Hyvä ettei tässä vaiheessa oikeesti voi enää valita lähteäkö vai jäädä. Lähteä pitää. Jos aina vaan valitsisi sen mukaan mikä just silloin tuntuis houkuttelevimmalta, niin pääsisikö sitä koskaan edes ylös sängystä? Töihin tulis varmaan harvemmin lähdettyä, ei Helsinkiin saati sitten Moskovaan.
Tapasin pitkästä aikaa Meksikosta koulutukseen ja lomalle saapuneen Pian. Sen lisäksi että oli mahtavaa tavata Pia pitkästä aikaa, oli mielenkiintoista kuulla Pian fiiliksistä ja kokemuksista. Sanonta "viisaat oppivat toisilta ja keskinkertaisuudet tekemistään virheistä" todistetaan oikeaksi talossa varmaan monta kertaa vuodessa. Niin paljon kokemusta ulkomaille muuttamisesta, niin vähän toisten kommelluksista opitaan...Lohduttavaa on kuitenkin se, että sanonnan toisen lauseen mukaan "tyhmät eivät opi mistään, sillä he osaavat jo kaiken", ja minä en kyllä edes unissani kuvittele osaavani muuttaa ulkomaille. MOT-lauseketta soveltaen MTPT eli Mikä Tulee Pian Todistetuksi.
Tänään vietettiin myös Viralliset Läksiäiset. Onneksi aurinko salli terasseiluin! Toivottavasti sallii niitä myös jatkossakin sillä sovittiin että nämä olivat vasta ensimmäiset pitkässä sarjassa. Sain paljon kivoja lahjoja, ja uskon että tapani ja mieltymykseni ollaan kahdessa ja puolessa vuodessa opittu tuntemaan. Saa nähdä oppiiko vanha koira uusia temppuja, tai uusi työyhteisö minun käyttöohjeitani. Vanha on oppinut, kiitos heille siitä.
Hetsku, vielä vähän läksiäisten jälkeisessä pöllyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti