Junassa

Ei jälki- vaan etukirjoitus: Kirjoitan tätä autenttisessa ympäristössä junan yläpedillä. Tähän muuten niin kelpoon matkustustapaan ei kuulu nettiyhteyttä, eli olen postannut tämän myöhemmin periltä kellon ollessa edelleen tunnin enemmän Moskovassa kuin Suomessa.

Istun junan kupeessa kolmen venäjää äidinkielenään puhuvan matkatoverin kanssa. Toinen naisista, Natalia, ja mies, Dimitri, saattavat olla pariskunta. He ovat noin 35-40-vuotiaita, ja selvästi läheisiä, mutta eivät ehkä siltikään avioparin oloisia. Sisaruksia? Ei yhtään samannäköisiä, mutta saattavathan he silti olla verisukuakin. Tai vain läheisiä kollegoja. Natalia on ehkä raskaana. Ainakin hän pitelee kättä vatsallaan ja silittelee sitä, ja vaatii Dimitriä väistymään että voi maata milloin mitenkin päin.

He ovat matkalla ekskursiolle Norjaan Turun ja Ruotsin kauttta. Heidän nimensä ja matka-aikeensa tiedän, sillä suomalainen tullimies niitä heiltä - ehkä hiukan alentuvaan tyyliin - kysyi. He eivät selvästikään ole usein matkustaneet junalla ulkomaille. He tutkivat jo Moskovan Leningradin-asemalla sänkyjen tikapuita, ihastelivat matkalaukkujen säilytyspaikkaa sängyn alla, ja nyökkäsivät iloisesti toisilleen kun juna nytkähti liikkeelle asemalta. Ja kun junapalvelija yli seitsemän tuntia myöhemmin, kello 6.23, huomautti että vessat ovat rajalla suljettuina, "paree käydä nyt jos tarvitsee", molemmat pomppasivat ylös, pukeutuivat, sulkivat sängynsä ja istuivat odottamaan hämärässä dokumentit käsissään.

Muutaman kummastuneen katseen he loivat yläpetilleni, suomalaistyttöön, joka vain jatkoi makaamistaan kirjaa lukien. Tyttö ilmoitti tullimiehille venäjäksi ettei puhu sitä kovin hyvin. Tullimies tarjosi iloisesti kielivaihtoehdoiksi englannin, suomen ja ranskan. Tyttö olisi puhunut englantia, mutta tullimies vastasikin sujuvalla suomella. Sitä osaaville kävi ilmi, että tytöllä on vain reppu mukanaan, ei tullattavaa, ja rahaakin vain 80 euroa. Opiskelija matkalla kotiin?

Kolmas matkakumppanini on viisikymppinen nainen, joka on selvästi matkustellut tällä junalla enemmän. Hän tietää mitä mihinkin matkan vaiheeseen kuuluu ja mitä eri vipuja vetämällä hytissä tapahtuu. Hän tulkkaa suomalaisen rajamiehen hyvin suomalaisella aksentilla venäjäksi esittämät kysymykset. Hänellä on Venäjän passin lisäksi Suomen passi, ja siksi en tullimiehien kautta saakaan hänestä lisätietoja.

Vähän myöhemmin venäjän rajaviranomaiset tarkistavat passit, ja vanhempi kollega osoittaa nuoremmalle passiani ja mutisee jotakin diplomaatista. En saa hänen sanoista selvää, mutta kuulen kyllä Natalian huomautuksen Dimitrille. Hän on diplomaatti! En ilmeisesti juurikaan vastaa heidän mielikuvaansa siitä.

He tuskin ymmärsivät mitä tullimiehille suomeksi sanoin, eivätkä he ehkä tiedä ettei minun olisi tarvinnut tullimiehelle juurikaan vastailla. Sitä he eivät varmastikaan tiedä, että minulla on matkassani rahaa enemmän kuin ilmoitin. Ei mitään huimia summia, joitakin satoja euroa omia rahojani, jotka aion tallettaa tililleni Suomessa.

Miksi en kertonut totuutta tullimiehelle? Olisi tuntunut hänen mukavan asenteensa ja "kielitarjoilun" vuoksi tylyltä huomauttaa että nautin diplomaattista koskemattomuutta, "mun matkatavarat ei kuulu sulle!". En tiennyt paljonko rahaa olisi saanut ilman hässäkkää kuljettaa jos olisi ei-diplomaatti. Sitäpaitsi virttynyt lookini tuki hyvin tarinaa, enkä tuntenut edes valehtelevani. Minulla oli hyvin opiskelijamainen olo.

Rajan Vainikkalassa ylitettyämme Dimitri, joka nojaa kasvot kiinni ikkunassa, kuiskaa Natalialle iloisesti "Olemme jo Suomessa!". Heidän syitään tietämättä voin yhtyä iloonsa. Kivaa olla Suomessa.
 
Hetsku, joka on suorittanut kahdessa paikassa samaan aikaan olemisen ihmeen: olen sekä junassa että äitin luona Vantaalla