Pohdin otsikkokysymystä matkalla Seinäjoen rokista kotiin, joka on vielä Helsingissä. Onko Venäjällä joku rokkitapahtuma, jossa törmään pariin opiskelukaveriini, veljen entiseen työkaveriin, ystävän häissä olleeseen tyttöön ja hänen mieheensä, kotipaikkakuntalaisiin poikiin jotka tuntevat minut vaikka minä en heitä? Voinko paluumatkalla sieltä venäläisestä rokista lähetellä viestejä ohi vilahtavissa, tutuissa kaupungeissa asuville tutuille, ja puhua vaan "provinssista", ja muut ymmärtävät mistä puhun? En.
Ei varmasti ole tarkoituskaan, että voin. Tarkoitus on, että voin niissä tutuissa kaupungeissa asuville tutuille lähettää viestejä ei-tutuista venäläisistä rokkitapahtumista, jossa törmäsin vain ei-tuttuihin tyyppeihin. Molemmissa tapauksissa on molemmat puolet, niin kuin Paulalla ja Mirallakin.
Lauran kanssa sovimme tänään juuri elävämme hetkessä aina muuttoon asti, sillä tämä on The Last Summer in Helsinki. Tiedämme ettei niin pitäsi ajatella. Sitten kun olemme Mossessa, teemme viisvuotissuunnitelman, jos tuntuu, että sellaiseen on tarvis.
Arvelin että voisin siten juoda provinssista yli jääneet (se on mahdollista, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin!) oluet ja salmiakit, ja jätän huomisen työpäivän murehtimisen huomiselle. No, ei janota, enkä tässä hetkessäkään ala elelemään vastoin tuntemuksiani. Sitä paitsi näen aamulla Meksikon-Pian, ja haluan keskittyä häneen enkä omaan päänsärkyyni.
Hetsku, nyt vielä Törnävän ala-asteen pihan hiekassa ja kahden auto-yön jälkeisessä kumarassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti