Laurakaisa kertoi uutisen, joka piti vielä itse käydä SM-liigan verkkosivuilta lukemassa: Pelicans johtaa SM-liigaa! Pelkään että ilo on lyhytaikainen, joten siitä tänään kaikki ilo irti. Jeah!
Tämä ilo olisi saattanut mennä minulta sivu suun, ellen olisi ääneen ruvennut pohtimaan että mitä joukkuetta Venäjällä kannattaisin. Mikä joukkue on Venäjän liigan Pelicans? Jos joku tietää, tai osaa suositella jollain muulla perusteella kannatettavaa jääkiekkojoukkuetta, niin kertokoon.
Hetsku, SM-liigan parhaan joukkueen kannattaja, ainakin tämän päivän verran
30.9.07
Jotain täytyy tehdä tänään, huomenna on liian myöhä
Joskus syy liikkeelle lähtemiselle tai toisaalta jäämiselle on pieni. Hyttysen puhallus selkään voi laittaa ihmisen liikkeelle, pieni kivi kengässä voi saada jäämään kotiin. Ero jäämisen tai lähtemisen seurauksilla voi olla melkoinen.
Perjantaina päätin lähteä ulos. Ei ollut kiveä kengässä eikä kukaan puhaltanut selkääni, se oli pelkkä päätös, ettei kotiin jäädä vikisemään.
Illallinen ukrainalaisravintolassa oli mukava, vaikka tarjoilija ei ollut ihan tehtäviensä tasalla. Ruokaa saatiin ja se oli hyvää. Illallisen ääressä pohdittiin että jaksaako sinne Tusovkaan muka kukaan lähteä. Ensin keskustelu kääntyi siihen suuntaan, että ei kai, kotiin yömyssylle tai suoraan nukkumaan. Joku pieni sysäys toiseen suuntaan johti lopulta siiheen, että kai me nyt p-kele sinne mennään!
Lopullisesti meidät alas reunalta syöksi valkoinen lada, joka pysähtyi spontaanilla käden heilautuksella kadun varteen. Ensimmäinen porukka kyytiin ja kohti keikkapaikkaa. Muut perään, siis.
Asa ja JätkätJätkät olivat jo päässeet vauhtiin ja meidät kiskaistiin lennosta mukaan. Räp ei ole ehkä minun suosikkiruokalajini, mutta maistuihan se! Päähän jäi koko viikonlopuksi soimaan biisi "jotain täytyy tehdä tänään...huomenna on liian myöhä". Kuin piste sille päätökselle, että liikkeelle pitää lähteä, vaikka vähän väsyttääkin.
Lauantaina lähdin sinne kollegan ex-kollegan vaimon bändin keikalle. Keikkapaikka oli aika kaukana, mutta onneks Marja - se kollega - oli katsonut kulkuohjeet valmiiksi. Se on varmaan joku pikku-pubi, jonka nurkkaan on kasattu lava...
Metrossa bongasimme yhden tytön Melnitsa-liput kädessä. Metroaseman ulkopuolella (noin neljän trollikkapysäkin päässä keikkapaikasta) meiltä kysyttiin että olemme mekin menossa keikalle. Keikkapaikan läheisyydessä käytiin lippukauppaa (meille tosin jäi epäselväksi että myytiinkö vai ostettiinko). Meillä oli nimet vieraslistalla, joten sisään sentään päästiin. Noin kaksi kertaa Tavastian kokoinen keikkatila oli tupaten täynnä nuoria tyttöjä ja poikia huutamassa Mel-nit-sa! Mel-nit-sa! Ei mikään aloitteleva pikkubändi!
Keikka oli ihan hyvä, vaikka aika ajoin tunsin itseni ulkopuoliseksi kun en tuntenut biisejä, ymmärtänyt välispiikkejä tai osannut sitä rivitanssia, mitä vieressä seissyt venäläistyttö minulle kärsivällisesti yritti opettaa. Fiilis ja musiikki ovat onneksi kielitaidoista riippumattomia. Sitäpaitsi rumpali oli varsin salskea, ja ilo sekä silmälle että korvalle. Eikös rumpalit aina olekin parhaimman näkösiä?
Sunnuntai kruunasi täydellisen viikonlopun. Nukuin kunnes heräsin, ilman ääniärsykkeitä. Luin hetken Äiti-Venäjän aapista. Lähdin Laurakaisan ja Marjan kanssa kävelylle kesäisen lämpimään Moskovaan. Kävelimme joenrantaa pitkin aina Varpusvuorien metropysäkille asti, ja Luzhnikin stadionin ohi kohti Laurakaisan lähi-Mu-Mu:ta. Ja maha täyteen hyvää ruokaa. Mu-Mu, nam-nam!
Puistossa minulle myyty paha kahvi oli päivän ainoa kupru, ja aika pieni kupru koko viikonlopun hyvässä tuulessa. Varsinkin kun Mu-Mu:n espresso (jota pappani kutsuu myrkkymaljaksi) oli herkullista.
Huomenna jatketaankin sitten taas ikkunaremontin parissa.
Hetsku, joka aikoo ottaa rentouttavaa vesijuoksua ja saunaa ennakoivasti lääkkeeksi huomisen varalle.
Ps. Ne Laurakaisan vieraat joille jäin tällä kertaa velkaa: ensi kerralla käydessänne maksan velat samoilla artikkeleilla takaisin. Kiitos lainasta, myös siitä joka tulikin Laurakaisan avulla takaisin maksettua!
Perjantaina päätin lähteä ulos. Ei ollut kiveä kengässä eikä kukaan puhaltanut selkääni, se oli pelkkä päätös, ettei kotiin jäädä vikisemään.
Illallinen ukrainalaisravintolassa oli mukava, vaikka tarjoilija ei ollut ihan tehtäviensä tasalla. Ruokaa saatiin ja se oli hyvää. Illallisen ääressä pohdittiin että jaksaako sinne Tusovkaan muka kukaan lähteä. Ensin keskustelu kääntyi siihen suuntaan, että ei kai, kotiin yömyssylle tai suoraan nukkumaan. Joku pieni sysäys toiseen suuntaan johti lopulta siiheen, että kai me nyt p-kele sinne mennään!
Lopullisesti meidät alas reunalta syöksi valkoinen lada, joka pysähtyi spontaanilla käden heilautuksella kadun varteen. Ensimmäinen porukka kyytiin ja kohti keikkapaikkaa. Muut perään, siis.
Asa ja JätkätJätkät olivat jo päässeet vauhtiin ja meidät kiskaistiin lennosta mukaan. Räp ei ole ehkä minun suosikkiruokalajini, mutta maistuihan se! Päähän jäi koko viikonlopuksi soimaan biisi "jotain täytyy tehdä tänään...huomenna on liian myöhä". Kuin piste sille päätökselle, että liikkeelle pitää lähteä, vaikka vähän väsyttääkin.
Lauantaina lähdin sinne kollegan ex-kollegan vaimon bändin keikalle. Keikkapaikka oli aika kaukana, mutta onneks Marja - se kollega - oli katsonut kulkuohjeet valmiiksi. Se on varmaan joku pikku-pubi, jonka nurkkaan on kasattu lava...
Metrossa bongasimme yhden tytön Melnitsa-liput kädessä. Metroaseman ulkopuolella (noin neljän trollikkapysäkin päässä keikkapaikasta) meiltä kysyttiin että olemme mekin menossa keikalle. Keikkapaikan läheisyydessä käytiin lippukauppaa (meille tosin jäi epäselväksi että myytiinkö vai ostettiinko). Meillä oli nimet vieraslistalla, joten sisään sentään päästiin. Noin kaksi kertaa Tavastian kokoinen keikkatila oli tupaten täynnä nuoria tyttöjä ja poikia huutamassa Mel-nit-sa! Mel-nit-sa! Ei mikään aloitteleva pikkubändi!
Keikka oli ihan hyvä, vaikka aika ajoin tunsin itseni ulkopuoliseksi kun en tuntenut biisejä, ymmärtänyt välispiikkejä tai osannut sitä rivitanssia, mitä vieressä seissyt venäläistyttö minulle kärsivällisesti yritti opettaa. Fiilis ja musiikki ovat onneksi kielitaidoista riippumattomia. Sitäpaitsi rumpali oli varsin salskea, ja ilo sekä silmälle että korvalle. Eikös rumpalit aina olekin parhaimman näkösiä?
Sunnuntai kruunasi täydellisen viikonlopun. Nukuin kunnes heräsin, ilman ääniärsykkeitä. Luin hetken Äiti-Venäjän aapista. Lähdin Laurakaisan ja Marjan kanssa kävelylle kesäisen lämpimään Moskovaan. Kävelimme joenrantaa pitkin aina Varpusvuorien metropysäkille asti, ja Luzhnikin stadionin ohi kohti Laurakaisan lähi-Mu-Mu:ta. Ja maha täyteen hyvää ruokaa. Mu-Mu, nam-nam!
Puistossa minulle myyty paha kahvi oli päivän ainoa kupru, ja aika pieni kupru koko viikonlopun hyvässä tuulessa. Varsinkin kun Mu-Mu:n espresso (jota pappani kutsuu myrkkymaljaksi) oli herkullista.
Huomenna jatketaankin sitten taas ikkunaremontin parissa.
Hetsku, joka aikoo ottaa rentouttavaa vesijuoksua ja saunaa ennakoivasti lääkkeeksi huomisen varalle.
Ps. Ne Laurakaisan vieraat joille jäin tällä kertaa velkaa: ensi kerralla käydessänne maksan velat samoilla artikkeleilla takaisin. Kiitos lainasta, myös siitä joka tulikin Laurakaisan avulla takaisin maksettua!
28.9.07
Elämää, elämää, elämää, elämää on tämäkin!
Haluan kovasti muutakin elämää kuin töitä tai ikkunaremonttia. Nyt kaikki tarjottu ohjelma tuntuu tapahtuvan väärään aikaan tai liian kaukana. Maanantaina olisi islantilainen konsertti, mutta mulla on samaan aikaan tietysti venäjän tunnit. Laurakaisan mielestä ei haittaa vaikka en pääse konserttiin, "jos on kerta muuta elämää". En halua että elämä on töitä, ikkunaremonttia ja venäjän opiskelua. Mutta monesti en tiedä mitä mä tahtoisin.
Tälle päivälle on tarjottu illallista ravintolassa ja Tusovka ry:n järjestämiä Suomi-Venäjä-rokkikekkereitä. Aloin jo epäillä etten jaksa, olenhan tällä viikolla ollut kolmena päivänä puolet päivästä töissä. Kaduttaa jos en lähde, ja vingun myöhemmin muille, kun ei tapahdu mitään.
Huomiseksikin on ehdotettu [kollegan ex-kollegan vaimon bändin] keikalle menemistä. Lisäksi luvassa on illallinen, johon kuuluu toisen kollegan pojan eskorttaus. Ilmoille heitettiin myös idea torivisiitistä aamupäivällä.
Sunnuntaina kolmannen kollegan kuoro järjestää datsha-retken, jonne voisin lähteä mukaan, ja sinne pitäisi tehdä jotain oman maan ruokaa nyyttärievääksi.
En voi siis sanoa etteikö tekemistä olisi tarjottu. Enkä sano myöskään etteikö sitä olisi kaivattu. En vaan tiedä jaksanko mitään. Miksi Moskova vie ihmiseltä voimat? Vaikka töissä on kivaa eikä liian stressaavaa, eikä kotona ole mitään ikkunaremonttia kummallisempaa härdelliä, kaadun kuin 16 tuntia metsätöitä tehneenä klo 22 sänkyyn. Miksi?
Hetsku, joka jaksaa vain haluta, mutta ei jaksa sitä mitä haluaa
Tälle päivälle on tarjottu illallista ravintolassa ja Tusovka ry:n järjestämiä Suomi-Venäjä-rokkikekkereitä. Aloin jo epäillä etten jaksa, olenhan tällä viikolla ollut kolmena päivänä puolet päivästä töissä. Kaduttaa jos en lähde, ja vingun myöhemmin muille, kun ei tapahdu mitään.
Huomiseksikin on ehdotettu [kollegan ex-kollegan vaimon bändin] keikalle menemistä. Lisäksi luvassa on illallinen, johon kuuluu toisen kollegan pojan eskorttaus. Ilmoille heitettiin myös idea torivisiitistä aamupäivällä.
Sunnuntaina kolmannen kollegan kuoro järjestää datsha-retken, jonne voisin lähteä mukaan, ja sinne pitäisi tehdä jotain oman maan ruokaa nyyttärievääksi.
En voi siis sanoa etteikö tekemistä olisi tarjottu. Enkä sano myöskään etteikö sitä olisi kaivattu. En vaan tiedä jaksanko mitään. Miksi Moskova vie ihmiseltä voimat? Vaikka töissä on kivaa eikä liian stressaavaa, eikä kotona ole mitään ikkunaremonttia kummallisempaa härdelliä, kaadun kuin 16 tuntia metsätöitä tehneenä klo 22 sänkyyn. Miksi?
Hetsku, joka jaksaa vain haluta, mutta ei jaksa sitä mitä haluaa
27.9.07
Kyllä Wiio tietää!
Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta, tietää Osmo A. Wiio. Ja ihan varmana epäonnistuu jos molemmat viestijät eivät puhu samaa kieltä hyvin, täydentää Hetsku.
Olin eilen raivona remonttimiehille. Kehittelin vitsiä "Kuinka monta ikkunaremonttimiestä tarvitaan vaihtamaan lamppu". En keksinyt vain yhtä hyvää vastausta. Joko ei yhtään, sillä ikkunaremonttimiehet eivät kuitenkaan tule vaihtamaan sitä. Tai viisi, joista ensimmäinen on asiakas, toinen on asiakkaan venäjänkielinen kollega jolle asiakas soittaa, kun työmiehiä ei näy. Kollega soittaa talon isännöitsijälle, joka vastaa koko projektista. Isännöitsijä soittaa remonttifirman dirikalle, joka soittaa työmiehelle. Lopulta tähän soittoketjuun kyllästynyt asiakas vaihtaa itse lampun.
Tänään remonttimiehistä suosikkini, Anton, saapui remonttinaisen kanssa muutamaa minuuttia vaille yhdeksän - etuajassa! Anton ihmetteli, mitä eilen oikein tapahtui. Olivat kuulemma yhdeksältä käyneet oven takana, mutta ovea ei avattu, sillä olin Antonille edellisellä viikolla sanonut että olen kotona vasta kello 10.
Anton oli dirikalle sanonut ettei asuntoon päästä kuin vasta kymmeneltä, mutta dirikka oli käskenyt työmiehet paikalle jo yhdeksältä, ja sitten toiseen projektiin kun asiakas ei suvainnutkaan olla ovea avaamassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kai pitänyt pyytää venäjänkielistä kollegaa soittamaan isännöitsijälle ja dirikalle remonttiaikataulusta. Tietämättäni oioin soittoketjussa, ja senhän kaikki tietää, että oikominen voi olla itse asiassa kiertämistä, jos ei tiedä mitä tekee.
No, tänään kuitenkin ikkunaremonttiprojekti eteni niin kuin sen kuvittelinkin etenevän. Anton kysyi moneen asti voivat olla. Lupasin, että yhteen, ja huomenna samoin. Maanantaina vaikka koko päivän, jotta remontti saadaan valmiiksi. Sitten projektin paree ollakin jo valmis!
Seuraavat vieraat saapuvat jo ensi viikon perjantaina, enkä halua heitä majoittaa suojamuovin alle nukkumaan.
Hetsku, jonka mielestä työmiehet on cool, mutta se ärsyttävä dirikka vois painua hittoon!
Olin eilen raivona remonttimiehille. Kehittelin vitsiä "Kuinka monta ikkunaremonttimiestä tarvitaan vaihtamaan lamppu". En keksinyt vain yhtä hyvää vastausta. Joko ei yhtään, sillä ikkunaremonttimiehet eivät kuitenkaan tule vaihtamaan sitä. Tai viisi, joista ensimmäinen on asiakas, toinen on asiakkaan venäjänkielinen kollega jolle asiakas soittaa, kun työmiehiä ei näy. Kollega soittaa talon isännöitsijälle, joka vastaa koko projektista. Isännöitsijä soittaa remonttifirman dirikalle, joka soittaa työmiehelle. Lopulta tähän soittoketjuun kyllästynyt asiakas vaihtaa itse lampun.
Tänään remonttimiehistä suosikkini, Anton, saapui remonttinaisen kanssa muutamaa minuuttia vaille yhdeksän - etuajassa! Anton ihmetteli, mitä eilen oikein tapahtui. Olivat kuulemma yhdeksältä käyneet oven takana, mutta ovea ei avattu, sillä olin Antonille edellisellä viikolla sanonut että olen kotona vasta kello 10.
Anton oli dirikalle sanonut ettei asuntoon päästä kuin vasta kymmeneltä, mutta dirikka oli käskenyt työmiehet paikalle jo yhdeksältä, ja sitten toiseen projektiin kun asiakas ei suvainnutkaan olla ovea avaamassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kai pitänyt pyytää venäjänkielistä kollegaa soittamaan isännöitsijälle ja dirikalle remonttiaikataulusta. Tietämättäni oioin soittoketjussa, ja senhän kaikki tietää, että oikominen voi olla itse asiassa kiertämistä, jos ei tiedä mitä tekee.
No, tänään kuitenkin ikkunaremonttiprojekti eteni niin kuin sen kuvittelinkin etenevän. Anton kysyi moneen asti voivat olla. Lupasin, että yhteen, ja huomenna samoin. Maanantaina vaikka koko päivän, jotta remontti saadaan valmiiksi. Sitten projektin paree ollakin jo valmis!
Seuraavat vieraat saapuvat jo ensi viikon perjantaina, enkä halua heitä majoittaa suojamuovin alle nukkumaan.
Hetsku, jonka mielestä työmiehet on cool, mutta se ärsyttävä dirikka vois painua hittoon!
26.9.07
Back in the USsr..eiku Moscow and ikkunaremontti
Palasin aamulla Moskovaan. Onneksi kollega matkusti samalla junalla, ja pääsin häntä vastaantulleen auton kyydissä töihin. Kassien kanssa metron aamuruuhkassa olisi voinut hermo mennä.
Hermo meni vasta kotona. Olin jo ennakkoon ärtynyt, kun tiesin että ikkunaremonttimiehet tulevat kello 10 jatkamaan hommia, ja olen taas tyhjän panttina kotona. Olinkin ihan tosityhjän panttina pari tuntia, sillä ikkunaremonttimiehet eivät tulleetkaan. Kello 11 aloin soittelemaan heidän peräänsä, ja kello 11.15 ilmoitettiin että puolen tunnin päästä tulevat. Kello 12.15 päätin että enää en odota, vaikka se tarkoittaakin että odottelu siirtyy jollekin toiselle päivälle.
Murrrr.
Hetsku, jonka mielestä sovituista ajoista pidetään kiinni!
Hermo meni vasta kotona. Olin jo ennakkoon ärtynyt, kun tiesin että ikkunaremonttimiehet tulevat kello 10 jatkamaan hommia, ja olen taas tyhjän panttina kotona. Olinkin ihan tosityhjän panttina pari tuntia, sillä ikkunaremonttimiehet eivät tulleetkaan. Kello 11 aloin soittelemaan heidän peräänsä, ja kello 11.15 ilmoitettiin että puolen tunnin päästä tulevat. Kello 12.15 päätin että enää en odota, vaikka se tarkoittaakin että odottelu siirtyy jollekin toiselle päivälle.
Murrrr.
Hetsku, jonka mielestä sovituista ajoista pidetään kiinni!
25.9.07
Lisää kirjoja ja cd-levyjä!
Ostin eilen seitsemän cd-levyä ja kolme kirjaa. Kumpiakaan ei ole koskaan liikaa. En kuluta rahaa vaatteisiin tai kosmetiikkaan, mutta kirja- ja levykauppaan voi upottaa hyvällä omatunnolla (sic) vaikka kaikki rahansa.
Kirjakaupasta tuli tiedostamatta valittua aika hyvä perehdytyssetti:
- Suomi-Venäjä-sanakirja, jossa 77 000 sanaa. Vanha taskusanakirja on vuodelta 1991, eikä sisällä kovinkaan modernia sanastoa.
- Insightin Moskova-opas. LP on kaikilla, sitä voi tarvittaessa lainata heiltä.
- Outi Parikan Äiti-Venäjän aapinen. Selailin sitä illalla, ja naurahdin ääneen lopussa olevalle listalle "Olet ollut liian kauan Venäjällä kun..." ja sen kohdalle "Tummalla suklaalla kuorrutettuja luumuja voi mielestäsi kutsua konvehdeiksi." En ole selvästikään ollut vielä Moskovassa liian kauan. Ei ne ole konvehteja!
Hetsku, jonka mielestä oikeita konvehteja myydään, saadaan ja syödään jouluisin ihan liikaa.
Kirjakaupasta tuli tiedostamatta valittua aika hyvä perehdytyssetti:
- Suomi-Venäjä-sanakirja, jossa 77 000 sanaa. Vanha taskusanakirja on vuodelta 1991, eikä sisällä kovinkaan modernia sanastoa.
- Insightin Moskova-opas. LP on kaikilla, sitä voi tarvittaessa lainata heiltä.
- Outi Parikan Äiti-Venäjän aapinen. Selailin sitä illalla, ja naurahdin ääneen lopussa olevalle listalle "Olet ollut liian kauan Venäjällä kun..." ja sen kohdalle "Tummalla suklaalla kuorrutettuja luumuja voi mielestäsi kutsua konvehdeiksi." En ole selvästikään ollut vielä Moskovassa liian kauan. Ei ne ole konvehteja!
Hetsku, jonka mielestä oikeita konvehteja myydään, saadaan ja syödään jouluisin ihan liikaa.
24.9.07
Internetissä
Olen tänään käynyt Herrainsalongissa, Sampo-pankissa, Aleksi 13:n kampaamokaupassa, apteekissa, kirjakaupassa, levykaupassa, entisellä työpaikalla ja Nepskussa sekä Sokoksessa heikkotuloksisilla jakkupukuostoksilla. Rahaa meni varmaan 250 euroa kiertoon ja jonkin verran sinne pankkitilillekin.
Tänään olen ollut myös kotona internetissä. Se on kivaa. Siksi lainaankin tähän raportin päätteeksi Jyrki Lehtolaa, joka on Iltalehdessä 11. kesäkuuta 2004 tiivistänyt hyvin sen, miksi en voi enää millään käsittää kuinka ennen elettiin ilman nettiä.
[Samuli] Edelmann on taiteilija, joka katsoo niin kiinteästi sisäänsä, ettei hän enää näe ympärilleen. 'Jokaisessa itsessään piilee vastaus päätä kiertäviin kysymyksiin, jos vain uskaltaa pysähtyä ja katsoa', hän sanoo. Nuo sanat eivät merkitse minulle mitään. Mitään.
Kuka on Algerian valtiovarainministeri? Miten tehdään vorschmack? Miten Petteri Jussilaan [RIP] voisi ottaa yhteyttä? Pysähdyn. Katson. En löydä vastauksia sisältäni. Löydän ne Internetistä.
Hetsku, joka on ainakin tämän kerran Lehtolan kanssa samaa mieltä.
Tänään olen ollut myös kotona internetissä. Se on kivaa. Siksi lainaankin tähän raportin päätteeksi Jyrki Lehtolaa, joka on Iltalehdessä 11. kesäkuuta 2004 tiivistänyt hyvin sen, miksi en voi enää millään käsittää kuinka ennen elettiin ilman nettiä.
[Samuli] Edelmann on taiteilija, joka katsoo niin kiinteästi sisäänsä, ettei hän enää näe ympärilleen. 'Jokaisessa itsessään piilee vastaus päätä kiertäviin kysymyksiin, jos vain uskaltaa pysähtyä ja katsoa', hän sanoo. Nuo sanat eivät merkitse minulle mitään. Mitään.
Kuka on Algerian valtiovarainministeri? Miten tehdään vorschmack? Miten Petteri Jussilaan [RIP] voisi ottaa yhteyttä? Pysähdyn. Katson. En löydä vastauksia sisältäni. Löydän ne Internetistä.
Hetsku, joka on ainakin tämän kerran Lehtolan kanssa samaa mieltä.
22.9.07
Junassa
Ei jälki- vaan etukirjoitus: Kirjoitan tätä autenttisessa ympäristössä junan yläpedillä. Tähän muuten niin kelpoon matkustustapaan ei kuulu nettiyhteyttä, eli olen postannut tämän myöhemmin periltä kellon ollessa edelleen tunnin enemmän Moskovassa kuin Suomessa.
Istun junan kupeessa kolmen venäjää äidinkielenään puhuvan matkatoverin kanssa. Toinen naisista, Natalia, ja mies, Dimitri, saattavat olla pariskunta. He ovat noin 35-40-vuotiaita, ja selvästi läheisiä, mutta eivät ehkä siltikään avioparin oloisia. Sisaruksia? Ei yhtään samannäköisiä, mutta saattavathan he silti olla verisukuakin. Tai vain läheisiä kollegoja. Natalia on ehkä raskaana. Ainakin hän pitelee kättä vatsallaan ja silittelee sitä, ja vaatii Dimitriä väistymään että voi maata milloin mitenkin päin.
He ovat matkalla ekskursiolle Norjaan Turun ja Ruotsin kauttta. Heidän nimensä ja matka-aikeensa tiedän, sillä suomalainen tullimies niitä heiltä - ehkä hiukan alentuvaan tyyliin - kysyi. He eivät selvästikään ole usein matkustaneet junalla ulkomaille. He tutkivat jo Moskovan Leningradin-asemalla sänkyjen tikapuita, ihastelivat matkalaukkujen säilytyspaikkaa sängyn alla, ja nyökkäsivät iloisesti toisilleen kun juna nytkähti liikkeelle asemalta. Ja kun junapalvelija yli seitsemän tuntia myöhemmin, kello 6.23, huomautti että vessat ovat rajalla suljettuina, "paree käydä nyt jos tarvitsee", molemmat pomppasivat ylös, pukeutuivat, sulkivat sängynsä ja istuivat odottamaan hämärässä dokumentit käsissään.
Muutaman kummastuneen katseen he loivat yläpetilleni, suomalaistyttöön, joka vain jatkoi makaamistaan kirjaa lukien. Tyttö ilmoitti tullimiehille venäjäksi ettei puhu sitä kovin hyvin. Tullimies tarjosi iloisesti kielivaihtoehdoiksi englannin, suomen ja ranskan. Tyttö olisi puhunut englantia, mutta tullimies vastasikin sujuvalla suomella. Sitä osaaville kävi ilmi, että tytöllä on vain reppu mukanaan, ei tullattavaa, ja rahaakin vain 80 euroa. Opiskelija matkalla kotiin?
Kolmas matkakumppanini on viisikymppinen nainen, joka on selvästi matkustellut tällä junalla enemmän. Hän tietää mitä mihinkin matkan vaiheeseen kuuluu ja mitä eri vipuja vetämällä hytissä tapahtuu. Hän tulkkaa suomalaisen rajamiehen hyvin suomalaisella aksentilla venäjäksi esittämät kysymykset. Hänellä on Venäjän passin lisäksi Suomen passi, ja siksi en tullimiehien kautta saakaan hänestä lisätietoja.
Vähän myöhemmin venäjän rajaviranomaiset tarkistavat passit, ja vanhempi kollega osoittaa nuoremmalle passiani ja mutisee jotakin diplomaatista. En saa hänen sanoista selvää, mutta kuulen kyllä Natalian huomautuksen Dimitrille. Hän on diplomaatti! En ilmeisesti juurikaan vastaa heidän mielikuvaansa siitä.
He tuskin ymmärsivät mitä tullimiehille suomeksi sanoin, eivätkä he ehkä tiedä ettei minun olisi tarvinnut tullimiehelle juurikaan vastailla. Sitä he eivät varmastikaan tiedä, että minulla on matkassani rahaa enemmän kuin ilmoitin. Ei mitään huimia summia, joitakin satoja euroa omia rahojani, jotka aion tallettaa tililleni Suomessa.
Miksi en kertonut totuutta tullimiehelle? Olisi tuntunut hänen mukavan asenteensa ja "kielitarjoilun" vuoksi tylyltä huomauttaa että nautin diplomaattista koskemattomuutta, "mun matkatavarat ei kuulu sulle!". En tiennyt paljonko rahaa olisi saanut ilman hässäkkää kuljettaa jos olisi ei-diplomaatti. Sitäpaitsi virttynyt lookini tuki hyvin tarinaa, enkä tuntenut edes valehtelevani. Minulla oli hyvin opiskelijamainen olo.
Rajan Vainikkalassa ylitettyämme Dimitri, joka nojaa kasvot kiinni ikkunassa, kuiskaa Natalialle iloisesti "Olemme jo Suomessa!". Heidän syitään tietämättä voin yhtyä iloonsa. Kivaa olla Suomessa.
Hetsku, joka on suorittanut kahdessa paikassa samaan aikaan olemisen ihmeen: olen sekä junassa että äitin luona Vantaalla
Istun junan kupeessa kolmen venäjää äidinkielenään puhuvan matkatoverin kanssa. Toinen naisista, Natalia, ja mies, Dimitri, saattavat olla pariskunta. He ovat noin 35-40-vuotiaita, ja selvästi läheisiä, mutta eivät ehkä siltikään avioparin oloisia. Sisaruksia? Ei yhtään samannäköisiä, mutta saattavathan he silti olla verisukuakin. Tai vain läheisiä kollegoja. Natalia on ehkä raskaana. Ainakin hän pitelee kättä vatsallaan ja silittelee sitä, ja vaatii Dimitriä väistymään että voi maata milloin mitenkin päin.
He ovat matkalla ekskursiolle Norjaan Turun ja Ruotsin kauttta. Heidän nimensä ja matka-aikeensa tiedän, sillä suomalainen tullimies niitä heiltä - ehkä hiukan alentuvaan tyyliin - kysyi. He eivät selvästikään ole usein matkustaneet junalla ulkomaille. He tutkivat jo Moskovan Leningradin-asemalla sänkyjen tikapuita, ihastelivat matkalaukkujen säilytyspaikkaa sängyn alla, ja nyökkäsivät iloisesti toisilleen kun juna nytkähti liikkeelle asemalta. Ja kun junapalvelija yli seitsemän tuntia myöhemmin, kello 6.23, huomautti että vessat ovat rajalla suljettuina, "paree käydä nyt jos tarvitsee", molemmat pomppasivat ylös, pukeutuivat, sulkivat sängynsä ja istuivat odottamaan hämärässä dokumentit käsissään.
Muutaman kummastuneen katseen he loivat yläpetilleni, suomalaistyttöön, joka vain jatkoi makaamistaan kirjaa lukien. Tyttö ilmoitti tullimiehille venäjäksi ettei puhu sitä kovin hyvin. Tullimies tarjosi iloisesti kielivaihtoehdoiksi englannin, suomen ja ranskan. Tyttö olisi puhunut englantia, mutta tullimies vastasikin sujuvalla suomella. Sitä osaaville kävi ilmi, että tytöllä on vain reppu mukanaan, ei tullattavaa, ja rahaakin vain 80 euroa. Opiskelija matkalla kotiin?
Kolmas matkakumppanini on viisikymppinen nainen, joka on selvästi matkustellut tällä junalla enemmän. Hän tietää mitä mihinkin matkan vaiheeseen kuuluu ja mitä eri vipuja vetämällä hytissä tapahtuu. Hän tulkkaa suomalaisen rajamiehen hyvin suomalaisella aksentilla venäjäksi esittämät kysymykset. Hänellä on Venäjän passin lisäksi Suomen passi, ja siksi en tullimiehien kautta saakaan hänestä lisätietoja.
Vähän myöhemmin venäjän rajaviranomaiset tarkistavat passit, ja vanhempi kollega osoittaa nuoremmalle passiani ja mutisee jotakin diplomaatista. En saa hänen sanoista selvää, mutta kuulen kyllä Natalian huomautuksen Dimitrille. Hän on diplomaatti! En ilmeisesti juurikaan vastaa heidän mielikuvaansa siitä.
He tuskin ymmärsivät mitä tullimiehille suomeksi sanoin, eivätkä he ehkä tiedä ettei minun olisi tarvinnut tullimiehelle juurikaan vastailla. Sitä he eivät varmastikaan tiedä, että minulla on matkassani rahaa enemmän kuin ilmoitin. Ei mitään huimia summia, joitakin satoja euroa omia rahojani, jotka aion tallettaa tililleni Suomessa.
Miksi en kertonut totuutta tullimiehelle? Olisi tuntunut hänen mukavan asenteensa ja "kielitarjoilun" vuoksi tylyltä huomauttaa että nautin diplomaattista koskemattomuutta, "mun matkatavarat ei kuulu sulle!". En tiennyt paljonko rahaa olisi saanut ilman hässäkkää kuljettaa jos olisi ei-diplomaatti. Sitäpaitsi virttynyt lookini tuki hyvin tarinaa, enkä tuntenut edes valehtelevani. Minulla oli hyvin opiskelijamainen olo.
Rajan Vainikkalassa ylitettyämme Dimitri, joka nojaa kasvot kiinni ikkunassa, kuiskaa Natalialle iloisesti "Olemme jo Suomessa!". Heidän syitään tietämättä voin yhtyä iloonsa. Kivaa olla Suomessa.
Hetsku, joka on suorittanut kahdessa paikassa samaan aikaan olemisen ihmeen: olen sekä junassa että äitin luona Vantaalla
20.9.07
Tukikohtia Moskovan karttaan
Olen käyttänyt nyt elämästäni kaksi viimeisintä päivää ikkunaremontin tuijotteluun. Se saa puolestani riittää.
Valitettavasti ikkunaremonttimiesten esimies oli sitä mieltä, että vielä tarvitaan kolme päivää. Aion kompromissinvastaisesta elämänasenteestani huolimatta suostua yhteen kompromissipäivään. Lähettäkööt sinä päivänä vaikka puna-armeijan kuoron verran miehiä kotiini, jos sen verran tarvitaan, että neljän ikkunan ympärykset saadaan viimeisteltyä. Kele!
Nyt kotini on taas paketoitu, mutta vain muovin alle. Sen muovin päälle ja kaikkialle muuallekin on laskeutunut kevyt pölykerros. Sitä on jääkaapissa, peilissä, pöydälle jätetyssä kahvikupissa, puhelimen päällä ja sisällä, kukkien lehdillä ja kurkussa, varmaan keuhkoissakin.
Sen sijaan että haluaisin kulkea +10 - +15-asteisessa kämpässäni kengät jalassa ja olla tekemättä mitään (kun kaikki tavarat on peitetty muovilla), haluaisin mielummin kävellä kaupungilla ja kerätä alla olevaan karttaan vähän lisää kiintopisteitä.
Nyt alareunassa näkyy pienellä merkitty +, joka on kotini kohdalla. Siitä vähän vasemmalle on piirretty ympyrä lähetystön kohdalle. Matka siinä välillä on siis työmatkani, joka tarkkojen laskelmien mukaan on noin 1750 metriä linnuntietä.
Olen lisäksi ympyröinyt karttaan Punaisen torin, en siksi että se olisi kiintopiste työmatkani varrella vaan siksi, että siellä olen heittänyt yhden hienoimmista kuperkeikoistani.
Oikeassa ylänurkassa on vielä yksi ympyrä Leningradin-aseman ympärillä. Sieltä lähtee tooketti huomenna Suomeen, ja sinne se sitten keskiviikkoaamuna myös palaa. Sitä kautta ovat muutkin tervetulleita kulkemaan!
Valitettavasti ikkunaremonttimiesten esimies oli sitä mieltä, että vielä tarvitaan kolme päivää. Aion kompromissinvastaisesta elämänasenteestani huolimatta suostua yhteen kompromissipäivään. Lähettäkööt sinä päivänä vaikka puna-armeijan kuoron verran miehiä kotiini, jos sen verran tarvitaan, että neljän ikkunan ympärykset saadaan viimeisteltyä. Kele!
Nyt kotini on taas paketoitu, mutta vain muovin alle. Sen muovin päälle ja kaikkialle muuallekin on laskeutunut kevyt pölykerros. Sitä on jääkaapissa, peilissä, pöydälle jätetyssä kahvikupissa, puhelimen päällä ja sisällä, kukkien lehdillä ja kurkussa, varmaan keuhkoissakin.
Sen sijaan että haluaisin kulkea +10 - +15-asteisessa kämpässäni kengät jalassa ja olla tekemättä mitään (kun kaikki tavarat on peitetty muovilla), haluaisin mielummin kävellä kaupungilla ja kerätä alla olevaan karttaan vähän lisää kiintopisteitä.
Nyt alareunassa näkyy pienellä merkitty +, joka on kotini kohdalla. Siitä vähän vasemmalle on piirretty ympyrä lähetystön kohdalle. Matka siinä välillä on siis työmatkani, joka tarkkojen laskelmien mukaan on noin 1750 metriä linnuntietä.
Olen lisäksi ympyröinyt karttaan Punaisen torin, en siksi että se olisi kiintopiste työmatkani varrella vaan siksi, että siellä olen heittänyt yhden hienoimmista kuperkeikoistani.
Oikeassa ylänurkassa on vielä yksi ympyrä Leningradin-aseman ympärillä. Sieltä lähtee tooketti huomenna Suomeen, ja sinne se sitten keskiviikkoaamuna myös palaa. Sitä kautta ovat muutkin tervetulleita kulkemaan!
(Klikkaa toki karttaa, niin ei tartte tihrustella)
Hetsku, joka kulkee nyt iltakahdeksalta vihdoin kotiin vain palatakseen aamukahdeksaksi takaisin. Ja joka huomasi että karttaan tuli koti ja työpaikka piirrettyä tosi pienellä, mutta jääköön vähän haeskeltavaa lukijoille.
18.9.07
Asettautumisjuhlissa sukelluspuvussa
Viikonloppu meni juhlia valmistellessa, juhliessa ja toisia toivoessa. Perjantaina rahtasin apunaisena elintarvikkeita Laurakaisan lukaaliin, jonka yläkerrassa huhutaan asuvan muuan herra Sergei Lavrovin. Lauantaina juhlistimme tuota uutta kotia herkuttelun, Lauri Viidan luteiden kapinasta kertovan runon ja lentopallotulosten jännittämisen merkeissä.
Mukavaa juhlaa ei valitettavasti seurannut uusi juhla: lentopallomiesten taistelu riitti neljänteen sijaan. Ei ihan uusille mitalikaffeille. Eipä silti, kun edellinen paras lentopalloturnaus on pelattu DDR:ssä joskus 80-luvulla, ei maajoukkueen Moskovan-kisamatkaa millään voi kutsua paskaksi reissuksi, joka tuli tehtyä. Hyvä Suomi!
Tupareissa kollega ihmetteli miten niin kahta asiaa: miten niin me hävisimme [miten niin miten niin ihmettelen puolestani minä], ja miten niin olen jo ensi viikonloppuna menossa Suomeen. "Vastahan sä tulit". Niin kai, onhan siitä vasta seitsemän viikkoa. Budapestissä yhdeksän kuukautta "opiskellessani" olin sitä mieltä, ettei niin lyhyessä ajassa kannata Suomessa piipahtaa.
Nyt voin luetella monta syytä miksi on hyvä ja kiva käydä Suomessa. Veera, Emilio ja Oskari esimerkiksi. Heidän vanhempansa, muut sisarukseni, äiti, kaverit. Monet muutkin, kuten Ville ja Henriikka, joita en ehdi tällä pikaviisitilläni tapaamaan. Voin käydä pankissa, ja hakea takaisin liikaa maksamani arvonlisäverot (vaikka en mikään verokapinallinen olekaan).
Ehkä kevennän karvahattuani Herrainsalongissa. Käyn vanhojen kollegojen kanssa Nepskussa lounaalla. Haen apteekista laktoosipillereitä, ja kaupasta vaikka mitä muuta sellaista mitä täältä ei saa, ja sellaistakin mitä täältä ehkä saa mutta ei löydä, tai löytää muttei kehtaa maksaa niin paljon. En ole vielä päättänyt että otanko mukaani oven taakse jääneen silityslaudan, mutta tuskin kuitenkaan.
Budapestiin menin opiskelemaan lyhyeksi aikaa. Kun on käymässä ei kannata käydä kotona. Tänne ollaan tultu olemaan eikä vain käymään. Kun koti on täällä, voi hyvin käydä Suomessa.
Kun pohdin ensimmäisen Suomen-reissun ajankohtaa Helsingissä, Eili-kollega totesi että alku on syväsukellusta, kannattaa vaan polskuttaa niin kauan kuin on tarvis. En tiedä olisiko vielä tarvis jatkaa sukellusta. En halua pinnalle koska happi loppuu, haluan vain välillä katsella maisemia pinnalla. Enkä sitäpaitsi ole hyvä uimari.
Asettautumisprosessin tilaa tai sukellusmatkan pituutta on vaikea arvioida, mutta liikenteeseen on täällä jalankulkijan paras sopeutua aika pikaisesti. Jossain oppaassa liikennettä kuvailtiin joustavaksi. Jalankulkijan onkin parasta joustaa ja odotella, vaikka vihreä ukko tien toiselta puolelta viittoo ylittämään tietä. Jalan kulkeva kulkee silloin kuin autoilijalle sopii. Jousta tai kuole.
Ja muihin asioihin.
Olen saanut kahteen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen ainakin osittaisen vastauksen. Palkkarahani ei jäänyt kulumaan kansainväliseen pankkiliikenteeseen, vaan oli jo sunnuntaina nostettavissa automaatilla. En vieläkään tiedä voiko rahat jäädä jonnekin rattaisiin pyörimään jos tilinumero on väärä, mutta koska omat rahani eivät siellä rattaissa päämäärättömästi tällä hetkellä pyöri, en enää jaksa niin miettiäkään. Muutakin pohdittavaa riittää. Esimerkiksi Sannap:n kysymys venäläisten valkosipulin syömisestä.
Ikkunaremonttiakaan ei tarvitse kuitenkaan enää ihmetellä. Minun siivoustaktiikkani toimi paremmin kuin lentopallomiesten pelitaktiikka. Ikkunanpesua ja suursiivousta kannatti siirtää, sillä ikkunaremontin pitäisi alkaa huomenna.
Uudet ikkunat saapuivat kotiini jo eilen. Yritin selittää venäjäksi milloin voisin olla kotona päällysmiehenä ja milloin en. Lopulta puuskahdin: "puhuuko kukaan teistä englantia?". "Tottakai!", vastasi ikkunatehtaan kaveri reteästi. Eikä sitten muuta englanniksi sanonutkaan. Ehkä munkin olis aika vaihtaa asennetta. Varsinkin kun illalla alkaa diplomaattiakatemian venäjän tunnit.
Hetsku, venäjää hyvin puhuva ikkunaremontin päällysmies to be
Mukavaa juhlaa ei valitettavasti seurannut uusi juhla: lentopallomiesten taistelu riitti neljänteen sijaan. Ei ihan uusille mitalikaffeille. Eipä silti, kun edellinen paras lentopalloturnaus on pelattu DDR:ssä joskus 80-luvulla, ei maajoukkueen Moskovan-kisamatkaa millään voi kutsua paskaksi reissuksi, joka tuli tehtyä. Hyvä Suomi!
Tupareissa kollega ihmetteli miten niin kahta asiaa: miten niin me hävisimme [miten niin miten niin ihmettelen puolestani minä], ja miten niin olen jo ensi viikonloppuna menossa Suomeen. "Vastahan sä tulit". Niin kai, onhan siitä vasta seitsemän viikkoa. Budapestissä yhdeksän kuukautta "opiskellessani" olin sitä mieltä, ettei niin lyhyessä ajassa kannata Suomessa piipahtaa.
Nyt voin luetella monta syytä miksi on hyvä ja kiva käydä Suomessa. Veera, Emilio ja Oskari esimerkiksi. Heidän vanhempansa, muut sisarukseni, äiti, kaverit. Monet muutkin, kuten Ville ja Henriikka, joita en ehdi tällä pikaviisitilläni tapaamaan. Voin käydä pankissa, ja hakea takaisin liikaa maksamani arvonlisäverot (vaikka en mikään verokapinallinen olekaan).
Ehkä kevennän karvahattuani Herrainsalongissa. Käyn vanhojen kollegojen kanssa Nepskussa lounaalla. Haen apteekista laktoosipillereitä, ja kaupasta vaikka mitä muuta sellaista mitä täältä ei saa, ja sellaistakin mitä täältä ehkä saa mutta ei löydä, tai löytää muttei kehtaa maksaa niin paljon. En ole vielä päättänyt että otanko mukaani oven taakse jääneen silityslaudan, mutta tuskin kuitenkaan.
Budapestiin menin opiskelemaan lyhyeksi aikaa. Kun on käymässä ei kannata käydä kotona. Tänne ollaan tultu olemaan eikä vain käymään. Kun koti on täällä, voi hyvin käydä Suomessa.
Kun pohdin ensimmäisen Suomen-reissun ajankohtaa Helsingissä, Eili-kollega totesi että alku on syväsukellusta, kannattaa vaan polskuttaa niin kauan kuin on tarvis. En tiedä olisiko vielä tarvis jatkaa sukellusta. En halua pinnalle koska happi loppuu, haluan vain välillä katsella maisemia pinnalla. Enkä sitäpaitsi ole hyvä uimari.
Asettautumisprosessin tilaa tai sukellusmatkan pituutta on vaikea arvioida, mutta liikenteeseen on täällä jalankulkijan paras sopeutua aika pikaisesti. Jossain oppaassa liikennettä kuvailtiin joustavaksi. Jalankulkijan onkin parasta joustaa ja odotella, vaikka vihreä ukko tien toiselta puolelta viittoo ylittämään tietä. Jalan kulkeva kulkee silloin kuin autoilijalle sopii. Jousta tai kuole.
Ja muihin asioihin.
Olen saanut kahteen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen ainakin osittaisen vastauksen. Palkkarahani ei jäänyt kulumaan kansainväliseen pankkiliikenteeseen, vaan oli jo sunnuntaina nostettavissa automaatilla. En vieläkään tiedä voiko rahat jäädä jonnekin rattaisiin pyörimään jos tilinumero on väärä, mutta koska omat rahani eivät siellä rattaissa päämäärättömästi tällä hetkellä pyöri, en enää jaksa niin miettiäkään. Muutakin pohdittavaa riittää. Esimerkiksi Sannap:n kysymys venäläisten valkosipulin syömisestä.
Ikkunaremonttiakaan ei tarvitse kuitenkaan enää ihmetellä. Minun siivoustaktiikkani toimi paremmin kuin lentopallomiesten pelitaktiikka. Ikkunanpesua ja suursiivousta kannatti siirtää, sillä ikkunaremontin pitäisi alkaa huomenna.
Uudet ikkunat saapuivat kotiini jo eilen. Yritin selittää venäjäksi milloin voisin olla kotona päällysmiehenä ja milloin en. Lopulta puuskahdin: "puhuuko kukaan teistä englantia?". "Tottakai!", vastasi ikkunatehtaan kaveri reteästi. Eikä sitten muuta englanniksi sanonutkaan. Ehkä munkin olis aika vaihtaa asennetta. Varsinkin kun illalla alkaa diplomaattiakatemian venäjän tunnit.
Hetsku, venäjää hyvin puhuva ikkunaremontin päällysmies to be
14.9.07
MOT: Heta > Riukulehto
Aiempi tämänpäivänen kirjoitus allaolevalla Lehtikuvan kuvalla täten todistetaan. Ei tartte edes suurennuslasia!
Suomi, Suomi, Suomi!
Valitettavasti käänteinen Midaan kosketus oli mukanani eilen katsomassa EM-lentopallo-ottelua Venäjä-Suomi. Se ei ole yllätys, sillä kannattamani joukkue yleensä aina häviää. Vaikka joukkue olisi pelannut yli odotusten siihen asti, niin minun saapuessa saliin tuuri muuttuu. En muista monestikaan nähneeni oman joukkueen voittoisaa esitystä livenä. Viimeisimpänä muistan tosin Pelicansin hienon voiton TPS:stä viime keväältä [sekin saatiin säälipleijareissa].
Ennätyshyvää turnausta pelannut miesten lentopallomaajuokkue hävisi Venäjälle erin 3-2. Voitto oli käden ulottuvilla, ja sen takia lopputulos harmittaakin. Fiilis hallissa oli kuitenkin mahtava, ja saimme pienen Suomi! Suomi! Suomi! -huutommekin kuulumaan, vaikka se ainakin 200-kertaiselle venäläiskannattajalaumalle olikin helppo vastus.
Jos Suomi pääsee finaaliin asti, lupaan epäitsekkäästi olla menemättä paikanpäälle tunaroimaan peliä. Vaikka sitten jäänkin ilman tv-julkisuutta. Urheiluruudun pätkässä eilisestä pelistä mut voi bongata, jos tietää mistä katsoo (ja katsoo suurennuslasin läpi). Mustahan on tullut varsinainen Riukolehto!
Ei-jämsäläisille lukijoille kerrottakoon että Riukolehdon Arto on jämsäläinen kylähullu, jonka elämäntyö on näkyä tv:n urheilulähetyksissä.
Riukulehto on saanut haastajan. Vapise, Arto!
Hetsku täynnä kilpailumieltä!
Ennätyshyvää turnausta pelannut miesten lentopallomaajuokkue hävisi Venäjälle erin 3-2. Voitto oli käden ulottuvilla, ja sen takia lopputulos harmittaakin. Fiilis hallissa oli kuitenkin mahtava, ja saimme pienen Suomi! Suomi! Suomi! -huutommekin kuulumaan, vaikka se ainakin 200-kertaiselle venäläiskannattajalaumalle olikin helppo vastus.
Jos Suomi pääsee finaaliin asti, lupaan epäitsekkäästi olla menemättä paikanpäälle tunaroimaan peliä. Vaikka sitten jäänkin ilman tv-julkisuutta. Urheiluruudun pätkässä eilisestä pelistä mut voi bongata, jos tietää mistä katsoo (ja katsoo suurennuslasin läpi). Mustahan on tullut varsinainen Riukolehto!
Ei-jämsäläisille lukijoille kerrottakoon että Riukolehdon Arto on jämsäläinen kylähullu, jonka elämäntyö on näkyä tv:n urheilulähetyksissä.
Riukulehto on saanut haastajan. Vapise, Arto!
Hetsku täynnä kilpailumieltä!
12.9.07
Kuuleeko Kirsti, tietääkö Torsti?
Eilinen En Osaa Tehdä Mitään Oikein -päivä huipentui siihen etten osannut heittää löylyä saunassa enkä saanut tilattua bliniä kiskalta ilman että Laurakaisan piti tulla avuksi.
Matkalla blinikiskalta kotiin aloin miettiä että minne ne asiat sitten menee, jos ne ei mee putkeen. Valuuko ne iljettäväksi töhnäksi siihen putken ulkopuolelle? Tippuuko ne sen putken vieressä olevan ritilän läpi, ja jää kellumaan likaiseen veteen, josta ne pitää kaivella käsi tyhjässä leipäpussissa oksennusta pidätellen? Vai annetaanko niiden vaan tippua minne lie ja annetaan olla? Ehkä ne asiat jää käteen niin pitkäks aikaa että ne saa sinne putkeen, ja jossain vaiheessa ne on sinne saatava, muuten kourat on niin täynnä ettei mikään varmasti menekään sinne putkeen, vaan tippuilee käsistä ties minne.
Muitakin kysymyksiä olisi lähetettävänä Hesarin Kysy Kirstiltä tai Torsti tietää -palstoille.
Laura lähetti kortin Ottawasta (kiitos siitä!) ja esitti kysymyksen: "Miksi välimeren alueen miehet on niin karvaisia?". Luulis tosiaan että niillä on vähemmän karvoja kun ne siellä lämpimässä tulis toimeen vähemmälläkin, ja pohjoisen pojilla olis kunnon turkki. Tähän ei voi edes vastata että KVG, sillä Lauran libanonilaissyntyinen poikaystävä ei löytänyt vastausta Googlestakaan. Anyone?
Tässä tilipäivän alla pohdin että onko kansainvälisessä tilisiirrossakin joku turvamekanismi, että rahat ei lähde tililtä mihinkään jos vastaanottajan tilinumero ei ole oikein? Vai jääkö ne jonnekin rahaliikenteen rattaisiin pyörimään niin pitkäks aikaa että ne on kulunu loppuun? Annoin kiireessä mielestäni epäilyttävän lyhyen (mahdollisesti väärän, siis) venäläisen tilinumeron, ja nyt jännään ekaa palkkaani jonka pitäis tulla osin suomalaiselle, osin venäläiselle tilille. Perjantai tuo tähän asiaan vastauksen, mutta jos jollain on nopeammin vastaus, niin kertokoon.
Ja vielä yks kysymys maailmankaikkeudelle: Alkaako se ikkunaremontti koskaan?
On mulla yksi vastauskin tarjolla. Oletteko koskaan pohtineet, miltä näyttää viikon vanha vesimelonin (taimen eli) taimi? Vastaus alla.
Matkalla blinikiskalta kotiin aloin miettiä että minne ne asiat sitten menee, jos ne ei mee putkeen. Valuuko ne iljettäväksi töhnäksi siihen putken ulkopuolelle? Tippuuko ne sen putken vieressä olevan ritilän läpi, ja jää kellumaan likaiseen veteen, josta ne pitää kaivella käsi tyhjässä leipäpussissa oksennusta pidätellen? Vai annetaanko niiden vaan tippua minne lie ja annetaan olla? Ehkä ne asiat jää käteen niin pitkäks aikaa että ne saa sinne putkeen, ja jossain vaiheessa ne on sinne saatava, muuten kourat on niin täynnä ettei mikään varmasti menekään sinne putkeen, vaan tippuilee käsistä ties minne.
Muitakin kysymyksiä olisi lähetettävänä Hesarin Kysy Kirstiltä tai Torsti tietää -palstoille.
Laura lähetti kortin Ottawasta (kiitos siitä!) ja esitti kysymyksen: "Miksi välimeren alueen miehet on niin karvaisia?". Luulis tosiaan että niillä on vähemmän karvoja kun ne siellä lämpimässä tulis toimeen vähemmälläkin, ja pohjoisen pojilla olis kunnon turkki. Tähän ei voi edes vastata että KVG, sillä Lauran libanonilaissyntyinen poikaystävä ei löytänyt vastausta Googlestakaan. Anyone?
Tässä tilipäivän alla pohdin että onko kansainvälisessä tilisiirrossakin joku turvamekanismi, että rahat ei lähde tililtä mihinkään jos vastaanottajan tilinumero ei ole oikein? Vai jääkö ne jonnekin rahaliikenteen rattaisiin pyörimään niin pitkäks aikaa että ne on kulunu loppuun? Annoin kiireessä mielestäni epäilyttävän lyhyen (mahdollisesti väärän, siis) venäläisen tilinumeron, ja nyt jännään ekaa palkkaani jonka pitäis tulla osin suomalaiselle, osin venäläiselle tilille. Perjantai tuo tähän asiaan vastauksen, mutta jos jollain on nopeammin vastaus, niin kertokoon.
Ja vielä yks kysymys maailmankaikkeudelle: Alkaako se ikkunaremontti koskaan?
On mulla yksi vastauskin tarjolla. Oletteko koskaan pohtineet, miltä näyttää viikon vanha vesimelonin (taimen eli) taimi? Vastaus alla.
Hetsku, joka Suomessa kasvattaa paprikoita ja Venäjällä arbuuseja.
11.9.07
Ja eilen alkoi arki
Heräsin Moskovan arkeen maanantaina 10. syyskuuta kello 6.42. Maanantai-aamu, kaikkihan sen tuskan tietää: työviikko edessä. Arkea mukavoittanut vieras on lähtenyt, ja hauska viikonloppu Pietarissa on vain päätä jyskyttävä muisto. Ulkona sataa vettä ja on kylmä (fakta, ei valitus). Jääkaappi on tyhjä, eikä aamupalaksi saa oikein raapastua kuin banaanimehua.
Vaikka arkeen havahtuminen olikin ehkä kuin pulahdus avantoon, ei arki yleisesti ottaen ole mitenkään kamalaa. Avantouintihan on mukavaa ja terveellistä. Arki on realismia.
En tiedä mikä on hyvä optimistin määritelmä, mutta kyllä optimistin tunnistaa kun se kohdalle osuu. Kollegani Irma lohdutti minua noin kolme vuotta sitten Foxconnin konttorissa maanantaita huokaillessani sanomalla "Ajatella, huomenna on jo tiistai!". Jos Irma ei ole optimisti, niin kuka on?
Totesimme toisen Foxconn-kollegan Miian kanssa, että maanantaina täytyy selvitä vain yhdestä päivästä, siitä maanantaista. Tiistaina on haltuun otettava koko loppu arkinen viikko.
Sitä on siis otettu haltuun tänään. Laurakaisan kanssa totesimme että vielä meillä on näissä työhommissa käänteinen Midaan kosketus. Kaikki mihin koskee muuttuu paskaksi. Olisi parempi olla koskematta mihinkään, mutta pakkohan omat sotkut on siivota. Tänään on siis pitkä työpäivä edessä.
Hetsku, joka sauvoi Suomea maailmankartalle
Vaikka arkeen havahtuminen olikin ehkä kuin pulahdus avantoon, ei arki yleisesti ottaen ole mitenkään kamalaa. Avantouintihan on mukavaa ja terveellistä. Arki on realismia.
En tiedä mikä on hyvä optimistin määritelmä, mutta kyllä optimistin tunnistaa kun se kohdalle osuu. Kollegani Irma lohdutti minua noin kolme vuotta sitten Foxconnin konttorissa maanantaita huokaillessani sanomalla "Ajatella, huomenna on jo tiistai!". Jos Irma ei ole optimisti, niin kuka on?
Totesimme toisen Foxconn-kollegan Miian kanssa, että maanantaina täytyy selvitä vain yhdestä päivästä, siitä maanantaista. Tiistaina on haltuun otettava koko loppu arkinen viikko.
Sitä on siis otettu haltuun tänään. Laurakaisan kanssa totesimme että vielä meillä on näissä työhommissa käänteinen Midaan kosketus. Kaikki mihin koskee muuttuu paskaksi. Olisi parempi olla koskematta mihinkään, mutta pakkohan omat sotkut on siivota. Tänään on siis pitkä työpäivä edessä.
Hetsku, joka sauvoi Suomea maailmankartalle
6.9.07
Stereot, televisio, mikroaaltouuni ja pesukone!
Eilen iltakahdeksalta saapui viimeinenkin erä muuttokuormaa. Leevi and the Leavingsin laulua mukaellen on mulla stereot, televisio, mikroaaltouuni ja pesukone! Enkä olekaan onneton, vaikka muuten niin hyvin varustellusta kodista puuttuu vieläkin internet-yhteys.
Iskimme Elinan kanssa kaikki koneet heti sähköruokintaan, ja päälle saimme tv:n, stereot ja mikron. Pesukonekin asennettiin valmiiksi naisvoimin, tosin poistovesiputken asennuksessa konsultoitiin lahtelaista insinööri Melantietä puhelimitse. Tänään kirkkaassa päivänvalossa laitan testierän pyykkiä pyörimään.
Huomenna pidän muuttovapaan (nythän se on hyvä pitää kun kaikki on muutettu jo!), ja perjantai-iltana saatan Elinaa Tolstoi-junalla aina Pietariin asti. Palaan Pietarista sunnuntai-iltana, ja dementiahiihdän siellä ennen paluuta muutaman naisellisen kilometrin.
Kaikesta loppuviikon ohjelmasta raporttia ensi viikon alussa, tai sitten heti kun olen kaikesta tästä toipunut.
Hetsku hieman uupuneena mutta totta vie onnelllisena. Kyllä materia onnea tuo, varsinkaan jos on entuudestaankin tyytyväinen!
Iskimme Elinan kanssa kaikki koneet heti sähköruokintaan, ja päälle saimme tv:n, stereot ja mikron. Pesukonekin asennettiin valmiiksi naisvoimin, tosin poistovesiputken asennuksessa konsultoitiin lahtelaista insinööri Melantietä puhelimitse. Tänään kirkkaassa päivänvalossa laitan testierän pyykkiä pyörimään.
Huomenna pidän muuttovapaan (nythän se on hyvä pitää kun kaikki on muutettu jo!), ja perjantai-iltana saatan Elinaa Tolstoi-junalla aina Pietariin asti. Palaan Pietarista sunnuntai-iltana, ja dementiahiihdän siellä ennen paluuta muutaman naisellisen kilometrin.
Kaikesta loppuviikon ohjelmasta raporttia ensi viikon alussa, tai sitten heti kun olen kaikesta tästä toipunut.
Hetsku hieman uupuneena mutta totta vie onnelllisena. Kyllä materia onnea tuo, varsinkaan jos on entuudestaankin tyytyväinen!
5.9.07
En ole koskaan...
...käynyt kynsiviilaamossa eli manikyyrissa, paitsi eilen tuli sekin hullutus testattua. Lähikauppakeskuksen nail barin eli kynsibaarin tiskillä kynteni kokivat muodonmuutoksen noin vartissa ja noin kahdellakymmenellä eurolla. Ei hullumpi kokemus. Varsinkin kun täti oli kiltti ja lakkasi toisen käteni kynnet uudestaan kaivettuani liian pian lompakkoa käsilaukusta. Oppia ikä kaikki, monellakin tapaa.
Hetsku, eikä vieläkään siksi tiettyjen teistä mielikuvan kaltaiseksi venäläisnaiseksi muuttumassa!
Hetsku, eikä vieläkään siksi tiettyjen teistä mielikuvan kaltaiseksi venäläisnaiseksi muuttumassa!
4.9.07
Vierailutiedote 4.9.
Tiivistelmä: Vieras on edelleen hengissä ja hyvinvoiva, tulkintani mukaan jopa tyytyväinen. Ei vatsatauteja, ei ongelmia viranomaisten kanssa.
Kronologinen osuus:
Vieras saapui ajallaan perjantai-aamuna, mutta aamupäivän aikana jäimme sinänsä määrittelemättömästä ohjelmasta puolituntia jälkeen, ja sitä puolituntista juoksimme kiinni sitten ympäri kaupunkia monena päivänä.
Australialaisten "kerholle" saavuimme peräti tunnin myöhässä. Lisämyöhästymistä aiheutti kartan sijoittuminen käteen nurinpäin, eli kävelimme ensin vikaan. Perillä jalat pysyivät maassa eikä veri virrannut päähän, mutta vesi sen sijaan lainehti vessan lattialla. Monikansallisen diplomaattiporukan seassa suomalaiset istuivat tukevasti omassa porukassaan. Onneksi sekaan saatiin sentään yksi Suomen kansalainen, jolla oli myös Australian passi, eli kansainvälinen verkostoituminen pääsi käyntiin.
Lauantai-aamuna heräsimme hyvissä ajoin eli 80 minuuttia ennen lähtöä satamaan. Ihan kohtuullinen aika aamutoimille? No ei. Olimme pihalla treffipaikalla muutaman minuutin myöhässä suunnitellusta, ja olin tullut noin seitsemän minuttia aiemmin suihkusta. Liikkeelle päästiin kuitenkin noin 65 minuuttia ennen kuin laiva lähti satamasta, matkaa noin kymmenen metropysäkkiä.
Hyvissä ajoin perillä ennen laivan lähtöä siis? No ei. Laiva lähti laiturista ehkä 20 sekuntia sen jälkeen kun olimme astuneet laivaan. Onneksi hengitys ehti tasaantua noin kaksi tuntia kestäneellä matkalla kohti piknik-paikkaamme. Matkan aikana Elina uskaltautui syömään ravun, vaikka sillä olikin silmät, ja ihmettelimme seitsemänvuotiaan suomalaispojan mieletöntä vauhtia ja energiaa, kunnes bongasimme eväskokistölkistä lauseen "sisältää tauriinia ja guaranaa". Isä kielsi poikaansa juomaan moista, "tää on aikuisten juomaa", ja poika ihmetteli että miten niin, "joinhan mä sitä just yhen tölkillisen".
Risteilylippuun sisältyi rantautumismaksu, 100 ruplaa/hlö (noin 3e), mutta ei esimerkiksi lokkien vessana käyttämän pöydän vuokra, joka oli 1000 ruplaa. Mehän Elinan kanssa olisimme syöneet omat ohuet eväämme (kaali- ja juustopiirakat) vaikka seisten, mutta osallistuimme reippaasti pöytävuokran maksuun sekä muiden tekemien eväsherkkujen syöntiin.
Olimme rantautuneena noin kolmen tunnin ajan eli voidaan siis ajatella että pelkkä rannassa oleminen maksoi euron tunnilta. Suurimman osan ajasta vältyimme aiheuttamasta lisäkuluja, eli lähinnä palelimme ja tarkkailimme, ettei kukaan heitä mölkkyä viivan väärältä puolelta tai muuten huijaa. Meillä oli tosi mukavaa, vaikka kuvailemani osuus saattaa kuulostaa tylsältä tai ikävältäkin jopa. Suomalaista, rauhallista, mökinoloista oleilua.
Kirimme jatkuvaa myöhästymistämme menemällä laivaan takaisin hyvissä ajoin. Takaisin lähtösatamaan ajelehdimme arpajaisia seuraten ja todeten, että meillä molemmilla on nyt sadan ruplan arvoiset värikkäät paperilaput (=arvat). Eli ei voittoa, joka olisi saattanut olla kaikkea sponsorijänisräikästä rahastosijoitukseen ja kännykkään.
Moskova juhlisti 1. syyskuuta 860-vuotissynttäreitä, mutta risteilyllä ei juurikaan juhlamarsseja nähty. Maljoja toki nostettiin, ehkä joku päivänsankarillekin. Olimme sopineet Laurakaisan ja hänen vieraidensa kanssa synttäri-illallisen gruusialaisravintolaan, mutta koska olimme saaneet kirityksi aikataulua kiinni, meillä oli jopa ylimääräistä aikaa takaisin satamaan saavuttuamme.
Osan luppoajasta käytimme neitsytmatkaan käsitaksissa. Seisoimme siis tienvarressa ja viittoilimme autoja pysähtymään. Ensimmäinen kansalainen olisi tarjonnut kyytiä viidelläsadalla, mutta pidimme sitä liian kalliina ja asetimme omaksi vastatarjoukseksemme kolmesataa. Seuraava pysähtynyt lupasi noin kymmenen minuutin automatkan Belorusskajan asemalle kahdellasadalla, eli kuudella eurolla. Ei paha kolmeen pekkaan!
Koska aikaa oli käsitakseilun jälkeenkin, tapoimme sitä istumalla hetken lähikuppilassa. Ja tapoimmekin oikein verilöylynomaisesti, sillä olimme taas illallisilta myöhässä puoli tuntia. Ikävää sinänsä, mutta saavuimme pöytään parahiksi yhtäaikaa ruuan kanssa. Ja hyvää ruoka olikin, mahat turvoksissa kierimme parin pint stopin kautta kotiin.
Sunnuntaina emme tehneet aikataulua tai juuri mitään muutakaan. Jolkottelimme lähikauppakeskukseen ostamaan herkkuja ja muutaman videon. Katsoimme Woody Allenin viimeisimmän alkuperäisellä ääninauhalla ja venäjänkielisellä tekstityksellä. Onneksi elokuvassa ei puhuttu perinteiseen Woody Allen -elokuvan malliin ihan tauotta, ehdin hiukan opiskella venäjääkin siinä samalla. Match pointille neljä tähteä, varsinkin kun ennakkoarvauksemme juonenkäänteistä meni puihin.
Aiemmin aamulla aktivoimani tekstiviestipalvelu (kiitos Jaskalle!) piti meitä ajantasalla miesten keihäsfinaalin tilanteesta, ja kultaaa! -viestikin taisi tavoittaa meidät reaaliajassa ennen Pitkiksen hienoa viimeistä yhdeksänkymmenmetristä kaarta. Hyvin eläydyimme kisaan tv-katvealueellakin. Hyvä Pitkis! Iltapäivällä juhlimme mitalia suomalaisen perinteen mukaisesti kahvein vaan ei sisupuukoin. Illalla nojasimme sohvan selkänojaa vasten ja tuijottelimme ikkunan läpi Moskovan liikennettä pari-kolme tuntia suuria asioita pohdiskellen.
Maanantaina koitti taas ahkeran turistisuorittamisen vuoro. Koska Hetskun tulkitseman venäjänkielisen horoskoopin mukaan Elinalla olisi onnea shoppingin parissa, päätimme keskittyä ostosteluun. Kävimme aamutuimaan torilla ihastelemassa vihannesvalikoimaa ja muoviostoksilla kotitaloustavaraliikkeessä. Isosta kirjakaupasta keskustasta löysin itselleni uuden Moskova-monopolin (vanha vastaava lienee hukkateillä jossain Suomessa?), venäjä-englanti-fraasisanakirjan ja oppaan Moskovan metroasemista. Elina tyytyi yhteen mutta erittäin lupaavaan kirjaan, jonka ensimmäisessä lauseessa viitataan hienoon vuoteen 1979.
Detskii Mirin kierros venyi suunniteltua pidemmäksi, sillä vaikka kiersimme vain muutamassa monista liikkeistä löysimme paljon kaikkea kivaa (muun muassa Sika Kuuman eli tuttavien kesken Rosvopaistin sekä Bunniinin; tapaatte heidät ehkä joskus). Nyt löysimme myös nostalgiakahvilan, jonka nostalgisia piirteitä täysin ymmärtääkseen pitäisi kai olla muistissa millaisia neukkukahvilat olivatkaan.
Ostospäivä päättyi Punaiselle torille, josta emme ostaneet mitään, vaikka rahaa olisi varmaan saanut palamaan siellä varsin hvyin vaikka pelkkään vesilasilliseen. Päätimme kiiruhtaa kotiin trollikalla, ja hurautimmekin iltapäiväruuhkassa noin kilometrin matkan melkein tunnissa. Huimasta vauhdista uupuneina notkuimme kotona loppuillan, varsinkin kun illallissuunnitelmammekin torjuttiin (ymmärrettäviin) aikataulusyihin vedoten.
Illan relasimme taas sohvalla leffan merkeissä. Fur oli mielenkiintoinen, varsinkaan kun kumpikaan meistä ei ollut kovin perillä Diane Arbusin todellisista elämänkäänteistä, ja tämä elämänkertakin oli kuvitteellinen. Tarmo Poussua onkin lainattu Ylen Tähtihetken verkkosivuilla: "Katsoja, joka ei tunne Diane Arbusin elämää tai valokuvia, ei tiedä niistä yhtään enempää Furin nähtyään." Miinusta ällöttävästä logosta, plussaa lavasteista ja visuaalisuudesta. Kolme tähteä.
Hetsku, joka kiirehtää taas venäjän-läksyjen, vieraan ja Moskovan pariin
Kronologinen osuus:
Vieras saapui ajallaan perjantai-aamuna, mutta aamupäivän aikana jäimme sinänsä määrittelemättömästä ohjelmasta puolituntia jälkeen, ja sitä puolituntista juoksimme kiinni sitten ympäri kaupunkia monena päivänä.
Australialaisten "kerholle" saavuimme peräti tunnin myöhässä. Lisämyöhästymistä aiheutti kartan sijoittuminen käteen nurinpäin, eli kävelimme ensin vikaan. Perillä jalat pysyivät maassa eikä veri virrannut päähän, mutta vesi sen sijaan lainehti vessan lattialla. Monikansallisen diplomaattiporukan seassa suomalaiset istuivat tukevasti omassa porukassaan. Onneksi sekaan saatiin sentään yksi Suomen kansalainen, jolla oli myös Australian passi, eli kansainvälinen verkostoituminen pääsi käyntiin.
Lauantai-aamuna heräsimme hyvissä ajoin eli 80 minuuttia ennen lähtöä satamaan. Ihan kohtuullinen aika aamutoimille? No ei. Olimme pihalla treffipaikalla muutaman minuutin myöhässä suunnitellusta, ja olin tullut noin seitsemän minuttia aiemmin suihkusta. Liikkeelle päästiin kuitenkin noin 65 minuuttia ennen kuin laiva lähti satamasta, matkaa noin kymmenen metropysäkkiä.
Hyvissä ajoin perillä ennen laivan lähtöä siis? No ei. Laiva lähti laiturista ehkä 20 sekuntia sen jälkeen kun olimme astuneet laivaan. Onneksi hengitys ehti tasaantua noin kaksi tuntia kestäneellä matkalla kohti piknik-paikkaamme. Matkan aikana Elina uskaltautui syömään ravun, vaikka sillä olikin silmät, ja ihmettelimme seitsemänvuotiaan suomalaispojan mieletöntä vauhtia ja energiaa, kunnes bongasimme eväskokistölkistä lauseen "sisältää tauriinia ja guaranaa". Isä kielsi poikaansa juomaan moista, "tää on aikuisten juomaa", ja poika ihmetteli että miten niin, "joinhan mä sitä just yhen tölkillisen".
Risteilylippuun sisältyi rantautumismaksu, 100 ruplaa/hlö (noin 3e), mutta ei esimerkiksi lokkien vessana käyttämän pöydän vuokra, joka oli 1000 ruplaa. Mehän Elinan kanssa olisimme syöneet omat ohuet eväämme (kaali- ja juustopiirakat) vaikka seisten, mutta osallistuimme reippaasti pöytävuokran maksuun sekä muiden tekemien eväsherkkujen syöntiin.
Olimme rantautuneena noin kolmen tunnin ajan eli voidaan siis ajatella että pelkkä rannassa oleminen maksoi euron tunnilta. Suurimman osan ajasta vältyimme aiheuttamasta lisäkuluja, eli lähinnä palelimme ja tarkkailimme, ettei kukaan heitä mölkkyä viivan väärältä puolelta tai muuten huijaa. Meillä oli tosi mukavaa, vaikka kuvailemani osuus saattaa kuulostaa tylsältä tai ikävältäkin jopa. Suomalaista, rauhallista, mökinoloista oleilua.
Kirimme jatkuvaa myöhästymistämme menemällä laivaan takaisin hyvissä ajoin. Takaisin lähtösatamaan ajelehdimme arpajaisia seuraten ja todeten, että meillä molemmilla on nyt sadan ruplan arvoiset värikkäät paperilaput (=arvat). Eli ei voittoa, joka olisi saattanut olla kaikkea sponsorijänisräikästä rahastosijoitukseen ja kännykkään.
Moskova juhlisti 1. syyskuuta 860-vuotissynttäreitä, mutta risteilyllä ei juurikaan juhlamarsseja nähty. Maljoja toki nostettiin, ehkä joku päivänsankarillekin. Olimme sopineet Laurakaisan ja hänen vieraidensa kanssa synttäri-illallisen gruusialaisravintolaan, mutta koska olimme saaneet kirityksi aikataulua kiinni, meillä oli jopa ylimääräistä aikaa takaisin satamaan saavuttuamme.
Osan luppoajasta käytimme neitsytmatkaan käsitaksissa. Seisoimme siis tienvarressa ja viittoilimme autoja pysähtymään. Ensimmäinen kansalainen olisi tarjonnut kyytiä viidelläsadalla, mutta pidimme sitä liian kalliina ja asetimme omaksi vastatarjoukseksemme kolmesataa. Seuraava pysähtynyt lupasi noin kymmenen minuutin automatkan Belorusskajan asemalle kahdellasadalla, eli kuudella eurolla. Ei paha kolmeen pekkaan!
Koska aikaa oli käsitakseilun jälkeenkin, tapoimme sitä istumalla hetken lähikuppilassa. Ja tapoimmekin oikein verilöylynomaisesti, sillä olimme taas illallisilta myöhässä puoli tuntia. Ikävää sinänsä, mutta saavuimme pöytään parahiksi yhtäaikaa ruuan kanssa. Ja hyvää ruoka olikin, mahat turvoksissa kierimme parin pint stopin kautta kotiin.
Sunnuntaina emme tehneet aikataulua tai juuri mitään muutakaan. Jolkottelimme lähikauppakeskukseen ostamaan herkkuja ja muutaman videon. Katsoimme Woody Allenin viimeisimmän alkuperäisellä ääninauhalla ja venäjänkielisellä tekstityksellä. Onneksi elokuvassa ei puhuttu perinteiseen Woody Allen -elokuvan malliin ihan tauotta, ehdin hiukan opiskella venäjääkin siinä samalla. Match pointille neljä tähteä, varsinkin kun ennakkoarvauksemme juonenkäänteistä meni puihin.
Aiemmin aamulla aktivoimani tekstiviestipalvelu (kiitos Jaskalle!) piti meitä ajantasalla miesten keihäsfinaalin tilanteesta, ja kultaaa! -viestikin taisi tavoittaa meidät reaaliajassa ennen Pitkiksen hienoa viimeistä yhdeksänkymmenmetristä kaarta. Hyvin eläydyimme kisaan tv-katvealueellakin. Hyvä Pitkis! Iltapäivällä juhlimme mitalia suomalaisen perinteen mukaisesti kahvein vaan ei sisupuukoin. Illalla nojasimme sohvan selkänojaa vasten ja tuijottelimme ikkunan läpi Moskovan liikennettä pari-kolme tuntia suuria asioita pohdiskellen.
Maanantaina koitti taas ahkeran turistisuorittamisen vuoro. Koska Hetskun tulkitseman venäjänkielisen horoskoopin mukaan Elinalla olisi onnea shoppingin parissa, päätimme keskittyä ostosteluun. Kävimme aamutuimaan torilla ihastelemassa vihannesvalikoimaa ja muoviostoksilla kotitaloustavaraliikkeessä. Isosta kirjakaupasta keskustasta löysin itselleni uuden Moskova-monopolin (vanha vastaava lienee hukkateillä jossain Suomessa?), venäjä-englanti-fraasisanakirjan ja oppaan Moskovan metroasemista. Elina tyytyi yhteen mutta erittäin lupaavaan kirjaan, jonka ensimmäisessä lauseessa viitataan hienoon vuoteen 1979.
Detskii Mirin kierros venyi suunniteltua pidemmäksi, sillä vaikka kiersimme vain muutamassa monista liikkeistä löysimme paljon kaikkea kivaa (muun muassa Sika Kuuman eli tuttavien kesken Rosvopaistin sekä Bunniinin; tapaatte heidät ehkä joskus). Nyt löysimme myös nostalgiakahvilan, jonka nostalgisia piirteitä täysin ymmärtääkseen pitäisi kai olla muistissa millaisia neukkukahvilat olivatkaan.
Ostospäivä päättyi Punaiselle torille, josta emme ostaneet mitään, vaikka rahaa olisi varmaan saanut palamaan siellä varsin hvyin vaikka pelkkään vesilasilliseen. Päätimme kiiruhtaa kotiin trollikalla, ja hurautimmekin iltapäiväruuhkassa noin kilometrin matkan melkein tunnissa. Huimasta vauhdista uupuneina notkuimme kotona loppuillan, varsinkin kun illallissuunnitelmammekin torjuttiin (ymmärrettäviin) aikataulusyihin vedoten.
Illan relasimme taas sohvalla leffan merkeissä. Fur oli mielenkiintoinen, varsinkaan kun kumpikaan meistä ei ollut kovin perillä Diane Arbusin todellisista elämänkäänteistä, ja tämä elämänkertakin oli kuvitteellinen. Tarmo Poussua onkin lainattu Ylen Tähtihetken verkkosivuilla: "Katsoja, joka ei tunne Diane Arbusin elämää tai valokuvia, ei tiedä niistä yhtään enempää Furin nähtyään." Miinusta ällöttävästä logosta, plussaa lavasteista ja visuaalisuudesta. Kolme tähteä.
Hetsku, joka kiirehtää taas venäjän-läksyjen, vieraan ja Moskovan pariin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)