Hallitusneuvotteluissa

Olin viime yönä hallitusneuvotteluissa Säätytalossa. Neuvotteluista en tosin paljoakaan muista, mutta olo oli helpottunut kun ne olivat ohi. Asettauduimme ryhmäkuvaan, sellaisiin joihin EU-maiden ministeritkin järjestäytyvät kokouksiensa jälkeen. Harmittelin etten ollut huomannut laittaa puhdasta paitaa päälle, mutta onneksi minulle tarjottiin purppuranpunaista viittaa. Se sopi oikein hyvin ja näytin mielestäni älykkäältä, vaikka vähän ihmettelin miksi olin päässyt mukaan koko tilanteeseen ylipäänsä. Tarkistin lattiaan piirretystä kartasta missä minun pitäisi seistä: ylärivissä, kolmantena vasemmalta. Viereeni tuli valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, joka paikalleen tultuaan otti minua kädestä kiinni, jotta pysyisi pystyssä kaltevalla pinnalla, jolla seisoimme. Hänen kätensä oli kylmä.

Hetsku, joka ei voi vielä kertoa lisää, koska Jyrki on valinnut niukan tiedotuslinjan.

Byrokratiaa (mutta vain tietyillä ehdoilla)

"...täällä toimistot, virkailijat, sihteerit, tarkastajat ja intendantit eivät ole nimitetty hyödyttämään yleistä etua, todellakin, yleinen etu näyttää olevan asetettu siten, että toimistoja voisi olla."

Tällä viikolla olen pari kertaa suunnitellut ottavani eropelin. Tästä maailmasta yleensä, tai ehkä vain työstäni. Miksi kaikki on niin monimutkaista?

Väitetään, että pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Ehkä kuitenkin pitäisi? Jos organisaatio, jossa olen töissä, luotaisiin nyt, siitä tuskin tehtäisiin sellaista mikä se on. Sehän olisi älytön luomus! Ja vaikka johonkin samanlaiseen päädyttäisiin, niin ainakin olisi ihan terveellistä että organisaation muisti nollattaisiin ja se miettisi alusta asti mitä se tekee, ja varsinkin miten se tehdään.

Tällä viikolla olen vielä oman monimutkaisen organisaationi edustajana ollut yhteydessä toiseen samanlaiseen organisaatioon ja yrittänyt selvittää miten he toimivat organisaationi asian suhteen. Voi pojat!

Voin soittaa aamupäivisin toimistoon X tunnin ajan kysyäkseni onko asiamme hoidettu. Kun se ei ole, voin soittaa pari tuntia myöhemmin toimistoon Y kysyäkseni miksi se ei ole valmis. Sitten saan tietää, että voin seuraavana päivänä tulla hakemaan paperini yhden tunnin aikana pois toimistolta X, sitten asioida ensin toimiston Z kanssa, jonka jälkeen pääsen takaisin aloituspisteeseen toimiston X kanssa.

Asian laita on toimistossa Y ollut tiedossa yli viikon, mutta koska en ole aiemmin hoksannut soittaa toimistoon X, on arvokasta käsittelyaikaa kulunut ainakin viikko hukkaan. Nyt prosessille, joka kestää normaalisti kolmisen viikkoa, on viikko aikaa. Ja siitä viikosta kaikki kolme toimistoa X, Y ja Z ovat suljettuina kolme päivää.

Olen kilttinä tyttönä tietysti ollut vähän hermona asian suhteen, varsinkin kun se ei koske suoraan minua, vaan kollegaani. Koen asian tilasta syyllisyyttä, sillä olisihan minun pitänyt arvata että Y ei ilmoittele jos joku on pielessä. Hermostuksissani manaan toimistossa Y työskentelevät pikkusieluisiksi byrokraatteiksi, joilla on valtaa omien säännöstöjen puitteissa vain siinä, että he voivat olla informoimatta asiakasta asioiden tilasta. Ja mikseivätpä he sitä valtaa käyttäisi? Eihän heillä ole kiire, hätä on asiakkaalla.

Lopulta asia kumminkin ratkeaa onneksi helposti soittamalla toimistoon Z oikealle virkailijalle, joka lupaa hoitaa ensimmäisen prosessin tunnissa, jos lähetän hänelle paperit sähköisesti (sen normaalikäytännön eli paperikopioiden ja viikon odottelun sijaan). Sama virkailija lohduttaa, että ei haittaa vaikka toimisto Y ei asiaa hoida viikon aikana, pääasia että se on siellä vireillä. Olen helpottunut ja hämmentynyt. Miksei tätä voisi aina tehdä näin?

Tänään kolahtaa toimistolta Z paperipostia toisessa asiassa. He eivät voi edetä asiassa, koska siihen liittyvät paperit on toimistossa Y hoidettu näin eikä noin. "Kun ne kerran ovat näin, teidän täytyy asioida toimiston A kanssa."

Hetsku, joka on erittäin tyytyväinen että ensi viikolla kollega K on taas töissä asioimassa toimistojen X, Y, Z ja A ( ja D, Q ja P) kanssa. Ja siihen että saa taukoa niistä omistakin töistä jo kahden viikon päästä.

It's now or never.

Luen ahkerasti blogeja ja harmittelen kun ne ei päivity. Mulle blogini päivittämättömyyttä ei juuri kukaan harmittele, mutta ajattelin hetki sitten, että just nyt on valittava meinaako sitä päivittää enää koskaan. Meinaa. Siispä teen sen juuri nyt.

Täällä on kesäistä. On lauantai, eikä viikonlopuksi ole suunnitteilla muuta kuin huominen rullaluistelureissu Rock Creek Parkissa ja ehkä leffareissu. Ensi viikonloppu on pidempi, koska maanantai 30. toukokuuta on Memorial day. Suunnittelemme automatkaa Clevelandiin, mahdollisesti Pittsburghin kautta, tai vaihtoehtoisesti tutustumista amish-elämään Ohiossa.

Töitä toimistolla on jäljellä kolme viikkoa (ennen Suomen-reissua), kollegan sijaistamista (eli tuplatöitä) viikko. Kolmen viikon päästä olemme Reykjavikissa. Ensimmäinen Suomi-viikko menee koulutuksessa Helsingissä. Sitten on neljä viikkoa lomaa. Neljä viikkoa lomaa tuntuu pitkältä (paitsi opettajista), mtta kun on ollut vuoden pois Suomesta, tuntuu ettei neljässä viikossa millään ehdi tekemään kaikkea sitä mitä haluaisi. Ainakaan rennosti. Joten on pakko suunnitella mitä tekee milloinkin.

Ehdotin MikkoMikolle ettei tehtäisi mitään tänään. Hän arveli ettei se kumminkaan onnistu, ja onhan tänään kello kolmeen mennessä jo syöty aamupala ja pesty koneellinen pyykkiä. Ties miten maanisiksi muutummekaan iltaan mennessä.

Täällä Hetsku, ja tässä oli tilannekatsaus. Toivotaan, ettei tämä jää tähän.