Sairauslomalla

Lääkäri laittaa puulastan kielelleni ja pyytää sanomaan aa. Pitkä hiljaisuus ja lääkärin hämmentynyt, tutkiva ilme antaisi mielikuvitukselle mahdollisuuden kuvitella kurkussani olevan jotain vakavampaa, mutta istun rauhallisesti paikallani ja odotan arviota.

Olen tyytyväinen että olin ylipäänsä päässyt lääkärin vastaanotolle. Flunssamuodin rantauduttua taas Suomeen (ja ilmeisesti myös Moskovaan) muillakin tuntui olevan valkotakkisille asiaa. Tunnin käytävällä vuoroani odoteltuani aloin kuitenkin hämmästellä yksityisklinikan terveyskeskusmaista odottamista ja tungin lääkärin huoneeseen kun edelliseltä potilaalta jäi ovi auki.

Tunsin kokeneeni vääryyttä. Minut on varmaan unohdettu, rukka piikkejä nielussaan! Lääkäri myönsi olevansa vähän myöhässä mutta kielsi unohtaneensa ketään. Hän lupasi tutkia minunkin vaivaani jos odottaisin vielä hetken. Hän ei ollut myöhässä vaan minä roimasti etuajassa, olin nimittäin itse varannut ajan netistä seuraavalle päivälle.

"En yhtään ihmettele jos nieleminen tuntuu tuskalliselta", lääkäri myöntää ja selaa jotain hakemistoa, mutta en vieläkään pelkää mitään vakavampaa. "En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa", noin kuusikymppinen lääkäri jatkaa. "Kannattaisi varmaan käydä korva-nenä-kurkkulääkärin luona selvittämässä voiko tuolle tehdä jotain".

Voisi kuvitella että kurkussani on jonkin outo monsteri, mutta lääkäri vain hämmästelee nieluni rakennetta. Partakoneen teriä nieluuni aiheuttaa tavallinen virusperäinen tulehdus, sillä "kitakaaren takana olevat ikäänkuin toiset kitapurjeet ovat punaiset ja niissä on turpeutta."

Nyt, kaksi päivää myöhemmin, ikäänkuin toiset kitapurjeet ovat kai jo vähän rauhoittuneet ja nielen korkeintaan pieniä kalanruotoja. Huomenna nieleskelen taas töissä katkeraa kalkkia tai mitä siellä sitten onkaan tarjolla.

HetsQ, joka tänään illalla ehkä nieleskelee vielä eron kyyneleitä Lahden rautatieasemalla.