Jos on Facebookia uskominen, ja miksei olisi, niin viime aikoina mulle on kuulunut pelkästään hyvää. Bill Clinton kehuu kotimaata (tämä ei tosin juurikaan lisännyt omaa hyvinvointiani, mutta laskettakoon positiiviseksi seikaksi), Washingtonissa riittää lämmintä säätä, MikkoMikko tekee hyvää nepalilaista ruokaa ja kuntosali innostaa niin paljon ettei meinaa malttaa kotiin lähteä. Ja Luzhkovkin sai kenkää! Vain pelko siitä, että tätä hyvää virettä ei voi seurata kuin huono, varjostaa iloani, mutta ei sekään juurikaan sitä tee.
Olemme bonganneet noin mailin eli reilun puolentoista kilometrin päästä hyvän kuntosalin ja menimme heti ansaan, eli sitouduimme vuosijäsenyyteen. Jäsenyys ei ole kallis, meiltä kahdelta 75 dollaria kuussa (=neljässä viikossa) eli noin 30 euroa per pää, ja hintaan kuuluu kaikki ohjatut tunnit ja kuntosalin vapaa käyttö. Kaivoin naftaliinista helmikuussa 1999 Helsingin City Gymillä tehdyn kuntosaliohjelman, ja kävin sen läpi sunnuntai-iltana salilla. Sali ehti mennä kiinni ennen kuin mä pääsin loppuun asti, enkä olisi millään halunnut lähteä, saati odottaa että tiistaina eli tänään pääsisin seuraavan kerran.
Eilen maanantaina heräsin huonosti nukutun yön jälkeen pelko kurkussa, ja aavistelin että mahtavan kuntosalivireen vie heti alkuunsa flunssa. Vaan eipä vienyt, joten kohta pääsen salille. Ja kun tänään on lounastuntikin käytetty joogaan, niin eiköhän tässä pikkuhiljaa saada veltto elämä käännettyä kohti skarppia elämää, vielä tässä easy living -maassa!
Tai no, ainakin tänään.
HetsQ, jonka päässä soi Jukka Pojan laulu. Koska pitää olla pikkusen pläski, ja josset sä mitään paina, vie tuuli sut mukanaan aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti