Virallinen virailu on alkanut

Ensimmäinen vieras on vastaanotettu kuvitteellista punaista mattoa pitkin. Vieras saapui hymy kasvoillaan suomalaisporukassa, johon hänet oli yhytetty, eli kollegan vieraiden seassa. Eikä kollegan venäjää puhuvat vieraat olleet siis uhkailuistaan huolimatta jättäneet Elinaa Tveriin, eli kaupunkiin noin 200 kilometrin päässä Moskovasta.

Kävin eilen ostamassa mielestäni hienon venäläisen aamiaisen ainekset: samppanjaa, arbuusin eli vesimelonin ja Pancho-kakun, jollaista Taina-kollega Elinalle ja mulle vuosi sitten Pietarissa tarjoili. Söimme sen sijaan mukavan suomalaisen aamiaisen johon kuului kahvia, leipää ja jugurttia. Muut herkut odottelevat jotain muuta aamua. Muuten, täytyy huolestuneille lukijoille kertoa miten täällä maitotuotteiden kanssa toimitaan: yksinkertaisesti siten, että ennen kuin syö esimerkiksi jugurttia, toteaa ääneen että "tämä on varmaan sitä laktoositonta". Ja se toimii!

Illalla menemme kera vieraan tutustumaan Australian suurlähetystöön eli Down Under Clubille. Huomenna menemme Moskovan-suomalaisen koulun rahankeruu-risteilylle, eli ajelehdimme Moskova-jokea pitkin rapujuhlien fiiliksissä. Näistä ja muista tapahtumista raportoin lisää ensi viikolla.

Kiitos kaikille kommentoijille, mukavaa tosiaan kuulla mitä siellä ruudun toisellakin puolella tapahtuu. Saa laittaa sähköpostiakin, jos tuntuu ettei halua julkisesti huudella.

Kun ummikot keskustelevat natiivien kanssa -postaukseni on saanut positiivista palautetta, myös yhden sellaiseksi tulkitsemani puhelun, jossa soittaja vain hirnui puhelimessa (ja pyysi syömään kanssansa siinä seassa). Pidän toivomuksen mielessä, vaikka pikavauhtiahan kehityn niin sujuvaksi, ettei mun keskustelut enää naurata ketään paitsi venäjän kielen tohtoreita, jotka yhdessä kanssani naurahtavat käyttämieni sanojen luomille kielikuvavihateille.

Hetsku, optimistisena kohti ensimmäistä vierasviikonloppua!

ps. Saka, hävisit siis auttamatta sen ensimmäinen vieras -kilpailun. Toinen sijakin vaatii, että tulet ennen lokakuuta, sillä muuten toisen, kolmannen ja neljännen sijan vievät Anni, Mikko ja Timå. Ellei joku muu ehdi vielä sitäkin aiemmin!

Kun ummikot keskustelevat natiivien kanssa

En ole ihan ummikko kun venäjää puhutaan mutta aina se ei ehkä siltä vaikuta. Vaikka oikeasti ymmärtäisinkin mitä toinen sanoo (näin ei aina suinkaan ole), niin saan itse möläytettyä aina jotain sellaista, että vastapuoli kuvittelee/tietää, että tuo ei kyllä nyt ymmärrä yhtään mitään. Alla muutama esimerkikkikeskustelu kuluneelta viikolta suomennettuna siten kun itse kuvittelin keskustelun menevän.

Laatikkomies

Puhelin soi. Vastaan nimelläni.
Mies: Hyvää päivää.
Heta: Hyvää päivää.
Mies. Pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä pälä pälä.
Heta. Anteeksi, en puhu kovin hyvin venäjää. Voitteko toistaa?
Mies: Pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä pälä pälä.
Heta. Hmm. Puhutteko englantia?
Mies. Ei, en myöskään puhu englantia [niin se sanoi: myösKÄÄN]. Pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä pälä pälä.
Heta: En ymmärrä.
Mies: Pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä pälä pälä. Pälä pälä pälä. Koska olette pälä pälä pälä kotona?
Heta: Minä? Kotona?
Mies: Niin.
Heta. Puoli kuusi.
Mies: Puoli kuudelta? Pälä pälä pälä. Näkemiin.
Heta: Näkemiin.

Ja puoli kuuden jälkeen tuli mies hakemaan pahvilaatikoita kotoani. Niitä noutaessaan hän ei enää puhunut mitään, paitsi kysyi "Tässä kaikki?", kun oli ottanut viimeisen pahvilaatikkokasan. Vastasin sanomalla "Kyllä. Kiitos. Näkemiin".

Aulatäti

Olen lähdössä töihin. Kun suljen ovea, yksi aulassa istuskelevista tädeistä kävelee ohi.
Heta: Huomenta.
Täti: Huomenta. Oi, on kylmä! Pälä pälä pälä pälä pälä. [En ymmärrä mitään puheesta, mutta sen verran elekielestä, että hänen mielestä minulla on liian vähän vaatteita.]
Heta: Ahaa. No...[mietin miten saan sanottua että minulla on koko ajan ollut ihan liian kuuma, hyvä vaan jos vähän palelee.]
Täti: Te menette autolla?
Heta: Ei. Jalan.
Täti: Pälä pälä pälä pälä pälä, vain 15 astetta. [Piirtää vahvistukseksi seinään numeron 15].
Heta: No. Kaikki kunnossa [En keksi mitä muutakaan sanoisin.]
Täti: Pälä pälä pälä pälä pälä. Näkemiin.
Heta: Kiitos. Näkemiin.

Ulkona olikin kylmä, muttei liian. Seuraavana päivänä (eli tänään) sama täti tulee taas vastaan, ja nyökkää tyytyväisenä kun näkee pitkähihaisen päälläni. Täti sanoo yksinkertaistetulla venäjällä, että nyt on vielä kylmempää, vain 7 astetta. Sanon että "tänään minä autolla", ja hymyilen.

Sitten yksi ihan onnistunutkin keskustelu, kuin esimerkki kielten oppikirjoista.

Tien kysyminen

Olen lähdössä töistä kotiin. Tiellä nainen pysäyttää.
Nainen: Anteeksi, tiedättekö missä on Pretšistenka [katu]?
Heta: Tiedän. Se on tuolla [Vot tam - sen opin jo kolmannella luokalla koulussa. En tiedä oliko oikea lauseke, mutta täti on nyökkää].
Nainen: Onko se kaukana?
Heta: Ei...se on...
Nainen: Vain vähän? [Tolko tšut tšut? se kysyi!]
Heta: Niin. Ehkä 200 metriä.
Nainen: Hyvä. Kiitos.
Heta: Näkemiin.

Olen tehnyt noin parinkymmenen keskustelun pohjalta sellaisen havainnon, etteivät venäläiset oikein ymmärrä miten puhutaan sellaiselle, joka ei puhu venäjää hyvin. He eivät käytä yksinkertaistettua kieltä - aulatätiä lukuun ottamatta -, vaan puhuvat koukeroisesti outoja termejä käyttäen. Jos halutaan tietää osoite, kysytään vaan "Osoite?", eikä kysytä että "Mikä on sen kadun nimi, jossa asuntonne täällä Moskovassa sijaitsee?". Eikö?

Hetsku, joka ajattelee että pikkuhiljaa. Pikku-pikku-hiljaa-hiljaa.

Ps. Olin eilen katsomassa venäläistä leffaa nimeltä Gljanets, Kiilloksi sen kai voi suomentaa. Kertoi muotimaailmasta. Niin ainakin kuvien perusteella luulen, ymmärsin ehkä noin 10% dialogista. Uskallan silti antaa arvion: kaksi tähteä.

Luvattuja kuvattuja

Nonni! Nyt niitä luvattuja kuvia kodiksi muuttuneesta kämpästä. Eilen veivät pahvilaatikot pois rumentamasta maisemaa ja pääsin vihdoin siivoamaan. Vielä ei kaikki ole ihan paikallaan (...esimerkiksi se pesukone puuttuu), mutta tässä esimakua siitä mitä näette, kun tulette kylään. Klikkaamalla kuvat aukeavat suurempina.

Olohuone eteisestä katsottuna:

Olohuone ikkunoiden suunnasta katsottuna (vieressäni vasemmalla on ruokailupöytä joka ei mahtunut kuvaan):



Keittiö, ja pöydällä kello joka vihdoin taas asettui Suomen aikaan:


Bonuskuvat:

Rakennustelineiden purku alkoi viimein viikonloppuna. Ensin tosin pistettiin tupakaksi...



...ja sitten käytiin vasta hommiin. Käsi ylös ne, jotka arvelisivat pystyvänsä tähän työhön! Saanen huomauttaa ettei purkajalla ole turvavaljaita, ja tässä kurkistellaan alas noin kahdennentoista kerroksen kohdalta.


Sitten vilkaisu rakennustelineistä tyhjennettyyn horisonttiin noin kello 18 normi-maanantaina. Autoja piisaa, eikä tämä taida olla mikään ruuhkahuippu.



Ja vielä yks ajalta jolloin oli koko ajan kuuma: Ankkakin hikoilee!



Hetsku, neljä viikkoa Moskovassa!

Käytäntö vs. periaate

Kun kysyy ohjeita, neuvoa tai lupaa tehdä jotakin, saa usein vastauksen "No periaatteessa tämä pitää tehdä näin..." ja silloin tietää, että käytännössä asia tehdään toisin.

Kun kysyin kirjallista ohjetta päämajasta erääseen hallinnolliseen kysymykseen, sain vastauksen, ettei kirjallista ohjetta ole, vaan käytäntö on tämä. "No tästä käytännöstä siis poiketaan", totesin. Ei kuulemma - "se [käytäntö] on periaate". Josta kuulemma poiketaan, sanoi Laurakaisa, jolla oli asiasta parempaa tietoa.

Mullahan on ollut periaate ja käytäntö, että Ikeaan ei mennä. Kun sunnuntai-aamuna ajelimme Ikeaan ja muille Megamallin kaupoille "osteleen", ja muut ostelivat ruotsalais-kiinalaisia kirjahyllyjä, niin minä ostin muista kaupoista vaatteita, venäjänkielisen Newsweekin, lankarullan ja kaasuvettä.

Kun ostokset oli tehty, mentiin syömään Ikean ruokalaan. Minäkin!

Hyväksyn tappioni tässä taistelussa. Ikeassa on käyty. Tosin niiden Kuuluisien Expatriaatti-herkkujen eli lihapullien takia ei tarvi mennä uudestaan. Mulla onkin siis uusi periaate: ei toistamiseen Ikeaan. Ja sellainen periaate, että periaatteista pidetään kiinni, mutta elämää ei tehdä niiden kautta vaikeammaksi kuin se onkaan. Eli tarvittaessa mennään toistekin Ikeaan syömään.

Hetsku, aatteet on mun vaatteet.

Muuttotappiot

Muutossa aina häviää tai hajoaa jotain. Sehän on sääntö. Gigantista ostamaani elektroniikkaa ei varmaan vielä lasketa kadonneeksi tahi hajonneeksi, voihan ne vielä tulla ehjinä tai rikkinäisinä.
Matkalla Moskovaan hajosi, turmeltui tai katosi kuitenkin:

- Maljakko, jonka ostin noin kuukausi ennen lähtöä, oli haljennut. Ei lahja, ei suuria tunnesiteitä, jouti mennäkin, jos jonkun piti.
- Keittiön tuolit ja pöytä saapuivat naarmuuntuneina, mutta arvethan komistavat niin miestä kuin huonekaluakin.
- Vuonna 1998 ensimmäiseen omaan kämppään ostamani lamppu hajosi, mutta ei ihan käyttökelvottomaksi. Ei suuri tappio sekään, kun kämpässä oli kuitenkin lamput jo valmiiksi. Ja rumakin se oli.
- Äitiltä joululahjaksi saamani kello, jonka piti olla aina oikeassa ajassa, sekosi. Ensin näytti sinnikkäästi Suomen aikaa (ehkä sillä oli jetlaaki?), ja kun otin hetkeksi patterin pois, se tuli siihen tulokseen että jossain täytyy kellon olla 14.10 tai 2.10, vaikka Moskovassa kello oli 7.58.
- Muuttotappioksi voidaan laskea sekin, että äitin lähettämä kommentti koskien Sanoja viikonvaihteeksi -postaustani oli kadonnut matkalla äitin läppäriltä mun blogiin ja internetin varastoihin. Äiti soitti perään ja selosti asiat puhelimitse, eli se hukkaus saatiin osin paikattua.

26 päivää kestänyt jatkuva hikoilu päättyi. Aamulla ulkona vain +16c. Vilpittömät pahoitteluni niille joiden mielestä on kylmä, ja lämpimät onnittelut meille muille!

Hetsku, joka yrittää pian välittää kuvallista informaatiota Moskovasta ja uudesta kodista.

Jälki(kiro)sanoja viikonlopun vaihteeksi

Tavarat tulivat kera yhdeksän riuskan miehen. Yksi miehistä puhui englantia, ja minäkin latelin adrenaliinipaukuissani venäjää, joskin aika erikoisin lauserakentein. Kommunikaatio siis pelasi. Hissi taas ei pelannut noin puolen tunnin ajan, joka oli myös sama aika kuin herrojen ruokatunti, eli lieneekö vika ollut todellakin hississä vai sen käyttäjissä, tiedä häntä.

Sain käteeni melko sekavan listan tavaroista, jotka Kristianinkadulta oli pakattu, mutta listan mukaisesti kaikki tavarat toimitettiin, paitsi listan item no 32, chair/stul, joka myöhemmin löytyi yhdestä laatikosta. Tuota puolituntista lukuun ottamatta kaikki sujui noin tunnissa.

Kaikki hyvin, siis? No ei. Gigantista ostamani ylellisyystuotteet eli tv, pesukone, mikro ja stereot puuttuivat pakkauslistasta eikä niitä ilmestynyt ohi listankaan. Ovat Suomessa muuttofirman varastossa. Siis ei Venäjän tullissa, ei rajalla jumissa, ei avaruusolioiden kaappaamaassa rekassa ulkoavaruudessa. Vaan Suomessa, muuttofirman varastossa.

Hetsku, älkää-edes-kysykö-milloin-ne-saan-raivossa.

Sanoja viikonvaihteeksi

Toivottavasti en viikonloppuna ehdi tavaroideni purkamiselta juurikaan bloggailemaan. Tällä hetkellä aikataulu on se, että samassa talossa asuvalle kollegalle tuodaan tavaroita kello 12 alkaen, eli minun pitäisi saada omani kahden jälkeen. Haluan säilyttää murusen pessimismiä mielessä, sillä on mahdollista, että en saa tavaroita kuitenkaan tänään. Voihan olla että kuljetusliike kaartaa pihaan klo 23. Tai että tulevat vasta maanantaina. Kaikki on mahdollista.

Eilinen muuttoaikataulun järjestely toi mieleeni sadun kanoista, jota en kuitenkaan muista kovin hyvin. Sadussa yksi kana oli syömässä jyviä ja jostain syystä keksi, että aurinko on tippumassa taivaalta, ja kohta sata kanaa kaakatti paniikissa maailmanloppua kanalassa.

Samanlaista liikehdintää oli eilen työpaikalla. Ensin venäjäntaitonen sihteeri soitti muuttofirmalle ja kysyi aikataulua tavaroiden saapumiselle. "Autot ovat kaikki kovin varattuja koko loppukuun ajan. Kahdelle yritetään järjestää tavarat huomiseksi, muut joutuvat odottamaan maanantaihin. Viikonloppuna tavarat on mahdollista toimittaa lisämaksusta". Tieto levisi muuuttajien keskuudessa. "Autot ovat varattuja koko loppukuuksi! Joudumme maksamaan lisää!" Kaikki töissä olevat muuttajat kokoontuivat käytävälle ilahduttamaan kaakatuksellaan lähellä työhuoneissaan istuvia kollegoja. Yksi muuttajista osallistui meuhkauskokoukseen modernisti kännykän välityksellä.

Lopulta yksi muuttaja meni huoneeseensa ja soitti rauhallisena ja ystävällismielisenä puhelun. Tulos: kolme saa tavaransa perjantaina, soittaja itse lauantaina. Yhden tavarat jää yli viikonlopun, mutta hänen tavaransa ovat joka tapauksessa menossa varastoon, joten tavaroilla ei niin kiire ollutkaan. Kaikki olivat tyytyväisiä järjestelyyn.

Kauemmin talossa olleet hämmästelivät kailottamistamme. "Ettehän te vielä ole odottaneet kuin kolme viikkoa, eihän se täällä ole aika eikä mikään." Ymmärrän hyvin senkin näkemyksen, pahempaankin varmaan saa tottua. Olen silti sitä mieltä ettei kaikkeen tarvitse automaattisesti alistua. Voihan sitä yrittää jouduttaa asiaansa, eikö?

Yritän pitää pienen pessimistin sisälläni elossa tämän päivän - pessimistithän eivät pety - mutta olin illalla melko optimistinen. Kävin ostamassa kukkaruukkuja ja multaa. Kohta mulla on koti, ei vain kämppä. Koti- (tai vielä kämppä-) matkalla kaupasta jäin katsomaan alakerran Piccadilly-ravintolan ruokalistaa. Yksi kalaruuista oli nimeltään Mikkeli-trout. Mitä ihmeeen kalaa se sellainen on?

Hetsku, tänään toiveikas, huomenna kodikas?

Ehdottomasti viimeisen kerran siitä yhdestä aiheesta

Kuvitteellinen kysymys Suosikin kuvitteelliselle Sweat&Tears-palstalle:

Dear Doctor Eki,
muutin Moskovaan elokuun alussa, siis kolme viikkoa sitten. Täällä on ollut koko ajan lämmin, ja minulla koko ajan hiki, siis 25 tuntia vuorokaudessa. Vastaako se kolmen viikon yhtäjaksoista kuntoilua?
t. nimim. Aina nälkä ja koko ajan hiki

Ja siihen saatu yhtä kuvitteellinen vastaus:

Hei,
Onpa kolme viikkoasi mahtanut olla tuskallista. Pelkkä hikoilu ei kuitenkaan vastaa urheilua, eli mars salille vaan. Vaikka siksi yhdeksi ylimääräiseksi tunniksi, jonka joka vuorokausi saat.
Eki

Sen sijaan että olisin kovasti urheillut olen kovasti odotellut muuttotavaroitani saapuvaksi. Maanantaina sain tiedon että keskiviikkona tulevat, tänään keskiviikkona kuulin että ehkä huomenna, tai ehkä perjantaina tai maanantaina. Mañana. Olisi jo kiva saada kämpille se ensimmäinen oma pesukone ja se vanha oranssi päiväpeitto sekä lisää verhoiksi ripustettavia lakanoita.

Lisäksi saan edelleen odottaa kodin internetöitymistä. Siihen menee optimistisenkin arvion mukaan ainakin kolme viikkoa. Ja kaikki mahdollinen määrä aikayksiköitä kauemmin. Ikkunarempankin piti alkaa kaksi viikkoa sitten "kahden-kolmen viikon kuluttua", ja eilen kuulin että vielä ainakin kolme viikkoa menee. No, sitä en kovasti odotakaan.

Sen sijaan ensimmäistä vierasta Elinaa odotan jo, paljon! Tervetuloa pian!

Hetsku, odottavissa tunnelmissa.

Savusumun hajussa

Yöllä alkoi yskittää. Pöhellin oli päällä, ja pelkäsin että nyt on iskemässä tuuletinflunssa, joten sammutin tuulettimen. Ikkuna jäi auki, ja pihalta kuului tasaisesti liikenteen ääniä, varashälyttimien ulinaa, naapuriparvekkeella tupakallakäyvän kolinat sekä pihalta jonkun pojan muutama terävä huudahdus. Olikohan avaimet jäänyt sisälle?

Aamulla sitten heräsin päänsärkyyn ja metsäpalomaiseen hajuun. Tai heräsin tietenkin kännykän herätysääneen, mutta seuraavaksi aistin hajun ja säryn. Särky onneks häippäsi aika pian, haju - joka lie aiheutti säryn - jäi. Haju ja savu oli samanlainen kuin Mexico Cityssä ja toisaalta Helsingissä elokuussa 2006. Syykin on sama kuin Helsingin keissin, näin ainakin uutisoi Helsingin Sanomat.

Savusumussa on se hyvä puoli, ettei viemäri ei haissut yhtään!

Hetsku - always look at the bright side of life!

Taas hääyö

Melkein nauratti kun viime yönä heräsin taas siihen että hiustupet kiehuivat hiessä. Kello oli tietenkin 2.15. Ehkä aivoni kävivät liian kovilla kierroksilla, sillä kiitos huutavan ilmastointilaitteen makuuhuoneessa oli kohtuullisen viileää, ja sain nukuttua melko hyvin loppuyön pömpelin ulvomisesta huolimatta. (Pia, tätä ei lasketa kategoriaan "kuumudesta valittaminen". Tämä tarina kuuluu sarjaan "mitä tapahtui yöllä".)

Viime yö olikin melkoisen tapahtumarikas, sillä menin taas vaihteeksi naimisiin. Sulhanen on etunimeltä tuttu, sillä kävimme yläastetta samaan aikaan, mutta en oikeassa elämässä häntä voi sanoa tuntevani. Vihkiminen tapahtui seuraintalolla. Talon iso juhlasali oli aluksi melkein tyhjä, sillä selitin jollekin vieraista että kihlat oli vaihdettu keskiviikkona, "ja naimisiin päätettiin mennä nyt sit heti lauantaina". Hiljalleen väkeä valuikin paikalle, yllättäviäkin vieraita, joiden olemassaoloa en olisi hereillä ollessani edes muistanut. Vihkikaava oli pitkä ja venäjänkielinen. Heräsin siihen, että sanoin da. Miten venäjäksi oikeasti vastataan "tahdon"? Hotšu?

Olen aika monta kertaa jo mennytkin naimisiin öisissä seremonioissa. Usein häät ovat painajaisia, en tunne sulhasta, olen sitä mieltä että "tämä on virhe!", ja juhlatkin on ihan katastrofaaliset. Toivottavasti oikeassa elämässä kaikki on sitten joskus päinvastoin!

Hetsku, naimisissa tietämättä uutta sukunimeään!

TG it is Friday!

En viittaa otsakkeella nyt siihen ravintolaketjuun, jossa söin huhtikuussa Tukholmassa ja toukokuussa Moskovassa kera Laurakaisan. Tarkoitan todella: onneksi on perjantai! Olen niin nukkumaton, että olen lähes hyödytön. Järki ei juokse, ei edes kävele. Yrittää raukka pysytellä sen verran liikkeessä että pysyis edes pystyssä.

Menin nukkumaan eilen (=tänään) klo 01.15. Ajattelin, että menen vasta kun olen niin väsynyt että nukahdan varmasti ilman ylimääräistä pyöriskelyä. Taktiikka toimikin melko hyvin. Nukuin hyvin sikästi. Tunnin verran. Kahden jälkeen ilmeisesti asunnon ja toisaalta kehon kuumuus saavuttaa aina sen huippukohdan, ettei enää voi nukkua. Taas lakanan kanssa sohvalle makoilemaan. Jossain vaiheessa kehoni ylikuumeneminen johti horrostilaan, josta herättelin itseäni aamulla tunnin.

Tulis kylmä, siis. Tähän loppuu lämpövalitus tältä erää, ellei asiassa tapahdu dramaattista pahenemista.

Viikonloppuna aion nukkua viilennetyssä makuuhuoneessa (viilennysvälineistö hankkimatta - mutta prioriteetti 1), opiskella vähän venäjää, lyöttäytyä muiden illallisseurueisiin sekä lyöttäytyä muiden luokse pesemään pyykkiä ja mahdollisesti surffailemaan. Ja olla mahdollisimman suoratonselkä.

Hetsku, joka ei kerta kaikkiaan jaksa.

Tavallinen torstai

Arkinen, suoraselkäinen torstai. Olen nukkunut huonosti kuumuuden vuoksi. Klo 2.24 herään: HIKI. Ikkunan avaaminen ei auta. Unen tuloon ei auta vaikka kääntyy mihin asentoon tahansa tai laskee kymmeneen tai vaikka sataan. Huokailen, katson kelloa, mietin miten jaksan tehdä koko päivänä ylipäätänsä mitään. Siirryn vaihtelun vuoksi nahkean lakanani kanssa sohvalle makaamaan. Ymmärsin ehkä ensimmäistä kertaa että miten niin joku ei saa nukuttua vaikka onkin väsynyt - myöhästyneet sympatiaterveiset Äitille.

Töissä klo 11.41: NÄLKÄ. En toisena suoraselkäisyyspäivänä kertakaikkiaan jaksanut nousta niin aikaisin (kun lopulta sain unta), että olisin ehtinyt keittää puuroa. Tai syödä ylipäätänsä mitään. Sinnittelin nälkäisenä klo 13.15 asti, jotta ehdin pestä koneellisen pyykkiä ja ripustaa ne kuivumaan. Lounaaksi söin hyvin rasvaisia ranskalaisia, suolaista (mutta hyvää!) kanafilettä ja punajuuriraastetta. Ei kovinkaan suoraselkäistä? Opetuksena aamupäivän kurnimisesta kävin ostamassa töihin varalle keksejä ja pähkinöitä.

Illalla aion hengailla talon edessä olevalla aukiolla, jolla joka torstai kokoontuu sakkia illanviettoon, ja mahdollisesti ihailla rakennustelineiden purkajien vaarallisennäköistä akrobatiaa. Jos voimat suinkin vain riittävät, menen lähi-ostarille katsomaan josko löytäisin pienen pöhältimen joka saataisi tuoda virkistävän ilmavirran makuuhuoneeseeni.

Toivottavasti muistan töistä lähtiessäni hakea sen ainokaisen lakanan ja sen ainokaisen pyyhkeen kuivaushuoneesta, tai muuten yöstä tulee todella hikinen, ja aamusuihkun jälkeen ilmakuivatan itseäni hikisen kuumassa, verhottomassa neljännentoista kerroksen kämpässäni.

Hetsku, jolla on ollut 1.8. alkaen tauotta hiki tai muuten vain nahkea olo.

Nyt eikä viidestoista päivä

Annoin itselleni ensimmäisen moskovalaisen päivän iltana armon aikaa 15. elokuuta saakka. Siihen asti sain syödä pizzaa, sain olla menemättä salille, sain laistaa venäjän opiskelusta, sain ostaa kaupasta kaiken mitä halusin hinnasta välittämättä.

Tänään koitti viidestoista päivä ja siirtyminen suoraselkäisyyteen:

- Herätys klo 6.45 (nousin sängystä klo 7.17 muutamahkon torkkuherätyksen jälkeen, eli siinä vielä petrattavaa)
- Aamupalaksi puuroa (jossa suolaa, toisin kuin ensimmäisellä kerralla puuroa täällä keittäessäni)
- Töihin reippaasti, eli naama punasena ja yltäpäältä hikisenä
- Suoraan venäjän yksityisopetukseen 1,5 tunniksi (ihan hyvin meni, vaikka aloitimmekin aakkosista...)
- Hoidin lopppun HYVIN byrokraattisen toimenpiteen, eli laitoin vireille paikallisen pankkitilin avaamisen, mikä vaati noin 12 kaavaketta.
- Kävin lounaalla buffapaikassa, jossa olis voinut syödä överit, mutta söin vain kohtuullisesti salaattia ja keittoa
- Varasin itselleni huomiseksi toisen pyykkivuorolle pari omaakin koneellista, ja pesen vihdoin sen yhden hikisen lakanan (kivoja mielikuvia, eikö totta?)

Hyvä alku ryhtipäivälle?

Hetsku, jonka ulkolämpömittari näytti eilen illalla klo 24 lukemaa +30c - liikaa! Varsinkin jos sama sisällä, ja on menossa nukkumaan.

Kuumuudesta saa valittaa!

Saa valittaa, että on kuuma. Saa sanoa, ettei saa valittaa, kun kerrankin on. Ja silti saa valittaa, että on kuuma.

Olen kuullut pöyristyttäviä vastaväitteitä sille, että on kuuma tai kylmä. Huoltomies (tms.) vastasi Suomessa +32c kuumuudessa pölyisessä kokolattiamattoisessa ja lasikattoisessa toimistossa työskenteleville kollegoille, että ajattelepa ihmisiä vaikka Intiassa, siellä on vielä kuumempaa - älä valita. Asialle ei siis hänen mukaansa tarvinnut tehdä juuri mitään. Mitäpä siitä että huoltomiehen omassa konttorissa oli todennäköisesti se +21c, mitä Suomen olosuhteissa kai voi pitää standardina.

Toinen huoltomies selitti siskolleni, jonka kolme alle kolmivuotiasta lasta pyöri lattialla noin +17 asteessa (Sanna korjatkoon tarkemman lukeman), että ei patteri oikeasti ole kylmä, se vaan tuntuu kylmältä, kun käsi on lämmin...

Minä valitsen valittaa kuumuudesta. Paljon harvemmin talvisin valitan kylmästä kuin kesällä kuumasta, vaikka Nina sitä ei koskaan oikein ole voinut ymmärtää. Kylmä olis kivaa vaihtelua. Tulis kylmä. Siihen asti kiroan, ettei ole vieläkään toisia lakanoita, pesukonetta tai ilmastointia kotona.

Hetsku, jonka ulkolämpömittarin mukaan klo 7.30 oli jo +24c.

Mikä Moskovassa mättää?

Olen raportoinut Moskovasta kai pääasiallisesti positiivisessa sävyssä, niin tässä blogissa kuin yksityisissä viesteissäkin. Joku on ehkä saattanut epäillä että vakuuttelen itselleni kaiken olevan hyvin, tai että värvään Moskovan-matkustelijoita. Kummastakaan ei ole (tietoisesti) kysymys, joten siksi otankin käsittelyyn joitakin kotikaupunkini (huh?) epäkohtia:

Kahvi on SAATANAN kallista. Puoli kiloa Pauligia maksoi lähi-Perekrestokissa noin 10 euroa. Ehkä vois ostaa jotain muutakin merkkiä, mutta ilmeisesti hyvä kahvi on täällä kallista, ja Paulikki on vaan parasta (tämä on täysin objektiivinen arvio).

Hanavettä ei voi juoda tosta noin vaan. En sitä kyllä voinut tehdä Krunikassakaan, sillä vesi vaati aina muutaman jääpalan, jotta se oli mielestäni riittävän kylmää. Täällä vesi pitää ostaa kaupasta, tai liruttaa erikoishanasta, joka kotonani onneksi on.

Kierrätyksen puute - maailma ei ehkä pelastukaan! Kaikki vaan samaan roskakuiluun, sanomalehdet, lasipullot, banaaninkuoret ja maitotölkit, niin minun kotini kuin koko maankin mittakaavassa. Kannattaako siellä Maakujalla siis pistää kahvinpuruja toiseen ja pizzalaatikkoa toiseen astiaan? [Kannattaa.]

Sovittuja treffejä muutellaan (siitä ilmoittamatta). Se on kai suomalaisen jämptiyteen tottuneiden vika, ei niinkään Moskovan. Jos itse lupaan olla jossain kello 16, soitan jo kello 15 että tulenkin vasta kello 16.10. Moskovassa maanantaina kello 19 tarkoitti ensin että tiistaina kello 19 ja sitten että keskiviikkona klo 19.15. Ja tiistai-aamuna klo 8.30 tarkoitti vain että tiistai-aamuna kello 9.10. Ei muunnella!

Byrokratia. Don't get me started.

Hetsku sunnuntai-illan hyvissä fiiliksissä ärsytyslistan kirjoittamisesta huolimatta.

Ihminen ei elä pelkästään leivästä

Suurin yksittäinen klöntti mun elämää on tätä nykyä työ. Töissä ollaan pitkään ja intensiivisesti, ja työasiat pulpahtelevat mieleen vapaa-ajallakin, jota vietetään työkavereiden kanssa. Töistä muistuu mieleen vitsi jonka joskus jossain kuulin (kuopiolaiset korjatkoon kirjoitusasua):

Isäntä patistaa renkiä töihin. Renki pohtii -Työ, työ...olen minä sen sanan joskus kuullut. Kerran Kuopion torilla taisi poliisi kysyä että "mittee työ siinä penkillä makkoelette?".

Hehee.

Tuon työ-yksikön ympärillä pyörii tietysti monenmoista arkista työnomaista sälää, sähkölaskua, pankkitilin avaamista, henkilöpapereiden odottelua, matkalippujen ostamista ja muuta.

Onneksi on myös sitä vapaa-aikaa, olkoonkin, että kollegoiden seurassa (jossa ei tietenkään sinänsä mitään vikaa). Keskiviikkona jouduin vihdoin salille. Puolisen tuntia pyöräilyä, kymppiminsaa soutua ja sen päälle uintia ja vesijuoksua kolmisen varttia. Ja sauna! Eilen kävimme kaatamassa keiloja ja yhden tuopinkin kumoon keilasalilla, jolla ei voisi olla parempaa nimeä: Bi-Ba-Bo (siinä muuten taas yksi pontentiaalinen bändin nimi). Keilailun jälkeen menimme uzbekki-ravintolaan syömään sopivasti, ei överisti. Stokalta kävimme vielä tsekkaamassa, saako sieltä laktoosintonta maitoa (ei saa) tai ylijännitesuojia (saa, kalliihkoja).

Viikonloppuna taas pientä arkea ylös ja alas: torille ehkä, siivousta varmasti, pyykinpesua toivottavasti, ulkoilua ja ruokailua sopivasti tai överisti.

Olisi jo vieraiksi ilmottautuneiden aika tulla, ainakin mun mielestä!

Hetsku, joka toivoo että tulette Moskovaan, ja suosittelee että tulette junalla, sillä siellä näkee peilistä ikuisuuteen.

Viikkokatsaus 32/2007

Seitsemän päivän aikana en ole havainnut vielä itsessäni suuria muutoksia.

Olen - tietenkin - muuttunut työpaikalla tietäjästä tumpeloksi. Olen kovin pihalla, mutta ehkä nyt kuudentena työpäivänä voin jo sanoa, että ovi näkyy. Kun olen tarpeeksi lähellä ovea, huudan niin kovaa että joku avaa sen ja päästää toivottavasti myös sisälle.

Kurkku oireili ensimmäisinä päivinä ulkona ollessani. Luulin saavani perusflunssan, mutta se kaikkosi aina sisällä, eikä sitä enää muutamaan päivään ole tullut ulkonakaan. Liekö kehoni jo tottunut hiukan aiempaa vilkkaamman liikenteen aiheuttamiin päästöihin?

Kielitaidossa ei ole vielä tapahtunut mainittavaa muutosta. Olen totutellut uuteen kieliympäristöön passiivisen laiskasti: kuunnelllut lähellä käytyjä keskusteluja, tarkistanut muutamia sanoja sanakirjasta, osallistunut Lauran spontaaneihin sanakokeisiin kadulla. Olen antanut itselleni aikaa: eihän ne vuonna 1988-1992 tankatut Okno-kirjan opit voi hetkessä palautua. Olen myös jo ilmoittautunut kielikurssille.

Olen kotiutunut uuteen kotiini ihan hyvin. Enää en aamulla ihmettele sijaintiani. Muistan maan ja valuutan. Osaan hyvin reitin kotoa töihin. Osaan töissäkin suunnistaa pääreittejä pitkin ruokalaan ja takaisin. Ruoka on hyvää ja keholleni sopivaa, vain liioiteltu maidon nauttiminen blinien tai tupla-cappuccinon muodossa hiukan vatsaa väännättää.

Turkki on ostamatta, korkokengät kaupassa, eikä meikkiäkään ole vielä naamassa.

Hetsku matkalla хетскукси.

Pieni ja arkinen viikonloppu

Kun menneen puolen vuoden viikonloput oli täynnä bileitä ja isoja järjestelyjä, ei arkinen ja pieni viikonloppu suuressa kaupungissa ole ollenkaan pahitteeksi: nukutaan niin pitkään, että selkää särkee kun herätään. Kävellään kaupungilla huvikseen ja supermarketteja etsien. Surffataan netissä ja sähköpostaillaan. Tehdään yhdessä ruokaa ja syödään sitä seuraavanakin päivänä. Kun lauantai-ilta on kiihkeimmillään yöelämässä, silitellään vaatteita kotona tai kylässä ja kuunnellaan musiikkia. Sunnuntai-iltana katsotaan sekä Kansallisen metsästyksen erityispiirteitä että hienoa ilotulitusta Moskva-joen yllä. Ollaan hyvin tyytyväisiä. Säästetään energiaa.

Hetsku, "energisenä" kohti alkanutta viikkoa

Kuvitusta janoaville

Tänään ei sanainen arkku pulputa, sillä arkku tyhjeni kun aamupäiväkävelyllä selitin juttuja Lauralle niin että sylki roiskui. Alla hyvitykseksi kuvia kertomaan enemmän kuin 4 000 sanaa. Ja muutama sanallinen selitys vielä kaupanpäälle!


Heta avaa kotiovea ensimmäistä kertaa. Kuvan ulkopuolelta kerrottakoon, että vasta Laura sai oven auki, itse kieritin vain avainta lukossa. Nykyään pääsen jo kotiin ihan yksin.


Hetan keittiössä ei vielä paljon kokkailla, kun välineistö odottaa Helsingissä. Onneks kaffetta sentään, ja odottaapa pakastimessa valmispizzakin!

Makeasti Heta makaa vuoteessaan, vaikka sisustus onkin vielä aika vajaa. "Verhokaan" ei ihan peitä ikkunaa, mutta 14. kerroksessa ei onneksi ihan helposti ikkunasta tirkistellä...

...vaikka mahdollista se toki on: olohuoneen ikkunan takaa pilkistää rakennustelineet. En tosin ole siellä nähnyt työmiehiä tai muitakaan kiipeilemässä.

Hetsku, Bloggerin kuvatila melkein käytettynä.

PS. Höpöllöpö. Kuvatila ole vielä läheskään käytetty. Lisääkin on siis tulossa.

Olen ja en ole

Olen kuullut noin uutta 36 nimeä ja unohtanut niistä noin 31. Olen käynyt kaupassa nälkäisenä ja ostanut kaiken kiinnostavan, mitä käteen tarttui. Olen kulkenut pihan poikki varvasläpyköissä kolme terävää veistä sanomalehteen käärittynä (ilman mitään vakavia aikeita mielessä). Olen ripustanut pussilakanan verhoksi makuuhuoneeseen. Olen laskennut päässäni noin-sekunteja hississä, ja päätynyt siihen, että kotikerrokseen kestää katutasosta ehkä noin 25 sekuntia. Olen istunut autossa kuin mykkä, mutta toisaalta ymmärtänytkin jotain keskustelusta. Olen ensimmäistä kertaa omassa lankaliittymäisessä kodissa. Olen kaiken kaikkiaan ihan tyytyväinen kaikkeen.

En ole toistaiseksi ymmärtänyt mitään suurta muuttuneen. En ole muuttanut Moskovaan 3-5 vuodeksi, vaan tullut käymään. En ole kertaakaan ajatellut, että näin ei olisi pitänyt tehdä. En ole itkenyt kertaakaan. En ole herättyäni muistanut, missä olen, kahdesti!

Hetsku, olen

...ja tänään saavuttiin!

Perillä. Kuuma. Aurinkoista. Hyviä asioita, uusia ihmisiä, paljon nimiä. Junamatkan kaikki kolmetoista tuntia meni rattoisasti, vaikkei paljon tullutkaan nukuttua - syy oli kirjan. Nyt olo on kuin ei olisi nukkunut koskaan. Ehkä ens yönä sitten, omassa uudessa kotona.

Hetsku, nukkumattomuuden ihanassa pöhnässä.