Jos on huvittavaa kuunnella kun ummikot juttelevat natiivien kanssa, niin on omankielistä keskusteluakin viihdyttävää seurata. Vaikka välillä meinaa turhautua, että kuunteleeko toi toinen ollenkaan!
Tikkurilassa, bussissa nro 63
Tyttö: Kiia ja Outi vietti joulua kahestaan Kotkassa.
Poika: Ketkä?
Tyttö: Kiia ja Outi.
Poika: Missäs Juha oli?
Tyttö: Juha sai jouluaattona hirveet raivarit, ja sit kun Kiian työvuoro päätty, niin ne päätti Outin kanssa että ne lähtee Kotkaan jouluksi.
Poika: Ai ketkä?
Tyttö: Outi ja Kiia. Ne otti taksin Kiian työpaikalta, ja ajo ensin Kiialle ja pakkas siellä, ja sit meni Outille ja pakkas siellä, ja sit ne kaks ajo Kotkaan.
Poika: Ai ketkä kaks?
Tyttö: No Outi ja Kiia. Taksilla Kotkaan. Mieti!
Ilolassa, bussissa nro 63
Tyttö puhuu puhelimeen.
Tyttö: No moi.
Tyttö: Missä te ootte?
Tyttö: Eiku missä te ootte?
Tyttö: Hei oikeesti, missä te ootte? Onks Teemu siellä?
Tyttö: Joo, sen piti soittaa mulle, mutta se kai feidaa mua.
Tyttö: Ai jaa. No voi kettu. (Kirosana muutettu.)
Tyttö: Joo - voi Angst!
Tyttö: Soittakaa mulle kohta!
Tyttö: Soittaisitteko mulle tunnin päästä?
Tyttö: Tai soittaisitteko mulle puolen tunnin päästä? Tai nähäänkö sit jossain?
Tyttö: Ai steissillä? Stadin steissillä?
Tyttö. No tunnin päästä. Mä en kyllä kestä jos Teemukin tulee.
Hetsku, joka sivustakuultuna itse kuulostaa aina älykkäältä.
28.12.07
26.12.07
Joulu tuli, joulu meni
Tänä vuonna joulutunnelmaan oli aiempaakin vaikeampi päästä. Vaikka Moskovan Suomi-yhteisö ennakkovalmisteli ja -juhlisti joulua perinteisin tavoin, en vetisestä ja arkisesta Moskovasta junaan hypätessäni olisi uskonut, että jouluun on kolme yötä.
Eikä seuraavana päivänä Lahdessa junasta hypätessäni sen jouluisemmalta tuntunut. Maa oli musta ja märkä, ja kassiinkin oli kaatunut puoli litraa vettä. Aloitin joulun vieton Suomessa ripustelemalla muun muassa passia ja matkalippuja kuivumaan Eeron autoon, ja puhaltelin hiustenkuivaajalla puhelimen kuivaksi kampaajalla.
Sen jälkeen vietin hyvin ei-jouluisen illan Eeron, Jaskan, Sakan, Elinan, Anskun ja Mikan (in order of appearance) seurassa. Aatonaaton aamuna seurasin interfeissin disaplointia Anskun eteisessä ja kävin pizzalla Lahden Aspendoksessa. Illalla manasin äitin digipoksin laukeamista "juuri joulun alla", ja ihmettelin kun ei Suomesssa töllöstä tosiaan näy enää mitään ilman tuota pirun vehjettä.
Ne kolme joulun virallista päivää söin ja lepäsin, en tehnyt mitään, katselin hyviä ja huonoja dvd-elokuvia, tein ja söin rosollia, makasin sohvalla, söin kaikkia jouluherkkuja joita yleensäkin syön, pidin puhelinta äänettömällä, söin joka välissä ja ihan liikaa, kävin joka päivä kävelyllä, söin lisää, sain kivoja, tarpeellisia ja oletettavasti melko stressittömiä lahjoja.
Siivosin, sillä perheen jouluperinteen mukaisesti joulusiivous tarkoittaa sitä että jouluna siivotaan. Puhuin Oulussa asuvan serkun kanssa puhelimessa. Kuulin että Veela oli vihdoin alkanut kävelemään Sisiliassa. Maksoin sakot videovuokraamoon kun en ollut ymmärtänyt, että liike oli joulupäivänäkin auki.
Sain appelsiiniä valmiiksikuorittuna, palasteltuna ja keittöpaperin kera sohvalle tarjoiltuna. Joulu on juhlaa.
Huomenna aion olla taas ihan arkinen ja ei-jouluinen. Uudenvuodenkuviot ovat vielä auki (tarjouksia otetaan vastaan!), mutta onhan sen vaihtoon vielä monta arkista päivää. Ehtii päästä fiilikseen.
Hetsku, jonka mielestä tasan kolme päivää joulua voisi olla sopiva annos ihan kaikille.
Eikä seuraavana päivänä Lahdessa junasta hypätessäni sen jouluisemmalta tuntunut. Maa oli musta ja märkä, ja kassiinkin oli kaatunut puoli litraa vettä. Aloitin joulun vieton Suomessa ripustelemalla muun muassa passia ja matkalippuja kuivumaan Eeron autoon, ja puhaltelin hiustenkuivaajalla puhelimen kuivaksi kampaajalla.
Sen jälkeen vietin hyvin ei-jouluisen illan Eeron, Jaskan, Sakan, Elinan, Anskun ja Mikan (in order of appearance) seurassa. Aatonaaton aamuna seurasin interfeissin disaplointia Anskun eteisessä ja kävin pizzalla Lahden Aspendoksessa. Illalla manasin äitin digipoksin laukeamista "juuri joulun alla", ja ihmettelin kun ei Suomesssa töllöstä tosiaan näy enää mitään ilman tuota pirun vehjettä.
Ne kolme joulun virallista päivää söin ja lepäsin, en tehnyt mitään, katselin hyviä ja huonoja dvd-elokuvia, tein ja söin rosollia, makasin sohvalla, söin kaikkia jouluherkkuja joita yleensäkin syön, pidin puhelinta äänettömällä, söin joka välissä ja ihan liikaa, kävin joka päivä kävelyllä, söin lisää, sain kivoja, tarpeellisia ja oletettavasti melko stressittömiä lahjoja.
Siivosin, sillä perheen jouluperinteen mukaisesti joulusiivous tarkoittaa sitä että jouluna siivotaan. Puhuin Oulussa asuvan serkun kanssa puhelimessa. Kuulin että Veela oli vihdoin alkanut kävelemään Sisiliassa. Maksoin sakot videovuokraamoon kun en ollut ymmärtänyt, että liike oli joulupäivänäkin auki.
Sain appelsiiniä valmiiksikuorittuna, palasteltuna ja keittöpaperin kera sohvalle tarjoiltuna. Joulu on juhlaa.
Huomenna aion olla taas ihan arkinen ja ei-jouluinen. Uudenvuodenkuviot ovat vielä auki (tarjouksia otetaan vastaan!), mutta onhan sen vaihtoon vielä monta arkista päivää. Ehtii päästä fiilikseen.
Hetsku, jonka mielestä tasan kolme päivää joulua voisi olla sopiva annos ihan kaikille.
21.12.07
Joulutoivotukset Venäjän karhun syleilystä!
Hetsku, joka ei tänäkään vuonna "ehtinyt" ajoissa postiin
19.12.07
Viimeiset viisi kilometriä
Raahaudun viimeiset metrit maassa maaten, sormivoimin itseäni eteenpäin hilaten. Ei auta vaikka otan iisisti, nukun normaalisti, ja juon tuplaten kahvia. En jaksaisi mitään, yhtään mitään. Akku on lähes tyhjä.
No, kaksi työaamua enää, sitten junalla Arikspaaniin.
Hetsku, hyvin hiljaa ja hitaasti.
No, kaksi työaamua enää, sitten junalla Arikspaaniin.
Hetsku, hyvin hiljaa ja hitaasti.
17.12.07
Moskova-runo, joka ei ole ihan yhtä hieno kuin Heta-laulu
Kun on nettiyhteys kotona niin blogia pitää päivittää taajaan. Uhkana on tietysti se että juttujen taso laskee, mutta jos ei ole kiivennyt korkealle, ei putoa kovaa.
Ja kun joka tapauksessa voi lyödä päänsä puuhun, kaatua ökykaupan portaissa silmälaseilleen ja räjäyttää espressopannun hellalle, voi hyvin aloittaa Moskova-aiheisen runon kirjoittamisen. Mustelmia tulee kuitenkin.
Moskova-runo, säkeet 1 ja 2
Moskovassa voi hyvin viihtyä
pareekin, kun Moskova on koti
Vain yhdestä asiasta pitää kiihtyä
Liikenteestä puuttuu roti!
(Toinen säkeistö tulee kuin väkisin:)
Kiroile kovaa ja paina pilliä
Tööttiin taukoamatta nojaa
Kotiin päästyäsi syö turkin alta silliä
ja lumi pihalta suolalla kolaa.
Hetsku, joka on itsekin hämmästänyt kuinka hieno siitä tuli!
Ps. Ja sen vertailun Heta-lauluun voi tehdä kuuntelemalla biisin täältä.
Ja kun joka tapauksessa voi lyödä päänsä puuhun, kaatua ökykaupan portaissa silmälaseilleen ja räjäyttää espressopannun hellalle, voi hyvin aloittaa Moskova-aiheisen runon kirjoittamisen. Mustelmia tulee kuitenkin.
Moskova-runo, säkeet 1 ja 2
Moskovassa voi hyvin viihtyä
pareekin, kun Moskova on koti
Vain yhdestä asiasta pitää kiihtyä
Liikenteestä puuttuu roti!
(Toinen säkeistö tulee kuin väkisin:)
Kiroile kovaa ja paina pilliä
Tööttiin taukoamatta nojaa
Kotiin päästyäsi syö turkin alta silliä
ja lumi pihalta suolalla kolaa.
Hetsku, joka on itsekin hämmästänyt kuinka hieno siitä tuli!
Ps. Ja sen vertailun Heta-lauluun voi tehdä kuuntelemalla biisin täältä.
15.12.07
Bloggiterveiset kotoa!
Olen taas liittänyt itseni maailman verkkoon. Siihen vaadittiin kolme käyntiä Streamin toimistolla, Laurakaisan patistusta, sormien läpi katsova Streamin toimistovirkailija, reilut 2000 ruplaa (noin 60e), hyvä ja kiltti tietokone, kirjalliset ohjeet, kolme viisasta naista (reilussa kahdessa tuhannessa vuodessa nämä jouluajan roolien sukupuolet ovat vaihtuneet), hiukan kiroilua ja uhoamista ja vähän kai tuuriakin.
Yökylään jääneen LK:n kanssa sovimme, että jaamme ensi yön tunnin vuoroihin. Toinen nukkuu, toinen surffaa sydämensä kyllyydestä, mesettää ja youtubettaa.
Maanantaina meillä on molemmilla surffitukat.
Hetsku, vihdoinkin online!
Yökylään jääneen LK:n kanssa sovimme, että jaamme ensi yön tunnin vuoroihin. Toinen nukkuu, toinen surffaa sydämensä kyllyydestä, mesettää ja youtubettaa.
Maanantaina meillä on molemmilla surffitukat.
Hetsku, vihdoinkin online!
11.12.07
Puhutteko venäjää?
Satunnainen kyselijä: "No mites siellä rajan takana nyt menee, mites venäjä sujuu?"
Hetsku: "No emmää nyt tiiä, oon mä sitä lukenu niin paljon etten voi sanoa etten puhuis, mutta emmää sitä toisaalta osaa puhuakaan".
SK: "No mutta blogitekstien perusteellahan sä ainakin opiskelet sitä tosin paljon, luulis että oot ihan sujuva jo!".
H: "Luulis ja luulis. Paperilla mää osaanki venäjää aika hyvin. Hississä aulatädin kans keskustelu menee myös melko hyvin, kun ne puhuu niinku lapselle puhutaan. Ja verrattuna amerikkalaisiin mun aksentti on varmaan paljon lievempi. Mutta emmää silti internettiä saa yksin vielä tilattua."
Hetsku, jolla on onneks Laurakaisa, ja hänen myötävaikutuksella keskimäärin viiden työpäivän kuluessa myös internetti kotona!!!
Hetsku: "No emmää nyt tiiä, oon mä sitä lukenu niin paljon etten voi sanoa etten puhuis, mutta emmää sitä toisaalta osaa puhuakaan".
SK: "No mutta blogitekstien perusteellahan sä ainakin opiskelet sitä tosin paljon, luulis että oot ihan sujuva jo!".
H: "Luulis ja luulis. Paperilla mää osaanki venäjää aika hyvin. Hississä aulatädin kans keskustelu menee myös melko hyvin, kun ne puhuu niinku lapselle puhutaan. Ja verrattuna amerikkalaisiin mun aksentti on varmaan paljon lievempi. Mutta emmää silti internettiä saa yksin vielä tilattua."
Hetsku, jolla on onneks Laurakaisa, ja hänen myötävaikutuksella keskimäärin viiden työpäivän kuluessa myös internetti kotona!!!
10.12.07
Hur-hur, hurisi viikko
Viikko on vierähtänyt sitten viime postauksen. Mitä oikeastaan tapahtui?
Maanantaina opiskelin diplomaattiakatemiassa venäjää työpäivän päätteeksi, ja odotin lähikahvilassa että suutari saisi työnsä tehtyä. Äitin Varsovasta 80-luvulla ostama punainen huivi sai tarjoilijalta kehuja, ja kollegakin lopulta kenkänsä suutarista.
Tiistaina jäin työpäivän jälkeen työpaikalle naputtamaan venäjänläksyjä. Kun yhdistää samaan tehtävään kyrillisen näppäimistön, liikeverbit ja verbien aspektit niin voi olla aiheellisesti ylpeä itsestään kun saa kaikki läksyt tehtyä.
Keskiviikkona söin aamupalaksi puolentoistatunnin satsin venäjän yksityisopetusta, ja työpäivän jälkeen sain samanmittaisen setin pienryhmässä. Ymmärtänette, että en jaksanut enää mennä New York dollsin keikalle, vaan jäin kotiin lämmittämään makaronilaatikkoa ja lukemaan Kodin Kuvalehteä. Jos mulle vielä joskus väitetään että ikä on vain numero, niin aion sen tämän esimerkin kautta aina kiistää. Ikä on paljon muutakin!
Torstaina juhlin arkisessa Moskovassa Suomen itsenäisyyttä neljässä erilaisessa juhlassa. Kollega tarjosi kotonaan herkullista riisipuuroa, suomalainen sanomalehti toimistossaan kuohuviiniä ja pikkuleivoksia, suurlähettiläs virka-asunnossaan kaikille suomalaisille notkuvan herkkupöydän ja läheinen yökerho innokkaimmille juhlijoille vielä jatkopaikan. Ei yheksäkyt vuotta juhliinnu vain yhdellä maljapuheella.
Perjantaina jatkoin työntekoa vain muutama tunti juhlien päättymisen jälkeen. Töiden jälkeen värväsin Laurakaisan, jota joissakin piireissä myös Lurakasaksi kutsutaan, luokseni pitämään minua hereillä jotta yöunet eivät menisi pilalle päiväunilla. LK onnistui tehtävässään täydellisesti apunaan ranskalaiset perunat ja tsekkiläinen Kolja-elokuva.
Lauantaina lauloimme kauneimpia joululauluja ja keskustelimme papin kanssa kääntämisen vaikeudesta niin uutta testamenttia kuin Saatana saapuu Moskovaan -kirjaakin esimerkkinä käyttäen. Kulttuurituokion jälkeen ylensöimme georgialaisessa ravintolassa ja havainnoillistimme parisuhteita sokeripusseilla Pariisissa. Yhden päivän aikana ehtii moneen paikkaan jos ei jää ihmettelemään vaan juoksee reippaasti tien yli. Ja avaa oven kun summeri soi, vaikka kello olisi 01.36.
Sunnuntaina tapasin vihdoin Alla Pugatsovan! Istuin tosin kaukana yläparvella eikä Alla nähnyt minua, mutta Allan karisma kiipesi kyllä piippuhyllylle asti. Televisioitu Vuoden laulut -show vahvisti sen, minkä jo etukäteen tiesinkin: venäläinen pop/iskelmä ei saa minua syttymään. Ei tähtishow tuntunut olevan tuhatpäisen venäläisyleisön makuunkaan, vaan nuoren vasikan lailla lavalla koikkelehtineet ja pleipäkkinä laulaneet mallitytöt ja -pojat saivat melko laimeat aplodit. Venäläiset jäivät tosin vielä paikoillensa pällistelemään kun suomalaiset reilun kahden tunnin istuskelun jälkeen hiipivät kotiin lepäilemään.
Hetsku, joka mielessään laulaa että se viikko oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen.
Maanantaina opiskelin diplomaattiakatemiassa venäjää työpäivän päätteeksi, ja odotin lähikahvilassa että suutari saisi työnsä tehtyä. Äitin Varsovasta 80-luvulla ostama punainen huivi sai tarjoilijalta kehuja, ja kollegakin lopulta kenkänsä suutarista.
Tiistaina jäin työpäivän jälkeen työpaikalle naputtamaan venäjänläksyjä. Kun yhdistää samaan tehtävään kyrillisen näppäimistön, liikeverbit ja verbien aspektit niin voi olla aiheellisesti ylpeä itsestään kun saa kaikki läksyt tehtyä.
Keskiviikkona söin aamupalaksi puolentoistatunnin satsin venäjän yksityisopetusta, ja työpäivän jälkeen sain samanmittaisen setin pienryhmässä. Ymmärtänette, että en jaksanut enää mennä New York dollsin keikalle, vaan jäin kotiin lämmittämään makaronilaatikkoa ja lukemaan Kodin Kuvalehteä. Jos mulle vielä joskus väitetään että ikä on vain numero, niin aion sen tämän esimerkin kautta aina kiistää. Ikä on paljon muutakin!
Torstaina juhlin arkisessa Moskovassa Suomen itsenäisyyttä neljässä erilaisessa juhlassa. Kollega tarjosi kotonaan herkullista riisipuuroa, suomalainen sanomalehti toimistossaan kuohuviiniä ja pikkuleivoksia, suurlähettiläs virka-asunnossaan kaikille suomalaisille notkuvan herkkupöydän ja läheinen yökerho innokkaimmille juhlijoille vielä jatkopaikan. Ei yheksäkyt vuotta juhliinnu vain yhdellä maljapuheella.
Perjantaina jatkoin työntekoa vain muutama tunti juhlien päättymisen jälkeen. Töiden jälkeen värväsin Laurakaisan, jota joissakin piireissä myös Lurakasaksi kutsutaan, luokseni pitämään minua hereillä jotta yöunet eivät menisi pilalle päiväunilla. LK onnistui tehtävässään täydellisesti apunaan ranskalaiset perunat ja tsekkiläinen Kolja-elokuva.
Lauantaina lauloimme kauneimpia joululauluja ja keskustelimme papin kanssa kääntämisen vaikeudesta niin uutta testamenttia kuin Saatana saapuu Moskovaan -kirjaakin esimerkkinä käyttäen. Kulttuurituokion jälkeen ylensöimme georgialaisessa ravintolassa ja havainnoillistimme parisuhteita sokeripusseilla Pariisissa. Yhden päivän aikana ehtii moneen paikkaan jos ei jää ihmettelemään vaan juoksee reippaasti tien yli. Ja avaa oven kun summeri soi, vaikka kello olisi 01.36.
Sunnuntaina tapasin vihdoin Alla Pugatsovan! Istuin tosin kaukana yläparvella eikä Alla nähnyt minua, mutta Allan karisma kiipesi kyllä piippuhyllylle asti. Televisioitu Vuoden laulut -show vahvisti sen, minkä jo etukäteen tiesinkin: venäläinen pop/iskelmä ei saa minua syttymään. Ei tähtishow tuntunut olevan tuhatpäisen venäläisyleisön makuunkaan, vaan nuoren vasikan lailla lavalla koikkelehtineet ja pleipäkkinä laulaneet mallitytöt ja -pojat saivat melko laimeat aplodit. Venäläiset jäivät tosin vielä paikoillensa pällistelemään kun suomalaiset reilun kahden tunnin istuskelun jälkeen hiipivät kotiin lepäilemään.
Hetsku, joka mielessään laulaa että se viikko oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen.
3.12.07
Lukukauden päättäjäiset
Joulukuun ensimmäisenä päivänä venäjän opettajani Galja järjesti oppilailleen päättäjäisillallisen. Pienen asunnon pienen olohuoneen pöydälle oli katettu lautaset 11 oppilaalle ja isäntäparille. Jokainen oppilas oli saanut yhden ennakkotehtävän valmisteltavaksi, ja siitä suoriutumista tulisi arvioimaan "rehtori", Galjan mies Sergei.
Ensin kuitenkin syötiin.
Tai ihan ensin juotiin tietenkin votkaa. "Pian, kaikki kerralla, ennen kuin mormonit saapuvat", hoputti Galja. "Teidän suomalaisten tarvitsee juoda, että te puhuisitte", muistutti Sergei. Meidän jälkeemme saapunut amerikkalais-venäläinen pari ehti vielä juoda votkasnapsit, mutta sen jälkeen saapui Moskovan mormonimission presidentti vaimonsa ja viiden seurakuntalaisensa kanssa, joten illallisen aikana joimme vain puolukkamehua. Ja Sergein vaivihkaa kaatamaa valkoviiniä.
Galina esitteli meidät toisilleen ronskilla tavalla. Selvästi ylipainoisen miehen hän esitteli "Moskovan isoimmaksi amerikkalaiseksi", ja selitti hämmentyneille kuulijoille että "hänhän on mormonimission presidentti". Kolumbiasta kotoisin oleva "Alexandra on vakooja, joka ensin valloitti Amerikan (Alexandralla on amerikkalainen mies), ja nyt hän on saapunut valloittamaan Venäjän". Suomalainen kollegani on kuulemma Suomen Margaret Thatcher. Minun vuoron tullessa hän oli ilmeisesti huomannut, ettei hänen huumorinsa oikein pure kaikkiin, ja minut esiteltiin Suomen tulevana presidenttinä.
Jos esittely ei sujunutkaan ihan hämmennyksettä, omasta ennakkotehtävästään isäntäpari suoriutui hyvin: ruokaa oli paljon ja se oli hyvää. Alkupalaksi tarjottiin italiansalaattia, jota muissa maissa kutsutaan Venäjänsalaatiksi ja Venäjällä Olivierin salaatiksi. Sitten lobiota eli papumössöä, ja sen jälkeen plovia eli risottoa. Keitto oli ehkä vähän yllättäen säästetty pääruuaksi, mutta maullaan emännän erikoisuus lunasti paikkansa. "Vkusno, vkusno", huokailivat kaikki oppilaat.
Amerikkalainen Jeff kertoi viiden vuoden kokemuksella, että Galjan päättäjäisillan traditioihin kuuluvat plov, kaalikeitto ja suomalaiset. "Ikimuistoisin heistä on Jukka, joka puhui paljon, ja aina vaan enemmän mitä enemmän votkaa hänelle tarjottiin". Maineemme tunnetaan myös mormonipiireissä, ja miksei tunnettaisi!
Sitten tenttien vuoro. Amerikkalainen kotiäiti Lisa kertoi lyhyesti perheestään. Vaikka istuin hänen vieressään ja näin paperin, josta hän tekstiä luki, en ymmärtänyt puheesta juuri mitään. Alexandra kertoi perhestään huomattavasti sujuvammin vaikka on asunut Moskovassa vasta kolme kuukautta ja opiskellut venäjää yhtä kauan. Saksalainen Elke kertoi saksalaisesta joulusta ilman är-äännettä. Marita, illan toinen perinnesuomalainen, kertoi Helsingistä.
Jeffin vaimo Josie kertoi hauskasta virheestä, minkä hän oli venäjää puhuessaan tehnyt. Jeff kertoi shutkan, vitsin, ja mormonipresidentin tehtävä oli sanaleikki, mutta Charlesilla on niin vahva amerikkalainen aksentti etten erottanut venäläisistä sanoista puoliakaan vaikka amerikkalaisen Patrickin venäläinen vaimo Elena käänsi sen englanniksi. Charlesin vaimo Andrea kertoi myös perheestään, ja Patrick kertoi kuinka tuli muuttaneeksi Moskovaan.
Minun ennakkotehtävä oli myös shutka. Päätin erottua muusta joukosta enkä ottanut muistilappua käteeni, jonka vuoksi vitsi menetti ehkä tärkeimmät sanansa ja vivahteensa, mutta kaikki kohteliaasti taputtivat silti.
Koska sunnuntaina oli vaalit, ja "Venäjä on demokraattinen maa", annettiin kaikille oikeus valita voittaja, vaikka Sergei yleensä valitsee parhaan. Oikeutetusti voittajaksi valittiin Alexandra, joka tosin ei ymmärtänyt tuloksen kertoneen Sergein puheesta voittaneensa.
Vaikka ilta oli leppoisa, ja amerikkalaiset käänsivät kaiken puhutun englanniksi Lisalle joten voin sanoa ymmärtäneeni lähes kaiken mitä puhuttiin, olin viisituntisen venäjän tunnin jälkeen hyvin, hyvin väsynyt. Kotiin päästyäni menin suoraan sänkyyn.
Lauantai-iltana kello 21 nukkumassa! Ei käy venäjän puhuminen vielä vaivatta.
Hetsku, joka odottaa myös lukukauden päättäjäisten jälkeistä joulutaukoa kieli pitkällä. En tosin vielä ole päättänyt mikä kieli se on - varmaan suomen kieli.
Ensin kuitenkin syötiin.
Tai ihan ensin juotiin tietenkin votkaa. "Pian, kaikki kerralla, ennen kuin mormonit saapuvat", hoputti Galja. "Teidän suomalaisten tarvitsee juoda, että te puhuisitte", muistutti Sergei. Meidän jälkeemme saapunut amerikkalais-venäläinen pari ehti vielä juoda votkasnapsit, mutta sen jälkeen saapui Moskovan mormonimission presidentti vaimonsa ja viiden seurakuntalaisensa kanssa, joten illallisen aikana joimme vain puolukkamehua. Ja Sergein vaivihkaa kaatamaa valkoviiniä.
Galina esitteli meidät toisilleen ronskilla tavalla. Selvästi ylipainoisen miehen hän esitteli "Moskovan isoimmaksi amerikkalaiseksi", ja selitti hämmentyneille kuulijoille että "hänhän on mormonimission presidentti". Kolumbiasta kotoisin oleva "Alexandra on vakooja, joka ensin valloitti Amerikan (Alexandralla on amerikkalainen mies), ja nyt hän on saapunut valloittamaan Venäjän". Suomalainen kollegani on kuulemma Suomen Margaret Thatcher. Minun vuoron tullessa hän oli ilmeisesti huomannut, ettei hänen huumorinsa oikein pure kaikkiin, ja minut esiteltiin Suomen tulevana presidenttinä.
Jos esittely ei sujunutkaan ihan hämmennyksettä, omasta ennakkotehtävästään isäntäpari suoriutui hyvin: ruokaa oli paljon ja se oli hyvää. Alkupalaksi tarjottiin italiansalaattia, jota muissa maissa kutsutaan Venäjänsalaatiksi ja Venäjällä Olivierin salaatiksi. Sitten lobiota eli papumössöä, ja sen jälkeen plovia eli risottoa. Keitto oli ehkä vähän yllättäen säästetty pääruuaksi, mutta maullaan emännän erikoisuus lunasti paikkansa. "Vkusno, vkusno", huokailivat kaikki oppilaat.
Amerikkalainen Jeff kertoi viiden vuoden kokemuksella, että Galjan päättäjäisillan traditioihin kuuluvat plov, kaalikeitto ja suomalaiset. "Ikimuistoisin heistä on Jukka, joka puhui paljon, ja aina vaan enemmän mitä enemmän votkaa hänelle tarjottiin". Maineemme tunnetaan myös mormonipiireissä, ja miksei tunnettaisi!
Sitten tenttien vuoro. Amerikkalainen kotiäiti Lisa kertoi lyhyesti perheestään. Vaikka istuin hänen vieressään ja näin paperin, josta hän tekstiä luki, en ymmärtänyt puheesta juuri mitään. Alexandra kertoi perhestään huomattavasti sujuvammin vaikka on asunut Moskovassa vasta kolme kuukautta ja opiskellut venäjää yhtä kauan. Saksalainen Elke kertoi saksalaisesta joulusta ilman är-äännettä. Marita, illan toinen perinnesuomalainen, kertoi Helsingistä.
Jeffin vaimo Josie kertoi hauskasta virheestä, minkä hän oli venäjää puhuessaan tehnyt. Jeff kertoi shutkan, vitsin, ja mormonipresidentin tehtävä oli sanaleikki, mutta Charlesilla on niin vahva amerikkalainen aksentti etten erottanut venäläisistä sanoista puoliakaan vaikka amerikkalaisen Patrickin venäläinen vaimo Elena käänsi sen englanniksi. Charlesin vaimo Andrea kertoi myös perheestään, ja Patrick kertoi kuinka tuli muuttaneeksi Moskovaan.
Minun ennakkotehtävä oli myös shutka. Päätin erottua muusta joukosta enkä ottanut muistilappua käteeni, jonka vuoksi vitsi menetti ehkä tärkeimmät sanansa ja vivahteensa, mutta kaikki kohteliaasti taputtivat silti.
Koska sunnuntaina oli vaalit, ja "Venäjä on demokraattinen maa", annettiin kaikille oikeus valita voittaja, vaikka Sergei yleensä valitsee parhaan. Oikeutetusti voittajaksi valittiin Alexandra, joka tosin ei ymmärtänyt tuloksen kertoneen Sergein puheesta voittaneensa.
Vaikka ilta oli leppoisa, ja amerikkalaiset käänsivät kaiken puhutun englanniksi Lisalle joten voin sanoa ymmärtäneeni lähes kaiken mitä puhuttiin, olin viisituntisen venäjän tunnin jälkeen hyvin, hyvin väsynyt. Kotiin päästyäni menin suoraan sänkyyn.
Lauantai-iltana kello 21 nukkumassa! Ei käy venäjän puhuminen vielä vaivatta.
Hetsku, joka odottaa myös lukukauden päättäjäisten jälkeistä joulutaukoa kieli pitkällä. En tosin vielä ole päättänyt mikä kieli se on - varmaan suomen kieli.
2.12.07
Hyvää Viipurin päivää!
Otsikko on vitsi siitä, että ummikko ymmärtäisi tämän päivän nimen väärin. Tänään on Venäjällä vaalipäivä, День Выборов. Se kaupunki Suomen tuntumassa on Выборг. Joku ehkä tietää mistä kaupungin nimi tulee, minä en. Eikä näköjään wikipediakaan. Tuskin liittyy kuitenkaan vaaleihin.
Onko varsinainen vaalipäivä Venäjällä sitten vitsi? Siihen vastatkoon puolestani HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Susanna Niinivaara.
Hetsku, joka kaikesta huolimatta aikoo illalla katsoa vaalistudiota venäläisittäin. Kukahan on Venäjän Tarmo Ropponen?
Onko varsinainen vaalipäivä Venäjällä sitten vitsi? Siihen vastatkoon puolestani HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Susanna Niinivaara.
Hetsku, joka kaikesta huolimatta aikoo illalla katsoa vaalistudiota venäläisittäin. Kukahan on Venäjän Tarmo Ropponen?
1.12.07
Hyvää nimipäivää Okkelille!
Kun kerrankin on lauantai-aamuna kodissa, jossa on netti - ei toki omassa -, niin kyllä silloin pitää toivottaa nimipäivää Oskarille blogin välityksellä.
Hyvää nimpparia!
Hetsku, Laurakaisa ja Kossu
Hyvää nimpparia!
Hetsku, Laurakaisa ja Kossu
29.11.07
Ulkomaalainen saa shokin Moskovassa
Karjalan Sanomat: Ulkomaalainen saa shokin Moskovassa
16.5.1992
Viisumin saanti Venäjän matkalle saattaa olla vaikea tehtävä. Sitten Moskovassa voi saada oikean shokin. Kaupunki tarjoaa lukuisia yllätyksiä.
Venäjän pääkaupunki tekee ensin erittäin epämiellyttävän vaikutuksen ulkomaalaiseen. Sitten hän voi tulla haltioihinsa tai saada vihanvimman. Syntyy käsitys, että itse moskovalaisetkin joutuvat usein pois tolaltaan, mutta monivuosisataisen historian aikana he ovat oppineet kestämään vaikeuksia, jotka voisivat aiheuttaa mellakoita missä tahansa muussa maassa.
Täällä Hetsku, Moskova.
16.5.1992
Viisumin saanti Venäjän matkalle saattaa olla vaikea tehtävä. Sitten Moskovassa voi saada oikean shokin. Kaupunki tarjoaa lukuisia yllätyksiä.
Venäjän pääkaupunki tekee ensin erittäin epämiellyttävän vaikutuksen ulkomaalaiseen. Sitten hän voi tulla haltioihinsa tai saada vihanvimman. Syntyy käsitys, että itse moskovalaisetkin joutuvat usein pois tolaltaan, mutta monivuosisataisen historian aikana he ovat oppineet kestämään vaikeuksia, jotka voisivat aiheuttaa mellakoita missä tahansa muussa maassa.
Täällä Hetsku, Moskova.
27.11.07
Asiat järjestykseen
Eräs ystäväni sanoi kerran jotenkin niin, että keskinkertaisten ihmisten tarvitsee pitää asiat työpyödällä järjestyksessä jotta ajatuksetkin olisivat järjestyksessä. Viisaat ihmiset, tämän teorian mukaan, voivat ajatella selvästi kaaoksenkin keskellä.
En tiedä onko tuosta teoriasta tutkittua tietoa, mutta minä olen tämän perusteella - ja muillakin perustein - hyvin keskinkertainen. En yleensä poistu töistä siivoamatta työpöytää, sillä laittamalla tavarat ja paperit paikalleen voin samalla käydä läpi että tuliko kaikki tehtyä. Työni on sellaista, että uusi tehtävä tulee ennen kuin vanhan on ehtinyt lopettaa, eli jotenkin on askellettava takaisinpäin että muistaa mitä kaikkea oli oikeastaan tekemässä.
Viime viikko meni asioita vastaanottaessa, ylöskirjattessa ja pinotessa, ja viikonloppu stressiä hajoittaessa. Tänään on tarkoitus tehdä, yliviivata ja järjestellä. Kaikki muistilaput, paperit ja viritelmät on saatava siivottua pöydältä. Ja sitten on mentävä kotiin pesemään pyykkiä, tiskaamaan, siivoamaan ja tekemään venäjän läksyjä.
Nukkumaan mennessä aion tuntea suoraselkäisyyttä. Että asiat ja elämä on hallinnassa.
Hetsku, a cleaning woman.
En tiedä onko tuosta teoriasta tutkittua tietoa, mutta minä olen tämän perusteella - ja muillakin perustein - hyvin keskinkertainen. En yleensä poistu töistä siivoamatta työpöytää, sillä laittamalla tavarat ja paperit paikalleen voin samalla käydä läpi että tuliko kaikki tehtyä. Työni on sellaista, että uusi tehtävä tulee ennen kuin vanhan on ehtinyt lopettaa, eli jotenkin on askellettava takaisinpäin että muistaa mitä kaikkea oli oikeastaan tekemässä.
Viime viikko meni asioita vastaanottaessa, ylöskirjattessa ja pinotessa, ja viikonloppu stressiä hajoittaessa. Tänään on tarkoitus tehdä, yliviivata ja järjestellä. Kaikki muistilaput, paperit ja viritelmät on saatava siivottua pöydältä. Ja sitten on mentävä kotiin pesemään pyykkiä, tiskaamaan, siivoamaan ja tekemään venäjän läksyjä.
Nukkumaan mennessä aion tuntea suoraselkäisyyttä. Että asiat ja elämä on hallinnassa.
Hetsku, a cleaning woman.
26.11.07
Tulivat, näkivät - Moskova voitti?
Vieraat numerolla 6-8 saapuivat Suomesta aamujunalla hiukan pöllämystyneinä (mitä lie tuo sana tarkalleen ottaen tarkoittaakaan), ja vieras numero 9 Ranskasta iltalennolla keskelle suomalaisvieraiden ja -emännän jo virkistynyttä meininkiä. Ja siinähän se viikonloppu sujahti, iloisessa ja värikkäässä seurueessa hyvin harmaan ja loskaisen Moskovan kujilla ja kodeissa. Vieraille tarjoiltiin muun muassa:
- georgialaista ruokaa - "juustopizzaa"
- wii-urheilua, joskin aika kohtuullisessa määrin
- Punainen tori ilman kuperkeikkaa
- kierros Gumissa ja Detskij Mirissä
- ökyostoksia ökykaupassa
- breakdancea kollegan tupareissa
- käsitaksiajelua sekä emännän kanssa mutta myös hardcoreversiona: ilman osoitetta tai yhteistä kieltä kuljettajan kanssa.
Kaikesta vieraat selviytyivät kunnialla tai kunniatta, miten sen nyt ottaa. Ehdotukseeni "ens kerralla kannattaa ehkä tulla kun on kesä ja hyvät kelit" sain vastauksen "ai eikö me aikaisemmin voida tulla", eli päättelisin että Moskova voitti puolelleen taas pari uutta sankarimatkailijaa.
Hyvä niin. Arki alkoi emännälle sellaisella ryminällä, että seuraava vierasryhmä ei voi mitenkään tulla liian pian, paitsi jos tänään illalla kotiin kömpiessäni joku ovella mua odottaa.
Hetsku, joka on liian väsynyt ja työllä kuormitettu sanoakseen mitään järkevää.
- georgialaista ruokaa - "juustopizzaa"
- wii-urheilua, joskin aika kohtuullisessa määrin
- Punainen tori ilman kuperkeikkaa
- kierros Gumissa ja Detskij Mirissä
- ökyostoksia ökykaupassa
- breakdancea kollegan tupareissa
- käsitaksiajelua sekä emännän kanssa mutta myös hardcoreversiona: ilman osoitetta tai yhteistä kieltä kuljettajan kanssa.
Kaikesta vieraat selviytyivät kunnialla tai kunniatta, miten sen nyt ottaa. Ehdotukseeni "ens kerralla kannattaa ehkä tulla kun on kesä ja hyvät kelit" sain vastauksen "ai eikö me aikaisemmin voida tulla", eli päättelisin että Moskova voitti puolelleen taas pari uutta sankarimatkailijaa.
Hyvä niin. Arki alkoi emännälle sellaisella ryminällä, että seuraava vierasryhmä ei voi mitenkään tulla liian pian, paitsi jos tänään illalla kotiin kömpiessäni joku ovella mua odottaa.
Hetsku, joka on liian väsynyt ja työllä kuormitettu sanoakseen mitään järkevää.
23.11.07
Virkistävät vieraat numeroilla 6-9
Vieraita! Uusia naamoja! Ihmisiä, joiden kanssa en tee töitä 8-11 tuntia päivittäin, joiden kanssa en kulje iltaisin kotiin yli tuulisen sillan, joiden kanssa en käy venäjän tunneilla tai Filipp Kirkorovin keikoilla tai joiden kanssa en istu iltaa edellä mainittuja ruotien.
Ihmisiä, jotka eivät spekuloi työpaikkani henkilöstökuvioilla, eivät tunne kollegojani tai eivätkä huokaile (minun tapaan) töiden paljoutta ja "elämän" vähyyttä täällä. Virkistävää!
Leevi and the Leavingsin tribuuttilevy, hymynaamoja, turkinpippureita, Gifu-hornia, kalamiehen kavereita, ruisleipää, Fazerin suklaata, Hesarin Nyt- ja kuukausiliitteitä. Oi onnenpäiviä!
Vieraat olivat itse hiukan väsyneen oloisia kuuman junamatkan jäljiltä kylmässä Moskovassa, ja aika hämmentyineitä tungoksesta, joka vei meidät väkisin metroon Komsomolskajan asemalla, mutta aion niille osoittaa, että Moskova on paljon mainettaan parempi. Sunnuntai-iltana nähdään, miten kävi.
Hetsku, joka on itse niin innoissaan että töiden tekeminenkin on kivaa!
Ihmisiä, jotka eivät spekuloi työpaikkani henkilöstökuvioilla, eivät tunne kollegojani tai eivätkä huokaile (minun tapaan) töiden paljoutta ja "elämän" vähyyttä täällä. Virkistävää!
Leevi and the Leavingsin tribuuttilevy, hymynaamoja, turkinpippureita, Gifu-hornia, kalamiehen kavereita, ruisleipää, Fazerin suklaata, Hesarin Nyt- ja kuukausiliitteitä. Oi onnenpäiviä!
Vieraat olivat itse hiukan väsyneen oloisia kuuman junamatkan jäljiltä kylmässä Moskovassa, ja aika hämmentyineitä tungoksesta, joka vei meidät väkisin metroon Komsomolskajan asemalla, mutta aion niille osoittaa, että Moskova on paljon mainettaan parempi. Sunnuntai-iltana nähdään, miten kävi.
Hetsku, joka on itse niin innoissaan että töiden tekeminenkin on kivaa!
21.11.07
Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin
Huonojen uutisten virta jatkui vielä eilisen blogi-postaukseni jälkeen. Söin iltapalaksi Jalostajan hernekeittoa, mikä on ehdottomasti hyvä uutinen. Sinappia ei ollut vaikka olin pyöritellyt Turkulaista kaupassa vain muutama päivä aiemmin - siis huono uutinen.
Tänään kuulin lisää huonoja uutisia. Pet Shop Boysin keikka on peruttu. Pelicans ei johda enää SM-liigaa (ihmeen kauan sitä kestikin!). Kaikki yritykset saada kollegalle hyvä seuraaja ovat olleet tuloksettomia, eikä plan c:tä ole.
Mutta kaiken kompensoiva hyvä uutinen on onneksi edessä: kaikki viikonlopun vieraat ovat saaneet viisumin, ja viikonloppuna minulla on siis neljä seuralaista, jotka eivät työskentele samassa paikassa kuin minä. Haus-kaa!
Hetsku, joka näköjään luokittelee kaiken joko huonoiksi tai hyviksi uutisiksi. Mustaa tai valkoista.
Tänään kuulin lisää huonoja uutisia. Pet Shop Boysin keikka on peruttu. Pelicans ei johda enää SM-liigaa (ihmeen kauan sitä kestikin!). Kaikki yritykset saada kollegalle hyvä seuraaja ovat olleet tuloksettomia, eikä plan c:tä ole.
Mutta kaiken kompensoiva hyvä uutinen on onneksi edessä: kaikki viikonlopun vieraat ovat saaneet viisumin, ja viikonloppuna minulla on siis neljä seuralaista, jotka eivät työskentele samassa paikassa kuin minä. Haus-kaa!
Hetsku, joka näköjään luokittelee kaiken joko huonoiksi tai hyviksi uutisiksi. Mustaa tai valkoista.
20.11.07
Hyvät ja huonot uutiset
Ensin huonot uutiset. En nimittäin voi tehdä uutisoinnista hampurilaismallin mukaista hyvät-huonot-hyvät-kerrostusta, sillä hyviä uutisia on vain yksi ja huonoja enemmän. Ehkä mallia voisi nouduttaa käänteisesti, huonot-hyvät-huonot?
No, asiaan. Huonoa on se, että töitä on aika paljon, lähikollega on työmatkalla ja kohta siirtymässä täältä kokonaan pois, hänelle ei ole löytynyt vielä seuraajaa ja lähiaikoina on tulossa teknisesti yli hilseen meneviä muutoksia, joista juuri minun pitäisi jotenkin olla kärryillä.
Hyvä uutinen on se, että lähimetroaseman kulmille ilmestyi eilen kaksi pullonpalautusautomaattia, eli pulloja ei tarvitse enää roudata yli viimaisen sillan.
Nimimerkillä Pienestä se ilo on revittävä!
No, asiaan. Huonoa on se, että töitä on aika paljon, lähikollega on työmatkalla ja kohta siirtymässä täältä kokonaan pois, hänelle ei ole löytynyt vielä seuraajaa ja lähiaikoina on tulossa teknisesti yli hilseen meneviä muutoksia, joista juuri minun pitäisi jotenkin olla kärryillä.
Hyvä uutinen on se, että lähimetroaseman kulmille ilmestyi eilen kaksi pullonpalautusautomaattia, eli pulloja ei tarvitse enää roudata yli viimaisen sillan.
Nimimerkillä Pienestä se ilo on revittävä!
17.11.07
Miltä jatsi näyttää?
Luin tänään Hesarista, että Jazzliiton Yrjö-palkinto on annettu tänä vuonna Teppo Mäkyselle. Mäkys-Teppo on varmaan Yrjö-palkintonsa ansainnut, ehkä myös palkinto nimensä. Vai pahentaako nimi palkinnon?
Jatsista puheenollen, en ole sen kuuntelussa ammattilainen. Olen käynyt Pori Jazzeilla kahdesti, enkä kummallakaan kerralla päässyt Kirjurinluodolle päälavojen ääreen. Kun minulle tarjottiin ilmaiseksi sadan euron arvoista lippua Baltic Jazz -tapahtumaan, päätin tarttua tilaisuuteen ja hankkia jatsiin lisää tuntumaa.
Tapahtuman ensimmäisenä iltana torstaina esiintyivät kaksi kokoonpanoa, suomalainen Helsinki-trio yhdessä venäläisen Lennyn kanssa, sekä tanskalais-ruotsalainen duo. Helsinki-trio soitti modernia jazzia. Se on vaikeaa kaltaiselleni jatsi-aloittelijalle. Biisit tuntuvat kestävän kauan, ja välillä kuulostaa siltä, kuin kaikki soittaisivat eri kappaletta. Musiikki oli kuitenkin kovin iloista, se kuulosti jota kuinkin tältä:
Suurinpiirtein saa selvän mitä on meneillään, mutta ihan tarkasti ei ymmärrä aistimaansa. Valoisaa. Arvosanaksi 9.
Jatsista puheenollen, en ole sen kuuntelussa ammattilainen. Olen käynyt Pori Jazzeilla kahdesti, enkä kummallakaan kerralla päässyt Kirjurinluodolle päälavojen ääreen. Kun minulle tarjottiin ilmaiseksi sadan euron arvoista lippua Baltic Jazz -tapahtumaan, päätin tarttua tilaisuuteen ja hankkia jatsiin lisää tuntumaa.
Tapahtuman ensimmäisenä iltana torstaina esiintyivät kaksi kokoonpanoa, suomalainen Helsinki-trio yhdessä venäläisen Lennyn kanssa, sekä tanskalais-ruotsalainen duo. Helsinki-trio soitti modernia jazzia. Se on vaikeaa kaltaiselleni jatsi-aloittelijalle. Biisit tuntuvat kestävän kauan, ja välillä kuulostaa siltä, kuin kaikki soittaisivat eri kappaletta. Musiikki oli kuitenkin kovin iloista, se kuulosti jota kuinkin tältä:
Suurinpiirtein saa selvän mitä on meneillään, mutta ihan tarkasti ei ymmärrä aistimaansa. Valoisaa. Arvosanaksi 9.
Naapurimaalaisten duo soitti tuttuja klassikoita jatsahtavasti. Tanskalaisnainen lauloi ja loi kiinnostavia tehosteääniä suullansa (naksutti kieltään, ulvoi ja huokaili), ruotsalaismies säesti pelkällä kontrabassolla. Gershwinien Summertimea ja David Bowien Life on Marsia oli melko paljon helpompi kuunnella kuin Helsinki-trioa, mutta toisaalta naisen tekemät tehosteet alkoivat jossain vaiheessa tuntua liioittelulta, eikä hyvistä biiseistäkään mitään kovin kiinnostavaa saatu irti. Arvosanaksi 8-.
Eniten tapahtuman jälkeen askarrutti kuitenkin se, miltä jatsi näyttää. Puolityhjä, ylisiisti, kolkko teatterisali ja iso Skoda-mainos esiintymislavalla eivät vastaa mielikuvaani jatsin soittopaikasta. Jatsia soitetaan Budapestin Piafissa. Siellä käyneet tietävät mitä tarkoitan.
Jatsimuusikot näyttävät suomalaisen pumpun perusteella opiskelijoilta. Fonistilla on reisitaskuhousut ja takatukka, pianisti näyttää psykologian opiskelijalta. Kontrabasisti on niin totinen, että huolestuttaa. Rumpali on, tietenkin, orkesterin komistus ja hymyilee niin, että suomalaistytöt rivin 4 paikoilla 18 ja 19 huokailevat ja nyökyttelevät merkitsevästi toisilleen.
Duon solisti näyttää Jerry Hallilta, siis siltä Rollareiden Mick Jaggerin vaimolta:
Kontrabasisti näyttää ruotsalaiseksi kovin tanskalaiselta, ja erehdyttävän paljon eräältä Helsingin-kollegaltani:
Terveisiä vaan Rainolle, jos sattuu lukemaan!
Miltä jatsi näyttää? En minä tiedä, menkää itse katsomaan!
Hetsku, joka lähettää lisäksi terveiset Mummulle, joka blogiani ahkerasti lukee, sekä Äitille ja Oskarille, jotka lähtivät pääkaupunkiseudulta Keuruulle shoppailemaan.
16.11.07
Moskapostia
Asioilla on usein ainakin kaksi puolta. Joskus toista ei millään näe. Joskus puolia näkee liian monta, eikä osaa päättää mitä niistä katselisi.
Sähköpostilaatikkoon tunkeva roskaposti on yleensä vain raivostuttavaa. Postia tipahtaa siitä luukusta muutenkin tarpeeksi - liikaakin (paitsi henkilökohtaisia, kivoja posteja). Huijausviesteissä on vielä se ikävä puoli, että jotkut uskovat niiden sisällön oikeaksi ja lähettävät tuhansia euroja Nigeriaan saadakseen vielä enemmän takaisin.
Mutta roskaposti voi myös hymyilyttää, jos jaksaa lukea koko viestin ja ymmärtää olla toimimatta ohjeiden mukaan.
Sain itse tänään kiinnostavan kirjeen "Barclays Bankilta". Googlemail-sähköpostiosoitteesta lähetetty viesti kertoo, että jokin vapaana vaellellut summa on palautettu Maailmanpankista Barclay Bankiin, ja he ovat todenneet että summa kuuluisi minun tililleni. Summaa he eivät turvallisuussyistä voi paljastaa, mutta jos lähetän heille kopion passistani, tilinumeroni Barclay Bankiin ja kerron mitä summaa odottelen takaisin jostakin afrikkalaisesta pankista, he tarkistavat antamani tiedot ja siirtävät rahat tililleni.
Jos en tietäisi paremmin voisin innostua. Nyt vaan hymyilyttää - ei siis oikeastaan ollenkaan turha viesti!
Hetsku, joka saattaa viestin tuhoamalla nukkua onnensa ohi, mutta joka on valmis ottamaan sen riskin.
Sähköpostilaatikkoon tunkeva roskaposti on yleensä vain raivostuttavaa. Postia tipahtaa siitä luukusta muutenkin tarpeeksi - liikaakin (paitsi henkilökohtaisia, kivoja posteja). Huijausviesteissä on vielä se ikävä puoli, että jotkut uskovat niiden sisällön oikeaksi ja lähettävät tuhansia euroja Nigeriaan saadakseen vielä enemmän takaisin.
Mutta roskaposti voi myös hymyilyttää, jos jaksaa lukea koko viestin ja ymmärtää olla toimimatta ohjeiden mukaan.
Sain itse tänään kiinnostavan kirjeen "Barclays Bankilta". Googlemail-sähköpostiosoitteesta lähetetty viesti kertoo, että jokin vapaana vaellellut summa on palautettu Maailmanpankista Barclay Bankiin, ja he ovat todenneet että summa kuuluisi minun tililleni. Summaa he eivät turvallisuussyistä voi paljastaa, mutta jos lähetän heille kopion passistani, tilinumeroni Barclay Bankiin ja kerron mitä summaa odottelen takaisin jostakin afrikkalaisesta pankista, he tarkistavat antamani tiedot ja siirtävät rahat tililleni.
Jos en tietäisi paremmin voisin innostua. Nyt vaan hymyilyttää - ei siis oikeastaan ollenkaan turha viesti!
Hetsku, joka saattaa viestin tuhoamalla nukkua onnensa ohi, mutta joka on valmis ottamaan sen riskin.
15.11.07
Manaa ja kadu!
Tiistaina vaadin moskovalaisiakin lumen kolaamiseen ja muuhun siirtelyyn suoloilla ja hapoilla hävittämisen sijaan. Jo seuraavana aamuna sain vähän vetää sanojani takaisin, sillä suolojen ja happojen lisäksi oli käytössä kolat, aurat ja hiekoitushiekka.
Venäjän postia on mollattu paljon, ja usein aiheesta. Syyskuun lopulla päivätty kirje samasta kaupungista voi saapua marraskuun alussa. Siksi minun postiosoitteeni sijaitsee Lappeenrannassa, ja Suomesta lähetetyn kirjeen saan yleensä 2-3 päivässä. Tämän kaiken tietäen tilasin Microsoftilta ohjelman (!!). Tilauslomakkeella minua pyydettiin antamaan työpaikan osoite, ja sen annoin. Kun painoin send-nappulaa, näin että toimitusosoitteeksi oli merkitty työpaikan osoite. Ohjelma tulisi siis Venäjän postin toimittamana.
Minä manaamaan. "Ehtiikö se tulla ennen kuin olen siirtynyt täältä seuraavaan maahan (siis noin kolmen vuoden kuluessa)", pohdiskelin. Rahat veloitettiin visa-kortiltani, ja heitin mielessäni hyvästit sekä rahoille että ohjelmalle. Vaan kas, eilen paketti saapui, vain kahden viikon toimitusajalla. Melkein hävetti.
Facebookissa ei ole niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin, ja toisinpäin. Sain viikko sitten viestin Budapestissä kanssani opiskelleelta pojalta, joka on tulossa työmatkalle Moskovaan. "Nähdäänkö?". No tottavie! Sovittelin ohjelmaani, että ehdin kiireisen työmatkalaisen kanssa kaffelle.
Viime tipassa venäläiset peruuttavat seminaarin, ja työmatka muuttuu lomamatkaksi: lennot voi käyttää, mutta hotellivaraus menee. Siis yösijaa etsimään. Kaivelen kohtuuhintaista hotellihuonetta yhdelle hengelle. Se ei helppo tehtävä Moskovassa. Vieras ehdottaa majoittumista yhdeksi yöksi sohvalleni. Se ei minulle ongelmaton ratkaisu, mutta toisaalta ei missään muussa ole järkeä: hotellihuoneet on kalliita ja mulla on kuitenkin kolme sohvaa. Toivotan vieraan tervetulleeksi, huokailen vähän kämpän siivoa ja aamupalatarpeiden hankintaa - ja manailen.
Tänään aamulla kelloni soi aikaisin, aion lähteä alakerran ökykauppaan ostamaan tuoretta leipää aamulennolla saapuvalle vieraalle. Vieraalta on yöllä tullut tekstiviesti: "Hei, siirsin lentoni huomiselle, nähdään jossain vaiheessa viikonlopun aikana kahvien merkeissä".
Menen takaisin nukkumaan. Huono omatunto. Miksi manailin yhden yön vieraan vuoksi? Miksi se oli mielestäni niin vaikeaa?
Kun turhaan etukäteen manaa, niin saa yleensä jälkikäteen katua sanojaan tai ainakin potea huonoa omaatuntoa. Ja rangaistuskin tulee.
Heräsin jatkounien jälkeen liian myöhään. Kun keli on sohjoinen, päätän mennä trollikalla ja saan hiukan lisää puuhailuaikaa. Pikainen suihku, aamupalaleivät kassiin. Kymmenen minuttia trollikan lähtöön. Haahuilua aamu-unisena kämpässä. Havahtuminen. Trollikka lähtee minuutin päästä. Ryntään ulos, takki päälle hississä, ulko-ovesta laukaten, tervehdin hätäisesti aulatätejä, ja kas, trollikka lähtee pysäkiltä juuri.
Siis metroon, vaikka se onkin ruuhkaisena ärsyttävä vehje. Kolistelen rullaportaat alas, metro on vielä laiturilla, otan muutaman epätyypillisen juoksuaskeleen (metrot kulkevat aamuisin alle minuutin välein), ehdin kuin ehdinkin ennen kuin ovet paukahtavat kiinni. "Seuraavaa asema Dobryninskaja". Kiirehdin siis väärään suuntaan!
Ei auta. Vaihdan seuraavalla asemalla tappioni myöntäneenä toiseen suuntaan. Nenän edestä menee juuri yksi, seuraavaan en mahdu. Kolmannella pääsen matkaan ja Park Kulturyn asemalle, joka on mustanaan ihmisiä. Matka laiturilta ylös rullaportaiden päähän kestää 8 minuuttia.
Se on paljon sellaisena päivänä, kun on ollut tarkoitus mennä ajoissa töihin, herännyt aikaisin, ja sitten mennyt huonolla omallatunnolla uudestaan nukkumaan, herännyt liian myöhään, myöhästynyt trollikasta noin 30 sekunnilla ja mennyt kotiasemaltaan väärään suuntaan metrolla.
Hetsku, jolle kollega jo maanantaina ennusti ettei tästä viikosta kehkeydy mitään hyvää. Toivon, että viikonloppu vielä korjaa tilanteen.
Venäjän postia on mollattu paljon, ja usein aiheesta. Syyskuun lopulla päivätty kirje samasta kaupungista voi saapua marraskuun alussa. Siksi minun postiosoitteeni sijaitsee Lappeenrannassa, ja Suomesta lähetetyn kirjeen saan yleensä 2-3 päivässä. Tämän kaiken tietäen tilasin Microsoftilta ohjelman (!!). Tilauslomakkeella minua pyydettiin antamaan työpaikan osoite, ja sen annoin. Kun painoin send-nappulaa, näin että toimitusosoitteeksi oli merkitty työpaikan osoite. Ohjelma tulisi siis Venäjän postin toimittamana.
Minä manaamaan. "Ehtiikö se tulla ennen kuin olen siirtynyt täältä seuraavaan maahan (siis noin kolmen vuoden kuluessa)", pohdiskelin. Rahat veloitettiin visa-kortiltani, ja heitin mielessäni hyvästit sekä rahoille että ohjelmalle. Vaan kas, eilen paketti saapui, vain kahden viikon toimitusajalla. Melkein hävetti.
Facebookissa ei ole niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin, ja toisinpäin. Sain viikko sitten viestin Budapestissä kanssani opiskelleelta pojalta, joka on tulossa työmatkalle Moskovaan. "Nähdäänkö?". No tottavie! Sovittelin ohjelmaani, että ehdin kiireisen työmatkalaisen kanssa kaffelle.
Viime tipassa venäläiset peruuttavat seminaarin, ja työmatka muuttuu lomamatkaksi: lennot voi käyttää, mutta hotellivaraus menee. Siis yösijaa etsimään. Kaivelen kohtuuhintaista hotellihuonetta yhdelle hengelle. Se ei helppo tehtävä Moskovassa. Vieras ehdottaa majoittumista yhdeksi yöksi sohvalleni. Se ei minulle ongelmaton ratkaisu, mutta toisaalta ei missään muussa ole järkeä: hotellihuoneet on kalliita ja mulla on kuitenkin kolme sohvaa. Toivotan vieraan tervetulleeksi, huokailen vähän kämpän siivoa ja aamupalatarpeiden hankintaa - ja manailen.
Tänään aamulla kelloni soi aikaisin, aion lähteä alakerran ökykauppaan ostamaan tuoretta leipää aamulennolla saapuvalle vieraalle. Vieraalta on yöllä tullut tekstiviesti: "Hei, siirsin lentoni huomiselle, nähdään jossain vaiheessa viikonlopun aikana kahvien merkeissä".
Menen takaisin nukkumaan. Huono omatunto. Miksi manailin yhden yön vieraan vuoksi? Miksi se oli mielestäni niin vaikeaa?
Kun turhaan etukäteen manaa, niin saa yleensä jälkikäteen katua sanojaan tai ainakin potea huonoa omaatuntoa. Ja rangaistuskin tulee.
Heräsin jatkounien jälkeen liian myöhään. Kun keli on sohjoinen, päätän mennä trollikalla ja saan hiukan lisää puuhailuaikaa. Pikainen suihku, aamupalaleivät kassiin. Kymmenen minuttia trollikan lähtöön. Haahuilua aamu-unisena kämpässä. Havahtuminen. Trollikka lähtee minuutin päästä. Ryntään ulos, takki päälle hississä, ulko-ovesta laukaten, tervehdin hätäisesti aulatätejä, ja kas, trollikka lähtee pysäkiltä juuri.
Siis metroon, vaikka se onkin ruuhkaisena ärsyttävä vehje. Kolistelen rullaportaat alas, metro on vielä laiturilla, otan muutaman epätyypillisen juoksuaskeleen (metrot kulkevat aamuisin alle minuutin välein), ehdin kuin ehdinkin ennen kuin ovet paukahtavat kiinni. "Seuraavaa asema Dobryninskaja". Kiirehdin siis väärään suuntaan!
Ei auta. Vaihdan seuraavalla asemalla tappioni myöntäneenä toiseen suuntaan. Nenän edestä menee juuri yksi, seuraavaan en mahdu. Kolmannella pääsen matkaan ja Park Kulturyn asemalle, joka on mustanaan ihmisiä. Matka laiturilta ylös rullaportaiden päähän kestää 8 minuuttia.
Se on paljon sellaisena päivänä, kun on ollut tarkoitus mennä ajoissa töihin, herännyt aikaisin, ja sitten mennyt huonolla omallatunnolla uudestaan nukkumaan, herännyt liian myöhään, myöhästynyt trollikasta noin 30 sekunnilla ja mennyt kotiasemaltaan väärään suuntaan metrolla.
Hetsku, jolle kollega jo maanantaina ennusti ettei tästä viikosta kehkeydy mitään hyvää. Toivon, että viikonloppu vielä korjaa tilanteen.
13.11.07
Tänä yönä sataa suolaa
Miljoonasateen Voipallo-laulussa lauletaan että "tänä yönä sataa suolaa kuin lunta valkeaa". Täällä Moskovassa sataa parhaillaan lunta valkeaa, ja sen päälle ripotellaan ilmeisesti vähintään yhtä paljon suolaa, tai mitä lie kemikaalia.
Jos lopputulos on sama sohjosössö kuin minkä seassa Budapestin kaduilla ennätyslumisena talvena 2002-2003 kahlasin, toivon kovin vähälumista talvea. Miksei voida kolata? Työvoimaa tuntuu riittävän turhempaankin hommaan, miksei tähän?
Ei se lumi valkeaa ole nimittäin kuitenkaan vaikka sitä maahan johonkin kohtaa jäisi tai jätettäisi, kaupungin liikenne- ja muut päästöt pitävät siitä huolen.
Hetsku, joka elättelee vielä toivoa valkeasta joulusta ja pitkähköstä joululomasta.
Jos lopputulos on sama sohjosössö kuin minkä seassa Budapestin kaduilla ennätyslumisena talvena 2002-2003 kahlasin, toivon kovin vähälumista talvea. Miksei voida kolata? Työvoimaa tuntuu riittävän turhempaankin hommaan, miksei tähän?
Ei se lumi valkeaa ole nimittäin kuitenkaan vaikka sitä maahan johonkin kohtaa jäisi tai jätettäisi, kaupungin liikenne- ja muut päästöt pitävät siitä huolen.
Hetsku, joka elättelee vielä toivoa valkeasta joulusta ja pitkähköstä joululomasta.
12.11.07
Fully booked
Viimeiset Helsinki-kuukauteni olivat täyteen tuupattua aikaa. Melkein joka päivälle pari viikkoa eteenpäin oli tullut sovittua jotakin menoa. Viikonloput olivat kalentereiden kuuminta kamaa, parhaimmillaan pariksikin seuraavaksi kuukaudeksi viikoloppuriennot oli sovittu.
Sitten koitti elokuu ja kuin taikaiskusta viikonloput ja arki-illat olivat kalenterissa tyhjinä. Se oli vapauttavaa(kin): Kun mitään ei ollut sovittuna voi tehdä mitä vaan! Enkä tullut tehneeeksi juuri mitään. Nukuin paljon, vaeltelin kaupungilla, tuskailin hikeäni ja ostin tyhjään kotiini vehnäjauhoja, tiskirättejä ja suolaa.
Nyt olen saavuttanut taas asettautumisasteikolla sen pisteen, että kalenteri on täynnä merkintöjä joka viikonlopulle vuoden loppuun. Kivoja tapahtumia, jotain mitä odottaa. Ensin luutapallon sääntöseminaari ja bileet. Sitten vieraat: Ansku, Eero, Franbin ja Saka (in alphabetical order).
Ensimmäisen adventin aattona jouluateria venäjän opettajan luona. Itsenäisyyspäivän jälkeen viikonloppumatka Vladimiriin. Sitten pikkujoulut, sen jälkeen joululomalle Suomeen. Ja jos esimies ja hallinnollisen osaston jumala suo, niin vaihdan vuotta Suomen Lahdessa. Ja jos ei suo, niin sitten töiden merkeissä Moskovassa.
Hetsku, ei niin fully booked etteikö sinne vielä pari Suomi-vierasta mahtuisi...
Sitten koitti elokuu ja kuin taikaiskusta viikonloput ja arki-illat olivat kalenterissa tyhjinä. Se oli vapauttavaa(kin): Kun mitään ei ollut sovittuna voi tehdä mitä vaan! Enkä tullut tehneeeksi juuri mitään. Nukuin paljon, vaeltelin kaupungilla, tuskailin hikeäni ja ostin tyhjään kotiini vehnäjauhoja, tiskirättejä ja suolaa.
Nyt olen saavuttanut taas asettautumisasteikolla sen pisteen, että kalenteri on täynnä merkintöjä joka viikonlopulle vuoden loppuun. Kivoja tapahtumia, jotain mitä odottaa. Ensin luutapallon sääntöseminaari ja bileet. Sitten vieraat: Ansku, Eero, Franbin ja Saka (in alphabetical order).
Ensimmäisen adventin aattona jouluateria venäjän opettajan luona. Itsenäisyyspäivän jälkeen viikonloppumatka Vladimiriin. Sitten pikkujoulut, sen jälkeen joululomalle Suomeen. Ja jos esimies ja hallinnollisen osaston jumala suo, niin vaihdan vuotta Suomen Lahdessa. Ja jos ei suo, niin sitten töiden merkeissä Moskovassa.
Hetsku, ei niin fully booked etteikö sinne vielä pari Suomi-vierasta mahtuisi...
11.11.07
Poimintoja sanakirjasta
Venäjän kielessä on liian vähän sanoja. Ei sillä etteikö tässäkin määrässä olisi riittävästi opeteltavaa, vaan lähinnä sillä, että sama sana voi tarkoittaa kovin erilaisia asioita. Tämä ongelma on varmaan muissakin kielissä, mutta siis myös venäjässä.
Tänään pisti sanakirjaa selaillessani silmään sana брак:
avioliitto (s), брак (с, м), брачный союз (с, м), супружество (с, ср)
hylky (s, hylkytavara), брак (с, м), хлам (с, м, *разг), лом (с, м)
hylkytavara (s), бракованный товар (с, м), брак (с, м)
liitto (s, avioliitto), брачный союз (с, м), брак (с, м), супружество (с, ср)
Toisaalta avioliitto, toisaalta hylkytavara. Mahtavaa! Asiayhteydestä selvinnee, kummasta milloinkin puhutaan. Vai selviääkö?
Hetsku, joka ei kovasti haikaile hylkytavaran perään.
PS. Voin tässä blogin välityksellä opettaa samalla vähän venäjää - olenhan itse jo ihan guru. Jotkut sitä toki osaakin, mutta aloitetaan silti aakkosista.
Voin vakuuttaa, että niiden osaaminen on Venäjän-kävijälle eduksi. Mielikuvitusta käyttämällä voi esimerkiksi ymmärtää, mitä tarkoittaa kun menussa lukee чизкейк.
Tänään pisti sanakirjaa selaillessani silmään sana брак:
avioliitto (s), брак (с, м), брачный союз (с, м), супружество (с, ср)
hylky (s, hylkytavara), брак (с, м), хлам (с, м, *разг), лом (с, м)
hylkytavara (s), бракованный товар (с, м), брак (с, м)
liitto (s, avioliitto), брачный союз (с, м), брак (с, м), супружество (с, ср)
Toisaalta avioliitto, toisaalta hylkytavara. Mahtavaa! Asiayhteydestä selvinnee, kummasta milloinkin puhutaan. Vai selviääkö?
Hetsku, joka ei kovasti haikaile hylkytavaran perään.
PS. Voin tässä blogin välityksellä opettaa samalla vähän venäjää - olenhan itse jo ihan guru. Jotkut sitä toki osaakin, mutta aloitetaan silti aakkosista.
Voin vakuuttaa, että niiden osaaminen on Venäjän-kävijälle eduksi. Mielikuvitusta käyttämällä voi esimerkiksi ymmärtää, mitä tarkoittaa kun menussa lukee чизкейк.
9.11.07
Jäähän meille aina arki
Turhan monessa suomalaiskodissa herättiin eilen aamulla kamalaan todellisuuteen. Jos oli saatu nukuttua. Tai jos todellisuuden oli ylipäänsä ehtinyt ymmärtää. Mikään tavallinen ei tunnu miltään, ja kaikki tuntuu äärettömän kamalalta.
Tuusulassa mutta muuallakin olisi maksettu mitä vain, että siellä olisi voitu herätä meidän monen ankeaan arkiaamuun.
Pimeään väsymykseen.
Peiton ulkopuolinen maailma on kylmä. Parin torkkuherätyksen verran lisää unta. Suihkun ulkopuolinen maailma on kylmä. Kurja aamupala, kuiva leivänkäppänä, sitten töihin, vaikka kello ei ole sieltä lähdön jälkeen ehtinyt ympäri pyörähtää. Töitä, töitä, liikaa, eikä mistään oikein saa otetta. Edellisen päivän rästit, kuluvan päivän kaaos, esimiehen tyrkkäämät ylimääräiset, tulevien päivien työhyökyaalto, josta ei vielä tiedä, mutta jonka voi aavistaa.
Kotiin jo neljältä - päivän pieni valopilkku. Ja kun on kotona kerrankin aikaisin, voi pyykätä. Sohvien alta ei jaksa imuroida kunnolla. Limainen puurokattila ällöttää. Teekellosta tipahtaa märät teelehdet matolle. Kaupassa hedelmien punnitusjonossa mummo kiilaa eteen seitsemän eri tuotteen kanssa. Kiroilua ja huokailua.
Sitten tulee aavistus, että joku haaveilee juuri tästä minun arkipäivästä. Muistelee jotain mennyttä vastaavaa, tai toivoo, että voisi vielä olla sellaista, ihan tavallista, ja sellaista ei tule enää koskaan.
Koti on siisti kun sinne palataan kaupasta. Teekupillinen, päivän Moscow Times, pesukoneen kodikas kolina ja kynttilän lepattava liekki ovat yllättävän hyvää seuraa.
Arki voi olla aarre. Ja varsinkin, kun edessä on viikonloppu.
Hetsku, joka toivoo että ihana kamala arki voisi olla mahdollisimman monen onni.
Tuusulassa mutta muuallakin olisi maksettu mitä vain, että siellä olisi voitu herätä meidän monen ankeaan arkiaamuun.
Pimeään väsymykseen.
Peiton ulkopuolinen maailma on kylmä. Parin torkkuherätyksen verran lisää unta. Suihkun ulkopuolinen maailma on kylmä. Kurja aamupala, kuiva leivänkäppänä, sitten töihin, vaikka kello ei ole sieltä lähdön jälkeen ehtinyt ympäri pyörähtää. Töitä, töitä, liikaa, eikä mistään oikein saa otetta. Edellisen päivän rästit, kuluvan päivän kaaos, esimiehen tyrkkäämät ylimääräiset, tulevien päivien työhyökyaalto, josta ei vielä tiedä, mutta jonka voi aavistaa.
Kotiin jo neljältä - päivän pieni valopilkku. Ja kun on kotona kerrankin aikaisin, voi pyykätä. Sohvien alta ei jaksa imuroida kunnolla. Limainen puurokattila ällöttää. Teekellosta tipahtaa märät teelehdet matolle. Kaupassa hedelmien punnitusjonossa mummo kiilaa eteen seitsemän eri tuotteen kanssa. Kiroilua ja huokailua.
Sitten tulee aavistus, että joku haaveilee juuri tästä minun arkipäivästä. Muistelee jotain mennyttä vastaavaa, tai toivoo, että voisi vielä olla sellaista, ihan tavallista, ja sellaista ei tule enää koskaan.
Koti on siisti kun sinne palataan kaupasta. Teekupillinen, päivän Moscow Times, pesukoneen kodikas kolina ja kynttilän lepattava liekki ovat yllättävän hyvää seuraa.
Arki voi olla aarre. Ja varsinkin, kun edessä on viikonloppu.
Hetsku, joka toivoo että ihana kamala arki voisi olla mahdollisimman monen onni.
7.11.07
Sanaton suru
Tämän päivän uutisten valossa en osaa sanoa mitään.
Hyvä että voin ilmoittaa olevani elossa.
Hetsku.
Hyvä että voin ilmoittaa olevani elossa.
Hetsku.
6.11.07
Lakon uhka karkoitettu on jo pois
Vaikka työtaistelu on päivän ja kuukaudenkin sana, niin minä vetäydyn lakkoaikeistani, sillä pelkkä uhkailu auttoi.
Kiitos kaikille sähköposteista, kommenteista, puheluista ja tekstiviesteistä! Kiitos myös niistä päin naamaa annetuista blogikehuista, jotka vastaanotin kuten suomalainen vaan voi: "Noooh, se nyt on sellanen..."
Kun näin vakava asia kuin lakko esille otettiin, niin onhan siitä aina jotain seurattava. Joillakin työpaikoilla se on tarkoittanut myöhemmin tehtaan siirtämistä Kiinaan. Koska olen vasta siirtynyt Moskovaan enkä vielä haluaisi kiinalaistua, niin alan säästämään.
Ensiksi on kuitenkin muistettava perusasia: mitään kuluttamalla et voi säästää. Jos joku sanoo teille että kun ostat housut nyt, niin säästät 50 markkaa, nostakaa käsi pystyyn ja huutakaa kovaan ääneen että se on vale. Säästää voi vain olemalla kuluttamatta. Opettaja Kuokan oppeja tämäkin.
Vaan kas, Moskovassa, maailman kalleimmassa kaupungissa, rahan säästäminen todella on mahdollista.
Selasin eilen venäläisiin kirjoihin erikoistuneen Ruslanian katalogia. Sen lisäksi että Ruslaniasta voi tilata kirjoja ja dvd-levyjä, sieltä voi tilata Moscow Timesin sopuhintaan 840 euroa/vuosi. Moskovassa sen saa ilmaiseksi. Siis säästöä 840 euroa vuodessa!
Hetsku, joka sillä hinnalla pysyy Moskovassa vielä pitkän aikaa
Kiitos kaikille sähköposteista, kommenteista, puheluista ja tekstiviesteistä! Kiitos myös niistä päin naamaa annetuista blogikehuista, jotka vastaanotin kuten suomalainen vaan voi: "Noooh, se nyt on sellanen..."
Kun näin vakava asia kuin lakko esille otettiin, niin onhan siitä aina jotain seurattava. Joillakin työpaikoilla se on tarkoittanut myöhemmin tehtaan siirtämistä Kiinaan. Koska olen vasta siirtynyt Moskovaan enkä vielä haluaisi kiinalaistua, niin alan säästämään.
Ensiksi on kuitenkin muistettava perusasia: mitään kuluttamalla et voi säästää. Jos joku sanoo teille että kun ostat housut nyt, niin säästät 50 markkaa, nostakaa käsi pystyyn ja huutakaa kovaan ääneen että se on vale. Säästää voi vain olemalla kuluttamatta. Opettaja Kuokan oppeja tämäkin.
Vaan kas, Moskovassa, maailman kalleimmassa kaupungissa, rahan säästäminen todella on mahdollista.
Selasin eilen venäläisiin kirjoihin erikoistuneen Ruslanian katalogia. Sen lisäksi että Ruslaniasta voi tilata kirjoja ja dvd-levyjä, sieltä voi tilata Moscow Timesin sopuhintaan 840 euroa/vuosi. Moskovassa sen saa ilmaiseksi. Siis säästöä 840 euroa vuodessa!
Hetsku, joka sillä hinnalla pysyy Moskovassa vielä pitkän aikaa
3.11.07
Tulipalon sattuessa tee lakanasta laskuvarjo ja hyppää!
Kollega kertoi tutustaan, joka muutti kerrostaloasuntoon Pietarissa. Porraskäytävän ovet oli lukittu. Alas ja ylös pääsi vain hissillä. "Entäs jos sattuu tulipalo?", kysyi muuttaja. "Ei satu tulipaloa", vastasi talonmies.
Omassa 14-kerroksisessa kotitalossani tilanne on sama. Portaikko on suljettu 4. kerroksessa. Siihen asti pääsee alhaalta ja ylhäältä. Jos sattuisi tulipalo, pääsisin siis 4. kerrokseen, mutta sieltä pihalle pitäisi hypätä ikkunasta. No, selviytysmahdollisuudet olisi varmaan 4. kerroksesta paremmat kuin 14. kerroksesta, jossa asun.
Eilen menin töistä mutkan kautta, istuin iltaa työkavereiden kanssa vanhalla Arbatilla. Kotimatkan aioin kävellä, mutta lopulta hyydyin ja menin yhden pysäkinvälin metrolla. Vaan kotitalon alaovella odottivatkin aulatädit. "Anteeksi, anteeksi", he pyytelivät. "Hissi ei toimi, teidän on käytettävä portaita".
No, mikäs siinä. Toinen tädeistä kipusi 4. kerrokseen avaamaan lukitun oven, ja minä jatkoin matkaa 14. kerrokseen. Voisin mielummin jonain muuna aikana urheilla kuin työviikon jälkeen lauantaina kello 0.30, mutta tulipahan nyt kokeiltua portaitakin.
Hetsku, joka tulipalon sattuessa mielummin kuitenkin käyttäisi portaita kuin laskuvarjoa, mutta toivotaan että talonmies Pietarissa on oikeassa: tulipaloa ei tule.
Omassa 14-kerroksisessa kotitalossani tilanne on sama. Portaikko on suljettu 4. kerroksessa. Siihen asti pääsee alhaalta ja ylhäältä. Jos sattuisi tulipalo, pääsisin siis 4. kerrokseen, mutta sieltä pihalle pitäisi hypätä ikkunasta. No, selviytysmahdollisuudet olisi varmaan 4. kerroksesta paremmat kuin 14. kerroksesta, jossa asun.
Eilen menin töistä mutkan kautta, istuin iltaa työkavereiden kanssa vanhalla Arbatilla. Kotimatkan aioin kävellä, mutta lopulta hyydyin ja menin yhden pysäkinvälin metrolla. Vaan kotitalon alaovella odottivatkin aulatädit. "Anteeksi, anteeksi", he pyytelivät. "Hissi ei toimi, teidän on käytettävä portaita".
No, mikäs siinä. Toinen tädeistä kipusi 4. kerrokseen avaamaan lukitun oven, ja minä jatkoin matkaa 14. kerrokseen. Voisin mielummin jonain muuna aikana urheilla kuin työviikon jälkeen lauantaina kello 0.30, mutta tulipahan nyt kokeiltua portaitakin.
Hetsku, joka tulipalon sattuessa mielummin kuitenkin käyttäisi portaita kuin laskuvarjoa, mutta toivotaan että talonmies Pietarissa on oikeassa: tulipaloa ei tule.
2.11.07
Mielikuvaharjoittelua
Yksitoistatuntisen huvittavan työpäivän jälkeen (kaikki tuntui menevän pieleen, kaatuvan niskaan tai sekovan marraskuun aluksi) kävelin kollegan kanssa kotiin. Probka eli ruuhka oli maalaishiiren mielestä uskomaton ja kaunis. Autoja oli ihan joka paikassa, kuin jättimäisellä lonkeroisella pysäköintialueella, vaikka todellisuudessa odottelivat eteenpäin pääsyä. Pysähdyimme ottamaan muutaman kuvankin kollegan kameralla, mutta ilman helikopteria ruuhkasta ei oikein saa hyvää kuvaa.
"No, miltä Moskova maistuu", kollega kysyi, mutta täällä asuvan kysymyksessä en kuule sitä voivoi-sävyä. "Hyvältä", vastasin totuudenmukaisesti.
Työ on tarpeeksi haastavaa ja vaikeaa, ja toisaalta tarpeeksi konkreettista, sellaista että sen tärkeyden voi helposti ymmärtää ja toisaalta rutiinit voi helpo(hko)sti oppia.
Kollegat ovat mukavia, ja he raivoavat kukin omalla, viihdyttävällä (!) tavallansa. Kaikki eivät suoranaisesti rakasta toisiaan, mutta kuitenkin puhaltavat omalla tavallansa samaan, suomalaiseen hiileen. Kuin sukulaiset olemme samassa klimpissä.
Asunto on täydellisen sopiva. "Luksus", sanoi äiti. "Kodikas", sanoi useampikin suomalainen miesvieras (ainakin kaksi!). Minusta asunto tuntuu kodilta ja tutulta. Ikkunaremontti ei enää uhkaa poksauttaa verisuonta päästäni, ja toisaalta kuumus on sana vaan, niinkuin Sanna joskus ennusti.
Jotain vielä puuttuu. Jotain muuta kuin työ. Toistaiseksi kaikki liittyy työhön, vapaa-aikakin, kun sitä kollegoiden kanssa viettää. Joku, jolla ei ole samanlainen, rinnakkainen tilanne kuin minulla, vaan sama jaettu tilanne minun kanssani.
Kollega sanoi ymmärtävänsä, ja tuntui siltä, että hän todella tiesi mistä puhuin.
*******
Opettaja Kuokka, joka sai noin viisi vuotta sitten minut lapsellisen innostuneeksi niinkin monimutkaisista asioista kuin EU ja kansantalous, muistutti Suomen EU-jäsenyyspäätöksestä puhuessaan että ei ole olemassa rinnakkaistodellisuutta, jonne voisi aina välillä kurkistaa mitä jos -ajatukset mielessään. Turha miettiä mitä jos ei olisi liitytty EU:hun. Liityimme, emmekä voi tietää mitä olisi tapahtunut jos emme olisi.
Eilen kokeilin silti mielikuvaharjoittelua. Ennen nukahtamista, sen noin kolmen minuutin aikana ennen kuin nukahdin, kuvittelin silmät kiinni olevani vielä Krunikassa. Makasin muka siinä 40 senttimetriä nykyistä sänkyäni kapeamassa sängyssä, selkä kohti ikkunaa, pää kohti keittiötä. Liikenne, joka Moskovassa kahden 8-kaistaisen tien risteyksessä kohisee jonkin verran enemmän kuin kapealla umpikujaan päätyvällä Kristianinkadulla, kohisi ihan krunikkamaisesti ikkunoiden läpi. Katsoin kelloa, ajattelin heräämistä ja aamurutiineja pikkuruisessa keittiössäni, treffejä Ninan kanssa taloni edessä kello 8.12, työpistettäni Katajanokalla, pikakahvin hajua työmukissani, kaikkialta kuuluvaa pölyistä hälyä ja huokailua.
Tuliko ikävä? Ei. Tuli uni.
Aamulla heräsin kotonani Moskovassa. Tuntui ihan oikealta ja hyvältä. Ihmisiä on tietysti ikävä, mutta sitä mitä nyt olen vailla ei ollut Helsingissäkään.
Hetsku, joka konkreettisesti juuri nyt ikävöi Suomesta rasvatonta, laktoositonta maitojuomaa. Ja monia ihmisiä ja heidän sähköpostejaan.
"No, miltä Moskova maistuu", kollega kysyi, mutta täällä asuvan kysymyksessä en kuule sitä voivoi-sävyä. "Hyvältä", vastasin totuudenmukaisesti.
Työ on tarpeeksi haastavaa ja vaikeaa, ja toisaalta tarpeeksi konkreettista, sellaista että sen tärkeyden voi helposti ymmärtää ja toisaalta rutiinit voi helpo(hko)sti oppia.
Kollegat ovat mukavia, ja he raivoavat kukin omalla, viihdyttävällä (!) tavallansa. Kaikki eivät suoranaisesti rakasta toisiaan, mutta kuitenkin puhaltavat omalla tavallansa samaan, suomalaiseen hiileen. Kuin sukulaiset olemme samassa klimpissä.
Asunto on täydellisen sopiva. "Luksus", sanoi äiti. "Kodikas", sanoi useampikin suomalainen miesvieras (ainakin kaksi!). Minusta asunto tuntuu kodilta ja tutulta. Ikkunaremontti ei enää uhkaa poksauttaa verisuonta päästäni, ja toisaalta kuumus on sana vaan, niinkuin Sanna joskus ennusti.
Jotain vielä puuttuu. Jotain muuta kuin työ. Toistaiseksi kaikki liittyy työhön, vapaa-aikakin, kun sitä kollegoiden kanssa viettää. Joku, jolla ei ole samanlainen, rinnakkainen tilanne kuin minulla, vaan sama jaettu tilanne minun kanssani.
Kollega sanoi ymmärtävänsä, ja tuntui siltä, että hän todella tiesi mistä puhuin.
*******
Opettaja Kuokka, joka sai noin viisi vuotta sitten minut lapsellisen innostuneeksi niinkin monimutkaisista asioista kuin EU ja kansantalous, muistutti Suomen EU-jäsenyyspäätöksestä puhuessaan että ei ole olemassa rinnakkaistodellisuutta, jonne voisi aina välillä kurkistaa mitä jos -ajatukset mielessään. Turha miettiä mitä jos ei olisi liitytty EU:hun. Liityimme, emmekä voi tietää mitä olisi tapahtunut jos emme olisi.
Eilen kokeilin silti mielikuvaharjoittelua. Ennen nukahtamista, sen noin kolmen minuutin aikana ennen kuin nukahdin, kuvittelin silmät kiinni olevani vielä Krunikassa. Makasin muka siinä 40 senttimetriä nykyistä sänkyäni kapeamassa sängyssä, selkä kohti ikkunaa, pää kohti keittiötä. Liikenne, joka Moskovassa kahden 8-kaistaisen tien risteyksessä kohisee jonkin verran enemmän kuin kapealla umpikujaan päätyvällä Kristianinkadulla, kohisi ihan krunikkamaisesti ikkunoiden läpi. Katsoin kelloa, ajattelin heräämistä ja aamurutiineja pikkuruisessa keittiössäni, treffejä Ninan kanssa taloni edessä kello 8.12, työpistettäni Katajanokalla, pikakahvin hajua työmukissani, kaikkialta kuuluvaa pölyistä hälyä ja huokailua.
Tuliko ikävä? Ei. Tuli uni.
Aamulla heräsin kotonani Moskovassa. Tuntui ihan oikealta ja hyvältä. Ihmisiä on tietysti ikävä, mutta sitä mitä nyt olen vailla ei ollut Helsingissäkään.
Hetsku, joka konkreettisesti juuri nyt ikävöi Suomesta rasvatonta, laktoositonta maitojuomaa. Ja monia ihmisiä ja heidän sähköpostejaan.
1.11.07
Arki on harmaa
Kuvani arjesta oli harmaa, joten musta taustaväri blogissa tuntui liioittelulta. Toisaalta mikään iloinen, kirkas värikään ei sovi. Kun juuri alkoi marraskuukin. Olkoon harmaa. Ehkä sitä on helpompi lukeakin?
En blogia kesäkuussa luodessani kikkaillut väreillä ja asetuksilla yhtään. Nyt oli siis pienen kasvonkohotuksen paikka. Isollekin vois olla tilausta, mutta nyt on töitä sen verran tarpeeksi, etten täällä työpaikalla viitti istua iltaa vaan testailemalla eri värejä. Ja kotona kun ei ole sitä nettiä...
Nyt ei irtoa muuta kuin lopuksi linkki Hesarin hauskaan kommenttiin VR:n makasiineista. Taustatiedoksi tuleville turisteille - 23. marraskuuta Moskovaan laskeutuvat vieraat numerolla 6-9 eli Franbin, Ansku, Eero ja Saka.
Hetsku. Vieraita odotellessa.
En blogia kesäkuussa luodessani kikkaillut väreillä ja asetuksilla yhtään. Nyt oli siis pienen kasvonkohotuksen paikka. Isollekin vois olla tilausta, mutta nyt on töitä sen verran tarpeeksi, etten täällä työpaikalla viitti istua iltaa vaan testailemalla eri värejä. Ja kotona kun ei ole sitä nettiä...
Nyt ei irtoa muuta kuin lopuksi linkki Hesarin hauskaan kommenttiin VR:n makasiineista. Taustatiedoksi tuleville turisteille - 23. marraskuuta Moskovaan laskeutuvat vieraat numerolla 6-9 eli Franbin, Ansku, Eero ja Saka.
Hetsku. Vieraita odotellessa.
31.10.07
Miltä arki näyttää?
Tiistai-aamu kello 7.41. Vieraidenkin paljon kuvaama näkymä ikkunasta hetki ennen töihin lähtöä. Jos ei nyt ahista niin ei erityisesti piristäkään.
Tuo "usva" on onneksi aamusumua eikä saastetta, vaikka jälkimmäistäkin kaupungissa piisaa. Ja tuo rengas sisäministeriön ympärillä ei ole mikään yliluonnollinen ilmiö -tietääkseni- vaan kameran objektiivi, joka heijastuu ikkunasta.
Hetsku, vaan.
Mitä sulle kuuluu?
Blogin kirjoittelu on kivaa. Ei elämässä mitään suurta raportoitavaa tapahdu, mutta kai senkin voi kertoa. Siirrän kelloa, käyn lauantaisin töissä ja huokailen venäläistä byrokratiaa.
Huono puoli tässä tiedottamisessa on se, ettei tiedä mitä muille kuuluu. Ettei muillekaan kuulu mitään ihmeellistä.
How are you doing?
Ahkerimmin kuulumisistaan minulle kertovat portugalilaiset, jotka ovat parhaillaan EU:n puheenjohtajia. Sähköpostia ja tekstiviestejä pukkaa. Kun tulen iltaisin kotiin, en potkaise ovelta lasku- ja mainospinoa (sillä postini tulee töihin), vaan tarkistan kotiin jättämästäni Suomi-kännykästä mihin EU on portugalilaisten suulla ottanut kantaa.
En saa netittömässä kodissani Messengeriä auki. Venäjältä/Venäjälle soittaminen on kallista. Puhun itsekseni.
Jos en ala kohta kuulla, mitä teille kuuluu ja tapahtuu, rupean itsekin olemaan kertomatta.
Vaadin sähköpostia tai telepaattisia sanomia! Vaadin huimaa 94,3 prosentin korotusta nykytilanteeseen! Jos Salonius ei saa minua leppymään tai sähköpostiin ei tule muuta kuin ilmoituksia että Facebookissa joku on minua nipistänyt, heittänyt veriappelsiinilla tai pukeutunut vamppyyriksi, niin en ala! Paitsi lakkoon.
Tämä oli siis lakkovaroitus. Pian ryhdyn lakkoon. Tai irtisanoudun kokonaan. Toivottavasti niin pitkälle ei tarvitse mennä, sillä kuten sanoin, blogin kirjoittelu on kivaa.
Hetsku Bloggaajille lisää sähköpostia! -järjestöstä
Ps. Tämä ei tietenkään koske kaikkia, osa onkin muistanut viestiä. Kiitos siitä.
PPs. Tiedän toki, että sähköpostit kulkevat kahteen suuntaan. Siksi lupaankin vastata äkkiäpian kaikille.
Huono puoli tässä tiedottamisessa on se, ettei tiedä mitä muille kuuluu. Ettei muillekaan kuulu mitään ihmeellistä.
How are you doing?
Ahkerimmin kuulumisistaan minulle kertovat portugalilaiset, jotka ovat parhaillaan EU:n puheenjohtajia. Sähköpostia ja tekstiviestejä pukkaa. Kun tulen iltaisin kotiin, en potkaise ovelta lasku- ja mainospinoa (sillä postini tulee töihin), vaan tarkistan kotiin jättämästäni Suomi-kännykästä mihin EU on portugalilaisten suulla ottanut kantaa.
En saa netittömässä kodissani Messengeriä auki. Venäjältä/Venäjälle soittaminen on kallista. Puhun itsekseni.
Jos en ala kohta kuulla, mitä teille kuuluu ja tapahtuu, rupean itsekin olemaan kertomatta.
Vaadin sähköpostia tai telepaattisia sanomia! Vaadin huimaa 94,3 prosentin korotusta nykytilanteeseen! Jos Salonius ei saa minua leppymään tai sähköpostiin ei tule muuta kuin ilmoituksia että Facebookissa joku on minua nipistänyt, heittänyt veriappelsiinilla tai pukeutunut vamppyyriksi, niin en ala! Paitsi lakkoon.
Tämä oli siis lakkovaroitus. Pian ryhdyn lakkoon. Tai irtisanoudun kokonaan. Toivottavasti niin pitkälle ei tarvitse mennä, sillä kuten sanoin, blogin kirjoittelu on kivaa.
Hetsku Bloggaajille lisää sähköpostia! -järjestöstä
Ps. Tämä ei tietenkään koske kaikkia, osa onkin muistanut viestiä. Kiitos siitä.
PPs. Tiedän toki, että sähköpostit kulkevat kahteen suuntaan. Siksi lupaankin vastata äkkiäpian kaikille.
29.10.07
Langaton lähiverkko ei ole kytketty
Läppäri-parka jaksaa kolmen kuukauden jälkeenkin parkua sen avatessani, ettei saa yhteyttä verkkoon. Niinpä, sanoisin sille jos osaisin sen kieltä.
Läppäri on paljon tarmokkaampi kuin minä. Kävin eilen kolmen kuukauden sisällä vasta toisen kerran verkko-operaattori Streamin toimistolla. Ensimmäisellä kerralla en edes jonottanut tiskille, otin vain avaamiskupongit ja muun tarvittavan mainossälän kotiin ihmeteltäväksi. Hyvä etten jonottanut, sillä silloin en yhteyttä olisi saanut avatuksikaan. Lankapuhelimeni oli juridisen (=ei-luonnollisen) henkilön eli työnantajani nimissä, joten yhteyttä ei olisi sen kautta voitu avata. (Älkää kysykö miten niin ei olisi voinut - sellaisia kysymyksiä ei kannata esittää.)
Numeron siirtäminen minun nimiini kesti kolme-neljä viikkoa ja vaati paperiläjän, jonka valmistamiseen oli kaadettu ainakin hehtaari metsää. Allekirjoitus sivuille 1, 7, 34, 56, 58 ja 60. Läjä leimoja joka sivulle. Odotusta ja sinnetänne soittelua, jonka onneksi hoiti venäläinen kollegani.
Eilinen yritys avata nettiyhteys oli näin jälkikäteen ajateltuna aika ponneton. Sunnuntaikävelyn päätteeksi spontaanisti Laurakaisan kanssa rymistelimme Streamin toimistoon, minä ilman passia, passikopiota tai edes passinnumeroa. Ei yhteyttä tietenkään avata ilman passitietoja. Laurakaisa-parka sai vielä ankeamman vastauksen: Numeronne on juridisen henkilön nimissä.
Jostain ihmeellisestä syystä en edes harmistunut koko turhasta keikasta yhtään. Joskus elokuussa taisin vielä haikalla Welhon perään, Welhon, joka toimitti modeemin ja muun tarvittavan fillarilähetin avulla samana iltana kotiin, ja laajahko kaista nettiin oli heti avoinna. Nyt vain kohautin olkiani (olki-olkiani) ja jatkoimme matkaa. Ei tärpännyt tälläkään kertaa.
Ehkä negatiivisena viikonloppuna negatiiviset asiat muuttuvat positiivisiksi.
Hetsku, ilman nettiä elokuusta ikuisuuteen?
Läppäri on paljon tarmokkaampi kuin minä. Kävin eilen kolmen kuukauden sisällä vasta toisen kerran verkko-operaattori Streamin toimistolla. Ensimmäisellä kerralla en edes jonottanut tiskille, otin vain avaamiskupongit ja muun tarvittavan mainossälän kotiin ihmeteltäväksi. Hyvä etten jonottanut, sillä silloin en yhteyttä olisi saanut avatuksikaan. Lankapuhelimeni oli juridisen (=ei-luonnollisen) henkilön eli työnantajani nimissä, joten yhteyttä ei olisi sen kautta voitu avata. (Älkää kysykö miten niin ei olisi voinut - sellaisia kysymyksiä ei kannata esittää.)
Numeron siirtäminen minun nimiini kesti kolme-neljä viikkoa ja vaati paperiläjän, jonka valmistamiseen oli kaadettu ainakin hehtaari metsää. Allekirjoitus sivuille 1, 7, 34, 56, 58 ja 60. Läjä leimoja joka sivulle. Odotusta ja sinnetänne soittelua, jonka onneksi hoiti venäläinen kollegani.
Eilinen yritys avata nettiyhteys oli näin jälkikäteen ajateltuna aika ponneton. Sunnuntaikävelyn päätteeksi spontaanisti Laurakaisan kanssa rymistelimme Streamin toimistoon, minä ilman passia, passikopiota tai edes passinnumeroa. Ei yhteyttä tietenkään avata ilman passitietoja. Laurakaisa-parka sai vielä ankeamman vastauksen: Numeronne on juridisen henkilön nimissä.
Jostain ihmeellisestä syystä en edes harmistunut koko turhasta keikasta yhtään. Joskus elokuussa taisin vielä haikalla Welhon perään, Welhon, joka toimitti modeemin ja muun tarvittavan fillarilähetin avulla samana iltana kotiin, ja laajahko kaista nettiin oli heti avoinna. Nyt vain kohautin olkiani (olki-olkiani) ja jatkoimme matkaa. Ei tärpännyt tälläkään kertaa.
Ehkä negatiivisena viikonloppuna negatiiviset asiat muuttuvat positiivisiksi.
Hetsku, ilman nettiä elokuusta ikuisuuteen?
28.10.07
Negatiivinen viikonloppu
Perjantaina Moskovassa Negatiivi kerran
virkamiehet päättivät "hienoa sen verran"
että jospa kerran Suomibändi täällä soittaa saa
täytyy paikalle jokaisen suomalaisen kiiruhtaa!
(säv. trad, san. Hetsku)
Nyt olen siis nähnyt kaksi suomalaista keikkaa täällä, Asan ja Negativen. Kun Asa oli kerta livenä hyvä, niin hyvä että ostin Suomesta viimeksi levynkin, uskoin että Negativekin voisi kuulostaa Moskovassa ihan hyvältä.
No, valitettavasti ei kuulostanut. Jaksoin aktiivisesti seurata keikkaa kolme-neljä ensimmäistä biisiä ja ja sen jälkeen totesin että ei uppoa vaikka katsoisikin sinivalkoisten linssien läpi. Biisit olivat mielestäni kaikki ihan samanlaisia, eikä esiintyminen ollut mitenkään keskittynyttä, rokki-klisheet oli sentään huolellisesti opeteltu.
Onneksi innokkaita faneja oli paikalla sen verran että Negativella oli omasta mielestään hyvä keikka Moskovassa. "You are the best audience we've had", sanoi Jonne Aaron. No thanks to me.
Lattean keikan päälle olin lauantaina kuusi tuntia töissä, kotona ei tule vettä mistään hanasta ja kellokin on siirretty taas virallisesti talviaikaan. Negatiivista!
Hetsku, negativnaja.
virkamiehet päättivät "hienoa sen verran"
että jospa kerran Suomibändi täällä soittaa saa
täytyy paikalle jokaisen suomalaisen kiiruhtaa!
(säv. trad, san. Hetsku)
Nyt olen siis nähnyt kaksi suomalaista keikkaa täällä, Asan ja Negativen. Kun Asa oli kerta livenä hyvä, niin hyvä että ostin Suomesta viimeksi levynkin, uskoin että Negativekin voisi kuulostaa Moskovassa ihan hyvältä.
No, valitettavasti ei kuulostanut. Jaksoin aktiivisesti seurata keikkaa kolme-neljä ensimmäistä biisiä ja ja sen jälkeen totesin että ei uppoa vaikka katsoisikin sinivalkoisten linssien läpi. Biisit olivat mielestäni kaikki ihan samanlaisia, eikä esiintyminen ollut mitenkään keskittynyttä, rokki-klisheet oli sentään huolellisesti opeteltu.
Onneksi innokkaita faneja oli paikalla sen verran että Negativella oli omasta mielestään hyvä keikka Moskovassa. "You are the best audience we've had", sanoi Jonne Aaron. No thanks to me.
Lattean keikan päälle olin lauantaina kuusi tuntia töissä, kotona ei tule vettä mistään hanasta ja kellokin on siirretty taas virallisesti talviaikaan. Negatiivista!
Hetsku, negativnaja.
26.10.07
Totta ja tarua
Asiakas on aina oikeassa, väitetään. Veli todisti tuon sanonnan vääräksi - vanhan kansan viisauden uskottavuus vähenee! Veli, joka ei ole siis mikään Veli-Matti vaan veljeni Jaska, kävi usein lounaalla eräässä hollolalaisessa motellissa ja koska tilasi usein saman annoksen, oppi tietämään sen kassakoodin. Kerran lounaalle mennessään hän tilasi taas tuon annoksen, olkoon se nyt vaikka hummerikeitto (vaikka sitä se tuskin oli tuntien sekä veljeni että ruokapaikan), ja sanoi sen kassakoodin, olkoon se nyt vaikka 173. Kassa totesi että hummerikeitto ei ole numero 173. Asiakas oli siis väärässä!
Totuus on tarua ihmeellisempää. Siinä toinen kansan viisaus jonka eilen asetin kyseenalaiseksi, vaikka on sen puolesta todisteitakin: olin kesällä 1995 töissä Jämsän Kivipankissa. Työparinani oli "hahmo", jollaista Kummelin pojat eivät koskaan voisi luoda. En osaa itse edes kuvailla miten hassu Anju oli, mutta muistan hyvin kuinka 16-vuotiaana olin melko hämmentynyt siitä miten pimeitä tyyppejä työelämässä pyörii. Anju ei vitsaillut tai pelleillyt, vaan oli aina tosissaan ja vilpitön: jätti lautaselle vettä jotta sisälle lentäneet kärpäset säilyisivät hengissä seuraavaan työpäiväämme, ja puhui sosa-solasta, vaikka oli puheidensa mukaan koulutukseltaan englanninopettaja.
Nyt 12 vuotta myöhemmin ja usean vuoden työkokemuksen jälkeen tiedän toki että monenlaista hiihtäjää saa töissä sietää.
Mutta sitten tuo viisaus siinä toisessa valossa: katsoin eilen illalla noin 45 sekuntia venäläistä Big brotheria eli Dom 2:sta. Tietämättä mikä ohjelma oli kyseessä saattoi ohjelmatyypin (eli tosi-tv) heti tunnistaa. Ihmisiä lojumassa sohvalla puhumassa ei-mistään, mitään kiinnostavaa ei tapahdu. Onko se "todellisuus" tarua ihmeellisempää? Tuskin.
Kiistelen joskus Shredder-Marin kanssa siitä onko scifi-leffoissa mitään järkeä, elokuvissa joissa puhutaan kuvitteellista kieltä kuvitteellisella planeetalla ja taistellaan mielikuvitusörkkejä vastaan. Mielestäni pienestä ihmisestä kertovat todentuntuiset draamaelokuvat ja jopa tositarinoihin perustavat tv-elokuvat ovat viihdyttävimpiä. Mutta jos tosielämän edustajaksi asetetaan Big brother -ohjelma mistä tahansa maasta ja tarumaailman edustajaksi se, mitä voi ihminen kuvitella esimerkiksi naapuripöydän erikoisesta parista, niin alan olla Marin kanssa - ehkä kolmatta kertaa tässä maailmassa mistään aiheesta - samaa mieltä.
Olin eilen pitkän työpäivän jälkeen kollegoiden kanssa istumassa lähiravintolassa. Naapuripöydässä istui pariskunta, johon kiinnitin huomioni. Laurakaisa kiinnitti huomionsa heidän ruoka-annokseensa ja tilasi itselleen samanlaisen, mutta minä aloin pohtimaan heidän elämäntarinaansa. Mielenkiintoinen pari, noin 55-60-vuotiaat nainen ja mies. Hyvin ja siististi pukeutuneita, mutta silti "elämää nähneitä" sillä tavalla, että he olisivat hyvin voineet myös istua pahvisella alustalla metroaseman edessä käsi ojossa. Mies vähän kuin Sulevi Peltola Paha maa -elokuvassa, mutta tunnelma ei ehkä ollut yhtä painostava; tai kuten parivaljakko elokuvassa Siivoton juttu, eli Rane ja Kokki, mutta naapuripöydässä ei ehkä oltu yhtä optimistisen ja valoisan oloisia. Siltä väliltä, siis.
Ehkä miehellä ja naisella (jotka eivät varmastikaan olleet parisuhteessa, tästä Laurakaisa oli kanssani samaa mieltä) oli ollut uhkarohkea bisnes, joka oli juuri osoittautunut Todella Huonoksi Ideaksi, ja ajanut sen lisäksi sankarimme mahdottomaan umpikujaan: velkojia ja raivostuneita asiakkaita jahtamassa heitä ei-kivat aikeet mielessään.
Tajuttuaan tilanteen toivottomuuden he ovat päättäneet mennä lähiravintolaan neuvoa-antavalle, ja tilanneet samalla pöydän täyteen kaikkea mahdollista hyvää. Laskun maksamiseen ei ole rahaa, mutta mitäpä siitä! Yksi annos oli siis se italialainen antipasti-lautanen, jonka Laurakaisakin tilasi, mutta pöydässä näytti olevan jos jonkinmoista settiä ruokaa. Mies ja nainen söivät toistensa lautasilta, joivat votkapaukkuja, puhuivat välillä kiihkeästi toisilleen ja tilasivat taas lisää juotavaa. Ehkä meneillään oli viimeinen ateria ennen kuin epätoivoinen pako alkaa?
Mitä oikeasti tapahtui kuin kaikki oli syöty ja juotu ja tarjoilija oli tuomassa laskua pöytään emme saa koskaan tietää. Minä lähdin kotiin imuroimaan.
Hetsku, jonka oma elämä ei ainakaan ole kovinkaan ihmeellistä vaikka se onkin totta.
Totuus on tarua ihmeellisempää. Siinä toinen kansan viisaus jonka eilen asetin kyseenalaiseksi, vaikka on sen puolesta todisteitakin: olin kesällä 1995 töissä Jämsän Kivipankissa. Työparinani oli "hahmo", jollaista Kummelin pojat eivät koskaan voisi luoda. En osaa itse edes kuvailla miten hassu Anju oli, mutta muistan hyvin kuinka 16-vuotiaana olin melko hämmentynyt siitä miten pimeitä tyyppejä työelämässä pyörii. Anju ei vitsaillut tai pelleillyt, vaan oli aina tosissaan ja vilpitön: jätti lautaselle vettä jotta sisälle lentäneet kärpäset säilyisivät hengissä seuraavaan työpäiväämme, ja puhui sosa-solasta, vaikka oli puheidensa mukaan koulutukseltaan englanninopettaja.
Nyt 12 vuotta myöhemmin ja usean vuoden työkokemuksen jälkeen tiedän toki että monenlaista hiihtäjää saa töissä sietää.
Mutta sitten tuo viisaus siinä toisessa valossa: katsoin eilen illalla noin 45 sekuntia venäläistä Big brotheria eli Dom 2:sta. Tietämättä mikä ohjelma oli kyseessä saattoi ohjelmatyypin (eli tosi-tv) heti tunnistaa. Ihmisiä lojumassa sohvalla puhumassa ei-mistään, mitään kiinnostavaa ei tapahdu. Onko se "todellisuus" tarua ihmeellisempää? Tuskin.
Kiistelen joskus Shredder-Marin kanssa siitä onko scifi-leffoissa mitään järkeä, elokuvissa joissa puhutaan kuvitteellista kieltä kuvitteellisella planeetalla ja taistellaan mielikuvitusörkkejä vastaan. Mielestäni pienestä ihmisestä kertovat todentuntuiset draamaelokuvat ja jopa tositarinoihin perustavat tv-elokuvat ovat viihdyttävimpiä. Mutta jos tosielämän edustajaksi asetetaan Big brother -ohjelma mistä tahansa maasta ja tarumaailman edustajaksi se, mitä voi ihminen kuvitella esimerkiksi naapuripöydän erikoisesta parista, niin alan olla Marin kanssa - ehkä kolmatta kertaa tässä maailmassa mistään aiheesta - samaa mieltä.
Olin eilen pitkän työpäivän jälkeen kollegoiden kanssa istumassa lähiravintolassa. Naapuripöydässä istui pariskunta, johon kiinnitin huomioni. Laurakaisa kiinnitti huomionsa heidän ruoka-annokseensa ja tilasi itselleen samanlaisen, mutta minä aloin pohtimaan heidän elämäntarinaansa. Mielenkiintoinen pari, noin 55-60-vuotiaat nainen ja mies. Hyvin ja siististi pukeutuneita, mutta silti "elämää nähneitä" sillä tavalla, että he olisivat hyvin voineet myös istua pahvisella alustalla metroaseman edessä käsi ojossa. Mies vähän kuin Sulevi Peltola Paha maa -elokuvassa, mutta tunnelma ei ehkä ollut yhtä painostava; tai kuten parivaljakko elokuvassa Siivoton juttu, eli Rane ja Kokki, mutta naapuripöydässä ei ehkä oltu yhtä optimistisen ja valoisan oloisia. Siltä väliltä, siis.
Ehkä miehellä ja naisella (jotka eivät varmastikaan olleet parisuhteessa, tästä Laurakaisa oli kanssani samaa mieltä) oli ollut uhkarohkea bisnes, joka oli juuri osoittautunut Todella Huonoksi Ideaksi, ja ajanut sen lisäksi sankarimme mahdottomaan umpikujaan: velkojia ja raivostuneita asiakkaita jahtamassa heitä ei-kivat aikeet mielessään.
Tajuttuaan tilanteen toivottomuuden he ovat päättäneet mennä lähiravintolaan neuvoa-antavalle, ja tilanneet samalla pöydän täyteen kaikkea mahdollista hyvää. Laskun maksamiseen ei ole rahaa, mutta mitäpä siitä! Yksi annos oli siis se italialainen antipasti-lautanen, jonka Laurakaisakin tilasi, mutta pöydässä näytti olevan jos jonkinmoista settiä ruokaa. Mies ja nainen söivät toistensa lautasilta, joivat votkapaukkuja, puhuivat välillä kiihkeästi toisilleen ja tilasivat taas lisää juotavaa. Ehkä meneillään oli viimeinen ateria ennen kuin epätoivoinen pako alkaa?
Mitä oikeasti tapahtui kuin kaikki oli syöty ja juotu ja tarjoilija oli tuomassa laskua pöytään emme saa koskaan tietää. Minä lähdin kotiin imuroimaan.
Hetsku, jonka oma elämä ei ainakaan ole kovinkaan ihmeellistä vaikka se onkin totta.
23.10.07
Mitä mulle kuuluu?
Kun tapasin tuttuja Suomessa tai saan sähköpostia kavereiltani vastaan usein kysymykseen mitä kuuluu? Tietenkin, luonnollistahan se on kysellä kuulumisia. Toisinaan olen kuitenkin aistivinani lievän ennakkokäsityksen: "Noooh, mites siellä Venäjällä nyt sit menee...?"
Koska aina joku muu sanoo sen osuvammin, lainattakoon tähän yhteyteen Eduard Uspenskia kirjasta Fedja-setä, Kissa ja Koira. Kirjassa Fedja-setä kirjoittaa ensin kirjettä vanhemmilleen, sitten Kissa jatkaa, ja lopuksi Koira:
"Niin että ei teidän tarvitse olla minusta huolissanne. Minä olen kyllä terve kuin pukki. Jos joutuisin näyttelyyn, saisin ilman muuta kaikki mitalit. Kauneudesta ja viisaudesta.
Näkemiin. Poikanne-Musti-setä"
Hetsku, joka ei vielä ole ollut näyttelyssä kilpailemassa koskaan, mutta saisi varmaan samat mitalit!
Koska aina joku muu sanoo sen osuvammin, lainattakoon tähän yhteyteen Eduard Uspenskia kirjasta Fedja-setä, Kissa ja Koira. Kirjassa Fedja-setä kirjoittaa ensin kirjettä vanhemmilleen, sitten Kissa jatkaa, ja lopuksi Koira:
"Niin että ei teidän tarvitse olla minusta huolissanne. Minä olen kyllä terve kuin pukki. Jos joutuisin näyttelyyn, saisin ilman muuta kaikki mitalit. Kauneudesta ja viisaudesta.
Näkemiin. Poikanne-Musti-setä"
Hetsku, joka ei vielä ole ollut näyttelyssä kilpailemassa koskaan, mutta saisi varmaan samat mitalit!
22.10.07
Terveisiä päivitetystä Moskovasta!*
* Tämä koko juttukin päivitettiin 23.10. kun Blogger vihdoin suostui lisäämään valokuvia.
Ensimmäisen osan lomaviikostani 42/2007 olin turisti Suomessa. Kiertelin, ostelin verovapaita vaatteita, suhailin taksilla ja nukuin hotellissa. Toisen osan lomaviikosta turisteilin äitin kanssa Moskovassa. Äiti on aiemmin käynyt Moskovassa vuosina 1972 ja 1984, joten mielikuva kaupungista piti päivittää.
Päiviteltävää riittää. Venäläiset eivät esimerkiksi enää osaa jonottaa. Se huomattiin jo Venäjän Federaation suurlähetystössä Helsingissä, jossa kumma kyllä jonottivat tai etuilivat pääosin venäläiset (Suomen Moskovan-suurlähetystön jonossa ei suomea juurikaan kuule, joskaan en ole koskaan siinä jonossa seissyt). Vastapainoksi suomalaiset, esimerkiksi minä, en osaa vieläkään etuilla, vaikka sain siihen oikein luvankin suurlähetystön virkailijalta.
Jonotuttamisen taito on venäläisillä yhä tallella. Emme käyneet tervehtimässä Lenin-setää Punaisella torilla, vaikka ovella ei ollutkaan jonoa. Tie mausoleumiin oli aidattu noin kahdensadan metrin mittaisen (tyhjän) pätkän verran, ja tuon aitauksen päässä oli portti, jonka edessä sitten jo olikin jono. Laiskasti vartijat päästivät 2-3 ihmistä kerrallaan parin minuutin välein eteenpäin kävelemään sitä parinsadan metrin matkaa kohti mausoleumia. Haiskahti turistien höykyyttämiseltä.
Löysimme ne kaksi hotellia, joissa äiti on aiemmilla reissuillaan yöpynyt. Toinen sijaitsee Bolshoi-teatteria vastapäätä punaisen torin kupeessa, ja toinen Kremliä vastapäätä Moskva-joen varrella. Molemmat olivat edelleen hotelleita, mutta sen verran tyyriin näköisiä, että niissä tuskin Jämsänjokilaakson Suomi-Neuvostoliitto-seuran jäsenet enää yöpyisivät.
Kosmos-talon eteen on parkkeerattu raketti ja Aeeroflotti, Radioteknikan eteen traktori!
Ensimmäisen osan lomaviikostani 42/2007 olin turisti Suomessa. Kiertelin, ostelin verovapaita vaatteita, suhailin taksilla ja nukuin hotellissa. Toisen osan lomaviikosta turisteilin äitin kanssa Moskovassa. Äiti on aiemmin käynyt Moskovassa vuosina 1972 ja 1984, joten mielikuva kaupungista piti päivittää.
Päiviteltävää riittää. Venäläiset eivät esimerkiksi enää osaa jonottaa. Se huomattiin jo Venäjän Federaation suurlähetystössä Helsingissä, jossa kumma kyllä jonottivat tai etuilivat pääosin venäläiset (Suomen Moskovan-suurlähetystön jonossa ei suomea juurikaan kuule, joskaan en ole koskaan siinä jonossa seissyt). Vastapainoksi suomalaiset, esimerkiksi minä, en osaa vieläkään etuilla, vaikka sain siihen oikein luvankin suurlähetystön virkailijalta.
Jonotuttamisen taito on venäläisillä yhä tallella. Emme käyneet tervehtimässä Lenin-setää Punaisella torilla, vaikka ovella ei ollutkaan jonoa. Tie mausoleumiin oli aidattu noin kahdensadan metrin mittaisen (tyhjän) pätkän verran, ja tuon aitauksen päässä oli portti, jonka edessä sitten jo olikin jono. Laiskasti vartijat päästivät 2-3 ihmistä kerrallaan parin minuutin välein eteenpäin kävelemään sitä parinsadan metrin matkaa kohti mausoleumia. Haiskahti turistien höykyyttämiseltä.
Löysimme ne kaksi hotellia, joissa äiti on aiemmilla reissuillaan yöpynyt. Toinen sijaitsee Bolshoi-teatteria vastapäätä punaisen torin kupeessa, ja toinen Kremliä vastapäätä Moskva-joen varrella. Molemmat olivat edelleen hotelleita, mutta sen verran tyyriin näköisiä, että niissä tuskin Jämsänjokilaakson Suomi-Neuvostoliitto-seuran jäsenet enää yöpyisivät.
Hotel Baltschug Kempinski näytti tutulta uuden kuorrutuksenkin alta.
Suurimman pettymyksen aiheutti entinen Kansantalouden saavustusten näyttely, nykyinen Koko Venäjän näyttelykeskus. Äiti arvioi että alue oli joskus sosialistisen maan ylpeyden aihe, jossa henki oli korkealla. Nyt tallella oli enää näyttelypaviljongit, jotka olivat kyllä päältä upeita, mutta silkkoa ja ällöttävää markkinataloutta oli sisässä. Karjala-talossa myytiin Belgiassa valmistettuja rumia koristetyynyjä, joihin oli kirjailtu modernien autojen kuvia. Yläkerrassa myytiin koivuista tehtyjä huonekaluja, jotka sentään saattoi jotenkin kuvitella Karjalaan, mutta mieleen tuli silti huonekalukauppa.
Kulttuuripaviljonki tarjosi kulttuuria kiinalaisen, ja miksei venäläisenkin, rihkaman muodossa. Kosmos-keskus, jonka ajattelimme sentään yhä olevan upea ja venäläisillekin ylpeyden aihe, oli muuttunut puutarhamyymäläksi. Edessä oli sentään raketti ja Aeroflotin koneita parkissa. Radioteknika-talo oli loogisesti muuttunut kodinkonemyymäläksi, ja Kinopanorama-rakennus, josta äitillä oli hienoja muistikuvia, oli teemyymälä, jossa teetä juotiin kertakäyttöisistä muovikupeista.
Kosmos-talon eteen on parkkeerattu raketti ja Aeeroflotti, Radioteknikan eteen traktori! Tämä kaikki oli vielä kuorretettu kamalalla 90-luvun lopun europop-musiikilla, joka raikasi näyttelyalueen joka kolkkaan. Totesimme, että emme ymmärrä ollenkaan venäläisten tyylitajua.
Reissu näyttelykeskukseen ei silti ollut ollenkaan turha. Seuraavalla kerralla osaan ehkä ottaa sen oikealla tavalla: menen sinne kauniilla säällä, otan mukaan korvatulpat tai vaihtoehtoisesti korvalappusoittimeen klassista musiikkia ja kuljen vain ulkona hauskoja rakennuksia katsellen.
Venäläisen tyylitajun mainetta pelasti roimasti Tretjakovin uusi galleria, jota äiti tähyili ikkunastani ensin jokena, sitten peltikattona. Rakennus ei ole ulospäin kovin hieno, mutta sisällä sen sijaan ei ole silkkoa vaan hieno sekoitus monenlaista taidetta. Vaikka tiesimme että tauluja on yllinkyllin, tuhlasimme silti liikaakin aikaa alakerran Shishkinin maisemataulunäyttelyyn, emmekä melkein jaksaneet kiertää yläkerran pysyvää, monipuolista näyttelyä. Parhaiten mieleeni jäi Laktionovin taulu Kirje rintamalta sekä erään taideteoksen yksityiskohta, jossa sika veti aisoissa ruumisarkkua.
Sunnuntaina tallustimme Novodevichyn hautausmaalla, joka on opaskirjani mukaan Venäjän Kuka kukin on -teos. Monta tutttuakin siellä lepäsi, muun muassa presidentti Jeltsin, klovni Nikulin ja galleristimme Tretjakov, mutta myös rivikaupalla meille tuntemattomia akateemikkoja ja Neuvostoliiton sankareita. Kuka kukin on -tiedoissamme on aika isoja aukkoja, mutta hautakivet olivat onneksi kovin selittäviä - ja hienoja - joten niiden perusteella saattoi arvata, minkä alan mestari kukakin oli.
Hän oli kosmonautti, mutta en enää muista mikä oli hänen nimensä. Ei kuitenkaan Juri, tai ainakaan Gagarin.
Paljon turistiviikonlopun aikana nähtiin. Moskovan tarjontaa ajatellen ei silti vielä paljon mitään, varsinkin kun niin Koko Venäjän näyttelykeskukseen, Tretjakovin galleriaan kuin hautasmaalle jäi vieläkin nähtävää.
Onneksi oma turistiaikani kaupungissa kestää vielä ainakin yli kaksi vuotta, eiköhän siinä ajassa löydä Novodevichyn haustasmaalta Tšehovinkin.
Blogger ei osaa tänään kuvia lisätä tekstiini, joten niitä esitellään sitten joku toinen päivä.
Hetsku, eilen vielä lomaileva turisti, tänään taas työn ja arjen sankari.
PS. Räikkösen voitettua maailmanmestaruuden oli kiva lukea vanhoja Moscow Timeseja (näinhän tuo times-sana taipuu?) jossa spekuloitiin Brasilian F1-osakilpailua ja maailmanmestaruustaistoa. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1986 kolmella on päätöskisassa mahdollisuus voittaa mestaruus, mutta lehti lähinnä spekuloi Hamiltonin ja Alonson mahdollisuuksia. Ähäkutti!
15.10.07
Terveiset Suo-mesta!
Tähän mennessä tapahtunut:
- Lähdin sateisesta Moskovasta perjantaina. Hyttikaverina perhe: äiti, noin 14-vuotias tytär ja noin 11-vuotias poika. Äiti sanoo heti alkuun että tutustutaan! Vastasin että davai, tutustutaan vaan. Äiti on Lena, ja se juntti suomalainen on nimeltään Heta. Tytär sanoo että Sveta. Heta korjaa että eikun Heta. Tytär sanoo että eikun minä olen Sveta. Heta sanoo että ahaa. Poika esittelee itsensä Glebiksi, ja minä muistelen Yup:n samannimistä laulua, ja ihmettelen että voiko jonkun nimi olla Gleb. Tuskin se kuitenkaan Hleb (=leipä) oli.
- Sveta kyselee Helsingin nähtävyyksistä englanniksi. Missä on Evreka? Sanon että ei Helsingissä. Sveta sanoo että sitten sinne ei mennä. Kerron vielä että "oikeastaan, jos jää junasta Tikkurilassa, voi helposti käydä Heurekassa ja jatkaa siitä sitten Helsinkiin". Sveta sanoo että heillä on vain kuusi tuntia aikaa Suomessa, sillä he lähtevät jo iltajunalla takaisin Moskovaan. Olen samaa mieltä että sitten ei kannata jäädä Heurekaan, mutta ihmettelen että mitä järkeä on kolistella 13 tuntia Helsinkiin, olla perillä kuusi tuntia ja kolistella toiset 13 tuntia takaisin Moskovaan. Onko Helsinki 26 tunnin junamatkan arvoinen?
- Lenan, Svetan ja Glebin onneksi Suomessa on sentään lauantaina kaunis, joskin melko kylmä ilma. Helsinkikin voi näyttää kauniilta. Itse hyppään junasta Lahdessa, ja tapaan Anskun, Taikan, Eeron, Sarin, Arin, Miian, Jaskan, Jennin, Elinan, Mirvan, Tommin ja Artsin. Päivä ja ilta Lahdessa olivat mukavia kiitos hyvän seuran, vaikka Suomelta vietiinkin taas vähän toiveita jalkapallon EM-turnaukseen pääsystä.
- Sunnuntaina herään hotelli Seurahuoneesta. En mitenkään yllätyksenä, sillä varasin sieltä illalla huoneen. Naurattaa, että Lahdessa, missä olisi ollut muitakin yöpaikkamahdollisuuksia, menen hotelliin, mutta ulkomaille en nykyään matkusta muuten kuin kylään jonkun luokse, jolloin aina nukun jonkun matolla tai vieraspatjalla. Miksi just Suomessa on niin kiva mennä hotelliin?
- Sunnuntai kuitenkin päättyy kyläilyn merkeissä. Okkeli, Emilo ja Veela ovat oman väsyneehkön olemukseni vastapainoksi taas varsin pirteitä. Leikimme aina niin hauskaa tohtorileikkiä, jolle annetaan tällä kerralla nimi Doktor Ötker. Siinä potilas (Emilo tai Okkeli) tulee tohtorin (minä) vastaanotolle, ja tohtori tutkii potilaan vatsaa möyhimmällä sitä niin, että potilaat nauravat hengittämättä välillä, ja kirkuvat että eiiiii, ei saa! Sitten tulee toisen vuoro, ja sitten taas ensimmäisen, ja sitten taas toisen. Pojat eivät tunnu kyllästyvän siihen ollenkaan. Myös Veela horjuu välillä potilaaksi.
- Maanantaina ostan taas kirjoja jo lauantaina ostettujen cd-levyjen seuraksi, sekä vaatteita Global Refundin taxfree-systeemillä. Koska asun EU:n ulkopuolella, saan osan arvonlisäveroista takaisin rajalla taxfree-kuittia ja sinetöityjä ostoskasseja vastaan. Tästä kuitin askartelusta, joka on siis liikkeen tai lähinnä myyjän tehtävä, ei koskaan selvitä kylmän asiallisesti ilman sählinkiä (joskus ehkä kirjoitan tästä aiheesta kattavamman selostuksen). Tänään Prisman kassahenkilö oli hyvin epävarma kaikesta prosessiin liittyvästä, ihmetteli suomalaista passiani, kysyi että "asuksää siis virallisesti Suomessa" johon oli tietysti pakko hiukan näsäviisaalla äänellä vastata että en (sanomatta kuitenkaan että "en tietenkään, sillä silloin en olisi oikeutettu moisiin verovapauksiin"). Sanoin asuvani Moskovassa. Hiukan myöhemmin myyjä kysyi että "mikä niinku toi sun maa on", johon vastasin jo melko kyllästyneellä äänellä että Venäjä. Ärsyttävää kun asiakas-myyjä-tilanteessa joutuu itse olemaan asiantuntija. Myyjiä selvästi hämmentää, kun suomea puhuva henkilö pyytää taxfree-kuittia. Äiti ehdottikin, että ensi kerralla voisin puhua suomea venäläisittäin murtaen. Myyjät eivät ehkä osaisi edes hämmentyä, että minulla kuitenkin on Suomen passi.
- Maanantaina ehdin tutustua yhteen uuteen suomalaiseen, kun lounastin Sannap:n ja Outi Parikan kanssa Mtv3:n lounasravintolassa. Oikeastaan Outi Parikka ei ole minulle uusi tuttu sillä tunnen hänet tv:stä, mutta nyt voin kuvitella että tunteminen on molemminpuoleista. Söin ruuaksi hokikalaa venäläisittäin, ja huomasin että Outilla oli sama salaatti kuin minulla - runsaasti suolakurkkukuutioita. Outilla oli ehkä muutakin salaattia, minulla ei. Outi on myös kotoisin Jämsänkoskelta, ja hän on asunut Moskovassa viisi vuotta. Molemmista aiheista riitti hauskoja tarinoita. Kuinkahan monta muuta jämsänkoskelaista on asunut Moskovassa?
Kohtahan Jämsänkoskea ei enää ole. Niin kuin ei ole Neuvostoliittoakaan. Outiltahan viedään näemmä kaikki!
Hetsku, joka pohtii että pitäisköhän siihen Jämsänkosken itsenäisyysyhdistykseen sittenkin liittyä? Ainakin täytyy osallistua tähän älykkääseen keskusteluun!
- Lähdin sateisesta Moskovasta perjantaina. Hyttikaverina perhe: äiti, noin 14-vuotias tytär ja noin 11-vuotias poika. Äiti sanoo heti alkuun että tutustutaan! Vastasin että davai, tutustutaan vaan. Äiti on Lena, ja se juntti suomalainen on nimeltään Heta. Tytär sanoo että Sveta. Heta korjaa että eikun Heta. Tytär sanoo että eikun minä olen Sveta. Heta sanoo että ahaa. Poika esittelee itsensä Glebiksi, ja minä muistelen Yup:n samannimistä laulua, ja ihmettelen että voiko jonkun nimi olla Gleb. Tuskin se kuitenkaan Hleb (=leipä) oli.
- Sveta kyselee Helsingin nähtävyyksistä englanniksi. Missä on Evreka? Sanon että ei Helsingissä. Sveta sanoo että sitten sinne ei mennä. Kerron vielä että "oikeastaan, jos jää junasta Tikkurilassa, voi helposti käydä Heurekassa ja jatkaa siitä sitten Helsinkiin". Sveta sanoo että heillä on vain kuusi tuntia aikaa Suomessa, sillä he lähtevät jo iltajunalla takaisin Moskovaan. Olen samaa mieltä että sitten ei kannata jäädä Heurekaan, mutta ihmettelen että mitä järkeä on kolistella 13 tuntia Helsinkiin, olla perillä kuusi tuntia ja kolistella toiset 13 tuntia takaisin Moskovaan. Onko Helsinki 26 tunnin junamatkan arvoinen?
- Lenan, Svetan ja Glebin onneksi Suomessa on sentään lauantaina kaunis, joskin melko kylmä ilma. Helsinkikin voi näyttää kauniilta. Itse hyppään junasta Lahdessa, ja tapaan Anskun, Taikan, Eeron, Sarin, Arin, Miian, Jaskan, Jennin, Elinan, Mirvan, Tommin ja Artsin. Päivä ja ilta Lahdessa olivat mukavia kiitos hyvän seuran, vaikka Suomelta vietiinkin taas vähän toiveita jalkapallon EM-turnaukseen pääsystä.
- Sunnuntaina herään hotelli Seurahuoneesta. En mitenkään yllätyksenä, sillä varasin sieltä illalla huoneen. Naurattaa, että Lahdessa, missä olisi ollut muitakin yöpaikkamahdollisuuksia, menen hotelliin, mutta ulkomaille en nykyään matkusta muuten kuin kylään jonkun luokse, jolloin aina nukun jonkun matolla tai vieraspatjalla. Miksi just Suomessa on niin kiva mennä hotelliin?
- Sunnuntai kuitenkin päättyy kyläilyn merkeissä. Okkeli, Emilo ja Veela ovat oman väsyneehkön olemukseni vastapainoksi taas varsin pirteitä. Leikimme aina niin hauskaa tohtorileikkiä, jolle annetaan tällä kerralla nimi Doktor Ötker. Siinä potilas (Emilo tai Okkeli) tulee tohtorin (minä) vastaanotolle, ja tohtori tutkii potilaan vatsaa möyhimmällä sitä niin, että potilaat nauravat hengittämättä välillä, ja kirkuvat että eiiiii, ei saa! Sitten tulee toisen vuoro, ja sitten taas ensimmäisen, ja sitten taas toisen. Pojat eivät tunnu kyllästyvän siihen ollenkaan. Myös Veela horjuu välillä potilaaksi.
- Maanantaina ostan taas kirjoja jo lauantaina ostettujen cd-levyjen seuraksi, sekä vaatteita Global Refundin taxfree-systeemillä. Koska asun EU:n ulkopuolella, saan osan arvonlisäveroista takaisin rajalla taxfree-kuittia ja sinetöityjä ostoskasseja vastaan. Tästä kuitin askartelusta, joka on siis liikkeen tai lähinnä myyjän tehtävä, ei koskaan selvitä kylmän asiallisesti ilman sählinkiä (joskus ehkä kirjoitan tästä aiheesta kattavamman selostuksen). Tänään Prisman kassahenkilö oli hyvin epävarma kaikesta prosessiin liittyvästä, ihmetteli suomalaista passiani, kysyi että "asuksää siis virallisesti Suomessa" johon oli tietysti pakko hiukan näsäviisaalla äänellä vastata että en (sanomatta kuitenkaan että "en tietenkään, sillä silloin en olisi oikeutettu moisiin verovapauksiin"). Sanoin asuvani Moskovassa. Hiukan myöhemmin myyjä kysyi että "mikä niinku toi sun maa on", johon vastasin jo melko kyllästyneellä äänellä että Venäjä. Ärsyttävää kun asiakas-myyjä-tilanteessa joutuu itse olemaan asiantuntija. Myyjiä selvästi hämmentää, kun suomea puhuva henkilö pyytää taxfree-kuittia. Äiti ehdottikin, että ensi kerralla voisin puhua suomea venäläisittäin murtaen. Myyjät eivät ehkä osaisi edes hämmentyä, että minulla kuitenkin on Suomen passi.
- Maanantaina ehdin tutustua yhteen uuteen suomalaiseen, kun lounastin Sannap:n ja Outi Parikan kanssa Mtv3:n lounasravintolassa. Oikeastaan Outi Parikka ei ole minulle uusi tuttu sillä tunnen hänet tv:stä, mutta nyt voin kuvitella että tunteminen on molemminpuoleista. Söin ruuaksi hokikalaa venäläisittäin, ja huomasin että Outilla oli sama salaatti kuin minulla - runsaasti suolakurkkukuutioita. Outilla oli ehkä muutakin salaattia, minulla ei. Outi on myös kotoisin Jämsänkoskelta, ja hän on asunut Moskovassa viisi vuotta. Molemmista aiheista riitti hauskoja tarinoita. Kuinkahan monta muuta jämsänkoskelaista on asunut Moskovassa?
Kohtahan Jämsänkoskea ei enää ole. Niin kuin ei ole Neuvostoliittoakaan. Outiltahan viedään näemmä kaikki!
Hetsku, joka pohtii että pitäisköhän siihen Jämsänkosken itsenäisyysyhdistykseen sittenkin liittyä? Ainakin täytyy osallistua tähän älykkääseen keskusteluun!
12.10.07
Sortumavaara
Kun
- tekee pitkästä aikaa viispäiväisen työviikon (normiviikon, siis)
- niiden päälle on venäjäntunteja 4,5h
- jo torstaina tulee työviikon tunnit (36h 15min) täyteen
- torstaina urakoi kaikki rästihommat, eli on töissä iltaan asti
- ja kun sen jälkeenkään kaikki ei ole tehtynä, vaan jotain jää silti
...niin silloin voi sortua luksuskaupan unkarilaiseen salamiin, joka maksaa 158rub/80g, eli noin 56 euroa kilolta.
Ei melko kallista, sillä sen hokeminenhan on jo todettu hyvin epäkulttuuriseksi, vaan ihan ÄLYTTÖMÄN kallista.
Hetsku, joka ei jaksa aina ajatella kilohintaa vaan palkitsee itseänsä hinnasta välittämättä
- tekee pitkästä aikaa viispäiväisen työviikon (normiviikon, siis)
- niiden päälle on venäjäntunteja 4,5h
- jo torstaina tulee työviikon tunnit (36h 15min) täyteen
- torstaina urakoi kaikki rästihommat, eli on töissä iltaan asti
- ja kun sen jälkeenkään kaikki ei ole tehtynä, vaan jotain jää silti
...niin silloin voi sortua luksuskaupan unkarilaiseen salamiin, joka maksaa 158rub/80g, eli noin 56 euroa kilolta.
Ei melko kallista, sillä sen hokeminenhan on jo todettu hyvin epäkulttuuriseksi, vaan ihan ÄLYTTÖMÄN kallista.
Hetsku, joka ei jaksa aina ajatella kilohintaa vaan palkitsee itseänsä hinnasta välittämättä
10.10.07
Tavoite ja kuinka siihen päästään
Elämäni tavoite (ei tarkoitus) on tutustua kaikkiin suomalaisiin, jokaikiseen. Tämän päätin noin kymmenen vuotta sitten. Sanna-siskoni joskus laski mitä tutustumisvauhti olisi käytännössä, mutta en muista mihin lopputulokseen silloin päästiin. No, jos oletetaan että minun pitää vielä tutustua noin 5,4 miljoonaan ihmiseen ja minulla on nyt, sanotaan, 50 vuotta aikaa vielä tässä ulottuvuudessa, niin yli miljoonaan ihmiseen pitää tutustua 10 vuodessa. 100 000 ihmistä vuodessa, 274 ihmistä päivässä. Pitäisi järjestää Linnan juhlat joka päivä.
En ole tarkkaan määritellyt mitä ihmisten tunteminen tarkoittaa. Tunnenko Vesa-Matti Loirin? Tunnenko ala-asteen luokkakaverit, joita en enää tunnistaisi kadulla? Tunnenko kaupan kassan?
Yksi määritelmä tutuille voisi olla se, että minä tiedän hänen nimensä ja hän minun, ja molemmat voisimme jollakin tavalla kertoa mistä yhteydestä toisemme tunnemme. Silloin en tuntisi Veskua, ja sehän olis kyllä aika hassua! Julkkikset siis tunnen, tunteminen olkoon yksipuolista. Siihen päälle perheenjäsenet ja sukulaiset, kaverit, koulukaverit, ne naapurit joiden nimen tietää (!), työkaverit, kavereiden kaverit. Montakohan ihmistä tunnen? 2000? 5000?
Jos kaikki olisivat Facebookissa ja merkitsisivät minut ystäväksensä, tavoitteeseen pääsemistä olisi helppo seurata. Nyt minulla on Facebookissa 34 ystävää, ja niistäkin osa ulkomaalaisia.
Haasteena on siis sekä itse tavoite että edistymisen seuraaminen. Mutta vaikka en koskaan pääsisikään tavoitteeseen, se hyvä puoli tässä on, että jokainen uusi tuttavuus, k***pääkin, on askel kohti maalia. Kollegan ärsyttävä ex-heilakin on siis tärkeä ihminen!
Hetsku - jokainen ihminen on tutustumisen arvoinen!
En ole tarkkaan määritellyt mitä ihmisten tunteminen tarkoittaa. Tunnenko Vesa-Matti Loirin? Tunnenko ala-asteen luokkakaverit, joita en enää tunnistaisi kadulla? Tunnenko kaupan kassan?
Yksi määritelmä tutuille voisi olla se, että minä tiedän hänen nimensä ja hän minun, ja molemmat voisimme jollakin tavalla kertoa mistä yhteydestä toisemme tunnemme. Silloin en tuntisi Veskua, ja sehän olis kyllä aika hassua! Julkkikset siis tunnen, tunteminen olkoon yksipuolista. Siihen päälle perheenjäsenet ja sukulaiset, kaverit, koulukaverit, ne naapurit joiden nimen tietää (!), työkaverit, kavereiden kaverit. Montakohan ihmistä tunnen? 2000? 5000?
Jos kaikki olisivat Facebookissa ja merkitsisivät minut ystäväksensä, tavoitteeseen pääsemistä olisi helppo seurata. Nyt minulla on Facebookissa 34 ystävää, ja niistäkin osa ulkomaalaisia.
Haasteena on siis sekä itse tavoite että edistymisen seuraaminen. Mutta vaikka en koskaan pääsisikään tavoitteeseen, se hyvä puoli tässä on, että jokainen uusi tuttavuus, k***pääkin, on askel kohti maalia. Kollegan ärsyttävä ex-heilakin on siis tärkeä ihminen!
Hetsku - jokainen ihminen on tutustumisen arvoinen!
9.10.07
Mikon ja Timån kuva-albumi
Lukijoilla tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus päästä selaamaan Mikon ja Timån kuva-albumia kohdasta "Moskovan-reissu lokakuussa-07". Koska lupaa julkaisuun ei taaskaan ole kysytty, julkaisen tässä salaa vain muutaman kuvan.
Ensimmäinen on perhepotrettimme mun talon hissistä. Takarivissä vasemmalta Anni ja Heta, edessä Timå ja Mikko.
"Laita Anton asialle ja mene itse perässä", kuuluu hiukan tuunattu sanonta vastaamaan venäläisiä oloja. Ikkunan kahva jäi käteen kun yritin avata sitä kiihkeän Wii-turnauksen jälkeen, siispä itse ruuvarilla vääntämään.
Sunnuntain-brunssilla ihastelimme juomille tehtyä kylmäallasta. Ja arvatkaa kenen jalat olivat tiukasti altaan vieressä?
Georgialaisen ravintolan eteinen näyttää näin hurjalta. Ja ruoka sisällä on hurjan hyvää! Hatsapuria eli juustopizzaa voi keventää esimerkiksi noin 15% rasvaa sisältävällä jugurtilla. Tämä tuleville matkalaisille tiedoksi, sillä täällä (tai jossain muussa georgialaisessa) ravintolassa käydään usein.
Näin koomiselta näyttää se paljon puhuttu Wii-pelaaminen, tässä lajina nyrkkeily.
Ensimmäinen on perhepotrettimme mun talon hissistä. Takarivissä vasemmalta Anni ja Heta, edessä Timå ja Mikko.
"Laita Anton asialle ja mene itse perässä", kuuluu hiukan tuunattu sanonta vastaamaan venäläisiä oloja. Ikkunan kahva jäi käteen kun yritin avata sitä kiihkeän Wii-turnauksen jälkeen, siispä itse ruuvarilla vääntämään.
Sunnuntain-brunssilla ihastelimme juomille tehtyä kylmäallasta. Ja arvatkaa kenen jalat olivat tiukasti altaan vieressä?
Georgialaisen ravintolan eteinen näyttää näin hurjalta. Ja ruoka sisällä on hurjan hyvää! Hatsapuria eli juustopizzaa voi keventää esimerkiksi noin 15% rasvaa sisältävällä jugurtilla. Tämä tuleville matkalaisille tiedoksi, sillä täällä (tai jossain muussa georgialaisessa) ravintolassa käydään usein.
Näin koomiselta näyttää se paljon puhuttu Wii-pelaaminen, tässä lajina nyrkkeily.
Detskij mirin tavarapaljoudessa mieleeni tulee joka kerta, että jos Emilio, Oskari ja Veera tulevat joskus kylään Moskovaan, heitä ei tuoda tänne. Paitsi jos sattuvat silloin olemaan jo 18-vuotiaita.
Pyrky Sergei Lavrovin luokse on kova, mutta ovi ei aukene meille. Lauran supertilukselle pääsimme sentään kierrokselle.
Hetsku, joka aina vaan jakelee muiden kuvia eikä ota enää yhtään itse.
8.10.07
Wii-kend
Viime viikonlopun kolme suurinta juttua olivat vieraat, vesisade ja Wii. Anni, Mikko ja Timå eivät valittaneet vesisateesta vaikka emäntä sitä joka käänteessä manasi, mutta jokainen oli yhtä tohkeissaan Wiistä. Perjantai-illan turnauksen perusteella arvioitiin että Anni on nyrkkeily-, Timå tennis-, Mikko golf- ja Heta keilailumestari. Ja jos joku epäilee etteikö Wii Sports käy oikeasta hikiurheilusta, niin sopii kokeilla. Kuuma tulee.
Kuvamateriaalia vierailusta on tarjolla huomenna, mutta tänään esillä on poikien ylläpitämä Aku Ankka -kartta (älkää kysykö multa miksi tuo nimi). Siihen on merkitty missä vieraat kävivät.
Skanneri ei valitettavasti osannut skannata väriä (käyttäjässä ei ole vikaa) eikä jälki muutenkaan ole paras laadultaan, joten listaan tähän alle vielä mitä karttaan on periaatteessa merkitty. Suluissa Hetan huomioita ja selityksiä.
1. Hetan pesä+Wii
2. Hetan nykyinen ja Annin tuleva työpaikka (Käännytystyö alkaa tuottaa tulosta?!)
3. Lähtö & Maali (=Leningradin rautatieasema)
4. Red tårget
5. Sipulikirkko (=Pyhän Vasilin katedraali)
6. Jeesus pelastaa -kirkko (=Kristus Vapahtajan katedraali)
7. Syömähammas (...eli MID=Venäjän UM)
8. Tsootsialainen rafla (Gurija)
9. Superbowl (eli Kosmik, missä keilattiin perjantai-iltana myös tosielämämäisesti)
10. Luksuskauppa (hiukan elitistinen supermarketketju Азбука вкуса)
11. Veteraanikauppa (lähikauppa, josta veteraanit saavat alennusta)
12. Hard rock hallelujah!
13. Wii-kauppa (M-video-ketjun liike, josta ostettiin mulle tuparilahjaksi toinen Wii-ohjain)
14. DM/дм (=Детский Мир)
15. Lauran Sjuper-tilus (...eli hieno koti)
16. KGB (entinen päämaja)
Elina huomannee tiettyä yhteneväisyyttä omaan matkaansa?
Hetsku, joka on omaankin karttaansa saanut lisää täppiä!
Kuvamateriaalia vierailusta on tarjolla huomenna, mutta tänään esillä on poikien ylläpitämä Aku Ankka -kartta (älkää kysykö multa miksi tuo nimi). Siihen on merkitty missä vieraat kävivät.
Skanneri ei valitettavasti osannut skannata väriä (käyttäjässä ei ole vikaa) eikä jälki muutenkaan ole paras laadultaan, joten listaan tähän alle vielä mitä karttaan on periaatteessa merkitty. Suluissa Hetan huomioita ja selityksiä.
1. Hetan pesä+Wii
2. Hetan nykyinen ja Annin tuleva työpaikka (Käännytystyö alkaa tuottaa tulosta?!)
3. Lähtö & Maali (=Leningradin rautatieasema)
4. Red tårget
5. Sipulikirkko (=Pyhän Vasilin katedraali)
6. Jeesus pelastaa -kirkko (=Kristus Vapahtajan katedraali)
7. Syömähammas (...eli MID=Venäjän UM)
8. Tsootsialainen rafla (Gurija)
9. Superbowl (eli Kosmik, missä keilattiin perjantai-iltana myös tosielämämäisesti)
10. Luksuskauppa (hiukan elitistinen supermarketketju Азбука вкуса)
11. Veteraanikauppa (lähikauppa, josta veteraanit saavat alennusta)
12. Hard rock hallelujah!
13. Wii-kauppa (M-video-ketjun liike, josta ostettiin mulle tuparilahjaksi toinen Wii-ohjain)
14. DM/дм (=Детский Мир)
15. Lauran Sjuper-tilus (...eli hieno koti)
16. KGB (entinen päämaja)
Elina huomannee tiettyä yhteneväisyyttä omaan matkaansa?
Hetsku, joka on omaankin karttaansa saanut lisää täppiä!
4.10.07
Naamat hymyyn!
...hymynaamat tulevat!
Periksiantamaton Timå teki huolellista tukimustyötä, ja löysi oikeat salmiakkihimon sammuttajat (FilmTownistako?). Liitän tähän kuvat herkuista, jos joku muu vaikka joskus sattuu pohtimaan samaa kysymystä (viitaten kestotuliaistoiveisiini).
Periksiantamaton Timå teki huolellista tukimustyötä, ja löysi oikeat salmiakkihimon sammuttajat (FilmTownistako?). Liitän tähän kuvat herkuista, jos joku muu vaikka joskus sattuu pohtimaan samaa kysymystä (viitaten kestotuliaistoiveisiini).
Alla kuva minulle huomenna tulevasta setistä. Voin sitten tämän kuvan pohjalta arvioida, kuinka monta grammaa pussi on keventynyt junamatkan aikana.
En kysynyt kuvien oikeuksien haltijalta julkaisulupaa, mutta toivottavasti Timå myöntää luvan jälkikäteen. Jos ei, päästään raastupaan, ja vihdoin kokeilemaan kaikkia amerikkalaisista sarjoista opittuja taitoja.
Hetsku. I have a right to make one phone call, and then I rest my case.
3.10.07
Tänään on eilen
Eilen oli ikkunaremontin kuudes päivä. Onneksi se eilen vahvistui myös viimeiseksi päiväksi (=remontti saatiin valmiiksi eilen).
Remonttimies Anton alkoi käydä tuttavalliseksi, ja pyysi votkaa kun tarjosin kahvia. Jos olisin osannut, olisin sanonut että eihän tuo remontti näytä etenevän selvinpäinkään, mitä siitä votkan kanssa tulisi. Sen sijaan totesin ettei sitä ole. Anton antoi anteeksi vain koska olen ollut maassa vasta kaksi kuukautta, "mutta ei bisneksestä tule tässä maassa mitään ilmaan votkaa."
Remontista sen sijaan tuli mitään, ja ilman votkaa. Tai ainakaan votkaa ei nautittu minun nähteni.
Uskon, että Moskovassa asuessani hermoni löystyvät. Jos saan joka kerta raivarin kun homma ei suju niin kuin itse etukäteen kuvittelin, voi olla ettei luvatut kaksi viikkoa joululomaa, tai mikään määrä mitään lomaa, ole riittävästi. Voisin aloittaa oman Venäjä-rukouksen hahmoittelun. Se voisi alkaa "Rakas Venäjä, opeta minulle pitkäpinnaisuutta ja suurpiirteisyyttä". Uskon että tähän rukoukseen vastataan. Loput riveistä valmistunevat kuukausien kuluessa.
Eilen ollessani kotini vanki tein pienehkön mediakatsauksen, pääasiassa Moscow Timesista.
Radiossa, asemalla jonka nimeä en tiedä mutta jonka aamushow kuulostaa ihan yhtä ärsyttävältä kuin minkä tahansa suomalaisen kaupallisen radioaseman aamushow, keskusteltiin eilen koti-äideistä. Esille nostettiin myös suomalaiset: "Suomessa mies saattaa olla kotona ja vaimo käydä töissä". Ohjelmaan soittaneiden miesten sympatia huokui heidän kommenteistaan, joita en ihan sanatarkasti ymmärtänyt.
Moscow Timesissa kerrottiin viime viikolla, että nuorisojärjestö Nashin jäsenet partioivat kaduilla vaalien aikaan poliisien apuna. Samat velikullat, jotka keväällä rähisivät Viron Moskovan-edustuston edessä päivätolkulla auttavat poliisia pitämään järjestystä yllä. "Ei sillä ole merkitystä että kyseessä on Kremliä tukeva järjestö", vakuutti Moskovan kaupungin tiedottaja, "minkä tahansa järjestön vapaaehtoinen apu olisi käynyt". Hmm...
Maanantain Moscow Timesin kolmossivulla kerrottiin Sotshin haasteita olympiakaupungiksi valmistumisen tiellä. Muun muassa viemäröinti on presidentti Putinin mukaan "an Olympic Problem". Jutun kuvassa Olympiakomitean Jacques Rogge kävelee rannalla puku päällä uima-asuisten ihmisten keskellä. Viemäriongelmista kertova artikkeli päättyy lauseeseen " Putin also met Finnish President Tarja Halonen for an informal visit at his residence outside Moscow on Sunday". Ihastuttavaa!
Sen sijaan saman lehden News in Brief - palstan uutiset eivät ole ollenkaan ihastuttavia. "Dagestanissa 9 ammuttiin kuoliaaksi rahariidan vuoksi". "Imaami ammuttiin hengiltä Dagestanissa hänen vastustettua ääri-islamisteja". "Dagestanilainen rikostutkija ammuttiin hengiltä Moskovassa". Dagestanissa ihmishenki ei ole liene kovin kallis.
Hetsku, jonka omat ikkunaremonttimurheet ja kunnon räkätaudiksi muuttunut kurkkukipu tuntuvat melko pieniltä ongelmilta.
Remonttimies Anton alkoi käydä tuttavalliseksi, ja pyysi votkaa kun tarjosin kahvia. Jos olisin osannut, olisin sanonut että eihän tuo remontti näytä etenevän selvinpäinkään, mitä siitä votkan kanssa tulisi. Sen sijaan totesin ettei sitä ole. Anton antoi anteeksi vain koska olen ollut maassa vasta kaksi kuukautta, "mutta ei bisneksestä tule tässä maassa mitään ilmaan votkaa."
Remontista sen sijaan tuli mitään, ja ilman votkaa. Tai ainakaan votkaa ei nautittu minun nähteni.
Uskon, että Moskovassa asuessani hermoni löystyvät. Jos saan joka kerta raivarin kun homma ei suju niin kuin itse etukäteen kuvittelin, voi olla ettei luvatut kaksi viikkoa joululomaa, tai mikään määrä mitään lomaa, ole riittävästi. Voisin aloittaa oman Venäjä-rukouksen hahmoittelun. Se voisi alkaa "Rakas Venäjä, opeta minulle pitkäpinnaisuutta ja suurpiirteisyyttä". Uskon että tähän rukoukseen vastataan. Loput riveistä valmistunevat kuukausien kuluessa.
Eilen ollessani kotini vanki tein pienehkön mediakatsauksen, pääasiassa Moscow Timesista.
Radiossa, asemalla jonka nimeä en tiedä mutta jonka aamushow kuulostaa ihan yhtä ärsyttävältä kuin minkä tahansa suomalaisen kaupallisen radioaseman aamushow, keskusteltiin eilen koti-äideistä. Esille nostettiin myös suomalaiset: "Suomessa mies saattaa olla kotona ja vaimo käydä töissä". Ohjelmaan soittaneiden miesten sympatia huokui heidän kommenteistaan, joita en ihan sanatarkasti ymmärtänyt.
Moscow Timesissa kerrottiin viime viikolla, että nuorisojärjestö Nashin jäsenet partioivat kaduilla vaalien aikaan poliisien apuna. Samat velikullat, jotka keväällä rähisivät Viron Moskovan-edustuston edessä päivätolkulla auttavat poliisia pitämään järjestystä yllä. "Ei sillä ole merkitystä että kyseessä on Kremliä tukeva järjestö", vakuutti Moskovan kaupungin tiedottaja, "minkä tahansa järjestön vapaaehtoinen apu olisi käynyt". Hmm...
Maanantain Moscow Timesin kolmossivulla kerrottiin Sotshin haasteita olympiakaupungiksi valmistumisen tiellä. Muun muassa viemäröinti on presidentti Putinin mukaan "an Olympic Problem". Jutun kuvassa Olympiakomitean Jacques Rogge kävelee rannalla puku päällä uima-asuisten ihmisten keskellä. Viemäriongelmista kertova artikkeli päättyy lauseeseen " Putin also met Finnish President Tarja Halonen for an informal visit at his residence outside Moscow on Sunday". Ihastuttavaa!
Sen sijaan saman lehden News in Brief - palstan uutiset eivät ole ollenkaan ihastuttavia. "Dagestanissa 9 ammuttiin kuoliaaksi rahariidan vuoksi". "Imaami ammuttiin hengiltä Dagestanissa hänen vastustettua ääri-islamisteja". "Dagestanilainen rikostutkija ammuttiin hengiltä Moskovassa". Dagestanissa ihmishenki ei ole liene kovin kallis.
Hetsku, jonka omat ikkunaremonttimurheet ja kunnon räkätaudiksi muuttunut kurkkukipu tuntuvat melko pieniltä ongelmilta.
1.10.07
What goes up, must come down
Onneks Pelicans on tänäänkin sarjakärjessä. Muuten kaikki eilinen hyvä ehti haihtua jo. Heräsin kurkku karheana. Ikkunaremontti ei päättynytkään tänään. Joululomaa uhkaa päivystysvuoro.
Mukavaa päivässä oli edelleen jatkuva aurinkoinen sää, venäjän tunti ja sähköposti, joka todisti että seuraavat vieraat ovat ihastuttavan paljon nähneet vaivaa tuliaislistani parissa. Harmi ettei mulla enää näy olevan koneella kuvaa siitä salmiakkinaamakarkista, jota olen vailla. Kiitos jo nyt Timålle, vaikkei Fredan Makuunista aarteita löytyisikään.
Pahan mielen ikkunaremonttia kompensoi lisäksi pullojen ja tölkkien palautus. Sain repullisesta kierrätettävää vaivanpalkaksi ehkä noin viiden ruplan (0,15e) verran kopeekkakolikoita. Jos ei heitä pulloja roskiin, voiko niistä saadut rahat sen sijaan heittää?
Hetsku, joka aloittaa nyt kello 19.53 varsinaisten töiden parissa.
PS. Seuraaville ja muillekin vieraille tiedoksi: kun ostatte täällä kaupasta juomia, ostakaa tölkeissä tai muovipulloissa. Lähin löydetty palautuspiste sijaitsee tois puol jokke, ja korvaus oli tänään siis 1,2snt/pullo. Ei mikään muhkea kantopalkka.
Mukavaa päivässä oli edelleen jatkuva aurinkoinen sää, venäjän tunti ja sähköposti, joka todisti että seuraavat vieraat ovat ihastuttavan paljon nähneet vaivaa tuliaislistani parissa. Harmi ettei mulla enää näy olevan koneella kuvaa siitä salmiakkinaamakarkista, jota olen vailla. Kiitos jo nyt Timålle, vaikkei Fredan Makuunista aarteita löytyisikään.
Pahan mielen ikkunaremonttia kompensoi lisäksi pullojen ja tölkkien palautus. Sain repullisesta kierrätettävää vaivanpalkaksi ehkä noin viiden ruplan (0,15e) verran kopeekkakolikoita. Jos ei heitä pulloja roskiin, voiko niistä saadut rahat sen sijaan heittää?
Hetsku, joka aloittaa nyt kello 19.53 varsinaisten töiden parissa.
PS. Seuraaville ja muillekin vieraille tiedoksi: kun ostatte täällä kaupasta juomia, ostakaa tölkeissä tai muovipulloissa. Lähin löydetty palautuspiste sijaitsee tois puol jokke, ja korvaus oli tänään siis 1,2snt/pullo. Ei mikään muhkea kantopalkka.
30.9.07
Tärkein meinas unohtua!
Laurakaisa kertoi uutisen, joka piti vielä itse käydä SM-liigan verkkosivuilta lukemassa: Pelicans johtaa SM-liigaa! Pelkään että ilo on lyhytaikainen, joten siitä tänään kaikki ilo irti. Jeah!
Tämä ilo olisi saattanut mennä minulta sivu suun, ellen olisi ääneen ruvennut pohtimaan että mitä joukkuetta Venäjällä kannattaisin. Mikä joukkue on Venäjän liigan Pelicans? Jos joku tietää, tai osaa suositella jollain muulla perusteella kannatettavaa jääkiekkojoukkuetta, niin kertokoon.
Hetsku, SM-liigan parhaan joukkueen kannattaja, ainakin tämän päivän verran
Tämä ilo olisi saattanut mennä minulta sivu suun, ellen olisi ääneen ruvennut pohtimaan että mitä joukkuetta Venäjällä kannattaisin. Mikä joukkue on Venäjän liigan Pelicans? Jos joku tietää, tai osaa suositella jollain muulla perusteella kannatettavaa jääkiekkojoukkuetta, niin kertokoon.
Hetsku, SM-liigan parhaan joukkueen kannattaja, ainakin tämän päivän verran
Jotain täytyy tehdä tänään, huomenna on liian myöhä
Joskus syy liikkeelle lähtemiselle tai toisaalta jäämiselle on pieni. Hyttysen puhallus selkään voi laittaa ihmisen liikkeelle, pieni kivi kengässä voi saada jäämään kotiin. Ero jäämisen tai lähtemisen seurauksilla voi olla melkoinen.
Perjantaina päätin lähteä ulos. Ei ollut kiveä kengässä eikä kukaan puhaltanut selkääni, se oli pelkkä päätös, ettei kotiin jäädä vikisemään.
Illallinen ukrainalaisravintolassa oli mukava, vaikka tarjoilija ei ollut ihan tehtäviensä tasalla. Ruokaa saatiin ja se oli hyvää. Illallisen ääressä pohdittiin että jaksaako sinne Tusovkaan muka kukaan lähteä. Ensin keskustelu kääntyi siihen suuntaan, että ei kai, kotiin yömyssylle tai suoraan nukkumaan. Joku pieni sysäys toiseen suuntaan johti lopulta siiheen, että kai me nyt p-kele sinne mennään!
Lopullisesti meidät alas reunalta syöksi valkoinen lada, joka pysähtyi spontaanilla käden heilautuksella kadun varteen. Ensimmäinen porukka kyytiin ja kohti keikkapaikkaa. Muut perään, siis.
Asa ja JätkätJätkät olivat jo päässeet vauhtiin ja meidät kiskaistiin lennosta mukaan. Räp ei ole ehkä minun suosikkiruokalajini, mutta maistuihan se! Päähän jäi koko viikonlopuksi soimaan biisi "jotain täytyy tehdä tänään...huomenna on liian myöhä". Kuin piste sille päätökselle, että liikkeelle pitää lähteä, vaikka vähän väsyttääkin.
Lauantaina lähdin sinne kollegan ex-kollegan vaimon bändin keikalle. Keikkapaikka oli aika kaukana, mutta onneks Marja - se kollega - oli katsonut kulkuohjeet valmiiksi. Se on varmaan joku pikku-pubi, jonka nurkkaan on kasattu lava...
Metrossa bongasimme yhden tytön Melnitsa-liput kädessä. Metroaseman ulkopuolella (noin neljän trollikkapysäkin päässä keikkapaikasta) meiltä kysyttiin että olemme mekin menossa keikalle. Keikkapaikan läheisyydessä käytiin lippukauppaa (meille tosin jäi epäselväksi että myytiinkö vai ostettiinko). Meillä oli nimet vieraslistalla, joten sisään sentään päästiin. Noin kaksi kertaa Tavastian kokoinen keikkatila oli tupaten täynnä nuoria tyttöjä ja poikia huutamassa Mel-nit-sa! Mel-nit-sa! Ei mikään aloitteleva pikkubändi!
Keikka oli ihan hyvä, vaikka aika ajoin tunsin itseni ulkopuoliseksi kun en tuntenut biisejä, ymmärtänyt välispiikkejä tai osannut sitä rivitanssia, mitä vieressä seissyt venäläistyttö minulle kärsivällisesti yritti opettaa. Fiilis ja musiikki ovat onneksi kielitaidoista riippumattomia. Sitäpaitsi rumpali oli varsin salskea, ja ilo sekä silmälle että korvalle. Eikös rumpalit aina olekin parhaimman näkösiä?
Sunnuntai kruunasi täydellisen viikonlopun. Nukuin kunnes heräsin, ilman ääniärsykkeitä. Luin hetken Äiti-Venäjän aapista. Lähdin Laurakaisan ja Marjan kanssa kävelylle kesäisen lämpimään Moskovaan. Kävelimme joenrantaa pitkin aina Varpusvuorien metropysäkille asti, ja Luzhnikin stadionin ohi kohti Laurakaisan lähi-Mu-Mu:ta. Ja maha täyteen hyvää ruokaa. Mu-Mu, nam-nam!
Puistossa minulle myyty paha kahvi oli päivän ainoa kupru, ja aika pieni kupru koko viikonlopun hyvässä tuulessa. Varsinkin kun Mu-Mu:n espresso (jota pappani kutsuu myrkkymaljaksi) oli herkullista.
Huomenna jatketaankin sitten taas ikkunaremontin parissa.
Hetsku, joka aikoo ottaa rentouttavaa vesijuoksua ja saunaa ennakoivasti lääkkeeksi huomisen varalle.
Ps. Ne Laurakaisan vieraat joille jäin tällä kertaa velkaa: ensi kerralla käydessänne maksan velat samoilla artikkeleilla takaisin. Kiitos lainasta, myös siitä joka tulikin Laurakaisan avulla takaisin maksettua!
Perjantaina päätin lähteä ulos. Ei ollut kiveä kengässä eikä kukaan puhaltanut selkääni, se oli pelkkä päätös, ettei kotiin jäädä vikisemään.
Illallinen ukrainalaisravintolassa oli mukava, vaikka tarjoilija ei ollut ihan tehtäviensä tasalla. Ruokaa saatiin ja se oli hyvää. Illallisen ääressä pohdittiin että jaksaako sinne Tusovkaan muka kukaan lähteä. Ensin keskustelu kääntyi siihen suuntaan, että ei kai, kotiin yömyssylle tai suoraan nukkumaan. Joku pieni sysäys toiseen suuntaan johti lopulta siiheen, että kai me nyt p-kele sinne mennään!
Lopullisesti meidät alas reunalta syöksi valkoinen lada, joka pysähtyi spontaanilla käden heilautuksella kadun varteen. Ensimmäinen porukka kyytiin ja kohti keikkapaikkaa. Muut perään, siis.
Asa ja JätkätJätkät olivat jo päässeet vauhtiin ja meidät kiskaistiin lennosta mukaan. Räp ei ole ehkä minun suosikkiruokalajini, mutta maistuihan se! Päähän jäi koko viikonlopuksi soimaan biisi "jotain täytyy tehdä tänään...huomenna on liian myöhä". Kuin piste sille päätökselle, että liikkeelle pitää lähteä, vaikka vähän väsyttääkin.
Lauantaina lähdin sinne kollegan ex-kollegan vaimon bändin keikalle. Keikkapaikka oli aika kaukana, mutta onneks Marja - se kollega - oli katsonut kulkuohjeet valmiiksi. Se on varmaan joku pikku-pubi, jonka nurkkaan on kasattu lava...
Metrossa bongasimme yhden tytön Melnitsa-liput kädessä. Metroaseman ulkopuolella (noin neljän trollikkapysäkin päässä keikkapaikasta) meiltä kysyttiin että olemme mekin menossa keikalle. Keikkapaikan läheisyydessä käytiin lippukauppaa (meille tosin jäi epäselväksi että myytiinkö vai ostettiinko). Meillä oli nimet vieraslistalla, joten sisään sentään päästiin. Noin kaksi kertaa Tavastian kokoinen keikkatila oli tupaten täynnä nuoria tyttöjä ja poikia huutamassa Mel-nit-sa! Mel-nit-sa! Ei mikään aloitteleva pikkubändi!
Keikka oli ihan hyvä, vaikka aika ajoin tunsin itseni ulkopuoliseksi kun en tuntenut biisejä, ymmärtänyt välispiikkejä tai osannut sitä rivitanssia, mitä vieressä seissyt venäläistyttö minulle kärsivällisesti yritti opettaa. Fiilis ja musiikki ovat onneksi kielitaidoista riippumattomia. Sitäpaitsi rumpali oli varsin salskea, ja ilo sekä silmälle että korvalle. Eikös rumpalit aina olekin parhaimman näkösiä?
Sunnuntai kruunasi täydellisen viikonlopun. Nukuin kunnes heräsin, ilman ääniärsykkeitä. Luin hetken Äiti-Venäjän aapista. Lähdin Laurakaisan ja Marjan kanssa kävelylle kesäisen lämpimään Moskovaan. Kävelimme joenrantaa pitkin aina Varpusvuorien metropysäkille asti, ja Luzhnikin stadionin ohi kohti Laurakaisan lähi-Mu-Mu:ta. Ja maha täyteen hyvää ruokaa. Mu-Mu, nam-nam!
Puistossa minulle myyty paha kahvi oli päivän ainoa kupru, ja aika pieni kupru koko viikonlopun hyvässä tuulessa. Varsinkin kun Mu-Mu:n espresso (jota pappani kutsuu myrkkymaljaksi) oli herkullista.
Huomenna jatketaankin sitten taas ikkunaremontin parissa.
Hetsku, joka aikoo ottaa rentouttavaa vesijuoksua ja saunaa ennakoivasti lääkkeeksi huomisen varalle.
Ps. Ne Laurakaisan vieraat joille jäin tällä kertaa velkaa: ensi kerralla käydessänne maksan velat samoilla artikkeleilla takaisin. Kiitos lainasta, myös siitä joka tulikin Laurakaisan avulla takaisin maksettua!
28.9.07
Elämää, elämää, elämää, elämää on tämäkin!
Haluan kovasti muutakin elämää kuin töitä tai ikkunaremonttia. Nyt kaikki tarjottu ohjelma tuntuu tapahtuvan väärään aikaan tai liian kaukana. Maanantaina olisi islantilainen konsertti, mutta mulla on samaan aikaan tietysti venäjän tunnit. Laurakaisan mielestä ei haittaa vaikka en pääse konserttiin, "jos on kerta muuta elämää". En halua että elämä on töitä, ikkunaremonttia ja venäjän opiskelua. Mutta monesti en tiedä mitä mä tahtoisin.
Tälle päivälle on tarjottu illallista ravintolassa ja Tusovka ry:n järjestämiä Suomi-Venäjä-rokkikekkereitä. Aloin jo epäillä etten jaksa, olenhan tällä viikolla ollut kolmena päivänä puolet päivästä töissä. Kaduttaa jos en lähde, ja vingun myöhemmin muille, kun ei tapahdu mitään.
Huomiseksikin on ehdotettu [kollegan ex-kollegan vaimon bändin] keikalle menemistä. Lisäksi luvassa on illallinen, johon kuuluu toisen kollegan pojan eskorttaus. Ilmoille heitettiin myös idea torivisiitistä aamupäivällä.
Sunnuntaina kolmannen kollegan kuoro järjestää datsha-retken, jonne voisin lähteä mukaan, ja sinne pitäisi tehdä jotain oman maan ruokaa nyyttärievääksi.
En voi siis sanoa etteikö tekemistä olisi tarjottu. Enkä sano myöskään etteikö sitä olisi kaivattu. En vaan tiedä jaksanko mitään. Miksi Moskova vie ihmiseltä voimat? Vaikka töissä on kivaa eikä liian stressaavaa, eikä kotona ole mitään ikkunaremonttia kummallisempaa härdelliä, kaadun kuin 16 tuntia metsätöitä tehneenä klo 22 sänkyyn. Miksi?
Hetsku, joka jaksaa vain haluta, mutta ei jaksa sitä mitä haluaa
Tälle päivälle on tarjottu illallista ravintolassa ja Tusovka ry:n järjestämiä Suomi-Venäjä-rokkikekkereitä. Aloin jo epäillä etten jaksa, olenhan tällä viikolla ollut kolmena päivänä puolet päivästä töissä. Kaduttaa jos en lähde, ja vingun myöhemmin muille, kun ei tapahdu mitään.
Huomiseksikin on ehdotettu [kollegan ex-kollegan vaimon bändin] keikalle menemistä. Lisäksi luvassa on illallinen, johon kuuluu toisen kollegan pojan eskorttaus. Ilmoille heitettiin myös idea torivisiitistä aamupäivällä.
Sunnuntaina kolmannen kollegan kuoro järjestää datsha-retken, jonne voisin lähteä mukaan, ja sinne pitäisi tehdä jotain oman maan ruokaa nyyttärievääksi.
En voi siis sanoa etteikö tekemistä olisi tarjottu. Enkä sano myöskään etteikö sitä olisi kaivattu. En vaan tiedä jaksanko mitään. Miksi Moskova vie ihmiseltä voimat? Vaikka töissä on kivaa eikä liian stressaavaa, eikä kotona ole mitään ikkunaremonttia kummallisempaa härdelliä, kaadun kuin 16 tuntia metsätöitä tehneenä klo 22 sänkyyn. Miksi?
Hetsku, joka jaksaa vain haluta, mutta ei jaksa sitä mitä haluaa
27.9.07
Kyllä Wiio tietää!
Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta, tietää Osmo A. Wiio. Ja ihan varmana epäonnistuu jos molemmat viestijät eivät puhu samaa kieltä hyvin, täydentää Hetsku.
Olin eilen raivona remonttimiehille. Kehittelin vitsiä "Kuinka monta ikkunaremonttimiestä tarvitaan vaihtamaan lamppu". En keksinyt vain yhtä hyvää vastausta. Joko ei yhtään, sillä ikkunaremonttimiehet eivät kuitenkaan tule vaihtamaan sitä. Tai viisi, joista ensimmäinen on asiakas, toinen on asiakkaan venäjänkielinen kollega jolle asiakas soittaa, kun työmiehiä ei näy. Kollega soittaa talon isännöitsijälle, joka vastaa koko projektista. Isännöitsijä soittaa remonttifirman dirikalle, joka soittaa työmiehelle. Lopulta tähän soittoketjuun kyllästynyt asiakas vaihtaa itse lampun.
Tänään remonttimiehistä suosikkini, Anton, saapui remonttinaisen kanssa muutamaa minuuttia vaille yhdeksän - etuajassa! Anton ihmetteli, mitä eilen oikein tapahtui. Olivat kuulemma yhdeksältä käyneet oven takana, mutta ovea ei avattu, sillä olin Antonille edellisellä viikolla sanonut että olen kotona vasta kello 10.
Anton oli dirikalle sanonut ettei asuntoon päästä kuin vasta kymmeneltä, mutta dirikka oli käskenyt työmiehet paikalle jo yhdeksältä, ja sitten toiseen projektiin kun asiakas ei suvainnutkaan olla ovea avaamassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kai pitänyt pyytää venäjänkielistä kollegaa soittamaan isännöitsijälle ja dirikalle remonttiaikataulusta. Tietämättäni oioin soittoketjussa, ja senhän kaikki tietää, että oikominen voi olla itse asiassa kiertämistä, jos ei tiedä mitä tekee.
No, tänään kuitenkin ikkunaremonttiprojekti eteni niin kuin sen kuvittelinkin etenevän. Anton kysyi moneen asti voivat olla. Lupasin, että yhteen, ja huomenna samoin. Maanantaina vaikka koko päivän, jotta remontti saadaan valmiiksi. Sitten projektin paree ollakin jo valmis!
Seuraavat vieraat saapuvat jo ensi viikon perjantaina, enkä halua heitä majoittaa suojamuovin alle nukkumaan.
Hetsku, jonka mielestä työmiehet on cool, mutta se ärsyttävä dirikka vois painua hittoon!
Olin eilen raivona remonttimiehille. Kehittelin vitsiä "Kuinka monta ikkunaremonttimiestä tarvitaan vaihtamaan lamppu". En keksinyt vain yhtä hyvää vastausta. Joko ei yhtään, sillä ikkunaremonttimiehet eivät kuitenkaan tule vaihtamaan sitä. Tai viisi, joista ensimmäinen on asiakas, toinen on asiakkaan venäjänkielinen kollega jolle asiakas soittaa, kun työmiehiä ei näy. Kollega soittaa talon isännöitsijälle, joka vastaa koko projektista. Isännöitsijä soittaa remonttifirman dirikalle, joka soittaa työmiehelle. Lopulta tähän soittoketjuun kyllästynyt asiakas vaihtaa itse lampun.
Tänään remonttimiehistä suosikkini, Anton, saapui remonttinaisen kanssa muutamaa minuuttia vaille yhdeksän - etuajassa! Anton ihmetteli, mitä eilen oikein tapahtui. Olivat kuulemma yhdeksältä käyneet oven takana, mutta ovea ei avattu, sillä olin Antonille edellisellä viikolla sanonut että olen kotona vasta kello 10.
Anton oli dirikalle sanonut ettei asuntoon päästä kuin vasta kymmeneltä, mutta dirikka oli käskenyt työmiehet paikalle jo yhdeksältä, ja sitten toiseen projektiin kun asiakas ei suvainnutkaan olla ovea avaamassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kai pitänyt pyytää venäjänkielistä kollegaa soittamaan isännöitsijälle ja dirikalle remonttiaikataulusta. Tietämättäni oioin soittoketjussa, ja senhän kaikki tietää, että oikominen voi olla itse asiassa kiertämistä, jos ei tiedä mitä tekee.
No, tänään kuitenkin ikkunaremonttiprojekti eteni niin kuin sen kuvittelinkin etenevän. Anton kysyi moneen asti voivat olla. Lupasin, että yhteen, ja huomenna samoin. Maanantaina vaikka koko päivän, jotta remontti saadaan valmiiksi. Sitten projektin paree ollakin jo valmis!
Seuraavat vieraat saapuvat jo ensi viikon perjantaina, enkä halua heitä majoittaa suojamuovin alle nukkumaan.
Hetsku, jonka mielestä työmiehet on cool, mutta se ärsyttävä dirikka vois painua hittoon!
26.9.07
Back in the USsr..eiku Moscow and ikkunaremontti
Palasin aamulla Moskovaan. Onneksi kollega matkusti samalla junalla, ja pääsin häntä vastaantulleen auton kyydissä töihin. Kassien kanssa metron aamuruuhkassa olisi voinut hermo mennä.
Hermo meni vasta kotona. Olin jo ennakkoon ärtynyt, kun tiesin että ikkunaremonttimiehet tulevat kello 10 jatkamaan hommia, ja olen taas tyhjän panttina kotona. Olinkin ihan tosityhjän panttina pari tuntia, sillä ikkunaremonttimiehet eivät tulleetkaan. Kello 11 aloin soittelemaan heidän peräänsä, ja kello 11.15 ilmoitettiin että puolen tunnin päästä tulevat. Kello 12.15 päätin että enää en odota, vaikka se tarkoittaakin että odottelu siirtyy jollekin toiselle päivälle.
Murrrr.
Hetsku, jonka mielestä sovituista ajoista pidetään kiinni!
Hermo meni vasta kotona. Olin jo ennakkoon ärtynyt, kun tiesin että ikkunaremonttimiehet tulevat kello 10 jatkamaan hommia, ja olen taas tyhjän panttina kotona. Olinkin ihan tosityhjän panttina pari tuntia, sillä ikkunaremonttimiehet eivät tulleetkaan. Kello 11 aloin soittelemaan heidän peräänsä, ja kello 11.15 ilmoitettiin että puolen tunnin päästä tulevat. Kello 12.15 päätin että enää en odota, vaikka se tarkoittaakin että odottelu siirtyy jollekin toiselle päivälle.
Murrrr.
Hetsku, jonka mielestä sovituista ajoista pidetään kiinni!
25.9.07
Lisää kirjoja ja cd-levyjä!
Ostin eilen seitsemän cd-levyä ja kolme kirjaa. Kumpiakaan ei ole koskaan liikaa. En kuluta rahaa vaatteisiin tai kosmetiikkaan, mutta kirja- ja levykauppaan voi upottaa hyvällä omatunnolla (sic) vaikka kaikki rahansa.
Kirjakaupasta tuli tiedostamatta valittua aika hyvä perehdytyssetti:
- Suomi-Venäjä-sanakirja, jossa 77 000 sanaa. Vanha taskusanakirja on vuodelta 1991, eikä sisällä kovinkaan modernia sanastoa.
- Insightin Moskova-opas. LP on kaikilla, sitä voi tarvittaessa lainata heiltä.
- Outi Parikan Äiti-Venäjän aapinen. Selailin sitä illalla, ja naurahdin ääneen lopussa olevalle listalle "Olet ollut liian kauan Venäjällä kun..." ja sen kohdalle "Tummalla suklaalla kuorrutettuja luumuja voi mielestäsi kutsua konvehdeiksi." En ole selvästikään ollut vielä Moskovassa liian kauan. Ei ne ole konvehteja!
Hetsku, jonka mielestä oikeita konvehteja myydään, saadaan ja syödään jouluisin ihan liikaa.
Kirjakaupasta tuli tiedostamatta valittua aika hyvä perehdytyssetti:
- Suomi-Venäjä-sanakirja, jossa 77 000 sanaa. Vanha taskusanakirja on vuodelta 1991, eikä sisällä kovinkaan modernia sanastoa.
- Insightin Moskova-opas. LP on kaikilla, sitä voi tarvittaessa lainata heiltä.
- Outi Parikan Äiti-Venäjän aapinen. Selailin sitä illalla, ja naurahdin ääneen lopussa olevalle listalle "Olet ollut liian kauan Venäjällä kun..." ja sen kohdalle "Tummalla suklaalla kuorrutettuja luumuja voi mielestäsi kutsua konvehdeiksi." En ole selvästikään ollut vielä Moskovassa liian kauan. Ei ne ole konvehteja!
Hetsku, jonka mielestä oikeita konvehteja myydään, saadaan ja syödään jouluisin ihan liikaa.
24.9.07
Internetissä
Olen tänään käynyt Herrainsalongissa, Sampo-pankissa, Aleksi 13:n kampaamokaupassa, apteekissa, kirjakaupassa, levykaupassa, entisellä työpaikalla ja Nepskussa sekä Sokoksessa heikkotuloksisilla jakkupukuostoksilla. Rahaa meni varmaan 250 euroa kiertoon ja jonkin verran sinne pankkitilillekin.
Tänään olen ollut myös kotona internetissä. Se on kivaa. Siksi lainaankin tähän raportin päätteeksi Jyrki Lehtolaa, joka on Iltalehdessä 11. kesäkuuta 2004 tiivistänyt hyvin sen, miksi en voi enää millään käsittää kuinka ennen elettiin ilman nettiä.
[Samuli] Edelmann on taiteilija, joka katsoo niin kiinteästi sisäänsä, ettei hän enää näe ympärilleen. 'Jokaisessa itsessään piilee vastaus päätä kiertäviin kysymyksiin, jos vain uskaltaa pysähtyä ja katsoa', hän sanoo. Nuo sanat eivät merkitse minulle mitään. Mitään.
Kuka on Algerian valtiovarainministeri? Miten tehdään vorschmack? Miten Petteri Jussilaan [RIP] voisi ottaa yhteyttä? Pysähdyn. Katson. En löydä vastauksia sisältäni. Löydän ne Internetistä.
Hetsku, joka on ainakin tämän kerran Lehtolan kanssa samaa mieltä.
Tänään olen ollut myös kotona internetissä. Se on kivaa. Siksi lainaankin tähän raportin päätteeksi Jyrki Lehtolaa, joka on Iltalehdessä 11. kesäkuuta 2004 tiivistänyt hyvin sen, miksi en voi enää millään käsittää kuinka ennen elettiin ilman nettiä.
[Samuli] Edelmann on taiteilija, joka katsoo niin kiinteästi sisäänsä, ettei hän enää näe ympärilleen. 'Jokaisessa itsessään piilee vastaus päätä kiertäviin kysymyksiin, jos vain uskaltaa pysähtyä ja katsoa', hän sanoo. Nuo sanat eivät merkitse minulle mitään. Mitään.
Kuka on Algerian valtiovarainministeri? Miten tehdään vorschmack? Miten Petteri Jussilaan [RIP] voisi ottaa yhteyttä? Pysähdyn. Katson. En löydä vastauksia sisältäni. Löydän ne Internetistä.
Hetsku, joka on ainakin tämän kerran Lehtolan kanssa samaa mieltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)