En ole kärsinyt juurikaan ikäkriiseistä. Kolmekymppisyys toi kriisin sijaan ymmärryksen omasta kuolevaisuudesta.
Mutta jotenkin olen muuttunut epäorganisoidummaksi kuin olin ennen. Kymmenen vuotta sitten merkkasin kaiken kalenteriin, olin hyvissä ajoin paikalla, tiesin paljon mulla oli rahaa lompakossa (ehkä siksi että silloin sitä ei juurikaan ollut), pidin lupaukseni, käsilaukku tai reppu oli järjestyksessä ja vastailin sähköposteihinkin heti.
Nyt kaikki edellämainittu on toisin, ja hukkasin lahjaksi saamani kynän, jätin Pertsan boonuskortin kauppaan, kadotin (ja sittemmin löysin) piponi ja unohtelen eväitä kotiin.
En halua nuortua kaksikymppiseksi, mutta haluan järjestelmällisemmän minäni takaisin. Sen, jolle soitetaan muuttopäivänä perään ja kysytään että mitäs me täällä vanhalla asunnolla nyt tehdään kun te viette niitä tavaroita sinne uudelle. Sen joka vastasi että varmaan teidän kannattaa pakata niitä tavaroita ja tehdä loppusiivousta.
Nyt varmaan sanoisin että
- emmää tiiä
- en muista
- mitä?
HetsQ, joka nykyään kai on enemmänkin hetSt ku
2 kommenttia:
tuo vielä mitään. odotahan kun täytät neljäkymmentä.
Tai sitten se on vaan viisastumista, kun oppii, etta ei elama kaadu siihen, jos pipo katoaa tai evaat jaa kotiin. Se on vaan elamaa, ei sen enempaa, sano Irwinkin.
Lähetä kommentti