Totta ja tarua

Asiakas on aina oikeassa, väitetään. Veli todisti tuon sanonnan vääräksi - vanhan kansan viisauden uskottavuus vähenee! Veli, joka ei ole siis mikään Veli-Matti vaan veljeni Jaska, kävi usein lounaalla eräässä hollolalaisessa motellissa ja koska tilasi usein saman annoksen, oppi tietämään sen kassakoodin. Kerran lounaalle mennessään hän tilasi taas tuon annoksen, olkoon se nyt vaikka hummerikeitto (vaikka sitä se tuskin oli tuntien sekä veljeni että ruokapaikan), ja sanoi sen kassakoodin, olkoon se nyt vaikka 173. Kassa totesi että hummerikeitto ei ole numero 173. Asiakas oli siis väärässä!

Totuus on tarua ihmeellisempää. Siinä toinen kansan viisaus jonka eilen asetin kyseenalaiseksi, vaikka on sen puolesta todisteitakin: olin kesällä 1995 töissä Jämsän Kivipankissa. Työparinani oli "hahmo", jollaista Kummelin pojat eivät koskaan voisi luoda. En osaa itse edes kuvailla miten hassu Anju oli, mutta muistan hyvin kuinka 16-vuotiaana olin melko hämmentynyt siitä miten pimeitä tyyppejä työelämässä pyörii. Anju ei vitsaillut tai pelleillyt, vaan oli aina tosissaan ja vilpitön: jätti lautaselle vettä jotta sisälle lentäneet kärpäset säilyisivät hengissä seuraavaan työpäiväämme, ja puhui sosa-solasta, vaikka oli puheidensa mukaan koulutukseltaan englanninopettaja.

Nyt 12 vuotta myöhemmin ja usean vuoden työkokemuksen jälkeen tiedän toki että monenlaista hiihtäjää saa töissä sietää.

Mutta sitten tuo viisaus siinä toisessa valossa: katsoin eilen illalla noin 45 sekuntia venäläistä Big brotheria eli Dom 2:sta. Tietämättä mikä ohjelma oli kyseessä saattoi ohjelmatyypin (eli tosi-tv) heti tunnistaa. Ihmisiä lojumassa sohvalla puhumassa ei-mistään, mitään kiinnostavaa ei tapahdu. Onko se "todellisuus" tarua ihmeellisempää? Tuskin.

Kiistelen joskus Shredder-Marin kanssa siitä onko scifi-leffoissa mitään järkeä, elokuvissa joissa puhutaan kuvitteellista kieltä kuvitteellisella planeetalla ja taistellaan mielikuvitusörkkejä vastaan. Mielestäni pienestä ihmisestä kertovat todentuntuiset draamaelokuvat ja jopa tositarinoihin perustavat tv-elokuvat ovat viihdyttävimpiä. Mutta jos tosielämän edustajaksi asetetaan Big brother -ohjelma mistä tahansa maasta ja tarumaailman edustajaksi se, mitä voi ihminen kuvitella esimerkiksi naapuripöydän erikoisesta parista, niin alan olla Marin kanssa - ehkä kolmatta kertaa tässä maailmassa mistään aiheesta - samaa mieltä.

Olin eilen pitkän työpäivän jälkeen kollegoiden kanssa istumassa lähiravintolassa. Naapuripöydässä istui pariskunta, johon kiinnitin huomioni. Laurakaisa kiinnitti huomionsa heidän ruoka-annokseensa ja tilasi itselleen samanlaisen, mutta minä aloin pohtimaan heidän elämäntarinaansa. Mielenkiintoinen pari, noin 55-60-vuotiaat nainen ja mies. Hyvin ja siististi pukeutuneita, mutta silti "elämää nähneitä" sillä tavalla, että he olisivat hyvin voineet myös istua pahvisella alustalla metroaseman edessä käsi ojossa. Mies vähän kuin Sulevi Peltola Paha maa -elokuvassa, mutta tunnelma ei ehkä ollut yhtä painostava; tai kuten parivaljakko elokuvassa Siivoton juttu, eli Rane ja Kokki, mutta naapuripöydässä ei ehkä oltu yhtä optimistisen ja valoisan oloisia. Siltä väliltä, siis.

Ehkä miehellä ja naisella (jotka eivät varmastikaan olleet parisuhteessa, tästä Laurakaisa oli kanssani samaa mieltä) oli ollut uhkarohkea bisnes, joka oli juuri osoittautunut Todella Huonoksi Ideaksi, ja ajanut sen lisäksi sankarimme mahdottomaan umpikujaan: velkojia ja raivostuneita asiakkaita jahtamassa heitä ei-kivat aikeet mielessään.

Tajuttuaan tilanteen toivottomuuden he ovat päättäneet mennä lähiravintolaan neuvoa-antavalle, ja tilanneet samalla pöydän täyteen kaikkea mahdollista hyvää. Laskun maksamiseen ei ole rahaa, mutta mitäpä siitä! Yksi annos oli siis se italialainen antipasti-lautanen, jonka Laurakaisakin tilasi, mutta pöydässä näytti olevan jos jonkinmoista settiä ruokaa. Mies ja nainen söivät toistensa lautasilta, joivat votkapaukkuja, puhuivat välillä kiihkeästi toisilleen ja tilasivat taas lisää juotavaa. Ehkä meneillään oli viimeinen ateria ennen kuin epätoivoinen pako alkaa?

Mitä oikeasti tapahtui kuin kaikki oli syöty ja juotu ja tarjoilija oli tuomassa laskua pöytään emme saa koskaan tietää. Minä lähdin kotiin imuroimaan.

Hetsku, jonka oma elämä ei ainakaan ole kovinkaan ihmeellistä vaikka se onkin totta.