A nightmare come true

Oletko koskaan nähnyt painajaista, että olisit puolialasti pomon edessä? Minä en ole, mutta tänään olin.

Kaikki alkoi siitä että Naapuri neuvoi tuomaan töihin erilliset työhousut; työmatkoilla kannattaisi kuulemma rapauttaa ja kastella farkkuja. Se oli viisas neuvo. Housut kuluvat vähemmän kun niitä pestään vähemmän ja maailmakin pelastuu.

Olen siis nyt kuukauden ajan vaihtanut töissä työvaatteet. Joskus menen häveliäästi vessaan ottamaan toiset housut jalasta, joskus menen työhuoneen yhteydessä olevaan koppiin riisuutumaan ja pukemaan. Useimmin, laiskuuttani, olen vaihtanut housuja lähimmän kollegan läsnäollessa työtuolilla ja työpöydän ääressä istuen. Toiset pois, toiset jalkaan, suitsait. Työhuoneemme ulkopuolella on kameravalvonta ja meillä siis mahdollisuus nähdä kuka meitä milloinkin lähestyy, joten mielestäni vaaraa ei ole ollut.

Vaarallisinta on tuudittautua vaarattomuuteen. Silloin vaaraa hiipii lähelle. Kuinkas muuten kuin työpaikan hierarkian ykkösen muodossa.

Tapahtui tänään:

Olen lähdössä töistä, riisunut työhousut, ottanut käsiini farkut ja vitsailen puolialastomasta tietohallintotyöläisestä (alastomaan kokkiin viitaten) läsnäolevalle kahdelle naiskollegalle kun yhtäkkiä työhuoneeseen ilmestyy miespuolinen päällikköni. Hän ei kommentoi housuuttomattomuuttani, ehkä hän ei edes huomaa sitä. Toteaa vain jättävänsä meille muutamia dokumentteja. Nyökkään housuttomana, kollega vastaa asian olevan hoidossa. Päällikkö poistuu, minä istun hiljaa tuolissani. Vasta kun mies on riittävän kaukana työhuoneestani alan vetää farkkuja jalkaan kollegoiden räjähtässä nauruun.

HetsQ, joka joskus halusi lempinimeksensä Housu. Nomen est Omen.

Ottakaa varas kiinni!

Jos on voittanut luutapallomestaruuden kun vasta 80% kauden peleistä on pelattu, niin eihän sillä ole mitään merkistystä kuinka monta- nolla peli voitetaan.

Mutta onhan se vähän noloa että tuomari tulee vastustajajoukkueen leiristä, ei pidä kirjaa maaleista ja lopuksi sitten väittää että peli päättyi 12-0 vaikka me tehtiinkin 14 hienoa maalia.

Aika härskiä on että vastustajajoukkueen kapteeni - joka ei ollut edes paikalla pelissä! -ilmoittaa seuraavana päivänä liigan tilastoista ja tuloksista kirjaapitävälle että peli päättyi 9-0!

Ja sitten kun virkayskäisemme ja huomautamme että itseasiassa peli päättyi oikeasti 14-0 vaikka tuomari väittikin että peli päättyi 12-0, ja joka tapauksessa 9-0 se ei ainakaan päättynyt, niin sitten alentuvasti vastataan että "no jos ne haluaa että se kirjataan 14-0 niin kyllä se meille sopii..."

Perk*le! Tuo täyttää jo rikoksen tunnusmerkit! Anne Holmlund, ota varkaat kiinni!

HetsQ, joka ei ymmärrä miksi muiden joukkueiden naisten mielestä Finnladiesit ottavat kaiken vähän liian vakavasti.

9. voitto kotiin!

Galahsit kaatuivat kalossit jalassa, ja tuomari meni sekaisin Finnladiesin maalitalkoissa. Virallinen lopputulos 12-0 meille, mutta oikeasti teimme 14 maalia.

HetsQ, joka on iloinen että mestaruus on jo selvä niin ei tarvitse tapella laskutaidottoman tuomarin kanssa.

Uskomatonta, uskomattomampaa, uskomattominta!

Uskomatonta on, jos saa palkankorotuksen valtionhallinnon palveluksessa ollessaan.

Uskomattomampaa on saada palkankorotus pyytämättä (ja yllättäen).

Uskomattominta on jos saa valtionhallinnon palveluksessa palkankorotuksen pyytämättä ja yllättäen ja se vielä maksetaan takautuvasti 14 kuukauden ajalta!

HetsQ, joka ei toivu tästä pamauksesta ehkä koskaan.

Tosielämän Taket

Taas on se aika vuodesta kun keskustellaan ja kehitytään työpaikalla. Tavoite- ja kehityskeskustelu (Take) on varmaan periaatteellisella tasolla ihan hyvä idea: pohditaan työtehtävien merkitystä ja asemaa organisaatiossa, mietitään miten tehtäviä ja työnjakoa pitäisi kehittää, selvitetään mitä itse osataan ja mitä ei, mihin pitäisi pyrkiä ja mihin on jo päästy.

Koska käytännön tasolla idean hyvyyttä  saattaa olla vaikea huomata ja työntekijöiden motivoiminen koko show'hun tuolla samaisella tasolla on hankalaa, keskustelujen yhteyteen on keksitty palkkaan vaikuttava osuus porkkanaksi. Asteikolla yhdestä viiteen, kuinka hyvä ja korvaamaton olet? Tätä arviointiosuutta ei saa latistaa kuitenkaan se, että työnantajan mielestä tietyn porukan - osaston tai yksikön - keskiarvon pitää olla 3,5 eikä yhtään yli sen. Palkkamäärärahoissa ei ole varaa liikaa itseänsä kehuvalle porukalle.

Käytännön tasolla Taket hoidetaan niin että esimiehen kalenterista varataan puolen tunnin tai tunnin aika jokaiselle alaiselle, alainen täytää neljä eri kaavaketta epävarmasti toimivassa järjestelmässä, alainen ja esimies keskustelevat kaavakkaiden sisällöstä puolesta tunnista tuntiin, esimies hyväksyy kaavakkeet epävarmasti toimivassa järjestelmässä, kaavakkeet printataan, ne allekirjoitetaan ja lähetetään päämajaan. Päämaja tarkistaa ettei mikään yksikkö ole muita eli sitä 3,5:n keskiarvoa parempi ja ilmoittaa palkanlaskentaan jokaisen henkilökohtaisen lisäprosentin.

Vielä vähän konkreettisemmalla tasolla homma hoidetaan niin että puoli tuntia ennen keskustelun alkua avataan epävarmasti toimiva järjestelmä, kopioidaan viimevuotiset raapustukset tämänvuotisille kaavakkeille, muokataan se mikä ehditään ja mitä keksitään ja mennään keskustelemaan kysymyksistä kuten: Miksi tehtäväsi on olemassa? Mitä tehtäviin käytännössä kuuluu ja kauanko niistä suoriutumiseen menee? Mitä tavoitteita asetat itsellesi tulevalle kaudelle, miten menneen kauden tavoitteet on saavutettu? Miten pärjäilet kollegoiden kanssa? Montako pistettä kehtaat itsellesi antaa?

Kuten arvata saattaa, olen juuri tänään vastaillut ko. kysymyksiin tuossa epävarmasti toimivassa järjestelmässä (vaikka keskusteluhetkeen on vielä yli viikko aikaa!). Pakotin itseni miettimään kysymyksiä kunnolla, laajemmin, uusien näkökulmien kautta. Kirjoitin kaiken mitä mieleen tuli, ajatuksiani suitsimatta, ranskalaisin viivoin, niistähän saisin kehitettyä hyvät vastaukset seuraavana päivänä (tai sitten puoli tuntia ennen keskusteluja). Tallensin.

Huomasin että olin vanhoja vastauksia tarkistaessani avannut vahingossa muokattavaksi viimevuotiset keskustelut. Järjestelmä sallii käyttäjälle mielikuvan että muokkaus onnistuu vaikka oikeasti ollaankin muka-muokkaamassa jo vuosi sitten lukittuja vastauksia, ja käyttäjän painettua tallenna-nappulaa järjestelmä hävittää kaikki vastaukset peruuttamattomasti. Sitten aloitetaan kehittyminen alusta, jos hermo ei siis ole jo paukahtanut poikki.

Kotimatkalla, kun olin tuosta vastausten häviämisen vahingosta jo rauhoittunut ja nopeasti kirjoittanut ylös kaikki ne ideat jotka muistin, aloin kehitellä ideaa oikean elämän tavoite- ja kehityskeskusteluista. En pidä ajatuksesta että elämässä pitää koko ajan suoriutua ja saavuttaa, mutta ehkä elämänlaatua voisi parantaa jäsentämällä ajatuksiaan itsestään, heikkouksistaan ja vahvuuksistaan. Tosielämän taket (ToTake) voisi käydä äitinsä, jumalansa, lapsensa, itsensä tai puolisonsa kanssa, ja saaduilla pisteillä korottaa viikkorahaansa tai muuttaa vapaa-ajan budjettiaan suurempaan tai tarpeen tullen pienempäänkin suuntaan (esimerkiksi jos budjetin pito ei ole menneellä kaudella oikein onnistunut).

Kaavake voisi olla paremmin toimivassa järjestelmässä, mutta kysymykset voisivat olla ToTakessa melkein samoja kuin Takessa. Miksi olet olemassa - mikä on elämän tarkoitus? Mitä käytännössä teet ja onko siinä mitään järkeä? Mitä haluaisit tehdä enemmän ja miten siihen voisi järjestää aikaa? Missä asioissa - jos missään - pitäisi itseänsä piiskata ja mistä pitäisi palkita itsensä pullakahveilla? Kuinka hyvin olet hoitanut ihmissuhteitasi? Montako pistettä annat itsellesi kodin järjestyksen ylläpidosta, entä itsesi kunnossapidosta?

Hmmmm.

HetsQ, joka lupaa palata näihin ToTake-kysymyksiin kunhan ensin selviää siitä työpaikan  Takesta.

PS. Yhden ToTake-asian voin kertoa jo heti, kohtaan "Kuinka menneen kauden tavoitteet on saavutettu?". Ne on saavutettu h-tin hyvin: Finnladies on varmistanut kultansa vaikka kauden peleistä on vielä kaksi pelaamatta!

Sairauslomalla

Lääkäri laittaa puulastan kielelleni ja pyytää sanomaan aa. Pitkä hiljaisuus ja lääkärin hämmentynyt, tutkiva ilme antaisi mielikuvitukselle mahdollisuuden kuvitella kurkussani olevan jotain vakavampaa, mutta istun rauhallisesti paikallani ja odotan arviota.

Olen tyytyväinen että olin ylipäänsä päässyt lääkärin vastaanotolle. Flunssamuodin rantauduttua taas Suomeen (ja ilmeisesti myös Moskovaan) muillakin tuntui olevan valkotakkisille asiaa. Tunnin käytävällä vuoroani odoteltuani aloin kuitenkin hämmästellä yksityisklinikan terveyskeskusmaista odottamista ja tungin lääkärin huoneeseen kun edelliseltä potilaalta jäi ovi auki.

Tunsin kokeneeni vääryyttä. Minut on varmaan unohdettu, rukka piikkejä nielussaan! Lääkäri myönsi olevansa vähän myöhässä mutta kielsi unohtaneensa ketään. Hän lupasi tutkia minunkin vaivaani jos odottaisin vielä hetken. Hän ei ollut myöhässä vaan minä roimasti etuajassa, olin nimittäin itse varannut ajan netistä seuraavalle päivälle.

"En yhtään ihmettele jos nieleminen tuntuu tuskalliselta", lääkäri myöntää ja selaa jotain hakemistoa, mutta en vieläkään pelkää mitään vakavampaa. "En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa", noin kuusikymppinen lääkäri jatkaa. "Kannattaisi varmaan käydä korva-nenä-kurkkulääkärin luona selvittämässä voiko tuolle tehdä jotain".

Voisi kuvitella että kurkussani on jonkin outo monsteri, mutta lääkäri vain hämmästelee nieluni rakennetta. Partakoneen teriä nieluuni aiheuttaa tavallinen virusperäinen tulehdus, sillä "kitakaaren takana olevat ikäänkuin toiset kitapurjeet ovat punaiset ja niissä on turpeutta."

Nyt, kaksi päivää myöhemmin, ikäänkuin toiset kitapurjeet ovat kai jo vähän rauhoittuneet ja nielen korkeintaan pieniä kalanruotoja. Huomenna nieleskelen taas töissä katkeraa kalkkia tai mitä siellä sitten onkaan tarjolla.

HetsQ, joka tänään illalla ehkä nieleskelee vielä eron kyyneleitä Lahden rautatieasemalla.