Viikko on vierähtänyt sitten viime postauksen. Mitä oikeastaan tapahtui?
Maanantaina opiskelin diplomaattiakatemiassa venäjää työpäivän päätteeksi, ja odotin lähikahvilassa että suutari saisi työnsä tehtyä. Äitin Varsovasta 80-luvulla ostama punainen huivi sai tarjoilijalta kehuja, ja kollegakin lopulta kenkänsä suutarista.
Tiistaina jäin työpäivän jälkeen työpaikalle naputtamaan venäjänläksyjä. Kun yhdistää samaan tehtävään kyrillisen näppäimistön, liikeverbit ja verbien aspektit niin voi olla aiheellisesti ylpeä itsestään kun saa kaikki läksyt tehtyä.
Keskiviikkona söin aamupalaksi puolentoistatunnin satsin venäjän yksityisopetusta, ja työpäivän jälkeen sain samanmittaisen setin pienryhmässä. Ymmärtänette, että en jaksanut enää mennä New York dollsin keikalle, vaan jäin kotiin lämmittämään makaronilaatikkoa ja lukemaan Kodin Kuvalehteä. Jos mulle vielä joskus väitetään että ikä on vain numero, niin aion sen tämän esimerkin kautta aina kiistää. Ikä on paljon muutakin!
Torstaina juhlin arkisessa Moskovassa Suomen itsenäisyyttä neljässä erilaisessa juhlassa. Kollega tarjosi kotonaan herkullista riisipuuroa, suomalainen sanomalehti toimistossaan kuohuviiniä ja pikkuleivoksia, suurlähettiläs virka-asunnossaan kaikille suomalaisille notkuvan herkkupöydän ja läheinen yökerho innokkaimmille juhlijoille vielä jatkopaikan. Ei yheksäkyt vuotta juhliinnu vain yhdellä maljapuheella.
Perjantaina jatkoin työntekoa vain muutama tunti juhlien päättymisen jälkeen. Töiden jälkeen värväsin Laurakaisan, jota joissakin piireissä myös Lurakasaksi kutsutaan, luokseni pitämään minua hereillä jotta yöunet eivät menisi pilalle päiväunilla. LK onnistui tehtävässään täydellisesti apunaan ranskalaiset perunat ja tsekkiläinen Kolja-elokuva.
Lauantaina lauloimme kauneimpia joululauluja ja keskustelimme papin kanssa kääntämisen vaikeudesta niin uutta testamenttia kuin Saatana saapuu Moskovaan -kirjaakin esimerkkinä käyttäen. Kulttuurituokion jälkeen ylensöimme georgialaisessa ravintolassa ja havainnoillistimme parisuhteita sokeripusseilla Pariisissa. Yhden päivän aikana ehtii moneen paikkaan jos ei jää ihmettelemään vaan juoksee reippaasti tien yli. Ja avaa oven kun summeri soi, vaikka kello olisi 01.36.
Sunnuntaina tapasin vihdoin Alla Pugatsovan! Istuin tosin kaukana yläparvella eikä Alla nähnyt minua, mutta Allan karisma kiipesi kyllä piippuhyllylle asti. Televisioitu Vuoden laulut -show vahvisti sen, minkä jo etukäteen tiesinkin: venäläinen pop/iskelmä ei saa minua syttymään. Ei tähtishow tuntunut olevan tuhatpäisen venäläisyleisön makuunkaan, vaan nuoren vasikan lailla lavalla koikkelehtineet ja pleipäkkinä laulaneet mallitytöt ja -pojat saivat melko laimeat aplodit. Venäläiset jäivät tosin vielä paikoillensa pällistelemään kun suomalaiset reilun kahden tunnin istuskelun jälkeen hiipivät kotiin lepäilemään.
Hetsku, joka mielessään laulaa että se viikko oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti