Oppitunteja työmatkalla

Heräsin tänään puoli tuntia tämän viikon normaalia aikaa myöhemmin, joten ehdin olla järkevä. Laitoin jalkaan kumisaappaat, ja kun laitoin päälle puhtaat housut, tungin vielä lahkeetkin saappaisiin jottei alareunat olisi märät ja likaiset perillä. Olen luontevammin käytännöllinen, en tyylikäs.

Kolistelin 45 sekuntia hissillä alas ja alakerran tätejä tervehtien ulos pihalle. Usein hissimatkalla vasta solmin kengännauhat ja laitan takin nappeja kiinni, mutta tänään, kiitos saappaiden ja rauhallisemman startin, käytin tuon ajan sen tosiasian pohdiskeluun että viihtyvyyteen verrattuna kulutan näissä kotitalon hisseissä elämästäni turhan monta tuntia.

Oranssipukuiset työmiehet ja -naiset olivat liukastaneet lähiaukion laatat lumikolillaan, eikä kumpparit ainakaan lisänneet kitkaa alustan ja minun välillä. Pysyin kuitenkin kunniallisesti pystyssä ohi Leninin. Aukion ylitettyäni olin tyytyväinen että työajassa on liukumaa jos sitä on kadullakin: olin liikkeellä vartin myöhemmin kun minun pitäisi virallisesti olla jo töissä.

Moskovan liikennevaloissa oppii tunnollisinkin suomalainen kävelemään punaisia päin. Valoilla ei oikeastaan ole merkitystä, sillä vihreilläkään ei voi olla varma ettei autot aja päälle. Tänään kuitenkin jäin odottamaan valojen vaihtumista muiden puikkelehtiessa autojen välistä yli tien. Odottamaan oli nimittäin jäänyt myös isä kaksi noin ekaluokkalaista lasta käsipuolessaan. En kehdannut pilata liikennekasvatustuokiota.

Moskova-joen ylittävälle sillalle saapuessani aloin kyllästyä liukasteluun. Sitäpaitsi vasen jalkapöytä on ollut kipeä ensimmäisestä luutapallo-ottelusta alkaen, mutta kun se ei estä pelaamista ei se saisi estää kävelyäkään. Päätin kuitenkin kurkistaa josko voisin jouduttaa työmatkaa trollikalla. Nyt kun pieniä lapsia ei ollut näkemässä, luikin rantaanpäin menevän tien yli autojen väistellen vaikka oikeasti siinä kohdassa pitäisi mennä tien ali.

Pysäkin kohdalla menin tien viereen tähystämään loskassa virtaavaa ruuhkaliikennettä. Trollia ei näkynyt, mutta katumaasturi kaasutti ohi niin että kemikaaleilla sulatetun tien rapa lensi puhtaille housuille aina vyötäröä myöten. Kiroilin. Pysäkillä seiskoleva mies nauroi sydämellisesti. Pyyhin housuja Äitin kutomilla värikkäillä hanskoilla sillä seurauksella, että housujen ja kassin lisäksi myös joululahjahanskat olivat - ja ovat edelleen - ravassa. Jatkoin luikastellen matkaani. Trollikka meni ohi noin minuutin myöhemmin.

Päivän opetus: Moskovan liikennettä ei voi päihittää. Sen vuoksi varmaan aina kannattaisi myös odottaa vihreää valoa.

HetsQ, joka vihdoin oppi myös sen että töihin tuodaan erilliset työhousut, ja työmatkat kuljetaan kurahaalareissa.