Vierailutiedote 4.9.

Tiivistelmä: Vieras on edelleen hengissä ja hyvinvoiva, tulkintani mukaan jopa tyytyväinen. Ei vatsatauteja, ei ongelmia viranomaisten kanssa.

Kronologinen osuus:

Vieras saapui ajallaan perjantai-aamuna, mutta aamupäivän aikana jäimme sinänsä määrittelemättömästä ohjelmasta puolituntia jälkeen, ja sitä puolituntista juoksimme kiinni sitten ympäri kaupunkia monena päivänä.

Australialaisten "kerholle" saavuimme peräti tunnin myöhässä. Lisämyöhästymistä aiheutti kartan sijoittuminen käteen nurinpäin, eli kävelimme ensin vikaan. Perillä jalat pysyivät maassa eikä veri virrannut päähän, mutta vesi sen sijaan lainehti vessan lattialla. Monikansallisen diplomaattiporukan seassa suomalaiset istuivat tukevasti omassa porukassaan. Onneksi sekaan saatiin sentään yksi Suomen kansalainen, jolla oli myös Australian passi, eli kansainvälinen verkostoituminen pääsi käyntiin.

Lauantai-aamuna heräsimme hyvissä ajoin eli 80 minuuttia ennen lähtöä satamaan. Ihan kohtuullinen aika aamutoimille? No ei. Olimme pihalla treffipaikalla muutaman minuutin myöhässä suunnitellusta, ja olin tullut noin seitsemän minuttia aiemmin suihkusta. Liikkeelle päästiin kuitenkin noin 65 minuuttia ennen kuin laiva lähti satamasta, matkaa noin kymmenen metropysäkkiä.

Hyvissä ajoin perillä ennen laivan lähtöä siis? No ei. Laiva lähti laiturista ehkä 20 sekuntia sen jälkeen kun olimme astuneet laivaan. Onneksi hengitys ehti tasaantua noin kaksi tuntia kestäneellä matkalla kohti piknik-paikkaamme. Matkan aikana Elina uskaltautui syömään ravun, vaikka sillä olikin silmät, ja ihmettelimme seitsemänvuotiaan suomalaispojan mieletöntä vauhtia ja energiaa, kunnes bongasimme eväskokistölkistä lauseen "sisältää tauriinia ja guaranaa". Isä kielsi poikaansa juomaan moista, "tää on aikuisten juomaa", ja poika ihmetteli että miten niin, "joinhan mä sitä just yhen tölkillisen".

Risteilylippuun sisältyi rantautumismaksu, 100 ruplaa/hlö (noin 3e), mutta ei esimerkiksi lokkien vessana käyttämän pöydän vuokra, joka oli 1000 ruplaa. Mehän Elinan kanssa olisimme syöneet omat ohuet eväämme (kaali- ja juustopiirakat) vaikka seisten, mutta osallistuimme reippaasti pöytävuokran maksuun sekä muiden tekemien eväsherkkujen syöntiin.

Olimme rantautuneena noin kolmen tunnin ajan eli voidaan siis ajatella että pelkkä rannassa oleminen maksoi euron tunnilta. Suurimman osan ajasta vältyimme aiheuttamasta lisäkuluja, eli lähinnä palelimme ja tarkkailimme, ettei kukaan heitä mölkkyä viivan väärältä puolelta tai muuten huijaa. Meillä oli tosi mukavaa, vaikka kuvailemani osuus saattaa kuulostaa tylsältä tai ikävältäkin jopa. Suomalaista, rauhallista, mökinoloista oleilua.

Kirimme jatkuvaa myöhästymistämme menemällä laivaan takaisin hyvissä ajoin. Takaisin lähtösatamaan ajelehdimme arpajaisia seuraten ja todeten, että meillä molemmilla on nyt sadan ruplan arvoiset värikkäät paperilaput (=arvat). Eli ei voittoa, joka olisi saattanut olla kaikkea sponsorijänisräikästä rahastosijoitukseen ja kännykkään.

Moskova juhlisti 1. syyskuuta 860-vuotissynttäreitä, mutta risteilyllä ei juurikaan juhlamarsseja nähty. Maljoja toki nostettiin, ehkä joku päivänsankarillekin. Olimme sopineet Laurakaisan ja hänen vieraidensa kanssa synttäri-illallisen gruusialaisravintolaan, mutta koska olimme saaneet kirityksi aikataulua kiinni, meillä oli jopa ylimääräistä aikaa takaisin satamaan saavuttuamme.

Osan luppoajasta käytimme neitsytmatkaan käsitaksissa. Seisoimme siis tienvarressa ja viittoilimme autoja pysähtymään. Ensimmäinen kansalainen olisi tarjonnut kyytiä viidelläsadalla, mutta pidimme sitä liian kalliina ja asetimme omaksi vastatarjoukseksemme kolmesataa. Seuraava pysähtynyt lupasi noin kymmenen minuutin automatkan Belorusskajan asemalle kahdellasadalla, eli kuudella eurolla. Ei paha kolmeen pekkaan!

Koska aikaa oli käsitakseilun jälkeenkin, tapoimme sitä istumalla hetken lähikuppilassa. Ja tapoimmekin oikein verilöylynomaisesti, sillä olimme taas illallisilta myöhässä puoli tuntia. Ikävää sinänsä, mutta saavuimme pöytään parahiksi yhtäaikaa ruuan kanssa. Ja hyvää ruoka olikin, mahat turvoksissa kierimme parin pint stopin kautta kotiin.

Sunnuntaina emme tehneet aikataulua tai juuri mitään muutakaan. Jolkottelimme lähikauppakeskukseen ostamaan herkkuja ja muutaman videon. Katsoimme Woody Allenin viimeisimmän alkuperäisellä ääninauhalla ja venäjänkielisellä tekstityksellä. Onneksi elokuvassa ei puhuttu perinteiseen Woody Allen -elokuvan malliin ihan tauotta, ehdin hiukan opiskella venäjääkin siinä samalla. Match pointille neljä tähteä, varsinkin kun ennakkoarvauksemme juonenkäänteistä meni puihin.

Aiemmin aamulla aktivoimani tekstiviestipalvelu (kiitos Jaskalle!) piti meitä ajantasalla miesten keihäsfinaalin tilanteesta, ja kultaaa! -viestikin taisi tavoittaa meidät reaaliajassa ennen Pitkiksen hienoa viimeistä yhdeksänkymmenmetristä kaarta. Hyvin eläydyimme kisaan tv-katvealueellakin. Hyvä Pitkis! Iltapäivällä juhlimme mitalia suomalaisen perinteen mukaisesti kahvein vaan ei sisupuukoin. Illalla nojasimme sohvan selkänojaa vasten ja tuijottelimme ikkunan läpi Moskovan liikennettä pari-kolme tuntia suuria asioita pohdiskellen.

Maanantaina koitti taas ahkeran turistisuorittamisen vuoro. Koska Hetskun tulkitseman venäjänkielisen horoskoopin mukaan Elinalla olisi onnea shoppingin parissa, päätimme keskittyä ostosteluun. Kävimme aamutuimaan torilla ihastelemassa vihannesvalikoimaa ja muoviostoksilla kotitaloustavaraliikkeessä. Isosta kirjakaupasta keskustasta löysin itselleni uuden Moskova-monopolin (vanha vastaava lienee hukkateillä jossain Suomessa?), venäjä-englanti-fraasisanakirjan ja oppaan Moskovan metroasemista. Elina tyytyi yhteen mutta erittäin lupaavaan kirjaan, jonka ensimmäisessä lauseessa viitataan hienoon vuoteen 1979.

Detskii Mirin kierros venyi suunniteltua pidemmäksi, sillä vaikka kiersimme vain muutamassa monista liikkeistä löysimme paljon kaikkea kivaa (muun muassa Sika Kuuman eli tuttavien kesken Rosvopaistin sekä Bunniinin; tapaatte heidät ehkä joskus). Nyt löysimme myös nostalgiakahvilan, jonka nostalgisia piirteitä täysin ymmärtääkseen pitäisi kai olla muistissa millaisia neukkukahvilat olivatkaan.

Ostospäivä päättyi Punaiselle torille, josta emme ostaneet mitään, vaikka rahaa olisi varmaan saanut palamaan siellä varsin hvyin vaikka pelkkään vesilasilliseen. Päätimme kiiruhtaa kotiin trollikalla, ja hurautimmekin iltapäiväruuhkassa noin kilometrin matkan melkein tunnissa. Huimasta vauhdista uupuneina notkuimme kotona loppuillan, varsinkin kun illallissuunnitelmammekin torjuttiin (ymmärrettäviin) aikataulusyihin vedoten.

Illan relasimme taas sohvalla leffan merkeissä. Fur oli mielenkiintoinen, varsinkaan kun kumpikaan meistä ei ollut kovin perillä Diane Arbusin todellisista elämänkäänteistä, ja tämä elämänkertakin oli kuvitteellinen. Tarmo Poussua onkin lainattu Ylen Tähtihetken verkkosivuilla: "Katsoja, joka ei tunne Diane Arbusin elämää tai valokuvia, ei tiedä niistä yhtään enempää Furin nähtyään." Miinusta ällöttävästä logosta, plussaa lavasteista ja visuaalisuudesta. Kolme tähteä.

Hetsku, joka kiirehtää taas venäjän-läksyjen, vieraan ja Moskovan pariin