Jos on Facebookia uskominen, ja miksei olisi, niin viime aikoina mulle on kuulunut pelkästään hyvää. Bill Clinton kehuu kotimaata (tämä ei tosin juurikaan lisännyt omaa hyvinvointiani, mutta laskettakoon positiiviseksi seikaksi), Washingtonissa riittää lämmintä säätä, MikkoMikko tekee hyvää nepalilaista ruokaa ja kuntosali innostaa niin paljon ettei meinaa malttaa kotiin lähteä. Ja Luzhkovkin sai kenkää! Vain pelko siitä, että tätä hyvää virettä ei voi seurata kuin huono, varjostaa iloani, mutta ei sekään juurikaan sitä tee.
Olemme bonganneet noin mailin eli reilun puolentoista kilometrin päästä hyvän kuntosalin ja menimme heti ansaan, eli sitouduimme vuosijäsenyyteen. Jäsenyys ei ole kallis, meiltä kahdelta 75 dollaria kuussa (=neljässä viikossa) eli noin 30 euroa per pää, ja hintaan kuuluu kaikki ohjatut tunnit ja kuntosalin vapaa käyttö. Kaivoin naftaliinista helmikuussa 1999 Helsingin City Gymillä tehdyn kuntosaliohjelman, ja kävin sen läpi sunnuntai-iltana salilla. Sali ehti mennä kiinni ennen kuin mä pääsin loppuun asti, enkä olisi millään halunnut lähteä, saati odottaa että tiistaina eli tänään pääsisin seuraavan kerran.
Eilen maanantaina heräsin huonosti nukutun yön jälkeen pelko kurkussa, ja aavistelin että mahtavan kuntosalivireen vie heti alkuunsa flunssa. Vaan eipä vienyt, joten kohta pääsen salille. Ja kun tänään on lounastuntikin käytetty joogaan, niin eiköhän tässä pikkuhiljaa saada veltto elämä käännettyä kohti skarppia elämää, vielä tässä easy living -maassa!
Tai no, ainakin tänään.
HetsQ, jonka päässä soi Jukka Pojan laulu. Koska pitää olla pikkusen pläski, ja josset sä mitään paina, vie tuuli sut mukanaan aina.
28.9.10
20.9.10
['sɔ:lti] ['lɪkərɪs]
Salmiakkia en ole täällä ulkomailla varsinaisesti kaivannut, mutta kun jättimäisessä kauppakeskuksessa on iso karkkikauppa, uteliaisuus herää: tarkistetaan mitä kaikkea täältä voi saada. Pienemmän karkkikaupan valikoimat vaikuttivat vähän vajailta kun mikään karkeista ei ollut mustaa.
Lupaavalta ei näytä ensin isossakaan kaupassa. Laatikkokaupalla suklaalla kuorrutettuja kuivattuja hedelmiä ja samoja kumikarkkeja kuin Suomessakin. Mutta yhdessä nurkassa on lupaavasti jotain "hämärää". Finnish liquoricea ja Salty liquoricea on tarjolla melkein vierekkäin. Toiveet heräävät: Voisiko se olla...ei kai...mutta toisaalta...? Maistetaan!
Pöh. Näyttää ihan merkkareilta, ja niitä saa jauhaa (melkein) kuin merkkareita, mutta lakuahan nämä on.
Salmiakkihimo alkaa tämän tyhjän lupauksen myötä herätä.
Hetsku, joka ihmettelee miksi lakulle on annettu noin vaikeasti kirjoitettava nimi.
Lupaavalta ei näytä ensin isossakaan kaupassa. Laatikkokaupalla suklaalla kuorrutettuja kuivattuja hedelmiä ja samoja kumikarkkeja kuin Suomessakin. Mutta yhdessä nurkassa on lupaavasti jotain "hämärää". Finnish liquoricea ja Salty liquoricea on tarjolla melkein vierekkäin. Toiveet heräävät: Voisiko se olla...ei kai...mutta toisaalta...? Maistetaan!
Pöh. Näyttää ihan merkkareilta, ja niitä saa jauhaa (melkein) kuin merkkareita, mutta lakuahan nämä on.
Salmiakkihimo alkaa tämän tyhjän lupauksen myötä herätä.
Hetsku, joka ihmettelee miksi lakulle on annettu noin vaikeasti kirjoitettava nimi.
17.9.10
Iipei-iltoja
Olemme viime aikoina ostelleet niin paljon että hirvittää. Eettisellä ja ekologisella tasolla olen varma että tähän touhuun maailma kohta loppuu. Käytännön tasolla ihmettelen että jos asuu yli sadassa neliössä kolmessa kerroksessa, niin miten sitä ikinä enää mahtuu pienempään?
Vaikka olen muuttanut nyt kahdesti maasta toiseen niin että jokaisesta kuutiosta on tarvinnut maksaa satoja euroa eli (voisi olettaa että) olen tehnyt tarkkaa karsintaa, niin tuskin mahtuisin tavaroineni enää Moisiontien yksiöön. Silloin olin sitä mieltä että 25m2 on riittävästi aina eikä sängyn tarvitse olla 120 senttimetriä leveämpi jos avioliitto on onnellinen. En ole kummastakaan eri mieltä, mutta käytännössä on mukavampaa kun...
(Niin, ja sitä rahanmenoa en sure. Sehän on vain rahaa.)
No, ei me täällä olla mitään autoa hirveämpää ostettu, ja aika käytännöllisiä ja tarpeellisia juttuja kumminkin. Juuri suoritetun pikaisen pohdinnan tulos on, että älyttömin eli ehkä turhin ostos täällä on (ihana!) posliininen ja punainen kompostiastia. Turhan siitä tekee se, että keräämme kompostijätteen siihen kunnes kippaamme sen roskiin. Biojätettä ei täällä erikseen laitostasolla kerätä eikä me ainakaan vielä uskalleta/osata omaa kompostilaitosta pihalle rakentaa.
Nettishoppailu on minulle uusi tapa ostostella. Oon aiemmin ostanut musiikkia iStoresta tai lentolippuja netistä, mutta ensisijaisesti ja vanhanaikaisesti tähän asti olen lähtenyt etsiskelemään havaittujen tarpeiden täyttäjiä oikeista kaupoista. (Tosin täällä kaupoissa huomaa mitä kaikkea ei ole edes tiennyt tarvitsevansa.)
Vaan nyt meillä (lue: MikkoMikolla) on käytössä eBay eli iipei. Sieltä on etsitty mankeleita, sähkörumpuja ja kitaravahvistimia. Olemme hävinneet yhden huutokaupan täpärästi viime sekunneilla ja tulleet kerran tylysti vakavine ostoaikeinemme ohitetuksi kun meillä ei ollut riittävää iipei-historiaa. Olemme törmänneet törkeisiin huijareihin ja kutkuttaviin jännäreihin: kuka valehtelee aivokuvien alkuperästä?
Eilen teimme (lue edelleenkin: MikkoMikko teki) ensimmäisen ostoksen: rummut ilman aivoja. Niiden aivojen haku iipeistä jatkuu, mutta sunnuntaina haemme oikeassa elämässä toivottavasti oikeat sähkörummut yhden moottoritien yhden liittymän viereisestä McDonaldsista. Jännittävää!
Hetsku, joka ei ole vielä suorittanut sitä yhtä tehtävää mikä hänelle tähän aiheeseen liittyen on annettu, mutta hoitaa sen mielellään kunhan muiden iipeiden luotettavuustestit on tehty.
PS. Noiden aivojen vitsi on siis se, että sähkörumpujen keskusyksikköä (tjsp) nimitetään siis aivoiksi.
Vaikka olen muuttanut nyt kahdesti maasta toiseen niin että jokaisesta kuutiosta on tarvinnut maksaa satoja euroa eli (voisi olettaa että) olen tehnyt tarkkaa karsintaa, niin tuskin mahtuisin tavaroineni enää Moisiontien yksiöön. Silloin olin sitä mieltä että 25m2 on riittävästi aina eikä sängyn tarvitse olla 120 senttimetriä leveämpi jos avioliitto on onnellinen. En ole kummastakaan eri mieltä, mutta käytännössä on mukavampaa kun...
(Niin, ja sitä rahanmenoa en sure. Sehän on vain rahaa.)
No, ei me täällä olla mitään autoa hirveämpää ostettu, ja aika käytännöllisiä ja tarpeellisia juttuja kumminkin. Juuri suoritetun pikaisen pohdinnan tulos on, että älyttömin eli ehkä turhin ostos täällä on (ihana!) posliininen ja punainen kompostiastia. Turhan siitä tekee se, että keräämme kompostijätteen siihen kunnes kippaamme sen roskiin. Biojätettä ei täällä erikseen laitostasolla kerätä eikä me ainakaan vielä uskalleta/osata omaa kompostilaitosta pihalle rakentaa.
Nettishoppailu on minulle uusi tapa ostostella. Oon aiemmin ostanut musiikkia iStoresta tai lentolippuja netistä, mutta ensisijaisesti ja vanhanaikaisesti tähän asti olen lähtenyt etsiskelemään havaittujen tarpeiden täyttäjiä oikeista kaupoista. (Tosin täällä kaupoissa huomaa mitä kaikkea ei ole edes tiennyt tarvitsevansa.)
Vaan nyt meillä (lue: MikkoMikolla) on käytössä eBay eli iipei. Sieltä on etsitty mankeleita, sähkörumpuja ja kitaravahvistimia. Olemme hävinneet yhden huutokaupan täpärästi viime sekunneilla ja tulleet kerran tylysti vakavine ostoaikeinemme ohitetuksi kun meillä ei ollut riittävää iipei-historiaa. Olemme törmänneet törkeisiin huijareihin ja kutkuttaviin jännäreihin: kuka valehtelee aivokuvien alkuperästä?
Eilen teimme (lue edelleenkin: MikkoMikko teki) ensimmäisen ostoksen: rummut ilman aivoja. Niiden aivojen haku iipeistä jatkuu, mutta sunnuntaina haemme oikeassa elämässä toivottavasti oikeat sähkörummut yhden moottoritien yhden liittymän viereisestä McDonaldsista. Jännittävää!
Hetsku, joka ei ole vielä suorittanut sitä yhtä tehtävää mikä hänelle tähän aiheeseen liittyen on annettu, mutta hoitaa sen mielellään kunhan muiden iipeiden luotettavuustestit on tehty.
PS. Noiden aivojen vitsi on siis se, että sähkörumpujen keskusyksikköä (tjsp) nimitetään siis aivoiksi.
16.9.10
Oikeesti ulkomailla
Osallistuin eilen salmiakkia ja ruisleipää –keskusteluun Facebookissa, ja tajusin: nyt asun oikeasti ulkomailla. Moskovassa asuin Suomi-kuplassa, liian tai tarpeeksi lähellä Suomea ja lähes samassa ajassakin. Keittiössähän kello ei suostunut näyttämään kuin Suomen aikaa (MikkoMikko vimmatusti yritti kouluttaa kelloa joka lopulta lakkasi toimimasta kokonaan).
Olen asunut tai oleillut kaksiviikkoisia tai lyhyempiä lomamatkoja lukuun ottamatta reilun neljä vuotta ulkomailla. Kesän 1998 asuin Bielefeldin lähellä Saksassa, lukuvuoden 2002-2003 Budapestissä, keväällä 2004 pari kuukautta Brysselissä ja Moskovassa 2007 kesästä 2010 kesään. Muita oleiluja ehkei voi nimittää edes asumiseksi, mutta Moskovassa asuin. Siellä oli koti. Venäjällä, tuolla oudossa ja kummallisessa maassa!
Paitsi että Moskovasta pääsi yöjunalla Suomeen vaikka kerran kuussa (niin kuin kai tuli keskimäärin käytyäkin) ja kun mulla oli yö, nukuttiin Suomessakin. Valion maitoa sai melkein mistä tahansa kaupasta (vaikkei sitä rasvatonta laktoositonta), ruisleipää samoin (vaikka ei Oululaisen jälkiuunileipää) ja tieto siitä että Stockmannilta saa salmiakkia rauhoitti mieltä niin ettei sitä edes tehnyt erityisesti mieli. Työkaverit oli suomalaisia, vapaa-ajanhengailu tapahtui pääasiallisesti suomeksi. Olin siis Suomessa.
Täällä rapakon takana olen oikeasti ulkomailla. Jo puolentoista kuukauden jälkeen ymmärrän hyvin kollegan tuskan viimeisestä sulatetusta ruisleipäpussista ja surkuttelen, etten voikaan lähteä viikonlopuksi Suomeen Sanna-siskon synttäreille. Ja kun Äiti herää aamulla puoli viideltä eikä saa tietokonetta auki, hän voi soittaa veljeni sijaan minulle, sillä meillä kello on vasta 21.30 edellisiltana.
Vaikka eihän tämäkään mitä ultimatea ole, kollegat puhuvat täälläkin suomea ja meille voi soittaa lankapuhelun hinnalla (vinkki). Töissä voi lukea Hesaria netistä tai paperilta ja TV-kaista on tuonut Suomen television laatuohjelmat luoksemme.
Hetsku, joka ei tiedä mikä on tämän jutun pointti. Kai sen hoksaaminen, että mehän asutaankin kaukana nyt.
PS. Unohtakaa se Fenty, he is so last season. Uudeksi pormestariksi tullee Vincent Gray, joka voitti demokraattien esivaaleissa Fentyn prosentein 54-45 (yks prosentti meni yhteensä muille ehdokkaille).
Olen asunut tai oleillut kaksiviikkoisia tai lyhyempiä lomamatkoja lukuun ottamatta reilun neljä vuotta ulkomailla. Kesän 1998 asuin Bielefeldin lähellä Saksassa, lukuvuoden 2002-2003 Budapestissä, keväällä 2004 pari kuukautta Brysselissä ja Moskovassa 2007 kesästä 2010 kesään. Muita oleiluja ehkei voi nimittää edes asumiseksi, mutta Moskovassa asuin. Siellä oli koti. Venäjällä, tuolla oudossa ja kummallisessa maassa!
Paitsi että Moskovasta pääsi yöjunalla Suomeen vaikka kerran kuussa (niin kuin kai tuli keskimäärin käytyäkin) ja kun mulla oli yö, nukuttiin Suomessakin. Valion maitoa sai melkein mistä tahansa kaupasta (vaikkei sitä rasvatonta laktoositonta), ruisleipää samoin (vaikka ei Oululaisen jälkiuunileipää) ja tieto siitä että Stockmannilta saa salmiakkia rauhoitti mieltä niin ettei sitä edes tehnyt erityisesti mieli. Työkaverit oli suomalaisia, vapaa-ajanhengailu tapahtui pääasiallisesti suomeksi. Olin siis Suomessa.
Täällä rapakon takana olen oikeasti ulkomailla. Jo puolentoista kuukauden jälkeen ymmärrän hyvin kollegan tuskan viimeisestä sulatetusta ruisleipäpussista ja surkuttelen, etten voikaan lähteä viikonlopuksi Suomeen Sanna-siskon synttäreille. Ja kun Äiti herää aamulla puoli viideltä eikä saa tietokonetta auki, hän voi soittaa veljeni sijaan minulle, sillä meillä kello on vasta 21.30 edellisiltana.
Vaikka eihän tämäkään mitä ultimatea ole, kollegat puhuvat täälläkin suomea ja meille voi soittaa lankapuhelun hinnalla (vinkki). Töissä voi lukea Hesaria netistä tai paperilta ja TV-kaista on tuonut Suomen television laatuohjelmat luoksemme.
Hetsku, joka ei tiedä mikä on tämän jutun pointti. Kai sen hoksaaminen, että mehän asutaankin kaukana nyt.
PS. Unohtakaa se Fenty, he is so last season. Uudeksi pormestariksi tullee Vincent Gray, joka voitti demokraattien esivaaleissa Fentyn prosentein 54-45 (yks prosentti meni yhteensä muille ehdokkaille).
12.9.10
Päivän politiikkaa
Täällä on pormestarivaalit tulossa marraskuussa. Vaalimainonta tiistaina pidettävien esivaalien alla on melko tyrkkyä suomalaiseen makuun. Ovikello soi yhtenään (eli ainakin kahdesti viimeisen kuukauden sisällä...) kun vapaaehtoiset kiertelevät ovelta ovelle tarjoamassa omaa ehdokastaan. Äänestyspaikkojen edustat on täynnä kylttejä ja ohikävelijöille huudellaan, pitkin kaupunkia risteyksissäkin heilutellaan ehdokaskylttejä ohiajaville. Ei mitään sellaista "lumi hiljalleen leijuu ja peittää ehdokastaulujen rivistöt eikä aamubussissa todellakaan jutella mitään vaaleista" -meininkiä niin kuin eräässä pohjoismaassa.
Olimme tänään suomalaisen An-Sofian ja hänen miehensä Frankin kanssa Adams-Morganin kaupunginosafestivaaleilla, ja tietenkin sielläkin kampanjoitiin näkyvästi. Frank kertoi että gallupien mukaan haastaja Vincent Gray on vahvoilla, mutta nykyinen pormestari Adrian Fentykin on edelleen mukana kisassa.
Ja kas, siinähän Fenty onkin ihan vieressä. Me MikkoMikon kanssa nyökkäämme toisillemme että "kato, pormestari". Frank sen sijaan heittää ylävitosen pormestarin kanssa ja kyselee kuulumisia. Ai sä tunnet sen, ihmettelemme. "Joo, se on meidän naapuri".
Reilu kuukausi täällä ja me ollaan siis päästy jo piireihin! Mitäs niistä suomalaisista kunnankohtajista!
Hetsku, joka näki tänään Fentyn kotitalon. Ei kovin kummone.
Olimme tänään suomalaisen An-Sofian ja hänen miehensä Frankin kanssa Adams-Morganin kaupunginosafestivaaleilla, ja tietenkin sielläkin kampanjoitiin näkyvästi. Frank kertoi että gallupien mukaan haastaja Vincent Gray on vahvoilla, mutta nykyinen pormestari Adrian Fentykin on edelleen mukana kisassa.
Ja kas, siinähän Fenty onkin ihan vieressä. Me MikkoMikon kanssa nyökkäämme toisillemme että "kato, pormestari". Frank sen sijaan heittää ylävitosen pormestarin kanssa ja kyselee kuulumisia. Ai sä tunnet sen, ihmettelemme. "Joo, se on meidän naapuri".
Reilu kuukausi täällä ja me ollaan siis päästy jo piireihin! Mitäs niistä suomalaisista kunnankohtajista!
Hetsku, joka näki tänään Fentyn kotitalon. Ei kovin kummone.
9.9.10
Päivän kieroutuma: Tänne on päästävä
Family Preparedness Night
You are invited to attend "Family Preparedness Night" at the Chevy Chase Community Center on Thursday, September 9 from 6-8pm. The event will be hosted by the DC Homeland Security and Emergency Management Agency. You will learn how to prepare your family in the event of an emergency. Various government agencies will share information and resources to help you get ready.
...sillä jos ei tuo vielä saa innostumaan niin:
Refreshments will be served.
HetsQ, jonka mielestä toi on jotenkin vähän pimeetä, eikä kumminkaan osaa selittää miksi. Siksi siitä pitää mennä ottamaan selvää.
You are invited to attend "Family Preparedness Night" at the Chevy Chase Community Center on Thursday, September 9 from 6-8pm. The event will be hosted by the DC Homeland Security and Emergency Management Agency. You will learn how to prepare your family in the event of an emergency. Various government agencies will share information and resources to help you get ready.
...sillä jos ei tuo vielä saa innostumaan niin:
Refreshments will be served.
HetsQ, jonka mielestä toi on jotenkin vähän pimeetä, eikä kumminkaan osaa selittää miksi. Siksi siitä pitää mennä ottamaan selvää.
Päivän fakta
Suomessa joka 10 000. aikuinen on kunnanjohtaja. Sen opin juuri ministeri Braxilta.
HetsQ, joka ei kai sitten tunne kymmentätuhatta ihmistä kun ei henkilökohtaisesti tunne yhtään kunnanjohtajaa. Tavoitetta kampanjaani, jossa aion tutustua kaikkiin suomalaisiin.
PS. Tunnen yhden Mummun, joka täyttää tänään 85 vuotta. Onneks olkoon Mummulle!
HetsQ, joka ei kai sitten tunne kymmentätuhatta ihmistä kun ei henkilökohtaisesti tunne yhtään kunnanjohtajaa. Tavoitetta kampanjaani, jossa aion tutustua kaikkiin suomalaisiin.
PS. Tunnen yhden Mummun, joka täyttää tänään 85 vuotta. Onneks olkoon Mummulle!
5.9.10
All's Well That Ends Well
Jos viikon alku oli vähän nihkeää epätietoisuutta, paperisotaan kyllästymistä ja pankin tuottamia pettymyksiä, viikon loppu oli kyllä pelkkää mukavuutta.
Keskiviikkoiltana saimme ensimmäiset vieraat, Lauran ja Abdallahin, jotka suunnistivat luoksemme Ottawasta. Edellisestä tapaamisesta oli melkein kaksi vuotta, mutta juttu jatkui siitä mihin se viimeksi jäi. Naurusta.
Jo aiemmin päivällä pieni päätä kiristänyt vanne löystyi, kun kuulimme että olimme saaneet henkilönumerot eräästä ministeriöstä, ja pääsimme vihdoin anomaan ajokorttia ja ei-ajokortillisen henkilökorttia. Ajattelen: "Olemmeko siis olemassa?"
Torstaina saimme vapaudut myyntiveroista -kortin, eli maksamme täällä tästä lähin vain sen mitä hintalapussa tai hinnastossa lukee (jos jaksamme odottaa vartin kun tarjoilija huokaillen hoitaa tarvittavan paperisodan tai täytämme pienen lomakkeen, joka ruokakaupassa pitäisi viisikymmentä senttiä säästääkseen täyttää). Muille tässä monopolissa pelaaville lätkäistään tavaroiden hintalapun päälle 5,75%, ravintolalaskuun 10% ja hotellilaskuun 14,5% veroja. Tuloveron maksamme toki Suomeen, ei tässä ihan veropakolaisia olla.
Perjantai oli muuttovapaapäivä, eli siis vapaapäivä, joka alkoi sillä, että kolme nuorta miestä kantoi 57 Moskovassa pakattua laatikkoa sisään ja me revimme niitä auki kuin joululahjoja. Hilpeintä oli kun avasin ensimmäisen laatikon ja rullasin ensimmäisestä käteen osuneesta tavarasta suojapaperit päältä...sehän on Lenin-setä!
Lauantaina olimme olleet naimisissa vuoden. Siis onko siitä jo vuosi? Aika rientää kun on mukavaa ja ihanaa ja onnellista. Tämä voisi olla oman kirjoituksen paikka, mutta ei ny tehrä siitä numeroo. Se kun on kumminkin parasta juuri sellaisenaan, ilman numeroita.
Lähdimme pienen aamupalajuhlan jälkeen esittelemään vieraille Bethesdan onnelaa, ja siinä Pirjon kaupan edessä istuskellessamme ohi käveli rastapäinen poika Suomi-paita päällä ja tyttö, joka innostui heti: ootteko tekin suomalaisia, asutteko täällä! Noin viisi minuuttia myöhemmin olimme saaneet kutsun heidän kotiinsa ulkouima-altaalle polskimaan. Tarjous, josta ei voi hikisinä päivinä kieltäytyä. Uimisen päälle kun tarjottiin vielä muun muassa grillattua lohta, parempia perunoita kuin mitä Ottawasta saa sekä monta hyvää matkavinkkiä ja tarinaa sekä kiitospäivän juhliin kutsu.
Sunnuntai vei Abdallahin ja Lauran mennessään, mutta mukava mieli jäi. Varsinkin kun mulla on huomennakin melkein vapaapäivä (Labor Day), eli vain kolmen tunnin päivystyskeikka toimistolla ja sitten voi tulla jatkamaan kodin paikoilleen laittamista. Sillä kaaoshan tänne jäi. Ei niinkään niistä ihanista vieraista vaan niistä ihanista omista Moskovan tuliaisista.
Hetsku, väsynyt mutta tyytyväinen. Sillä eihän tässä edes tullut mainittua mitä kaikkea muuta kivaa tehtiin.
Keskiviikkoiltana saimme ensimmäiset vieraat, Lauran ja Abdallahin, jotka suunnistivat luoksemme Ottawasta. Edellisestä tapaamisesta oli melkein kaksi vuotta, mutta juttu jatkui siitä mihin se viimeksi jäi. Naurusta.
Jo aiemmin päivällä pieni päätä kiristänyt vanne löystyi, kun kuulimme että olimme saaneet henkilönumerot eräästä ministeriöstä, ja pääsimme vihdoin anomaan ajokorttia ja ei-ajokortillisen henkilökorttia. Ajattelen: "Olemmeko siis olemassa?"
Torstaina saimme vapaudut myyntiveroista -kortin, eli maksamme täällä tästä lähin vain sen mitä hintalapussa tai hinnastossa lukee (jos jaksamme odottaa vartin kun tarjoilija huokaillen hoitaa tarvittavan paperisodan tai täytämme pienen lomakkeen, joka ruokakaupassa pitäisi viisikymmentä senttiä säästääkseen täyttää). Muille tässä monopolissa pelaaville lätkäistään tavaroiden hintalapun päälle 5,75%, ravintolalaskuun 10% ja hotellilaskuun 14,5% veroja. Tuloveron maksamme toki Suomeen, ei tässä ihan veropakolaisia olla.
Perjantai oli muuttovapaapäivä, eli siis vapaapäivä, joka alkoi sillä, että kolme nuorta miestä kantoi 57 Moskovassa pakattua laatikkoa sisään ja me revimme niitä auki kuin joululahjoja. Hilpeintä oli kun avasin ensimmäisen laatikon ja rullasin ensimmäisestä käteen osuneesta tavarasta suojapaperit päältä...sehän on Lenin-setä!
Kauan odotetusta muuttokuormasta ensimmäiseksi esiin kaivettu.
Lauantaina olimme olleet naimisissa vuoden. Siis onko siitä jo vuosi? Aika rientää kun on mukavaa ja ihanaa ja onnellista. Tämä voisi olla oman kirjoituksen paikka, mutta ei ny tehrä siitä numeroo. Se kun on kumminkin parasta juuri sellaisenaan, ilman numeroita.
Lähdimme pienen aamupalajuhlan jälkeen esittelemään vieraille Bethesdan onnelaa, ja siinä Pirjon kaupan edessä istuskellessamme ohi käveli rastapäinen poika Suomi-paita päällä ja tyttö, joka innostui heti: ootteko tekin suomalaisia, asutteko täällä! Noin viisi minuuttia myöhemmin olimme saaneet kutsun heidän kotiinsa ulkouima-altaalle polskimaan. Tarjous, josta ei voi hikisinä päivinä kieltäytyä. Uimisen päälle kun tarjottiin vielä muun muassa grillattua lohta, parempia perunoita kuin mitä Ottawasta saa sekä monta hyvää matkavinkkiä ja tarinaa sekä kiitospäivän juhliin kutsu.
Sunnuntai vei Abdallahin ja Lauran mennessään, mutta mukava mieli jäi. Varsinkin kun mulla on huomennakin melkein vapaapäivä (Labor Day), eli vain kolmen tunnin päivystyskeikka toimistolla ja sitten voi tulla jatkamaan kodin paikoilleen laittamista. Sillä kaaoshan tänne jäi. Ei niinkään niistä ihanista vieraista vaan niistä ihanista omista Moskovan tuliaisista.
Hetsku, väsynyt mutta tyytyväinen. Sillä eihän tässä edes tullut mainittua mitä kaikkea muuta kivaa tehtiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)