Manaa ja kadu!

Tiistaina vaadin moskovalaisiakin lumen kolaamiseen ja muuhun siirtelyyn suoloilla ja hapoilla hävittämisen sijaan. Jo seuraavana aamuna sain vähän vetää sanojani takaisin, sillä suolojen ja happojen lisäksi oli käytössä kolat, aurat ja hiekoitushiekka.

Venäjän postia on mollattu paljon, ja usein aiheesta. Syyskuun lopulla päivätty kirje samasta kaupungista voi saapua marraskuun alussa. Siksi minun postiosoitteeni sijaitsee Lappeenrannassa, ja Suomesta lähetetyn kirjeen saan yleensä 2-3 päivässä. Tämän kaiken tietäen tilasin Microsoftilta ohjelman (!!). Tilauslomakkeella minua pyydettiin antamaan työpaikan osoite, ja sen annoin. Kun painoin send-nappulaa, näin että toimitusosoitteeksi oli merkitty työpaikan osoite. Ohjelma tulisi siis Venäjän postin toimittamana.

Minä manaamaan. "Ehtiikö se tulla ennen kuin olen siirtynyt täältä seuraavaan maahan (siis noin kolmen vuoden kuluessa)", pohdiskelin. Rahat veloitettiin visa-kortiltani, ja heitin mielessäni hyvästit sekä rahoille että ohjelmalle. Vaan kas, eilen paketti saapui, vain kahden viikon toimitusajalla. Melkein hävetti.

Facebookissa ei ole niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin, ja toisinpäin. Sain viikko sitten viestin Budapestissä kanssani opiskelleelta pojalta, joka on tulossa työmatkalle Moskovaan. "Nähdäänkö?". No tottavie! Sovittelin ohjelmaani, että ehdin kiireisen työmatkalaisen kanssa kaffelle.

Viime tipassa venäläiset peruuttavat seminaarin, ja työmatka muuttuu lomamatkaksi: lennot voi käyttää, mutta hotellivaraus menee. Siis yösijaa etsimään. Kaivelen kohtuuhintaista hotellihuonetta yhdelle hengelle. Se ei helppo tehtävä Moskovassa. Vieras ehdottaa majoittumista yhdeksi yöksi sohvalleni. Se ei minulle ongelmaton ratkaisu, mutta toisaalta ei missään muussa ole järkeä: hotellihuoneet on kalliita ja mulla on kuitenkin kolme sohvaa. Toivotan vieraan tervetulleeksi, huokailen vähän kämpän siivoa ja aamupalatarpeiden hankintaa - ja manailen.

Tänään aamulla kelloni soi aikaisin, aion lähteä alakerran ökykauppaan ostamaan tuoretta leipää aamulennolla saapuvalle vieraalle. Vieraalta on yöllä tullut tekstiviesti: "Hei, siirsin lentoni huomiselle, nähdään jossain vaiheessa viikonlopun aikana kahvien merkeissä".

Menen takaisin nukkumaan. Huono omatunto. Miksi manailin yhden yön vieraan vuoksi? Miksi se oli mielestäni niin vaikeaa?

Kun turhaan etukäteen manaa, niin saa yleensä jälkikäteen katua sanojaan tai ainakin potea huonoa omaatuntoa. Ja rangaistuskin tulee.

Heräsin jatkounien jälkeen liian myöhään. Kun keli on sohjoinen, päätän mennä trollikalla ja saan hiukan lisää puuhailuaikaa. Pikainen suihku, aamupalaleivät kassiin. Kymmenen minuttia trollikan lähtöön. Haahuilua aamu-unisena kämpässä. Havahtuminen. Trollikka lähtee minuutin päästä. Ryntään ulos, takki päälle hississä, ulko-ovesta laukaten, tervehdin hätäisesti aulatätejä, ja kas, trollikka lähtee pysäkiltä juuri.

Siis metroon, vaikka se onkin ruuhkaisena ärsyttävä vehje. Kolistelen rullaportaat alas, metro on vielä laiturilla, otan muutaman epätyypillisen juoksuaskeleen (metrot kulkevat aamuisin alle minuutin välein), ehdin kuin ehdinkin ennen kuin ovet paukahtavat kiinni. "Seuraavaa asema Dobryninskaja". Kiirehdin siis väärään suuntaan!

Ei auta. Vaihdan seuraavalla asemalla tappioni myöntäneenä toiseen suuntaan. Nenän edestä menee juuri yksi, seuraavaan en mahdu. Kolmannella pääsen matkaan ja Park Kulturyn asemalle, joka on mustanaan ihmisiä. Matka laiturilta ylös rullaportaiden päähän kestää 8 minuuttia.

Se on paljon sellaisena päivänä, kun on ollut tarkoitus mennä ajoissa töihin, herännyt aikaisin, ja sitten mennyt huonolla omallatunnolla uudestaan nukkumaan, herännyt liian myöhään, myöhästynyt trollikasta noin 30 sekunnilla ja mennyt kotiasemaltaan väärään suuntaan metrolla.

Hetsku, jolle kollega jo maanantaina ennusti ettei tästä viikosta kehkeydy mitään hyvää. Toivon, että viikonloppu vielä korjaa tilanteen.