Marraskuun 1. päivänä viime vuonna sain kuulla odottavani Moskova-nimistä lasta. Laskettu aika on 1.8. Se on aika pian.
En todellakaan aikonut tätä lasta hankkia. Ensimmäisenä lapseni nimi olisi Varsova tai Madrid. En ollut varsinaisesti edes vauvakuumeinen, vaikkakin jo altis keskustelulle. Niinpä 16.10.2006 tulin ympäripuhutuksi, Moskovastakin kasvaa kaunis ja kiltti lapsi. Suostuin siihen tuskaiseen ja hikiseen hetkeen, jolla määriteltiin tulevaisuuteni arkea. Laura kevyesti painosti, Riitta töitä tehdessään kannusti, mutta itse siihen lopulta suostuin. Kului viikko, kului toinen, mitään ei kuulunut. Aloin suunnitella lasta, jonka nimeksi tulisi Tokio.
Raskauteni huomattiin töissä ennen kuin sain siitä itse virallisen vahvistuksen. Sain onnitteluja, hämmennyin, olin kai iloinenkin. Menin illalla siskon ja äitin (joka muuten on jo isoäiti!) kanssa katsomaan Ravintola Lokkia Kinopalatsiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna aika hauska sattuma, olihan Tokio-lastakin jo suunniteltu, vaikka Helsingistähän elokuva kertoo. Kerroin uutisen, kaikkia taisi vähän jännittää. Sisko muistutti, että en aikoinani ollut Helsingistäkään niin innoissani. Nyt en malttaisi siitä luopua.
Toisena virallisena raskauspäivänä tein kuten odottavat äidit kai usein tekevät, hankin kirjallisuutta. Ostin Oppaan venäläisyyteen, joka on vieläkin kesken. Aioin perehtyä aiheeseen perusteellisesti, en jaksanut lopulta edes Lonely Planetia lukea, jonka samassa liemessä olevalta Lauralta lainaksi sain.
Aloin lisäksi kirjoittamaan blogia raskauden alkuvaiheista, kirjoitin kai noin kolmena iltana, ja julkistin tekstini vain siskolleni. Kirjoittelu jäi, ja nyt blogi on niin passivoitunut jo, etten saa sitä auki. Yritän olla aktiivisempi.
En saanut ystävilleni kerrottua uutista (mitä nyt Paulalle Miljoonasateen keikalla lipsahti!), yritin kai keksiä tarpeeksi raflaavaa tapaa. Lopulta kerroin kuin vahingossa Sakan isän pankin mökillä läsnäolleille tivatessani ensi kesän festareiden ajankohtaa (joka on muuten neljän viikon päästä jo). Siitä uutinen hiljalleen levisi. Lapsen isää se ei ole vielä kai tavoittanut, ei ole ainakaan ilmottautunut.
Alkuintoilun jälkeen asian annettiin olla. "Onhan tässä vielä aikaa". Vatsakin oli jo Budapestin jäljiltä sen verran iso, ettei se siitä isommaksi kasvanut.
Käytännön asioiden järjestelyjen myötä myös Suuremmat Merkitykset ovat hiljalleen palanneet vaivaamaan yöuntani (no ei oikeesti, mutta kiva sanoa niin). Elämä muuttuu. Vanha ei lopu, se vaan muuttaa Moskovaan. En tiedä onko uutta alkuakaan, vaikka otsikossa niin uhoan.
Fiilikset vaihtevat niin kuin hormonien riivamalla naisella konsanaan. Vitutti, kun ajattelin että Melantien lain mukaisesti törmään Elämäni Mieheen kesäkuun alussa, riittävän aikaisin jumiutuakseni herraan, liian myöhään jotta hän lähtisi mukaan Mosseen. 1.6. tapaamani mies on alkanut vaikuttaa ei-Taitolta, ja olen ruvennut ajattelemaan olevani etuoikeutettu. Uskon, ettei kyseessä ole ohimenevä fiilis, vaan asian oikea laita.
Jos tiedätte toisin, älkää kertoko.
Hetsku, tänään Krunikassa sateelta suojassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti