Vuosijuhla

Vuosi sitten lähdin samaan junaan mihin SannaPi hyppäsi tänään Helsingistä. Perillä ei näyttänyt ihan tältä, mutta vähän on silti nostalginen fiilis.

Jos vaikka huomenna itkeä tirauttais kun menen asemalle siskoa vastaan. Luulin nimittäin reilu vuosi sitten harva se ilta itkeväni täällä. En enää muista miksi.

Hetsku, melkein vuoden vanha moskoviitti. Hei Moskova - kiitti!

Mukavaa, että on kivaa.

Junalukemiseksi hankimassani Image-lehdessä, siinä, jossa on James Mollisonin hauskoja kuvia idoleidensa näköisistä faneista ja Anna Eriksson mollaa suomalaista rokkielämää, oli viimeisillä sivuilla Ilkka Kariston kolumni virtuaalisesta maailmasta. Pitäisi vierottautua kännykästä, teeveestäkin on muodikasta hankkiutua eroon.

Höpöl-löpö. Miten tärkeää ulkomailla asuessa onkaan kun voi Skypessä analysoida tuntitolkulla että mitä sekin tarkoitti ja mitä se sitten sanoi, Mesessä jutustella veljelle Irlantiin yhtä olennaisia asioita kuin vaikka kahvipöydässä tulee jaariteltua, ja Facebookista yhdellä lauseella kuulla (puoli)tuttujen kuulumisia ympäri maailman. Sitä paitsi tuota virttä virtuaalitodellisuusriipuvaisuudestahan on jo veisattu vuositolkulla. Ja vielä paitsi että teeveen voisin minäkin ihan hyvin heittää ikkunasta ulos jos vaan olisin rokkitähti.

Sen sijaan nyökyttelin Kariston vastaväitteelle ajatukseen että netissä sosiaalinen kanssakäyminen onnistuu ihan yhtä hyvin kuin reaalimaailmassa. Karisto on sitä mieltä, että "kolme mukavinta asiaa elämässä ovat (ei mukavuusjärjestyksessä) 1) holtiton yhdessänauraminen 2) hyvä ateria hyvässä seurassa 3) kaikenlainen ihokosketus."

Oma, mennyt viikonloppu sisälsi kaikkea yllämainittua. Holtitonta yhdessä ja yksinkin nauramista mille tahansa mitä Tomppa aamuyöllä hääpaikan terassilla sanoo. Vielä aamullakin lause "Tiina, onks meillä Rennietä" oli tikahduttaa elävältä.

Viikonlopun jokaisena päivänä nautin hyvin erilaisia hyviä aterioita hyvässä ja monessa seurassa.

Ihokosketustakin oli sen verran että voin olla Kariston kanssa ehdottoman samaa mieltä.

Viikonloppu oli siis mukavinta. MOT.

Kolmen mukavimman asian lisäksi viikonloppuun kuului läksiäiset työpaikan grillipaikalla, uuden ja häikäisevän akrobatiatempun opettelua ja esittelyä (odottakaa kärsivällisesti vuoroanne, temppu on sen arvoinen), kesäinen sää joka kruunasi muutenkin ihastuttavat häät, savusaunontaa, Päijänteessä polskuttelua, konjakkia (!), kaftaa (joka sisältyi yhteen hyvistä aterioista), kitaransoittoa, vähäväkisten festareiden ihmettelyä aidanraosta, tutustumista, Santa Fe -ravintolan laadun alasajon todistelua (joka taas todistaa sen ettei hyvä ateria ole välttämättä ruuan laadusta kiinni), ja tietysti 26 tuntia junamatkailua.

Hetsku, jonka nimen arabiankielinen kirjoitusasu näyttää Liisalta. Siis Lissu vaan!

...ja se on taas täällä.

Se on alkanut taas. Tai se alkoi jo pari viikkoa sitten, mutta nyt sietokyky alkaa olla koetuksella.

On kuuma. Jos kiroilisin blogissani sanoisin jopa että helvetin kuuma, mutta kiroilu on rumaa ja syntiä. On siis vain kuuma, muuta ei ole kuin kuumuus.

Mittarissa oli aamuisella työmatkalla +28c. Kotona makuuhuonessa yöllä enemmän. Kun herään kahden-kolmen aikoihin yöllä, pää ja tyyny ovat hiestä märkiä. Jaloissa on kutiavat hyttysten jälkeensä jättämät paukamat. Ikkunaa on tietysti pakko pitää auki että ilma edes vähän virtaisi.

Ratkaisuvaihtoehtoja on kaksi: joko siirryn parvekkeelle nukkumaan, sillä siellä oli illalla Buubun mukaan kylmempää kuin seinän toisella puolella makuuhuoneessani. Tai sitten hommaan vihdoinkin sen pöheltäjän sängyn viereen.

Muuten muutun läpi-äreäksi. Eilen olin väsynyt ja pintaäreä, mutta jälkimmäinen korjaantui hyvässä seurassa ja uudella sovituksella Zen Cafen Pihan ilman sadettajaa -biisiin. En muista miten se meni, mutta hikisadettajasta siinä puhuttiin.

Tänään lähden taas Suomeen, jonne on pahaksi iskenyt helleaalto. Olisipa junassa edes normaalioloista poiketen kylmä. Kuumuus on ruma sana, kylmyys soi kauniimpana.

Hetsku, jonka työpaikan pihalla sadettaja tekee joka kierroksella sateenkaaren. Se olkoon merkki siitä että kaikki kääntyy paremmaksi. Joka suhteessa.

Täällä ne on!

Epäilin että Pietari voisi ulkoilmamuseomaisuudella viedä voiton. Vaan Pietarin miehet ovat päättäneet toisin. Hotelli Hetan varauskirja ensi vuoden toukokuulle on auki alkaen...nyt!

Hetsku, 10 kuukautta euroviisuihin, kolme viikkoa lomaan. Euroviisuihin tuntuu tällä hetkellä olevan lyhyempi aika.

Ensisilmäyksen rakkaus

"Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä", kysyi multa yksi poika Lahdessa noin yhdeksän vuotta sitten. Huijasi tavallaan, sillä tiesi että me oltiin tavattu aiemminkin, minä en vaan sitä muistanut. Enkä rakastunutkaan. Vastasin etten tiedä onko se niinkään uskon asia, enemmän riippuu siitä pääseekö sen itse kokemaan.

Tämä on pohjustusta sille että tänään - eilen, jos viilataan pilkkua - näin ensisilmäykseltä varsin rakastettavan miehen. Se puhuu ihastuttavalla skottimurteella, raapii hämmentyneenä päätään kun on yrittänyt puhua venäjää ja saanut yleisön nauramaan, hymyilee paljon, ja laulaa että

just take me, don't leave me, love will come through, it is just waiting for you...

Sellainen on Travisin laulaja. En tiedä hänen nimeänsä enkä halua selvittääkään. Tältä hän tänään suurimman osan ajasta näytti.

Ja tältä näytti kissa joka aamulla työmatkan varrella nukkui auton katolla jalat rusetissa. Varsin rakastettavasti.

Hetsku, joka menee nyt nukkumaan jalat suorina.

Kesäpäiväkuvia

Kesä kaikilla, loma toisilla. Onneksi Moskovassa paistoi viikonloppunakin aurinko.

Amerikkalaisten daatshalla vetäydyin nurmikkoon makaamaan.

Nurmikko on tietysti amerikkalaiseen tapaan niin suurta että sinne sekaan häviää. Vaikka Pirjo.



Vilvoittavien vesien äärelle piti matkustaa ensin kolme pysäkkiä kehämetrolla, sitten kolme toisella linjalla, ja lopuksi 25 minuuttia turvoksiin tungetussa, hikisessä trollikassa. Muovinahkaiselle penkilleni jäi jälkeeni hikipisaroita.

Venäläistä hulluutta: uivat siinä kohtaa rantaa missä minä en uisi (paitsi yllytettynä). Ja uivat lisäksi isohkojen risteilylaivojen reiteillä (punarengastin kaksi päätä vedessä).



Sarja venäläisiä kupoleita.


Kremlin edessä en malttanut odottaa oikeaa kuvaushetkeä. Mutta ihmisethän onkin rakennuksia kiinnostavampia.

Hetsku, joka uusien asioiden sarjassa keitti tänään ehkä hiukan luvattomista raparpereista keittoa.

Laulu silityslaudasta

Vuosi sitten silityslautani jäi oven taaksen Krunikkaan. Olen sinnitellyt vuoden ilman. Minun kaltaiselleni himosilittäjälle se ei ole ollut mikään ongelma: pöydällä pyyhkeen päällä saa silitettyä vaatekappaleita aika hyvin sen kerran, kun ei kehtaa lähteä niitä suoristelematta ulos.

Olen tässä vuoden kuluessa silti pohtinut laudan hankintaa. Toisiko sen oven taaksen jääneen junassa? Moni venäläinenkin on kuulemma tuonut laudan Suomesta. Vai ostaisiko uuden täältä jostain? Kaikki kaupan olleet näyttävä vain rumilta hökötyksiltä, ja kai te sen tiedätte etten pahasta tai rumasta tykkää!

Vuosi siis ehti kulua. Torstaina menin viemään roskia töissä, ja näin pihan roskiksessa silityslaudan. Juuri sellaisen siron jonka jätin oven taakse, vähän huonokuntoisen vaan. Arvelin sen olevan Suomeen muuttoa tehneen "Tepon", sillä Teppoa ei varmaan ole likainen ja rispaantunut kangas haitannut, paitsi nyt Suomeen vietäviä tavaroita pakatessa. Minä suunnittelin sille uutta päällyskangasta. Siis lauta kainaloon ja toimistolle odottelemaan sille kyytiä.

Kyyti tuli perjantaina. Kävin hyvästelemässä Tepon joka siivosi toisella käytävällä toimistoaan, ja huikkasin kuskille että menen pihalle odottelemaan. Hain tavarani ja laudan, ja suuntasin kohti ulko-ovea vievää käytävää. Tottakai Teppo avaa toisessa päässä oven ja kävelee kohti. Iskee paniikki, vaikka varmaan ihan syyttä: haittaisiko Teppoa muka että olen dyykannut hänen lautansa roskiksesta?

En ajattele järkevästi vaan ryntään portaisiin. Teppo menee varmasti ylös, minä alas ja toisen käytävän läpi ulos. Vaan eikä mitä: Teppokin lähtee perässäni kävelemään alas. Kiihdytän askeleitani. Sitten Teppo huudahtaa: Siis mitä ihmettä sulla on kainalossa? En vastaa mitään vaan kolistelen alas entistä kovempaa.

"Onks se silityslauta? Kuljetteletko useinkin silityslautaa mukanasi?" Olen jo näyttämässä kulkukorttiani alakerran ovella. Ovi auki, turvaan, Teppo menee varmasti jonnekin muualle. Huikkaan että "joo, eihän sitä koskaan tiedä milloin sitä tarvitsee", ja luikahdan ovesta toiselle käytävälle. Vaan tottakai Teppo tulee perässä. En enää sano mitään, vaan kiihdytän ulko-ovelle asti, enkä jää kuuntelemaan mitä Teppo mahdollisesti sanoo tai hyvästele häntä enää uudestaan. Painelen ulos työpaikan portista ja menen auton viereen kiroilemaan ajoitusta. Saahan sen pulssin näinkin kohoamaan.

Hetsku, jolla on nyt silityslauta, ja joka jatkaa silittämättä vaatteitaan.

Jumppapallon idea

Jumppapallo on iso pallo, jolla jumpataan. Liikkeet ovat yksinkertaisia, mutta silti pitää olla varovainen ettei satuta itseänsä.

Jumppa aloitetaan pumppaamalla pallo täyteen ilmaa. Minun uusi jumppapalloni on kokoa L ja halkaisijaltaan 65cm. Nerokkaampi osaa laskea montako kuutiokilometriä ilmaa sinne mahtuu, mutta minä en pumppaukselta jaksa laskea.

Sitten kun pallo on täysi, tapellaan kolmen alle nelivuotiaan kanssa siitä, miten sillä leikitään, kenen vuoro on, saako siitä ottaa tulpan irti (ei saa!) ja leikitäänkö sillä ollenkaan kun siitä kerran seuraa vain itkua ja lastenkiristystä.

Sitten pallosta päästetään ilma ja pakataan se muiden Suomesta mukaan tarttuvien rojujen kanssa putkikassiin ja matkataan Moskovaan. Komsomolskajan metroasemalla taistellaan tungoksessa rullaportaisiin ja yritetään pitää mukana putkikassia, jossa jumppapallo on, sekä reppua että käsilaukkua.

Tullaan kotiin. Aletaan taas pumpata. Ja epäillään kuten ensimmäiselläkin kerralla ettei pumppu toimi sillä pallo ei näytä täyttyvän. Ja sitten taas pumpataan.

Hetsku jumppaa, ilmaa pumppaa.

Taas täällä

Taas junan yläpetillä. Taas kuuma. Taas Helsingin parhaassa nepalilaisessa ravintolassa syömässä. Taas tuli paha olo bussissa 613 Helsingistä Ilolaan. Taas Oskari ja Emilio tappelevat lelusta, joka ei ole tarkoitettu leluksi. Taas Veera kieltää olevansa mitään. Otetaan taas! Köllikkää. Ja kohta taas päikkärit. Ja taas olen junan yläpetillä - tällä kertaa tosin oli kylmä! Ja yhtäkkiä olen taas Moskovassa. Taas metroasemalla on hässäkkäruuhka. Ees taas.

Munhan piti tehdä kaikkea uutta eikä taas kaikkea samaa.

Oli onneksi jotain uuttakin. Se että palautin yheksän suomalaista ja yhen venäläisen limsapullon Suomeen kun työkaverit vakuuttivat että saan tehdä niin jos itse kerran tavarani kannan. Sain kahdet uudet silmälasit, ja molemmat tuntuvat edelleen oudoilta kun katson peiliin. Hiuksissa on uusi väri, jonka piti olla oman, luonnollisen värin mukainen, mutta mitä järkeä onkaan värjätä hiukset oman väriseksi. Uusia ihmisiä ja paikkoja Kalliossa.

Elämäni ensimmäinen kolmen viikon lämminvesikatkos Neuv...Venäjällä. Ja huomenna käyn ensimmäistä kertaa omalla broilerilla (sic) lämmitetyssä aamusuihkussa.

Hetsku, jonka elämä on taas uutta.