O-ou, yo

Kymmenen vuotta sitten ylioppiloiduin. Jouduin ensimmäisenä kipuamaan kamalissa valkoisissa korkokengissäni naapurikoulun juhlasalin lavalle juhlakansan eteen vastaanottamaan tiiliskiveä, joka myönnettiin sisäisestä palosta saada jotain aikaan. En muista silloin kovasti pohtineeni mikä minusta tulee isona tai kieriskelleeni tuskassa monimutkaisten valintojen vuoksi. Kesä Eimolla liukuhihnatyössä, syksyllä Helsinkiin opiskelemaan. Sen pidemmälle en tähdännytkään.

Sisäinen paloni saada jotain aikaan onkin saanut nyt aikaan jotain sellaista mitä en tarkoittanut. Olen edelleenkin sitä mieltä että minun on parempi olla tähtäämättä pitkälle, olla ajattelematta liikaa sitä viestiä jota minulle lähetetään. En tiedä onnistunko olemaan lähettäjän silmässä ärsyttävä niin kuin haluaisin, vai vain naurettava. Tosiasiassa lähettäjää ei taida juurikaan minun asiani ja ajatukseni kiinnostaa.

Vaan mitä sanoa Laurakaisalle, joka päätti lähettää vastaukseksi vähintään yhtä kovan viestin ja hakea uutta työpaikkaa? En haluaisi toisaalta sanoa mitään etten aiheuttaisi lisää tuhoa. Toisaalta: jos minä olisin Laurakaisa, harkitsisin vakavasti lähtöä. Jos joku kerran vetää ja toinen vähän työntää, niin miksei sitä lähtisi liikkeelle.

Jos minä olisin minä, niin kuin taidan ollakin, sanoisin vaan että älä lähde. Yhdessä me tänne tultiin, ja yhdessä voidaan sitten lähteä kun on ensin otettu rahat pois.

Laurakaisan vuosi sitten antamassa ajatuskirjassa Arno Kotro sanoo että:

Tulevaisuuteen pitää tähdätä mutta sinne ei pidä ampua.

Hetsku, joka ei osaa sanoa kumpaan suuntaan Arnon mielestä tässä asiassa kannattaisi kallistua.

Yhden kodin asuntomarkkinat

Anoin viime viikolla asuntolainaa kahdesta pankista. Toinen vastasi kahdessa päivässä tarjouspyyntööni, Sampo pankista en ole kuullut vielä mitään. Alan tehdä listaa siitä miksi vielä pitäisi pysyä kyseisen pankin asiakkaana. Vielä en ole keksinyt mitään muuta syytä kuin sen, että haluaisin pitää tilinumeroni. Miksei sitä voi siirtää palveluntarjoalta toiselle niin kuin puhelinnumeroa?

Se, että Mummu aikoinaan avasi ensimmäisen, nykyisen tilini Postipankista on huono syy. Mummu itse vaihtoi pankkia jo pari vuotta sitten.

Nyt pitäisi siis virittäytyä asuntomarkkinatunnelmiin. Selailin viime viikolla oikotietä ja etuovea. Kolmekymmentä neliötä Helsingin Kalliossa maksaa halvimmillaan noin 100 000 euroa. Ei kylpyhuonetta. "Rakenna suihku keittiöön", kannustaa asunnonvälittäjä. Samallahan sitä hämmentäisi aamupuuroa kun huuhtelisi shampoota hiuksista. Sopii ennakkoluulottomalle, mutta ei minulle.

Haluaisin suihkullisen, kohtuuhintaisen, pienen muttei naurettavan ahtaan kodin jostain hyvältä paikalta. Haluaisin mielummin takan kuin saunan, mielummin narisevan lautalattian kuin lasitetun parvekkeen. En jaksaisi selata ilmoituksia, en käydä useissa näytöissä. Haluaisin nähdä tulevan kotini ja ostaa sen. Onko tällaista mahdollisiman epärasittavaa palvelua kenelläkään tarjolla? En haluaisi ajautua Pasamaiseen raivoon.

Hetsku, joka ei enää olekaan köyhä opiskelija vaan "omillaan toimeentuleva" virkamies. Missä välissä näin pääsi käymään?

Satoi, satoi, ropisi, pili-pili-pom!

Sinä kesänä satoi enemmän kuin koskaan, mainostetaan yhtä Vares-elokuvaa. Se kesä oli täällä Moskovassa viime viikolla. Nyt, kun Mestareiden liigan finaali on nähty ja veljeni Jaakko on poistunut kaupungista, on taas aurinkoinen ja lämpimähkö kesäsää. Ja kesäloman alkuun on vielä melkein kolme kuukautta.

Sitä ei kannata ajatella. Ylipäänsä ei kannata miettiä ja analysoida liikaa. Esimerkiksi sitä, miksi työnantaja halusi korkeastikoulutettua ja sitoutunutta väkeä töihin, ja muutamaa vuotta myöhemmin virallisen asiakirjan rivien välissä ilmoittaa, että olisi viisaampaa kun kiviriipat ymmärtäisivät lähteä.

Ehei! Elämä on helpompaa kun on hattarapää. Kun lukee vain rivit ja vastaa vain suoraan esitettyihin kysymyksiin. Kun esittää työtehtävien lisäysaikeisiin viattomasti että itseasiassa minun olemassaolevia töitäni pitäisi jakaa muille. Ja kun katsoo kaksi kertaa saman päivän aikana jo aiemminkin näkemänsä Tyttö sinä olet tähti -elokuvan. Hii! Haa! Elämä on kivaa ja romanttista!

Hetsku, joka voi näköjään helposti suggeroida itsensä vartissa väsähtäneestä työläis-venäjänlukijasta hii! haa! -hihkujaksi.

Ps. Töissä voi helposti vahvistaa hattarapää-imagoaan hyppimällä narua verkkopiuhalla hallinnollisen johtajan huoneen nurkilla. Hii! Haa!

Paistinlastalla me paikkaamme sen!

Jos kaapin ovi tipahtaa paikaltaan puhki ruuvatusta lastulevyseinästä, sen saa takaisin paikalleen luovuuden ja paistinlastan avulla.

Hetsku, jonka kodin kaikki epäkohdat on nyt korjattu.

...ja sitten alkoikin sataa.

Tulipahan manattua ettei muka aina sada. Mestaruusliigaillan aamuna alkoi sataa, ja sen jälkeen Moskovassa onkin satanut melkein tauotta. No, britit varmaan tunsivat olonsa kaupungissa kotoisaksi, ja saivat luotua upean tunnelman Luzhnikin stadionille. Niin hyvän, että enää on turha kuvitella pääsevänsä fiilikseen Pelicans-TPS-pelissä. Tuota katsomotunnelmaa ei ylitetä tai edes tavoiteta ihan pian. Ehkä jos minä pääsen joskus jalkapallon MM-finaaliin tai Jaska Superbowliin.

Melantien osasukukokoukseen Moskovan-Leningradin rautatieasemalla osallistui maailman Melanteistä 18,2%. Etäisissa sukulaisissa on outoa se, että ne näyttävät ja tuntuvat tutuilta vaikkei niistä tiedä mitään. Minä en kyllä serkun pojista tiedä vieläkään juuri mitään, sillä Chelsean ja ManU:n fanikatsomot oli jostain syystä erotettu stadionilla niin, etteivät (Melan)tiet enää kohdanneet.

Sen sijaan sekä tietokoneeni että kamerani kohtasivat voittajansa eli Jaskan. Nyt mulla toimii kotona langaton netti ja kameran sumea kuva on noin 80% kirkkaampi. Kohta näytämme kaapin ovelle paikan.

Hetsku ja Jaska, joka poltti kitalakensa pitsalla.

Sunnuntaina ei aina sada

Vaikka olisi ollut koko viikon ja lauantainkin töissä, ei sunnuntaisen työpäivän tarvitse välttämättä olla kivulias. Sen minulle maailma tänään todisti.

Heräsin kello 10.30 pronssimitali kaulassa. Söin aamupalaksi mustikkasmoothieta ja jälkiuunileipää, jonka päällä oli keitettyä kanamunaa. Lähdin kahden tunnin aamupuuhastelun jälkeen kävelemään töihin.

Ulkona oli kesä ja toimistolla ilmastointi hurisi. Kollega, jonka vastuualueelle kuuluvaa hommaa menin ylityöstämään, oli tuonut minulle lahjan kiitokseksi ja antoi minulle vielä hyvän työntekijän aplodit. Projekti eteni aplodien saattelemana hyvää tahtia eteenpäin vaikka maali tuntui karkaavan koko ajan paljastuvien reikien myötä kauemmaksi.

Kirjoitin sähköpostia papille, ja meinasin peeässätä että kyllä täällä joskus levätään vaikkei nyt näköjään tullutkaan pyhitettyä lepopäivää. Vaan pappi, joka on out of office -ilmoituksen mukaan vuorotteluvapaalla lokakuulle, vastasi tunnissa sähköpostiini. Ei tainnut olla hänelläkään lepopäivä tänään!

Tein viisi tuntia töitä huomaamatta ajankulkua. Kävin ostamassa lähikaupasta eväitä ja söin ne oikeaoppisesti näppiksen ääressä. Ennen uimaan lähtemistä sain poistettua työpöydälle ripotelluista muistilapuista kolme - jäljelle jäi noin 14 lappua huomiselle ja ensi viikolle.

Polskuttelin 40 minuuttia uima-altaalla vesijuoksuvyön ja muutaman kollegan kera ja heitin saunassa niin kovat löylyt, että muut siirtyivät alalauteille.

Kävin vielä hiukset vettä tippuen hoitamassa pari unohtunutta työasiaa ja lähdin kotiin. Kotimatkalla vastaan tuli kaksi työkaveria, joita tervehdin mitään selittelemättä hyppäämällä ilmaan ja lyömällä kannat yhteen. He tietämättä tätä taipumustani entuudestaan vastasivat samalla tempulla. Olin otettu.

Tulin mölysillan nurkalle ja jäin odottamaan että autoletka kaasuttelisi ohi jotta pääsisin tien yli, vaan ensimmäinen pysähtyikin suojatien eteen antaen minulle tietä eikä perässä tulleet edes töötänneet!

Sillalla ajattelin että tämä oli hyvä päivä: sopivasti lepoa, sopivasti suoraselkäistä työntekoa, sopivasti seuraa ja urheilua.

Kotona kaadoin valkoiselle paidalle mustikkasmoothieta.

Hetsku, joka ei nuolaissut ennen kuin mustikkasmoothie tipahti, mutta kirosi kyllä heti sen jälkeen.

Voitto Ruotsista on aina kultaa!

Hetsku, joka hurraa nettitv:n äärellä!

Hetsku avaruuteen!

Merkit on ilmassa: mun täytyy voittaa pelkoni ja päästä avaruuteen!
Kauppalehti: Suomesta etsitään astronautteja

Hetsku, joka kiittää Kossua juttuvinkistä. Tämä saattoi muuttaa urasuunnitelmaani aivan toiseen suuntaan: kohti taivasta!

Supertuhkimotarina, 1. osaratkaisu

Olipa kerran Hetsku, joka osti Helsingistä kenkiä. Uusia kenkäpareja oli kolme: kankaasta tehdyt kiinantossujäljitelmät; nahkaiset, mustat kävelykengät sekä kolmeakymppiä lähestyvälle ja Venäjällä asuvalle naiselle pakolliset ja lääkärinkin määräämät korkokengät. Kangastossut Hetsku laittoi heti jalkaansa, mutta koska Hetsku on tarkan euron tyttö joka ei rahojaan heittele, niin kahdet kalliimmat keinoteltiin osittain arvonlisäverovapaiksi.

Koska saduissa paha saa aina palkkansa, niin verokeinotellut kengät katosivat. Ei ratikkamatkalla Pikku Huopalahteen, sillä päiväkodin pihassa ne varmuudella olivat tallessa vielä. Ei päiväkotiinkaan, kun ei niitä sieltä mistään löytynyt. Ehkä ne tipahti matkalla päiväkodista kotiin, jossain siinä vaiheessa kun Okkeli juoksi edellä, Veela jäi jälkeen ja Emilo heittäytyi maahan makaamaan. Perillä niitä ei kuitenkaan enää ollut. Ehkä ilkeä varas vei ne matkalla?

Koska totuus on tarua ihmeellisempää, kengät kuitenkin tänään löytyivät sieltä, minne ne eivät hukkuneet. Eli löytötavaratoimistosta. Vaikka ei ne jääneetkään sinne ratikkaan, mistä ne oli toimistoon toimitettu. Kummallista!

Koko tarina ei ole vielä päättynyt, sillä jotain on vielä hukassa: ne supertuhkimotarinan neljä prinssiä!

Se saattaa ollakin toisen sadun paikka, sillä tänään kuulin teorioista "where to meet men" uusimman. Puhuttiin avaruusmatkailusta. Että olisi kiva kokeilla painotonta tilaa ja nähdä se komentokeskus missä numeroita lasketaan suuremmasta pienimpään. Ja että paljonko se avaruusturismeilu mahtaakaan maksaa, ja jos voittaisi arvonnassa matkan avaruuteen niin tulisiko sitä lähdettyä. Arvelin ettei tulisi vaikka kokemus epäilemättä on ainutlaatuinen. Vaan kollega, heilan metsästyksestäni täysin tietämätön keski-ikäinen mies, arveli että lähtisin: "Jos se elämän mies vaikka onkin siellä".

Hetsku, joka ei nyt enää ollenkaan ihmettele miksei heila ole vielä tullut vastaan!

Supertuhkimotarina

Helsingissä oli perjantaina kotoisaa. Keskusta-alue on söpö, pieni ja tuttu; parturi muisti edellisestä kerrata miten hiuksiani pitää ja ei pidä leikata; kaupoissa oli minun tyyliini ja kokooni sopivia vaatteita. Ja kaikki vastaantulleet ihmiset, jotka puhuivat jotain toisilleen, puhuivat venäjää.

Helluntaiheilaa haeskeltiin, eikä löydetty. Haku kuitenkin jätettiin päälle, sillä jonnekin Helsinkiin on ripoteltu kaksi paria uusia kenkiäni, ja odotan nyt neljää kurpitsavaunuseuruetta prinsseineen Moskovaan sovittamaan jostain (toivottavasti) löytyviä jalkineitani.

Olin siis vaateostoksilla. Helsingissä se on niiiiiin paljon tuloksellisempaa kuin Moskovassa: ensimmäisestä kaupasta ostin lähes kaiken mitä sovitin, muun muassa farkut ja kolme paitaa. Seuraavasta liikkeestä ostin kaiken mitä sovitin ja kaksi vaateartikkelia sovittamattakin. Kenkäkaupasta ostin kolme ensimmäistä sovittamaani kenkäparia. Enempää en uskaltanut sovittaa, sillä kenkäostelussakin on joku raja oltava. Halvimmat kengät laitoin jalkaan, ja kahdet kalliimmat tax free -sinetöitiin. Ja sitten se sinetöity kenkäpussi hukattiin. Älkää kysykö minne, sillä jos tietäisin, se ei olisi hukassa. Eikä toisaalta etsijöille tarpeeksi haasteellista. Löytäjä saa minut ja puoli valtakuntaa.

Ja jos ei kenkiä mistään löydykään, niin heila saattaa löytyä auton ratista. Olisikohan tämä tarpeeksi painava syy mennä autokouluun?

Kysyy Hetsku, joka onneksi osti vanhoihin kenkiin uudet pohjalliset ja nauhat, joten ei tarvitse Moskovassa kulkea kengittä. Sää sen tosin sallisi, mutta jalkapohjat eivät taitaisi kestää.

Itärintamalta ei mitään uutta

Olen kirjoittanut viime aikoina harvemmin tai ainakaan mitään suorasanaisia kuulumisterveisiä. Mutta ei kai tänne uutta ja ihmeellistä kuulu. Presidentti vaihtui, mutta tuliko sen mukana mitään uutta? Sain liput Mestareiden liigan finaaliin vihdoin käteeni, mutta ei kai sekään loppujen lopuksi ihme ole.

Mutta ennen kuin kukaan ehtii huutaa haa!, niin sanon itse että muistan kyllä mitä joskus kirjoitin.
Kuulumisia odotellaan vaikka ne ei olisi niin ihmeellisiäkään.

Tänne on tällä viikolla kuulunut takatalvea (eilen työmatkalla sain nenälleni lumihiutaleen!), töitä, kielitunteja, vappujuhlien jälkien siivousta, verhojen ompelun laistoa (osa II), tuliaislehtien lukua, kukkien kastelua ja jääkaapin tyhjäksi syömistä.

Kohta metroilen juna-asemalle ja sieltä tolstoilen Suomeen, mutta siinä nyt ei ainakaan ole mitään uutta ja ihmeellistä. Toivottavasti reissun jälkeen on uutisia molemmankaltaisia ;)

Täällä Hetsku, Moskova.

Where to meet men?

Tänään lainaan Seinfeldiä kahdesta syystä:

1. Otsikkoaihe on ollut viime päivinä esillä.
2. Seinfeld kertoo sen niin hauskasti. Ja antaa toivoa epäileville.

Where to meet men?

I swear, I have absolutely no idea what women are thinking. I don't get it, OK? I admit, I'm not getting the signals. I am not getting it! Women, they're so subtle, everything they do is subtle...men are not subtle, we are obvious.

Women know what men want, men know what men want, what do we want? We want women, that's it!...

It's the only thing we know for sure, it really is: we want women. How do we get them? Oh, we don't know about that, we don't know. The next step after that we have no idea. This is why you see men honking car-horns, yelling from construction sites. These are the best ideas we've had so far...The car-horn-honk, is that a beauty? Have you seen men doing this? What is this? The man is in the car, the woman walks by the front of the car, he honks.

This man is out of ideas. The amazing thing is, that we still get women, don't we. Men, I mean, men are with women. You see men with women. How are men getting women, many people wonder. Let me tell you a little bit about our organization. Where ever women are, we have a man working on the situation right now. Now, he may not be our best man, OK, we have a lot of areas to cover, but someone from our staff is on the scene...

That's why, I think, men get frustrated, when we see women reading articles, like: "Where to meet men?". We're here, we are everywhere! We're honking our horns to serve you better!

Hetsku, jolle luvattiin vappupäivän pullonpyörityksen tehtävän mukaisesti löytää mies perjantaina. Ja sunnuntaina on helluntai.

Moskovan vappulaulu

Vappuviikko kun taakse jäi
mietin hiljaisessa kodissain
Mitä siitä kertoisin
kysyjille vastaisin

Kertoisinko hauskuuden
pullorivit päällä kaappien
Vai sen kaiken hulluuden
kunnes tiesin vastauksen

Hilpeä oli vappu
hilpeät oli vieraani sen
Hilpeä oli ilma
vaikka ulos mentykään ei
Vaikeita oli aamut
vaikeat työpäivänsä sen
Vaikeaa oli jumppa:
sammakko päässä seisten!

Kremliin asti kerettiin
alle tunnissa kun läpi juostiin
Suklaatehtaan ovet suljettiin
jo kun sillalla vasta poseerattiin

Vappulaulut laulettiin
Pihan kommunistit laskettiin
ja lasit yhteen iskettiin
hauskaa vappua huudettiin!

Hetsku, Jukka Kuoppamäkeä epävireisesti mukaellen