Keskiviikkoiltana saimme ensimmäiset vieraat, Lauran ja Abdallahin, jotka suunnistivat luoksemme Ottawasta. Edellisestä tapaamisesta oli melkein kaksi vuotta, mutta juttu jatkui siitä mihin se viimeksi jäi. Naurusta.
Jo aiemmin päivällä pieni päätä kiristänyt vanne löystyi, kun kuulimme että olimme saaneet henkilönumerot eräästä ministeriöstä, ja pääsimme vihdoin anomaan ajokorttia ja ei-ajokortillisen henkilökorttia. Ajattelen: "Olemmeko siis olemassa?"
Torstaina saimme vapaudut myyntiveroista -kortin, eli maksamme täällä tästä lähin vain sen mitä hintalapussa tai hinnastossa lukee (jos jaksamme odottaa vartin kun tarjoilija huokaillen hoitaa tarvittavan paperisodan tai täytämme pienen lomakkeen, joka ruokakaupassa pitäisi viisikymmentä senttiä säästääkseen täyttää). Muille tässä monopolissa pelaaville lätkäistään tavaroiden hintalapun päälle 5,75%, ravintolalaskuun 10% ja hotellilaskuun 14,5% veroja. Tuloveron maksamme toki Suomeen, ei tässä ihan veropakolaisia olla.
Perjantai oli muuttovapaapäivä, eli siis vapaapäivä, joka alkoi sillä, että kolme nuorta miestä kantoi 57 Moskovassa pakattua laatikkoa sisään ja me revimme niitä auki kuin joululahjoja. Hilpeintä oli kun avasin ensimmäisen laatikon ja rullasin ensimmäisestä käteen osuneesta tavarasta suojapaperit päältä...sehän on Lenin-setä!
Kauan odotetusta muuttokuormasta ensimmäiseksi esiin kaivettu.
Lauantaina olimme olleet naimisissa vuoden. Siis onko siitä jo vuosi? Aika rientää kun on mukavaa ja ihanaa ja onnellista. Tämä voisi olla oman kirjoituksen paikka, mutta ei ny tehrä siitä numeroo. Se kun on kumminkin parasta juuri sellaisenaan, ilman numeroita.
Lähdimme pienen aamupalajuhlan jälkeen esittelemään vieraille Bethesdan onnelaa, ja siinä Pirjon kaupan edessä istuskellessamme ohi käveli rastapäinen poika Suomi-paita päällä ja tyttö, joka innostui heti: ootteko tekin suomalaisia, asutteko täällä! Noin viisi minuuttia myöhemmin olimme saaneet kutsun heidän kotiinsa ulkouima-altaalle polskimaan. Tarjous, josta ei voi hikisinä päivinä kieltäytyä. Uimisen päälle kun tarjottiin vielä muun muassa grillattua lohta, parempia perunoita kuin mitä Ottawasta saa sekä monta hyvää matkavinkkiä ja tarinaa sekä kiitospäivän juhliin kutsu.
Sunnuntai vei Abdallahin ja Lauran mennessään, mutta mukava mieli jäi. Varsinkin kun mulla on huomennakin melkein vapaapäivä (Labor Day), eli vain kolmen tunnin päivystyskeikka toimistolla ja sitten voi tulla jatkamaan kodin paikoilleen laittamista. Sillä kaaoshan tänne jäi. Ei niinkään niistä ihanista vieraista vaan niistä ihanista omista Moskovan tuliaisista.
Hetsku, väsynyt mutta tyytyväinen. Sillä eihän tässä edes tullut mainittua mitä kaikkea muuta kivaa tehtiin.
4 kommenttia:
Kylla siella Ameriikassa kaikki on suurta, niin monumentit kuin ranskalaisannoksetkin. Tulkaa pian vastavierailulle pohjoiseen!
Lauralei
Kiitos vierailusta, tullaan! Laitan kahvia termariin ja MikkoMikko lataa kartat valmiiksi, niin lähdemme ajamaan. Eli oikeasti heti alamme suunnittelemaan kunhan lomakuviot selviää.
Eihan siihen edes tarvita karttoja, kun ajatte ensin 8 tuntia pohjoiseen 81-motaria pitkin, ja rajan jalkeen ajatte 1,5 tuntia jonka aikana kaannytte oikealle, vasemmalle, oikealle niin ootte Ottawassa, ja silta Ottawaan tuovalta motarilta otatte Metcalfin exitin, ajatte sillan yli, kaannytte vasemmalle, ja 10 min ajon paasta kaannytte oikealle ja siinahan meian talo onkin jo vasemmalla. Tervetuloa!
....sanoo hän joka itse oli reitin jo kerran kulkenut ja lähti silti A4-läjän kanssa täältä ajelemaan...
Lähetä kommentti