Haluan kovasti muutakin elämää kuin töitä tai ikkunaremonttia. Nyt kaikki tarjottu ohjelma tuntuu tapahtuvan väärään aikaan tai liian kaukana. Maanantaina olisi islantilainen konsertti, mutta mulla on samaan aikaan tietysti venäjän tunnit. Laurakaisan mielestä ei haittaa vaikka en pääse konserttiin, "jos on kerta muuta elämää". En halua että elämä on töitä, ikkunaremonttia ja venäjän opiskelua. Mutta monesti en tiedä mitä mä tahtoisin.
Tälle päivälle on tarjottu illallista ravintolassa ja Tusovka ry:n järjestämiä Suomi-Venäjä-rokkikekkereitä. Aloin jo epäillä etten jaksa, olenhan tällä viikolla ollut kolmena päivänä puolet päivästä töissä. Kaduttaa jos en lähde, ja vingun myöhemmin muille, kun ei tapahdu mitään.
Huomiseksikin on ehdotettu [kollegan ex-kollegan vaimon bändin] keikalle menemistä. Lisäksi luvassa on illallinen, johon kuuluu toisen kollegan pojan eskorttaus. Ilmoille heitettiin myös idea torivisiitistä aamupäivällä.
Sunnuntaina kolmannen kollegan kuoro järjestää datsha-retken, jonne voisin lähteä mukaan, ja sinne pitäisi tehdä jotain oman maan ruokaa nyyttärievääksi.
En voi siis sanoa etteikö tekemistä olisi tarjottu. Enkä sano myöskään etteikö sitä olisi kaivattu. En vaan tiedä jaksanko mitään. Miksi Moskova vie ihmiseltä voimat? Vaikka töissä on kivaa eikä liian stressaavaa, eikä kotona ole mitään ikkunaremonttia kummallisempaa härdelliä, kaadun kuin 16 tuntia metsätöitä tehneenä klo 22 sänkyyn. Miksi?
Hetsku, joka jaksaa vain haluta, mutta ei jaksa sitä mitä haluaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti