kanssa sovimme tänään juuri elävämme hetkessä aina muuttoon asti, sillä tämä on The Last Summer in Helsinki. Tiedämme ettei niin pitäsi ajatella. Sitten kun olemme Mossessa, teemme viisvuotissuunnitelman, jos tuntuu, että sellaiseen on tarvis.
Arvelin että voisin siten juoda provinssista yli jääneet (se on mahdollista, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin!) oluet ja salmiakit, ja jätän huomisen työpäivän murehtimisen huomiselle. No, ei janota, enkä tässä hetkessäkään ala elelemään vastoin tuntemuksiani. Sitä paitsi näen aamulla Meksikon-Pian, ja haluan keskittyä häneen enkä omaan päänsärkyyni.
Hetsku, nyt vielä Törnävän ala-asteen pihan hiekassa ja kahden auto-yön jälkeisessä kumarassa.
Ei varmasti ole tarkoituskaan, että voin. Tarkoitus on, että voin niissä tutuissa kaupungeissa asuville tutuille lähettää viestejä ei-tutuista venäläisistä rokkitapahtumista, jossa törmäsin vain ei-tuttuihin tyyppeihin. Molemmissa tapauksissa on molemmat puolet, niin kuin Paulalla ja Mirallakin.
Lauran kanssa sovimme tänään juuri elävämme hetkessä aina muuttoon asti, sillä tämä on The Last Summer in Helsinki. Tiedämme ettei niin pitäsi ajatella. Sitten kun olemme Mossessa, teemme viisvuotissuunnitelman, jos tuntuu, että sellaiseen on tarvis.
Arvelin että voisin siten juoda provinssista yli jääneet (se on mahdollista, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin!) oluet ja salmiakit, ja jätän huomisen työpäivän murehtimisen huomiselle. No, ei janota, enkä tässä hetkessäkään ala elelemään vastoin tuntemuksiani. Sitä paitsi näen aamulla Meksikon-Pian, ja haluan keskittyä häneen enkä omaan päänsärkyyni.
Hetsku, nyt vielä Törnävän ala-asteen pihan hiekassa ja kahden auto-yön jälkeisessä kumarassa.
14.6.07
Uusi yritys uudelle alulle
Marraskuun 1. päivänä viime vuonna sain kuulla odottavani Moskova-nimistä lasta. Laskettu aika on 1.8. Se on aika pian.
En todellakaan aikonut tätä lasta hankkia. Ensimmäisenä lapseni nimi olisi Varsova tai Madrid. En ollut varsinaisesti edes vauvakuumeinen, vaikkakin jo altis keskustelulle. Niinpä 16.10.2006 tulin ympäripuhutuksi, Moskovastakin kasvaa kaunis ja kiltti lapsi. Suostuin siihen tuskaiseen ja hikiseen hetkeen, jolla määriteltiin tulevaisuuteni arkea. Laura kevyesti painosti, Riitta töitä tehdessään kannusti, mutta itse siihen lopulta suostuin. Kului viikko, kului toinen, mitään ei kuulunut. Aloin suunnitella lasta, jonka nimeksi tulisi Tokio.
Raskauteni huomattiin töissä ennen kuin sain siitä itse virallisen vahvistuksen. Sain onnitteluja, hämmennyin, olin kai iloinenkin. Menin illalla siskon ja äitin (joka muuten on jo isoäiti!) kanssa katsomaan Ravintola Lokkia Kinopalatsiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna aika hauska sattuma, olihan Tokio-lastakin jo suunniteltu, vaikka Helsingistähän elokuva kertoo. Kerroin uutisen, kaikkia taisi vähän jännittää. Sisko muistutti, että en aikoinani ollut Helsingistäkään niin innoissani. Nyt en malttaisi siitä luopua.
Toisena virallisena raskauspäivänä tein kuten odottavat äidit kai usein tekevät, hankin kirjallisuutta. Ostin Oppaan venäläisyyteen, joka on vieläkin kesken. Aioin perehtyä aiheeseen perusteellisesti, en jaksanut lopulta edes Lonely Planetia lukea, jonka samassa liemessä olevalta Lauralta lainaksi sain.
Aloin lisäksi kirjoittamaan blogia raskauden alkuvaiheista, kirjoitin kai noin kolmena iltana, ja julkistin tekstini vain siskolleni. Kirjoittelu jäi, ja nyt blogi on niin passivoitunut jo, etten saa sitä auki. Yritän olla aktiivisempi.
En saanut ystävilleni kerrottua uutista (mitä nyt Paulalle Miljoonasateen keikalla lipsahti!), yritin kai keksiä tarpeeksi raflaavaa tapaa. Lopulta kerroin kuin vahingossa Sakan isän pankin mökillä läsnäolleille tivatessani ensi kesän festareiden ajankohtaa (joka on muuten neljän viikon päästä jo). Siitä uutinen hiljalleen levisi. Lapsen isää se ei ole vielä kai tavoittanut, ei ole ainakaan ilmottautunut.
Alkuintoilun jälkeen asian annettiin olla. "Onhan tässä vielä aikaa". Vatsakin oli jo Budapestin jäljiltä sen verran iso, ettei se siitä isommaksi kasvanut.
Käytännön asioiden järjestelyjen myötä myös Suuremmat Merkitykset ovat hiljalleen palanneet vaivaamaan yöuntani (no ei oikeesti, mutta kiva sanoa niin). Elämä muuttuu. Vanha ei lopu, se vaan muuttaa Moskovaan. En tiedä onko uutta alkuakaan, vaikka otsikossa niin uhoan.
Fiilikset vaihtevat niin kuin hormonien riivamalla naisella konsanaan. Vitutti, kun ajattelin että Melantien lain mukaisesti törmään Elämäni Mieheen kesäkuun alussa, riittävän aikaisin jumiutuakseni herraan, liian myöhään jotta hän lähtisi mukaan Mosseen. 1.6. tapaamani mies on alkanut vaikuttaa ei-Taitolta, ja olen ruvennut ajattelemaan olevani etuoikeutettu. Uskon, ettei kyseessä ole ohimenevä fiilis, vaan asian oikea laita.
Jos tiedätte toisin, älkää kertoko.
Hetsku, tänään Krunikassa sateelta suojassa.
En todellakaan aikonut tätä lasta hankkia. Ensimmäisenä lapseni nimi olisi Varsova tai Madrid. En ollut varsinaisesti edes vauvakuumeinen, vaikkakin jo altis keskustelulle. Niinpä 16.10.2006 tulin ympäripuhutuksi, Moskovastakin kasvaa kaunis ja kiltti lapsi. Suostuin siihen tuskaiseen ja hikiseen hetkeen, jolla määriteltiin tulevaisuuteni arkea. Laura kevyesti painosti, Riitta töitä tehdessään kannusti, mutta itse siihen lopulta suostuin. Kului viikko, kului toinen, mitään ei kuulunut. Aloin suunnitella lasta, jonka nimeksi tulisi Tokio.
Raskauteni huomattiin töissä ennen kuin sain siitä itse virallisen vahvistuksen. Sain onnitteluja, hämmennyin, olin kai iloinenkin. Menin illalla siskon ja äitin (joka muuten on jo isoäiti!) kanssa katsomaan Ravintola Lokkia Kinopalatsiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna aika hauska sattuma, olihan Tokio-lastakin jo suunniteltu, vaikka Helsingistähän elokuva kertoo. Kerroin uutisen, kaikkia taisi vähän jännittää. Sisko muistutti, että en aikoinani ollut Helsingistäkään niin innoissani. Nyt en malttaisi siitä luopua.
Toisena virallisena raskauspäivänä tein kuten odottavat äidit kai usein tekevät, hankin kirjallisuutta. Ostin Oppaan venäläisyyteen, joka on vieläkin kesken. Aioin perehtyä aiheeseen perusteellisesti, en jaksanut lopulta edes Lonely Planetia lukea, jonka samassa liemessä olevalta Lauralta lainaksi sain.
Aloin lisäksi kirjoittamaan blogia raskauden alkuvaiheista, kirjoitin kai noin kolmena iltana, ja julkistin tekstini vain siskolleni. Kirjoittelu jäi, ja nyt blogi on niin passivoitunut jo, etten saa sitä auki. Yritän olla aktiivisempi.
En saanut ystävilleni kerrottua uutista (mitä nyt Paulalle Miljoonasateen keikalla lipsahti!), yritin kai keksiä tarpeeksi raflaavaa tapaa. Lopulta kerroin kuin vahingossa Sakan isän pankin mökillä läsnäolleille tivatessani ensi kesän festareiden ajankohtaa (joka on muuten neljän viikon päästä jo). Siitä uutinen hiljalleen levisi. Lapsen isää se ei ole vielä kai tavoittanut, ei ole ainakaan ilmottautunut.
Alkuintoilun jälkeen asian annettiin olla. "Onhan tässä vielä aikaa". Vatsakin oli jo Budapestin jäljiltä sen verran iso, ettei se siitä isommaksi kasvanut.
Käytännön asioiden järjestelyjen myötä myös Suuremmat Merkitykset ovat hiljalleen palanneet vaivaamaan yöuntani (no ei oikeesti, mutta kiva sanoa niin). Elämä muuttuu. Vanha ei lopu, se vaan muuttaa Moskovaan. En tiedä onko uutta alkuakaan, vaikka otsikossa niin uhoan.
Fiilikset vaihtevat niin kuin hormonien riivamalla naisella konsanaan. Vitutti, kun ajattelin että Melantien lain mukaisesti törmään Elämäni Mieheen kesäkuun alussa, riittävän aikaisin jumiutuakseni herraan, liian myöhään jotta hän lähtisi mukaan Mosseen. 1.6. tapaamani mies on alkanut vaikuttaa ei-Taitolta, ja olen ruvennut ajattelemaan olevani etuoikeutettu. Uskon, ettei kyseessä ole ohimenevä fiilis, vaan asian oikea laita.
Jos tiedätte toisin, älkää kertoko.
Hetsku, tänään Krunikassa sateelta suojassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)