28.10.07

Negatiivinen viikonloppu

Perjantaina Moskovassa Negatiivi kerran
virkamiehet päättivät "hienoa sen verran"
että jospa kerran Suomibändi täällä soittaa saa
täytyy paikalle jokaisen suomalaisen kiiruhtaa!
(säv. trad, san. Hetsku)

Nyt olen siis nähnyt kaksi suomalaista keikkaa täällä, Asan ja Negativen. Kun Asa oli kerta livenä hyvä, niin hyvä että ostin Suomesta viimeksi levynkin, uskoin että Negativekin voisi kuulostaa Moskovassa ihan hyvältä.

No, valitettavasti ei kuulostanut. Jaksoin aktiivisesti seurata keikkaa kolme-neljä ensimmäistä biisiä ja ja sen jälkeen totesin että ei uppoa vaikka katsoisikin sinivalkoisten linssien läpi. Biisit olivat mielestäni kaikki ihan samanlaisia, eikä esiintyminen ollut mitenkään keskittynyttä, rokki-klisheet oli sentään huolellisesti opeteltu.

Onneksi innokkaita faneja oli paikalla sen verran että Negativella oli omasta mielestään hyvä keikka Moskovassa. "You are the best audience we've had", sanoi Jonne Aaron. No thanks to me.

Lattean keikan päälle olin lauantaina kuusi tuntia töissä, kotona ei tule vettä mistään hanasta ja kellokin on siirretty taas virallisesti talviaikaan. Negatiivista!

Hetsku, negativnaja.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jonkun muun mielestä Negative on ihq. (Ei kyllä mun mielestä)

lauralei


http://www.iltalehti.fi/popstars/200711020025935_ps.shtml

Negative nappasi pystin HIMin edestä
2.11.2007 2:59

Negative pokkasi parhaimman suomalaisen bändin pystin viime yönä järjestetyillä MTV European Music Awards -juhlissa.