Laulu silityslaudasta

Vuosi sitten silityslautani jäi oven taaksen Krunikkaan. Olen sinnitellyt vuoden ilman. Minun kaltaiselleni himosilittäjälle se ei ole ollut mikään ongelma: pöydällä pyyhkeen päällä saa silitettyä vaatekappaleita aika hyvin sen kerran, kun ei kehtaa lähteä niitä suoristelematta ulos.

Olen tässä vuoden kuluessa silti pohtinut laudan hankintaa. Toisiko sen oven taaksen jääneen junassa? Moni venäläinenkin on kuulemma tuonut laudan Suomesta. Vai ostaisiko uuden täältä jostain? Kaikki kaupan olleet näyttävä vain rumilta hökötyksiltä, ja kai te sen tiedätte etten pahasta tai rumasta tykkää!

Vuosi siis ehti kulua. Torstaina menin viemään roskia töissä, ja näin pihan roskiksessa silityslaudan. Juuri sellaisen siron jonka jätin oven taakse, vähän huonokuntoisen vaan. Arvelin sen olevan Suomeen muuttoa tehneen "Tepon", sillä Teppoa ei varmaan ole likainen ja rispaantunut kangas haitannut, paitsi nyt Suomeen vietäviä tavaroita pakatessa. Minä suunnittelin sille uutta päällyskangasta. Siis lauta kainaloon ja toimistolle odottelemaan sille kyytiä.

Kyyti tuli perjantaina. Kävin hyvästelemässä Tepon joka siivosi toisella käytävällä toimistoaan, ja huikkasin kuskille että menen pihalle odottelemaan. Hain tavarani ja laudan, ja suuntasin kohti ulko-ovea vievää käytävää. Tottakai Teppo avaa toisessa päässä oven ja kävelee kohti. Iskee paniikki, vaikka varmaan ihan syyttä: haittaisiko Teppoa muka että olen dyykannut hänen lautansa roskiksesta?

En ajattele järkevästi vaan ryntään portaisiin. Teppo menee varmasti ylös, minä alas ja toisen käytävän läpi ulos. Vaan eikä mitä: Teppokin lähtee perässäni kävelemään alas. Kiihdytän askeleitani. Sitten Teppo huudahtaa: Siis mitä ihmettä sulla on kainalossa? En vastaa mitään vaan kolistelen alas entistä kovempaa.

"Onks se silityslauta? Kuljetteletko useinkin silityslautaa mukanasi?" Olen jo näyttämässä kulkukorttiani alakerran ovella. Ovi auki, turvaan, Teppo menee varmasti jonnekin muualle. Huikkaan että "joo, eihän sitä koskaan tiedä milloin sitä tarvitsee", ja luikahdan ovesta toiselle käytävälle. Vaan tottakai Teppo tulee perässä. En enää sano mitään, vaan kiihdytän ulko-ovelle asti, enkä jää kuuntelemaan mitä Teppo mahdollisesti sanoo tai hyvästele häntä enää uudestaan. Painelen ulos työpaikan portista ja menen auton viereen kiroilemaan ajoitusta. Saahan sen pulssin näinkin kohoamaan.

Hetsku, jolla on nyt silityslauta, ja joka jatkaa silittämättä vaatteitaan.