2.12.09

Ensimmäiset häät

Olemme parin päivän päästä, 4. joulukuuta, olleet vuosikvartaalin verran naimisssa. Juhlistamme kolmatta avioliittokuukautta itsenäisyyspäiväjuhlissa!

Alla kuvia ensimmäisistä epäitsenäisyyspäivästä, häitä juhlittiin lopulta kolme eri kertaa. Ja mähän en alunperin halunnut mitään juhlia. "Mennään maistraattiin ja sitten kahdestaan lounaalle Jännä-Jussi-baariin", ehdotin Mikkomikolle. Lopulta meidät vihitiin Lahden maistraatissa kahden virkansa puolesta todistaneen toimistosihteerin läsnäollessa, ja avioliittoa juhlittiin illallisella Haikon kartanossa perheiden kanssa.


Maistraatin ja avioliiton eteisessä. Viimeinen kuva meistä sinkkuina.


Sormusten vaihto. Todistajia oli kaksi, virkansa puolesta. Toinen otti kuvat, toinen piileskeli niiltä.


Saatte suudella morsianta. Sanokohan se muuten niin? Vai saatte suudella? Joka tapauksessa tästä alkaen olemme naimisissa!


Sulhanen näyttää ihan tyytyväiseltä, vaikka taivas on synkän näköinen.


Häämekon kuosi. Mekkoa etsittiin tuntikaupalla, ja se löytyi lopulta alerekistä noin 30 euron hintaan.


Kaksi sukua koolla Haikon kartanon keltaisessa salissa.


Häämenu: lohicarpaccio, yrteissä paahdettua häränsisäfileetä ja kahden suklaan markiisia ja lakkahyytelöä.


Sulhanen ja morsian, jälkimmäinen intiaaninimeltään "Leikkaa hääkakkua nyrkki ojossa".


Häätanssi, musiikki pöydällä olevasta kännykästä.


Hääkuva kuutamolla.


Hääsviitti viikonlopun jälkeen, arki alkaa.


Hääviikonlopun päätteeksi menimme sienimetsälle. Veera valmiina metsästykseen.


Emilio sai saaliikseen "suklaasieniä".

HetsQ, joka pahoittelee kuvien huonoa laatua, mutta jos haluaa saada jotain valmiiksi niin ei voi aina pyrkiä täydellisyyteen. Blogger käsittelee kuvat sössöiksi. Vähän parempaa laatua saa kun avaa kuvan isommaksi klikkaamalla.

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Onnea vielä!
Hihii, palautui ihan oma naimisiinmeno mieleen samaisesta maistraatista suudelmahetken kera (kohtaus olisi kaiketi oikea sana, mutta kun ei mitään kohtausta tullut...) sekä häätanssikin hieman erikoisemmasta kategoriasta....
Onnea!

t. SannaPe

Unknown kirjoitti...

argh. hetsq pysäyttää taas. kun en minä yleensä näistä naimisiinmenojutuista liikutu, mutta täällä sitä vetistellään, työkoneen ääressä. te näytätte niin onnellisiltaaaaaaaaaaabuaaaaah!