Puolivalmista

Nostin imurin esiin toissapäivänä, ja tänään pyöristin huoneiden nurkat sillä. Laitoin tiskit töistä tullessa likomaan. Sitten keräsin likaisia pyykkejä koneeseen ja nostin puhtaat sängyn päälle odottamaan viikkausta. Haalin pakattavat tavarat pöydälle ja kaivoin laukun valmiiksi. Vein osan roskista ja jätin toisen pussin vielä vastaan tuleville roskille.

Kaikki on tehty puolivalmiiksi. Ja kun kaikki on hyvin suunniteltu, niin silloinhan toinenkin puolikas on tehty.

Hetsku huutaa täällä valmis! ja ne nauraa jotka tietää siihen liittyvän vitsin.

En ajatellut mitään

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä kolumnoidaan joka viikko otsikolla Mitä ajattelin tänään. Samalla idealla olen päivittänyt omaa blogiani jo puolitoista vuotta. Viime päivinä olen tehnyt sitä harvemmin, koska en ole ajatellut mitään.

Tänään keskityin hetkeksi ajattelemaan menneitä ajatuksiani, muistelemaan ruokatunnilla käytyjä keskusteluja ja työpäivän aikana kehiteltyjä totetuttamiskelvottomia ideoita.

Hmm. Töissä ei ole tapahtunut mitään eriskummallista, eteenpäin on menty hitaasti mutta ilman erityisiä ponnistuksia ajattelun saralla. Eilen oli lounaaksi makaroonilaatikkoa niinkuin joka kolmas viikko maanantaisin on, ja istuin tunnin henkilöstöpalaverissa keskittyneesti kuunnellen, mutta mitään muistiin paperille tai aivoihin laittamatta. Enkä tänään eilisestä työpäivästä muuta enää muista.

Perjantaina olin Moskovan Oratorio-kuoron konsertissa. Händelin Messias-oratorio, mitä minä siitäkään ajattelisin? Tai sen aikana? Ehkä sitä että olikohan toinen naissolisteista ihastunut kuoronjohtajaan, mistä maasta vieressä istunut pariskunta oli ja onko luutapallokauden aloittamiseen mahdollisuuksia ennen joulua?

Lauantaina oli hauskat mutta hyvin tavanomaiset pikkujoulut. Tai jos ei yleismaaailmallisen tavanomaiset, niin ainakaan niistä ei kannata yrittää raportoida kenellekään paikalla olemattomalle. Kaikki paikalla olleetkin olivat sen verran virkeitä, ettei heille ole tarpeen kerrata tapahtumien kulkua.

Sunnuntaina en jaksanut mennä lähiravintolaan lounaalle saati pelaamaan sählyä. Makasin sohvalla ja katselin tv:tä, ja ajattelin korkeintaan sitä että pitäisi tehdä jotain - jos sitäkään.

Tänään mun piti kuuklaamalla etsiä vastausta erääseen kysymykseen. Googlen sijaan eteeni aukesi Just Ask Jesus -sivusto. Hämmennyin niin etten muistanut kysymystä. Vastauksesta en enää edes haaveile.

Lopputulos on siis että tästä kaikesta ei saa aikaiseksi tekstiä, jossa olisi joku punainen lanka. Taitaa olla kaikki langat jossain neulottavana punaisiksi pipoiksi ja villasukiksi.

Hetsku, []

Puhu pukille!

Rakas Joulupukki,

en ole tänä vuonna ollut mielestäni mitenkään erityisen kiltti, mutta monet toiveeni ovat silti jo toteutuneet. Koska tänään olin sjuper-kiltti auttamalla pomoa luomaan profiilin Facebookiin ja ryhtymällä hänen ensimmäiseksi ystäväkseen, uskallan toivoa joululahjaksi jotain mistä olisi iloa meille kaikille.

Tänä jouluna toivoisin

- rauhaa Lähi-itään
- ruuhkatonta Moskovaa
- venäjänkielentaitoni rutkaa sujuvoitumista
- UM:n hallintotapojen järkevöitymistä
- Tanja Karpelalle onnea rakkaudessa (...ja sitä ettei meidän toisaalta tarvitsisi siitä tietää. Kell' onni on, se onnen kätkeköön, sanoo vanha kansa.)

Hetsku, joka jää mielenkiinnolla odottamaan jouluaattoa.

Suo, Kuokka ja Heikki

Olin seitsemän vuotta sitten Mikkelin Prisman kassalla töissä. Se toi opiskelija-Hetskulle rahallista mukavuutta elämään, ja pidin työpaikasta muutenkin. Kassalla oli kiva istua ja rupatella asiakkaiden kanssa, arvata mitä ne aikovat tehdä ruuaksi ja saada siitä itsellekin ideoita. Olin hintatietoisempi kuin koskaan ennen tai koskaan sen jälkeenkään.

Kerran kassalleni tuli opettajani ammattikorkeakoulusta, Heikki. Heikki ei ollut koko koulun lemmikki, mutta minun ehdoton suosikki. Heikillä oli auktoriteettiä, hän osasi opettaa ja oli äärettömän viisaskin - huhujen mukaan Heikki oli ollut töissä jopa valtiovarainministeriössä!

Vaan nyt Heikki on opettaja Mikkelissä ja minun kassallani jonossa. Heikki tervehtii ensin ja sitten vasta hoksaa että kassa onkin hänen oppilaansa. "Ai, sä oot täällä..", Heikki kysyy hämmästyneesti. Minä Heikkiä jännittäen vastaan lyhyesti: "Jossainhan sitä on aina oltava".

Heikin sydämellinen, rento naurui kaikui aamulla korvissani lampsiessani liituraitahousut mustiin puolisaappaisiin tungettuina halki lätäköiden ja harmauden kohti työpaikkaa. Jossainhan sitä on aina oltava.

Hetsku, joka on nyt kahden viikon päässä lomasta ja noin tuhannen kilometrin päässä paikasta, jossa oikeastaan haluaisi olla jo tänään.