Ensimmäisen osan lomaviikostani 42/2007 olin turisti Suomessa. Kiertelin, ostelin verovapaita vaatteita, suhailin taksilla ja nukuin hotellissa. Toisen osan lomaviikosta turisteilin äitin kanssa Moskovassa. Äiti on aiemmin käynyt Moskovassa vuosina 1972 ja 1984, joten mielikuva kaupungista piti päivittää.
Päiviteltävää riittää. Venäläiset eivät esimerkiksi enää osaa jonottaa. Se huomattiin jo Venäjän Federaation suurlähetystössä Helsingissä, jossa kumma kyllä jonottivat tai etuilivat pääosin venäläiset (Suomen Moskovan-suurlähetystön jonossa ei suomea juurikaan kuule, joskaan en ole koskaan siinä jonossa seissyt). Vastapainoksi suomalaiset, esimerkiksi minä, en osaa vieläkään etuilla, vaikka sain siihen oikein luvankin suurlähetystön virkailijalta.
Jonotuttamisen taito on venäläisillä yhä tallella. Emme käyneet tervehtimässä Lenin-setää Punaisella torilla, vaikka ovella ei ollutkaan jonoa. Tie mausoleumiin oli aidattu noin kahdensadan metrin mittaisen (tyhjän) pätkän verran, ja tuon aitauksen päässä oli portti, jonka edessä sitten jo olikin jono. Laiskasti vartijat päästivät 2-3 ihmistä kerrallaan parin minuutin välein eteenpäin kävelemään sitä parinsadan metrin matkaa kohti mausoleumia. Haiskahti turistien höykyyttämiseltä.
Löysimme ne kaksi hotellia, joissa äiti on aiemmilla reissuillaan yöpynyt. Toinen sijaitsee Bolshoi-teatteria vastapäätä punaisen torin kupeessa, ja toinen Kremliä vastapäätä Moskva-joen varrella. Molemmat olivat edelleen hotelleita, mutta sen verran tyyriin näköisiä, että niissä tuskin Jämsänjokilaakson Suomi-Neuvostoliitto-seuran jäsenet enää yöpyisivät.
Hotel Baltschug Kempinski näytti tutulta uuden kuorrutuksenkin alta.
Suurimman pettymyksen aiheutti entinen Kansantalouden saavustusten näyttely, nykyinen Koko Venäjän näyttelykeskus. Äiti arvioi että alue oli joskus sosialistisen maan ylpeyden aihe, jossa henki oli korkealla. Nyt tallella oli enää näyttelypaviljongit, jotka olivat kyllä päältä upeita, mutta silkkoa ja ällöttävää markkinataloutta oli sisässä. Karjala-talossa myytiin Belgiassa valmistettuja rumia koristetyynyjä, joihin oli kirjailtu modernien autojen kuvia. Yläkerrassa myytiin koivuista tehtyjä huonekaluja, jotka sentään saattoi jotenkin kuvitella Karjalaan, mutta mieleen tuli silti huonekalukauppa.
Kulttuuripaviljonki tarjosi kulttuuria kiinalaisen, ja miksei venäläisenkin, rihkaman muodossa. Kosmos-keskus, jonka ajattelimme sentään yhä olevan upea ja venäläisillekin ylpeyden aihe, oli muuttunut puutarhamyymäläksi. Edessä oli sentään raketti ja Aeroflotin koneita parkissa. Radioteknika-talo oli loogisesti muuttunut kodinkonemyymäläksi, ja Kinopanorama-rakennus, josta äitillä oli hienoja muistikuvia, oli teemyymälä, jossa teetä juotiin kertakäyttöisistä muovikupeista.
Kosmos-talon eteen on parkkeerattu raketti ja Aeeroflotti, Radioteknikan eteen traktori! Tämä kaikki oli vielä kuorretettu kamalalla 90-luvun lopun europop-musiikilla, joka raikasi näyttelyalueen joka kolkkaan. Totesimme, että emme ymmärrä ollenkaan venäläisten tyylitajua.
Reissu näyttelykeskukseen ei silti ollut ollenkaan turha. Seuraavalla kerralla osaan ehkä ottaa sen oikealla tavalla: menen sinne kauniilla säällä, otan mukaan korvatulpat tai vaihtoehtoisesti korvalappusoittimeen klassista musiikkia ja kuljen vain ulkona hauskoja rakennuksia katsellen.
Venäläisen tyylitajun mainetta pelasti roimasti Tretjakovin uusi galleria, jota äiti tähyili ikkunastani ensin jokena, sitten peltikattona. Rakennus ei ole ulospäin kovin hieno, mutta sisällä sen sijaan ei ole silkkoa vaan hieno sekoitus monenlaista taidetta. Vaikka tiesimme että tauluja on yllinkyllin, tuhlasimme silti liikaakin aikaa alakerran Shishkinin maisemataulunäyttelyyn, emmekä melkein jaksaneet kiertää yläkerran pysyvää, monipuolista näyttelyä. Parhaiten mieleeni jäi Laktionovin taulu Kirje rintamalta sekä erään taideteoksen yksityiskohta, jossa sika veti aisoissa ruumisarkkua.
Sunnuntaina tallustimme Novodevichyn hautausmaalla, joka on opaskirjani mukaan Venäjän Kuka kukin on -teos. Monta tutttuakin siellä lepäsi, muun muassa presidentti Jeltsin, klovni Nikulin ja galleristimme Tretjakov, mutta myös rivikaupalla meille tuntemattomia akateemikkoja ja Neuvostoliiton sankareita. Kuka kukin on -tiedoissamme on aika isoja aukkoja, mutta hautakivet olivat onneksi kovin selittäviä - ja hienoja - joten niiden perusteella saattoi arvata, minkä alan mestari kukakin oli.
Hän oli kosmonautti, mutta en enää muista mikä oli hänen nimensä. Ei kuitenkaan Juri, tai ainakaan Gagarin.
Paljon turistiviikonlopun aikana nähtiin. Moskovan tarjontaa ajatellen ei silti vielä paljon mitään, varsinkin kun niin Koko Venäjän näyttelykeskukseen, Tretjakovin galleriaan kuin hautasmaalle jäi vieläkin nähtävää.
Onneksi oma turistiaikani kaupungissa kestää vielä ainakin yli kaksi vuotta, eiköhän siinä ajassa löydä Novodevichyn haustasmaalta Tšehovinkin.
Blogger ei osaa tänään kuvia lisätä tekstiini, joten niitä esitellään sitten joku toinen päivä.
Hetsku, eilen vielä lomaileva turisti, tänään taas työn ja arjen sankari.
PS. Räikkösen voitettua maailmanmestaruuden oli kiva lukea vanhoja Moscow Timeseja (näinhän tuo times-sana taipuu?) jossa spekuloitiin Brasilian F1-osakilpailua ja maailmanmestaruustaistoa. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1986 kolmella on päätöskisassa mahdollisuus voittaa mestaruus, mutta lehti lähinnä spekuloi Hamiltonin ja Alonson mahdollisuuksia. Ähäkutti!
1 kommentti:
Kiitos kuvista!
Niitä on mukava katsella ja muistella tilanteita ja tunnelmia.
Lähetä kommentti