Kuin jatkona eiliseen hämmentävään lähitukitehtävään pääsin tänään todistamaan erästä kummallista keskustelua. Se käytiin venäjäksi, tässä vapaa suomennus.
Sihteeri mutisee itsekseen, mutta ikäänkuin selittääkseen tilannetta minulle. "Missä se Sergei on, hänen piti tulla heti aamulla".
Kuluu noin viisi minuuttia, ja sihteeri tarttuu luuriin. "Sergei, missä olet? Sinun pitää lähteä viemään rahtipakettia! Siitähän sovittiin eilen, tulet heti aamusta! Miksi minun pitää erikseen soittaa vielä, tulet suoraan heti aamusta kun on niin sovittu!".
Kuluu taas noin viisi minuuttia, ja sihteeri lähtee työhuoneesta jossa minä olen, kuinkas muutenkaan, lähitukeilemassa. Sergei saapuu paikalle, kysyy sihteeriä ja jää odottamaan vaikka rahtipaketti ja paperit ovat valmiina pöydällä.
Sihteeri saapuu takaisin paikalle noin kahden minuutin odottelun jälkeen. Sergei räjähtää moittimaan: "Kuinka kauan minun pitää tässä odotella! Tällä paketillahan piti olla kiire, ja sinä et ole paikalla kun sitä pitää lähteä viemään!".
HetsQ, joka jäi taas sanattomaksi. En tiedä olisinko venäjäksi mitään nasevaa osannut heittääkään.
29.1.09
28.1.09
4. voitto kotiin (vai meninkö jo laskuissa sekasin)
Finnladies-Chicks with Sticks (CAN) 5-2!
HetsQ, joka pelasi kyllä luutapallouransa kovimman pelin tänään.
Elämää IT-lähitukena
Lähitukena eli työkavereiden tietokonetohtorina toimiessaan kokee joskus onnistumisen riemua ja toisinaan Microsoft-tuskaa. Ja silloin tällöin voi saada hämmentäviä puheluita.
Niin kuin tänään. Puhelin soi.
Esinainen: Voisitko tulla laittamaan tuon neuvotteluhuoneen tietokoneen valmiiksi sitä esittelyä varten.
HetsQ: Tsekkasin sen jo eilen, kaikki oli ok.
Esinainen: Mä en saa sitä jostain syystä toimimaan.
HetsQ: Ai, mikäs siinä on? Testasin eilen että ohjelma toimii ja se ulkoinen korppuasemakin on koneessa valmiiks jo kiinni.
Esinainen: Mä en löydä sen koneen virtanappulaa, siellä on niin pimeetäkin että mä en nää mitään.
HetsQ, joka ei sitten osannut enää sanoa mitään.
Niin kuin tänään. Puhelin soi.
Esinainen: Voisitko tulla laittamaan tuon neuvotteluhuoneen tietokoneen valmiiksi sitä esittelyä varten.
HetsQ: Tsekkasin sen jo eilen, kaikki oli ok.
Esinainen: Mä en saa sitä jostain syystä toimimaan.
HetsQ: Ai, mikäs siinä on? Testasin eilen että ohjelma toimii ja se ulkoinen korppuasemakin on koneessa valmiiks jo kiinni.
Esinainen: Mä en löydä sen koneen virtanappulaa, siellä on niin pimeetäkin että mä en nää mitään.
HetsQ, joka ei sitten osannut enää sanoa mitään.
27.1.09
Kammotiistaissa on aihetta juhlaan!
Tiistai on kamala päivä. Tiistai on töissä aina kalapäivä, ja kahtena kertana neljästä kala on luvalla sanoen tosi pahaa. Kun maailman eri kolkissa asuneet ja ties mitä paikallista möhnää maistaneet kollegat ovat kaikki samaa mieltä, sen on oltava totuus.
Tiistaisin töiden jälkeen on venäjän tunnit (niin kuin torstaisinkin, mutta torstai on muulta osin toivoa täynnä). Opettaja on pätevä, johdonmukainen ja mukava ja tunnilla ollessa olen aina tosi motivoitunut oppimaan. Silti ajatus työpäivän jälkeisestä puolentoista tunnin mittaisesta tahattomasta nolaamisesta ei houkuta, ei vaikka töistä lähtiessä tulee aina sen verran kiire että tunnilla ehtii todellisuudessa olla noin tunnin ja vartin.
Eikä siinä tietenkään vielä kaikki: tunnin jälkeen on tungettava itsensä metroruuhkaan. Kiovan asemalla on pinnistettävä että ajelehtii oikeassa ihmisvirtauksessa oikeasta luukusta ulos ja pääsee trollikkajonoon. Trollikassa ei todennäköisesti saa edes seisomapaikkaa kuin lipuntarkistushyrrän vierestä ja koko matka pitää kohautella olkapäitä että ei, ei kerta kaikkiaan mahduta liikkumaan eteen- tai taaksepäin. Pari pysäkkiä ennen oikeaa pysäkkiä aloitetaan tunkeminen kohti keskiovea. Ulos trollikasta hypätään (ei sentään vauhdissa) sitten kun ollaan menty Lukoilin bensa-aseman ohi.
Tätä tuskallista matkaa tehdään luutapallokapteenien kokoukseen, jonne ehditään ajoissa tai myöhässä riippuen ruuhkatuurista. Kokous sisältää puolestatoista kahteen tuntia jaarittelua yhdestä asiasta joka ei kiinnosta ollenkaan, yhdestä joka ei kosketa naisten joukkueita ja sitten vielä paluun ensimmäiseen kun ranskalainen miesten joukkueen kapteeni vielä haluaa palata aiheeseen tultuaan myöhässä.
Noin kello 22 pääsen kotimatkalle, siis trollikalla Kiovan asemalle ja sieltä kehämetroa pitkin Oktjabrskajalle. Ja vaikka niin metrossa kuin trollikassakin on siihen aikaan jo väljempää, alkaa valmiiksi ahdistus siitä että seuraavana päivänä saman matkan joutuu tekemään taas luutapallovarustekassia raahaten.
Tiistai on siis arkisen kamala päivä.
Vaan tänä arkisena tiistaina on tapahtunut kaksi iloista asiaa: olen varannut neljän aikuisen liput Finnairin suoralle lennolle Helsingistä Hong Kongiin aprillipäivänä. Ensimmäinen etappi Suuresta Juna(+lento)matkasta on lyöty lukkoon kahdella tonnilla euroja.
Toinen iloinen uutinen on se että valtion virkaehtosopimukseen vuosilomista on vihdoin tullut joku tolkku! (Niille, jotka eivät sitä jaksa lukea läpi voin kertoa että merkittävimmät muutokset ovat ne että lauantai ei enää ole lomaoikeutta syövä arkipäivä, ja talvilomanpidennyspäivät on sisällytetty peruslomapäiviin. Lomaa ei tullut lisää mutta sen suunnittelu ja laskeminen muuttui paljon helpommaksi!)
HetsQ, joka aikoo selvitä tästäkin tiistaista jotta pääsisi nauttimaan iloisten uutisten käytäntöönpanosta.
Tiistaisin töiden jälkeen on venäjän tunnit (niin kuin torstaisinkin, mutta torstai on muulta osin toivoa täynnä). Opettaja on pätevä, johdonmukainen ja mukava ja tunnilla ollessa olen aina tosi motivoitunut oppimaan. Silti ajatus työpäivän jälkeisestä puolentoista tunnin mittaisesta tahattomasta nolaamisesta ei houkuta, ei vaikka töistä lähtiessä tulee aina sen verran kiire että tunnilla ehtii todellisuudessa olla noin tunnin ja vartin.
Eikä siinä tietenkään vielä kaikki: tunnin jälkeen on tungettava itsensä metroruuhkaan. Kiovan asemalla on pinnistettävä että ajelehtii oikeassa ihmisvirtauksessa oikeasta luukusta ulos ja pääsee trollikkajonoon. Trollikassa ei todennäköisesti saa edes seisomapaikkaa kuin lipuntarkistushyrrän vierestä ja koko matka pitää kohautella olkapäitä että ei, ei kerta kaikkiaan mahduta liikkumaan eteen- tai taaksepäin. Pari pysäkkiä ennen oikeaa pysäkkiä aloitetaan tunkeminen kohti keskiovea. Ulos trollikasta hypätään (ei sentään vauhdissa) sitten kun ollaan menty Lukoilin bensa-aseman ohi.
Tätä tuskallista matkaa tehdään luutapallokapteenien kokoukseen, jonne ehditään ajoissa tai myöhässä riippuen ruuhkatuurista. Kokous sisältää puolestatoista kahteen tuntia jaarittelua yhdestä asiasta joka ei kiinnosta ollenkaan, yhdestä joka ei kosketa naisten joukkueita ja sitten vielä paluun ensimmäiseen kun ranskalainen miesten joukkueen kapteeni vielä haluaa palata aiheeseen tultuaan myöhässä.
Noin kello 22 pääsen kotimatkalle, siis trollikalla Kiovan asemalle ja sieltä kehämetroa pitkin Oktjabrskajalle. Ja vaikka niin metrossa kuin trollikassakin on siihen aikaan jo väljempää, alkaa valmiiksi ahdistus siitä että seuraavana päivänä saman matkan joutuu tekemään taas luutapallovarustekassia raahaten.
Tiistai on siis arkisen kamala päivä.
Vaan tänä arkisena tiistaina on tapahtunut kaksi iloista asiaa: olen varannut neljän aikuisen liput Finnairin suoralle lennolle Helsingistä Hong Kongiin aprillipäivänä. Ensimmäinen etappi Suuresta Juna(+lento)matkasta on lyöty lukkoon kahdella tonnilla euroja.
Toinen iloinen uutinen on se että valtion virkaehtosopimukseen vuosilomista on vihdoin tullut joku tolkku! (Niille, jotka eivät sitä jaksa lukea läpi voin kertoa että merkittävimmät muutokset ovat ne että lauantai ei enää ole lomaoikeutta syövä arkipäivä, ja talvilomanpidennyspäivät on sisällytetty peruslomapäiviin. Lomaa ei tullut lisää mutta sen suunnittelu ja laskeminen muuttui paljon helpommaksi!)
HetsQ, joka aikoo selvitä tästäkin tiistaista jotta pääsisi nauttimaan iloisten uutisten käytäntöönpanosta.
26.1.09
Ilmastonmuutokset uhrit
Kaikki ne jotka ovat jännittyneinä käyneet blogista tarkistamassa luutapallotuloksia ja riifreshanneet selaintansa jännituppitulehduksen partaalle ovat ilmastonmuutoksen välillisiä uhreja.
Suoria uhreja olemme me pelaajat. Lauantaina todettiin jään sulaneen kentältä sateen myötä. Emme saaneet viikottaista voittoannosta ja kärsimme siten pahasta voittovajeesta.
HetsQ, joka on saanut tietää että tänään jäätä kentällä tuntuu olevan. Kuinkahan keskiviikkona? Silloin vastassa pelottavan isot kanadialaiset.
Suoria uhreja olemme me pelaajat. Lauantaina todettiin jään sulaneen kentältä sateen myötä. Emme saaneet viikottaista voittoannosta ja kärsimme siten pahasta voittovajeesta.
HetsQ, joka on saanut tietää että tänään jäätä kentällä tuntuu olevan. Kuinkahan keskiviikkona? Silloin vastassa pelottavan isot kanadialaiset.
22.1.09
Oppitunteja työmatkalla
Heräsin tänään puoli tuntia tämän viikon normaalia aikaa myöhemmin, joten ehdin olla järkevä. Laitoin jalkaan kumisaappaat, ja kun laitoin päälle puhtaat housut, tungin vielä lahkeetkin saappaisiin jottei alareunat olisi märät ja likaiset perillä. Olen luontevammin käytännöllinen, en tyylikäs.
Kolistelin 45 sekuntia hissillä alas ja alakerran tätejä tervehtien ulos pihalle. Usein hissimatkalla vasta solmin kengännauhat ja laitan takin nappeja kiinni, mutta tänään, kiitos saappaiden ja rauhallisemman startin, käytin tuon ajan sen tosiasian pohdiskeluun että viihtyvyyteen verrattuna kulutan näissä kotitalon hisseissä elämästäni turhan monta tuntia.
Oranssipukuiset työmiehet ja -naiset olivat liukastaneet lähiaukion laatat lumikolillaan, eikä kumpparit ainakaan lisänneet kitkaa alustan ja minun välillä. Pysyin kuitenkin kunniallisesti pystyssä ohi Leninin. Aukion ylitettyäni olin tyytyväinen että työajassa on liukumaa jos sitä on kadullakin: olin liikkeellä vartin myöhemmin kun minun pitäisi virallisesti olla jo töissä.
Moskovan liikennevaloissa oppii tunnollisinkin suomalainen kävelemään punaisia päin. Valoilla ei oikeastaan ole merkitystä, sillä vihreilläkään ei voi olla varma ettei autot aja päälle. Tänään kuitenkin jäin odottamaan valojen vaihtumista muiden puikkelehtiessa autojen välistä yli tien. Odottamaan oli nimittäin jäänyt myös isä kaksi noin ekaluokkalaista lasta käsipuolessaan. En kehdannut pilata liikennekasvatustuokiota.
Moskova-joen ylittävälle sillalle saapuessani aloin kyllästyä liukasteluun. Sitäpaitsi vasen jalkapöytä on ollut kipeä ensimmäisestä luutapallo-ottelusta alkaen, mutta kun se ei estä pelaamista ei se saisi estää kävelyäkään. Päätin kuitenkin kurkistaa josko voisin jouduttaa työmatkaa trollikalla. Nyt kun pieniä lapsia ei ollut näkemässä, luikin rantaanpäin menevän tien yli autojen väistellen vaikka oikeasti siinä kohdassa pitäisi mennä tien ali.
Pysäkin kohdalla menin tien viereen tähystämään loskassa virtaavaa ruuhkaliikennettä. Trollia ei näkynyt, mutta katumaasturi kaasutti ohi niin että kemikaaleilla sulatetun tien rapa lensi puhtaille housuille aina vyötäröä myöten. Kiroilin. Pysäkillä seiskoleva mies nauroi sydämellisesti. Pyyhin housuja Äitin kutomilla värikkäillä hanskoilla sillä seurauksella, että housujen ja kassin lisäksi myös joululahjahanskat olivat - ja ovat edelleen - ravassa. Jatkoin luikastellen matkaani. Trollikka meni ohi noin minuutin myöhemmin.
Päivän opetus: Moskovan liikennettä ei voi päihittää. Sen vuoksi varmaan aina kannattaisi myös odottaa vihreää valoa.
HetsQ, joka vihdoin oppi myös sen että töihin tuodaan erilliset työhousut, ja työmatkat kuljetaan kurahaalareissa.
Kolistelin 45 sekuntia hissillä alas ja alakerran tätejä tervehtien ulos pihalle. Usein hissimatkalla vasta solmin kengännauhat ja laitan takin nappeja kiinni, mutta tänään, kiitos saappaiden ja rauhallisemman startin, käytin tuon ajan sen tosiasian pohdiskeluun että viihtyvyyteen verrattuna kulutan näissä kotitalon hisseissä elämästäni turhan monta tuntia.
Oranssipukuiset työmiehet ja -naiset olivat liukastaneet lähiaukion laatat lumikolillaan, eikä kumpparit ainakaan lisänneet kitkaa alustan ja minun välillä. Pysyin kuitenkin kunniallisesti pystyssä ohi Leninin. Aukion ylitettyäni olin tyytyväinen että työajassa on liukumaa jos sitä on kadullakin: olin liikkeellä vartin myöhemmin kun minun pitäisi virallisesti olla jo töissä.
Moskovan liikennevaloissa oppii tunnollisinkin suomalainen kävelemään punaisia päin. Valoilla ei oikeastaan ole merkitystä, sillä vihreilläkään ei voi olla varma ettei autot aja päälle. Tänään kuitenkin jäin odottamaan valojen vaihtumista muiden puikkelehtiessa autojen välistä yli tien. Odottamaan oli nimittäin jäänyt myös isä kaksi noin ekaluokkalaista lasta käsipuolessaan. En kehdannut pilata liikennekasvatustuokiota.
Moskova-joen ylittävälle sillalle saapuessani aloin kyllästyä liukasteluun. Sitäpaitsi vasen jalkapöytä on ollut kipeä ensimmäisestä luutapallo-ottelusta alkaen, mutta kun se ei estä pelaamista ei se saisi estää kävelyäkään. Päätin kuitenkin kurkistaa josko voisin jouduttaa työmatkaa trollikalla. Nyt kun pieniä lapsia ei ollut näkemässä, luikin rantaanpäin menevän tien yli autojen väistellen vaikka oikeasti siinä kohdassa pitäisi mennä tien ali.
Pysäkin kohdalla menin tien viereen tähystämään loskassa virtaavaa ruuhkaliikennettä. Trollia ei näkynyt, mutta katumaasturi kaasutti ohi niin että kemikaaleilla sulatetun tien rapa lensi puhtaille housuille aina vyötäröä myöten. Kiroilin. Pysäkillä seiskoleva mies nauroi sydämellisesti. Pyyhin housuja Äitin kutomilla värikkäillä hanskoilla sillä seurauksella, että housujen ja kassin lisäksi myös joululahjahanskat olivat - ja ovat edelleen - ravassa. Jatkoin luikastellen matkaani. Trollikka meni ohi noin minuutin myöhemmin.
Päivän opetus: Moskovan liikennettä ei voi päihittää. Sen vuoksi varmaan aina kannattaisi myös odottaa vihreää valoa.
HetsQ, joka vihdoin oppi myös sen että töihin tuodaan erilliset työhousut, ja työmatkat kuljetaan kurahaalareissa.
3. voitto kotiin!
Finnladies - Eishexen 10-1!
HetsQ, jonka mielestä joukkueen nimi voisikin olla Winladies.
HetsQ, jonka mielestä joukkueen nimi voisikin olla Winladies.
19.1.09
Aika on pieni ja maailma menee nopeasti
Väitän että
- aika menee nopeasti ja että
- maailma on pieni (ja Suomi vielä pienempi).
Todistelua:
Olin kolme vuotta sitten Meksikossa, enkä voi millään uskoa että siitä on kulunut jo kymmenosan verran koko elämästäni. Muistan kuin toissapäiväisen kun jännitin jatkolentoa Aeromexicolla Pariisissa sitä odottaessani, kun ravasin Mexico cityn lentokentällä (kolmesti ensimmäisen kolmen päivän aikana) ja kun ajelin luksusbussilla pääkaupungista Guadalajaraan, Puerto Vallartaan ja sieltä Sayulitaan ja lopuksi Guanajuaton kautta takaisin pääkaupunkiin.
Toisaalta olen puolimatkan krouvissa ehkä-kolmen-vuoden Moskovan pestistäni, ja vastahan sain tänne viisumin! Olen siis eläkkeellä ennen kuin ehdin sanoa valtion tuottavuusohjelma.
Vaan takaisin Meksikoon.
Sayulita on noin neljän tuhannen asukkaan pieni kylä Meksikon rannikolla Tyynen valtameren puolella. Eihän se nyt ihan käpykylä ole kun mekin sitten eksyttiin reissullamme, mutta aika pieni kuitenkin kun ajattelee että se on puolet ex-Jämsänkoskesta (joka kuitenkin oli aikamoinen käpykylä). Sen verran turistit olivat ennen meitä Sayulitaan ehtineet että kahviloita, ravintoloita, bungaloweja ja surffikauppoja kylässä riitti meidän tarpeisiin.
Kun ensimmäisen Sayulita-päivän iltana menimme rantaan ihailemaan merta huomasin surffikaupan jonka nimi oli Sininen. Hämmästelimme sattumaa, mutta olin vakuuttunut että joku meksikolainen mies on tavannut joskus suomalaisen naisen joka on opettanut sanan miehelle joka vuorostaan on tykästynyt sanaan ja antanut sen kaupalle nimeksi.
Merta ihailtuamme jatkoimme toista tietä pitkin takaisin majataloomme kun kuljimme Aurinko bungalowin ohitse. En enää uskonut aiempaan teoriaani. Poikkesimme seuraavana päivänä Siniseen ja tapasimme Eiran, joka oli muuttanut Haukivuorelta Meksikoon miehen perässä vuosia sitten. Sekä bungalow että surffikauppa olivat Eiran perheen omistuksessa, ja perheen poika Kalle oli Eiran puheiden mukaan kova surffari. Eira yritti innostaa meitäkin jäämään Sayulitaan ja opettelemaan surffausta, mutta ajan rajallisuuden vuoksi se jäi.
Ja nyt (eli eilen), melkein kolme vuotta myöhemmin, olen Moskovassa, luen sängyssä uutisia läppäriltä ja murustelen leipää sänkyyn. Ja luen Hesarista haastattelua Kallesta.
Maailma on pieni. Aika menee nopeasti. MOT.
HetsQ, joka huhtikuussa arvioi että
- meneekö aika nopeasti jos istuu junassa päivätolkulla ja
- voiko maailma olla pieni jos Siperia yksin on suuri.
- aika menee nopeasti ja että
- maailma on pieni (ja Suomi vielä pienempi).
Todistelua:
Olin kolme vuotta sitten Meksikossa, enkä voi millään uskoa että siitä on kulunut jo kymmenosan verran koko elämästäni. Muistan kuin toissapäiväisen kun jännitin jatkolentoa Aeromexicolla Pariisissa sitä odottaessani, kun ravasin Mexico cityn lentokentällä (kolmesti ensimmäisen kolmen päivän aikana) ja kun ajelin luksusbussilla pääkaupungista Guadalajaraan, Puerto Vallartaan ja sieltä Sayulitaan ja lopuksi Guanajuaton kautta takaisin pääkaupunkiin.
Toisaalta olen puolimatkan krouvissa ehkä-kolmen-vuoden Moskovan pestistäni, ja vastahan sain tänne viisumin! Olen siis eläkkeellä ennen kuin ehdin sanoa valtion tuottavuusohjelma.
Vaan takaisin Meksikoon.
Sayulita on noin neljän tuhannen asukkaan pieni kylä Meksikon rannikolla Tyynen valtameren puolella. Eihän se nyt ihan käpykylä ole kun mekin sitten eksyttiin reissullamme, mutta aika pieni kuitenkin kun ajattelee että se on puolet ex-Jämsänkoskesta (joka kuitenkin oli aikamoinen käpykylä). Sen verran turistit olivat ennen meitä Sayulitaan ehtineet että kahviloita, ravintoloita, bungaloweja ja surffikauppoja kylässä riitti meidän tarpeisiin.
Kun ensimmäisen Sayulita-päivän iltana menimme rantaan ihailemaan merta huomasin surffikaupan jonka nimi oli Sininen. Hämmästelimme sattumaa, mutta olin vakuuttunut että joku meksikolainen mies on tavannut joskus suomalaisen naisen joka on opettanut sanan miehelle joka vuorostaan on tykästynyt sanaan ja antanut sen kaupalle nimeksi.
Merta ihailtuamme jatkoimme toista tietä pitkin takaisin majataloomme kun kuljimme Aurinko bungalowin ohitse. En enää uskonut aiempaan teoriaani. Poikkesimme seuraavana päivänä Siniseen ja tapasimme Eiran, joka oli muuttanut Haukivuorelta Meksikoon miehen perässä vuosia sitten. Sekä bungalow että surffikauppa olivat Eiran perheen omistuksessa, ja perheen poika Kalle oli Eiran puheiden mukaan kova surffari. Eira yritti innostaa meitäkin jäämään Sayulitaan ja opettelemaan surffausta, mutta ajan rajallisuuden vuoksi se jäi.
Ja nyt (eli eilen), melkein kolme vuotta myöhemmin, olen Moskovassa, luen sängyssä uutisia läppäriltä ja murustelen leipää sänkyyn. Ja luen Hesarista haastattelua Kallesta.
Maailma on pieni. Aika menee nopeasti. MOT.
HetsQ, joka huhtikuussa arvioi että
- meneekö aika nopeasti jos istuu junassa päivätolkulla ja
- voiko maailma olla pieni jos Siperia yksin on suuri.
17.1.09
2. voitto kotiin!
Finnladies-Frozen Assets (US) 13-0!
HetsQ, reisi revähtäneenä ja melkein kaikkensa antaneena.
14.1.09
1. voitto kotiin!
Finnladies - Valkyries 9-4!
HetsQ, joka haluaa vielä korostaa että nyt siis kaadettiin ennakolta kovin vastus, viime vuoden mestari.
Kahina kalapuikosta ja paljon asiaa hammaslääkäristä
Aamuani ilahdutti uutinen vantaalaisessa koulussa sattuneesta kalapuikkokahinasta, jota selvittelemään tarvittiin poliisia. Uutista lukiessani olin myös hämmästynyt: eikö nykykoululaiset saa kuin kolme kalapuikkoa? Sehän on väärin! Muistan että Jämsänkosken (jota ei enää ole) Keskuskoululla (jota ei enää ole) tehtiin ennätyksiä syömällä toistakymmentä puikkoa. Toisaalta se olikin sitä aikaa kun koulusta sai myös välipalaa, joka oli raakaa lanttua melkein aina.
Eilin olin tarmokas työläinen, jopa niin energinen että harmittelin ajan nopeaa kulkua - aika loppuu töissä kesken. Kuulostaa uskomattomalta?
Tarmon puuskassani sain myös varattua itselleni hammaslääkärin. En kammoa hammaslääkäriä, mutta jostain syystä ajan varaaminen vastaanotolle on vaikeaa. (Se on varmaan kaikista ihan uskottavaa.) Kun joulun jälkeen Moskovassa hammaslankaillessa hampaasta irtosi pala, päätin kuitenkin tarttua itsäni niskasta ja sitten myös luuriin (ja tein sen siis noin kaksi viikkoa myöhemmin eli eilen).
Summanmutikassa soitin ensimmäiseen löytyvään hammaslääkärikeskukseen Lahteen. (Onhan Moskovassakin yhtä hyviä ja ainakin yhtä kalliita hammaslääkäreitä, mutta ajanvarauskynnys suomalaiselle lääkärille on kuitenkin matalammalla.)
"Haluan ajan tammikuun viimeiselle perjantaille, ja mielellään reuna-ajan jotta kaikki mahdollinen ehditään tekemään yhdellä kerralla, asun nimittäin ulkomailla." Kerroin hampaasta irronneesta palasta ja vakuutin ettei se akuutisti vaivaa. Selitin osoitetta ja puhelinnumeroa pitkän kaavan kautta: en vastaa suomalaiseen numerooni kuin Suomessa, mutta tekstiviestejä siihen voi lähettää; postiosoitteeni on Suomessa mutta en siis asu siellä, kuulun kuitenkin suomalaisen sairausvakuutuksen piiriin. Lopulta ajanvarauksen nainen löysi ajan. "Perjantaina 30. tammikuuta kello 13:45, hammaslääkäri Eevapäläpälä."
Olen tyytyväinen ensiksi itseeni, ja toiseksi siihen, että aika löytyi minulle juuri passelisti. Pitkäksi venähtäneen puhelun päätteeksi ajanvarauksen nainen toisti: "siis perjantaina 30. tammikuuta kello 13:45, hammaslääkäri Eevapäläpälä". En enää viitsinyt jankuttaa että mikä sen lääkärin nimi oikein on, voisinhan kuuklata sen sen, vaikka eihän sillä nimelläkään nyt niin väliä ole, pääasia että aika on varattu.
Nimi löytyy nettisivuilta, ja hammaslääkärin esittelykin: erikoistunut pelkopotilaiden hammashoitoon.
HetsQ, joka miettii että pitäisikö vielä soittaa ja selittää että emmää hammaslääkäriä pelkää, olen vain saamaton ja asun ulkomailla.
Eilin olin tarmokas työläinen, jopa niin energinen että harmittelin ajan nopeaa kulkua - aika loppuu töissä kesken. Kuulostaa uskomattomalta?
Tarmon puuskassani sain myös varattua itselleni hammaslääkärin. En kammoa hammaslääkäriä, mutta jostain syystä ajan varaaminen vastaanotolle on vaikeaa. (Se on varmaan kaikista ihan uskottavaa.) Kun joulun jälkeen Moskovassa hammaslankaillessa hampaasta irtosi pala, päätin kuitenkin tarttua itsäni niskasta ja sitten myös luuriin (ja tein sen siis noin kaksi viikkoa myöhemmin eli eilen).
Summanmutikassa soitin ensimmäiseen löytyvään hammaslääkärikeskukseen Lahteen. (Onhan Moskovassakin yhtä hyviä ja ainakin yhtä kalliita hammaslääkäreitä, mutta ajanvarauskynnys suomalaiselle lääkärille on kuitenkin matalammalla.)
"Haluan ajan tammikuun viimeiselle perjantaille, ja mielellään reuna-ajan jotta kaikki mahdollinen ehditään tekemään yhdellä kerralla, asun nimittäin ulkomailla." Kerroin hampaasta irronneesta palasta ja vakuutin ettei se akuutisti vaivaa. Selitin osoitetta ja puhelinnumeroa pitkän kaavan kautta: en vastaa suomalaiseen numerooni kuin Suomessa, mutta tekstiviestejä siihen voi lähettää; postiosoitteeni on Suomessa mutta en siis asu siellä, kuulun kuitenkin suomalaisen sairausvakuutuksen piiriin. Lopulta ajanvarauksen nainen löysi ajan. "Perjantaina 30. tammikuuta kello 13:45, hammaslääkäri Eevapäläpälä."
Olen tyytyväinen ensiksi itseeni, ja toiseksi siihen, että aika löytyi minulle juuri passelisti. Pitkäksi venähtäneen puhelun päätteeksi ajanvarauksen nainen toisti: "siis perjantaina 30. tammikuuta kello 13:45, hammaslääkäri Eevapäläpälä". En enää viitsinyt jankuttaa että mikä sen lääkärin nimi oikein on, voisinhan kuuklata sen sen, vaikka eihän sillä nimelläkään nyt niin väliä ole, pääasia että aika on varattu.
Nimi löytyy nettisivuilta, ja hammaslääkärin esittelykin: erikoistunut pelkopotilaiden hammashoitoon.
HetsQ, joka miettii että pitäisikö vielä soittaa ja selittää että emmää hammaslääkäriä pelkää, olen vain saamaton ja asun ulkomailla.
11.1.09
Uutisia Moskovasta
Voi herramunkaad. Kuinkahan niiden ydinaseiden kanssa sitten?
HS: Juopuneen savuke uhkasi polttaa taidemuseon Moskovassa
HetsQ, joka on onneks Tretjiksessä kerran jo käyny.
Se on täällä taas: luutapallo!
Koska säiden salliessa seuraavat viisi viikkoa puhun vain luutapallosta, lienee ihan hyvä antaa siellä luutapalloilun katveessa kulkeville lyhyt oppimäärä aiheesta.
Vuosi sitten esittelin luutapalloa että se on vähän kuin jääkiekkoa mutta ei sinnepäinkään. Samat esittelyt pätevät vaikka vuosi on taas vaihtunut uuteen ja sääntöjäkin on vähän tuunattu. Kolme 20 minuutin erää vuoroin juoksemme, vuoroin liukastelemme jäällä, kumarrumme tai polvistumme lyömään luudasta teipatulla liian lyhyellä mailalla Disney-palloa, lyömme ohi, kiroilemme, emme päästä maaleja, hikoilemme, teemme itse maaleja, maistamme veren suussa - ja lopulta voitamme. Ihan lopulta mestaruuden. Se on Finnladiesien strategia.
Tänään pääsimme ottamaan tuntumaa jäähän harjoitusmielessä. Hihkuimme riemusta kuin tokaluokkalaiset kun kello soittaa välitunnille. Tai jos nykyajan lapset ei enää hihku riemusta vaan kohauttaa hartioitaan että ihan sama, niin sitten samalla lailla kuin lehmät intoilee kun ne talven jälkeen pääsee pihalle. Tai jos ne ei enää pääse pihalle, niin samalla lailla kun toimittajat innostuu kun Niinistön Sale menee naimisiin. Että jee jee!
Tässä muutama kuva täynnä riemua ja selitystä.
Varusteurheilua, manasi kassiaan roudannut Tarja. Suoja-välineistöön kuuluvat polvi- ja kyynärpääsuojat sekä kypärä. Iso takamus on myös eduksi, mutta kuvan naisilla ei sellaisia valitettavasti ole.
Jalkaan pehmeät kengät, kuin toffelit. Alla kumia ettei ihan niin pahasti luikastuttaisi.
Toriluudista teipataan napakka mailan muotoinen töppö. Pelivälineenä Disney-pallo.
Ja jos Disney-palloja ei löydy mistään Moskovan kaupasta, ostetaan liikaa pomppivia bulldog-palloja.
Pelit pelataan Saksan lähetystön jäädetetyllä tenniskentällä, jolla kello on aina varttia vaille viisi.
Alkulämmin saadaan kolaamalla kenttä. Pelatessa saa loppulämpimän monen tunnin tarpeisiin.
Sitten pelaamaan!
...ja kaatumaan.
Ja koska pelissäkin on taukoja, tarvitsee niitäkin harjoitella.
Ja sitten taas lyödään!
...ja sitten taas ollaan kumollaan.
Joskus joku palloista menee maaliinkin.
Lopuksi tärkein osuus eli harjoituskokoonpanosta kuva huudon kera. Vasemmalta oikealle Tarja, Päivi, Tanja, Heli, Mari, Marja, Johanna, Pirjo ja Hetsku.
Kotiin mennä reittitaksilla eli marsulla. Muistikohan Pirjo venytellä ennenkuin nukahti?
***
Ja jos tämä ei selittänyt tarpeeksi, niin googlasin valmiiksi teillä vielä lisämatskua.
Wikipedia Moskovan luutapallosta (Kanadassa pelataan sukulaista mutta eri vehkeillä)
Moskovan luutapalloliigan huonot ja päivittämättömät verkkosivut
Youtube-pätkä jostain isolla ja lumisella kentällä pelatusta matsista. Puhumme suomea!
HetsQ, joka on antanut nyt kaiken mahollisen infon päästänsä. Nyt vain humina käy.
10.1.09
Kymmenennen päivän asioita
Jos lähtee ostamaan Leninin valtakadun varrelta venäläisestä elektroniikkakaupasta kahvimyllyä ja leivänpaahdinta saattaa päätyä kotiin lihamyllyn ja vedenkeittimen kanssa. Ei siksi että niitä huomaisi tarvitsevansa enemmän, vaan siksi että niissä on ensinmainittuihin verrattuna paljon paremmat valikoimat. Leivänpaahtimia oli neljää eri mallia, elektronisia kahvimyllyjä suurinpiirtein yhtä monta. Kaikki kuitenkin sen verran rumia tai romuja ettemme Naapurin kanssa kelpuuttaneet niistä mitään. Emme tosin ostaneet lihamyllyä tai vedenkeitintäkään.
Olen itse määrännyt itselleni lääkekuurin ikävään. Kolme Bis-bis-lakua päivittäin pahimman ikäväkohtauksen iskiessä niin kauan kunnes ikävä helpottaa tai kuuri loppuu.
Illalla lähden eläviin kuviin katsomaan joko alkuperäiskielellä ja venäläisin tekstein ranskalaista leffaa tai venäjäksi dubatun amerikkalaisleffan. Osa juonesta menee siis yli hilseen molemmissa tapauksessa. Siinä on se hyvä puoli että voi katsoa leffan joskus uudestaan, ei kulu kerralla loppuun.
Hetsku, joka yhdentenätoista päivänä pääsee luutajäälle. Toivottavasti harjoitukset ei hajoita paikkoja niin neljäntentätoista voi voittaa viime kauden mestarit oikein rökäleesti.
Olen itse määrännyt itselleni lääkekuurin ikävään. Kolme Bis-bis-lakua päivittäin pahimman ikäväkohtauksen iskiessä niin kauan kunnes ikävä helpottaa tai kuuri loppuu.
Illalla lähden eläviin kuviin katsomaan joko alkuperäiskielellä ja venäläisin tekstein ranskalaista leffaa tai venäjäksi dubatun amerikkalaisleffan. Osa juonesta menee siis yli hilseen molemmissa tapauksessa. Siinä on se hyvä puoli että voi katsoa leffan joskus uudestaan, ei kulu kerralla loppuun.
Hetsku, joka yhdentenätoista päivänä pääsee luutajäälle. Toivottavasti harjoitukset ei hajoita paikkoja niin neljäntentätoista voi voittaa viime kauden mestarit oikein rökäleesti.
8.1.09
Olen saanut tarpeekseni!
Nyt riittää nykyisen työpaikan norminipotus! Lähden Viroon! Menen töihin lakifirmaan. Ja jos sielläkin jostain syystä nipotettaisiin pykälistä, menen vaikka Turkuun matkatoimistoon tienaamaan.
Hetsku, jonka mielestä kyse ei ole tunneista vaan periaatteista.
Ps. Kiitos ilmiannosta Terhille Tallinaan!
Hetsku, jonka mielestä kyse ei ole tunneista vaan periaatteista.
Ps. Kiitos ilmiannosta Terhille Tallinaan!
2.1.09
Vuosi vaihtui, mitä tapahtui?
Otsikko ei viittaa siihen, että minuun olisi iskenyt dementia tai muu tauti, enkä muistaisi miten vuosi vaihtui. Mietin vain tänään että miten tiivistäisin toisaalta viime viikot ja toisaalta koko viime vuoden lyhyesti blogiin, joka on ollut päivittämättä jo pari viikkoa. Kaivelin kameran muistikorttia, ja siltä löytyneet kuvat kertokoon kuvatekstien kanssa menneestä.
Joulurauha totetui keskimääräisesti hyvin. Aattoilta oli superrauhallinen, joulupäivästä tapaninpäivään mulla oli seurana kolme keski-iältään 3,5-vuotiasta vauhdittajaa (+Äiti, jonka ikää ei ole huomiotu ikälaskelmissa, sillä se antaisi väärän kuvan meiningistä). Joulupäiväisen maidonhakureissun parhaita paloja oli utelias ja ihmisrakas kissa.
Joulun jälkeen piti palata heti välipäiviksi töihin. Postilaatikkossa oli kiva läjä kirjeitä. Onneksi ne ei olleet laskuja, vaikkei juuri mitään paljon mukavampaakaan.
Uudenvuodenvastaanotto järjestettiin Melantiérin residenssissä, pääruokana blinit, joiden valmistamisen vaikeuskerrointa kasvatti tattarijauhojen löytämisen vaikeus. Lopulta liian karkeita (suomalaisia!) jauhoja saatiin alakerran ökykaupasta. Ohjelmanumeroina oli syömisen ja juomisen lisäksi polaroid-kuvaus juhlaportin alla, Medvedevin uudenvuoden puheen ja Kremlin kellojen kilkatuksen kuuntelua tv:stä, tinojen valantaa, sijoiltaan menneen polven paikalleen vetämistä ja sohvan kantamista olohuoneesta eteiseen polvipotilasta varten.
Uudenvuodenpäivänä Moskova on hämmentävän tyhjä ja rauhallinen.
Vuonna 2008 matkustin junalla kymmeniä tuhansia kilometrejä. Tulin niin tutuksi VR:lle ja Venäjän rautateille - tavallaan myös VR -, että lippuun osattiin merkitä myös siviilisääty.
Parasta vuodessa 2008 oli se, että tapasin Mikkomikon. Nyt en ole enää sinkku, mikä veeärrille täten tiedoksi saatettakoon.
Joulu ja uusivuosi
Joulurauha totetui keskimääräisesti hyvin. Aattoilta oli superrauhallinen, joulupäivästä tapaninpäivään mulla oli seurana kolme keski-iältään 3,5-vuotiasta vauhdittajaa (+Äiti, jonka ikää ei ole huomiotu ikälaskelmissa, sillä se antaisi väärän kuvan meiningistä). Joulupäiväisen maidonhakureissun parhaita paloja oli utelias ja ihmisrakas kissa.
Joulun jälkeen piti palata heti välipäiviksi töihin. Postilaatikkossa oli kiva läjä kirjeitä. Onneksi ne ei olleet laskuja, vaikkei juuri mitään paljon mukavampaakaan.
Uudenvuodenvastaanotto järjestettiin Melantiérin residenssissä, pääruokana blinit, joiden valmistamisen vaikeuskerrointa kasvatti tattarijauhojen löytämisen vaikeus. Lopulta liian karkeita (suomalaisia!) jauhoja saatiin alakerran ökykaupasta. Ohjelmanumeroina oli syömisen ja juomisen lisäksi polaroid-kuvaus juhlaportin alla, Medvedevin uudenvuoden puheen ja Kremlin kellojen kilkatuksen kuuntelua tv:stä, tinojen valantaa, sijoiltaan menneen polven paikalleen vetämistä ja sohvan kantamista olohuoneesta eteiseen polvipotilasta varten. 
Uudenvuodenpäivänä Moskova on hämmentävän tyhjä ja rauhallinen.Vuosi 2008
Vuonna 2008 matkustin junalla kymmeniä tuhansia kilometrejä. Tulin niin tutuksi VR:lle ja Venäjän rautateille - tavallaan myös VR -, että lippuun osattiin merkitä myös siviilisääty. 
Parasta vuodessa 2008 oli se, että tapasin Mikkomikon. Nyt en ole enää sinkku, mikä veeärrille täten tiedoksi saatettakoon.Hetsku, melkein sama vanha ihan uuessa vuodessa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)