Toivottavasti en viikonloppuna ehdi tavaroideni purkamiselta juurikaan bloggailemaan. Tällä hetkellä aikataulu on se, että samassa talossa asuvalle kollegalle tuodaan tavaroita kello 12 alkaen, eli minun pitäisi saada omani kahden jälkeen. Haluan säilyttää murusen pessimismiä mielessä, sillä on mahdollista, että en saa tavaroita kuitenkaan tänään. Voihan olla että kuljetusliike kaartaa pihaan klo 23. Tai että tulevat vasta maanantaina. Kaikki on mahdollista.
Eilinen muuttoaikataulun järjestely toi mieleeni sadun kanoista, jota en kuitenkaan muista kovin hyvin. Sadussa yksi kana oli syömässä jyviä ja jostain syystä keksi, että aurinko on tippumassa taivaalta, ja kohta sata kanaa kaakatti paniikissa maailmanloppua kanalassa.
Samanlaista liikehdintää oli eilen työpaikalla. Ensin venäjäntaitonen sihteeri soitti muuttofirmalle ja kysyi aikataulua tavaroiden saapumiselle. "Autot ovat kaikki kovin varattuja koko loppukuun ajan. Kahdelle yritetään järjestää tavarat huomiseksi, muut joutuvat odottamaan maanantaihin. Viikonloppuna tavarat on mahdollista toimittaa lisämaksusta". Tieto levisi muuuttajien keskuudessa. "Autot ovat varattuja koko loppukuuksi! Joudumme maksamaan lisää!" Kaikki töissä olevat muuttajat kokoontuivat käytävälle ilahduttamaan kaakatuksellaan lähellä työhuoneissaan istuvia kollegoja. Yksi muuttajista osallistui meuhkauskokoukseen modernisti kännykän välityksellä.
Lopulta yksi muuttaja meni huoneeseensa ja soitti rauhallisena ja ystävällismielisenä puhelun. Tulos: kolme saa tavaransa perjantaina, soittaja itse lauantaina. Yhden tavarat jää yli viikonlopun, mutta hänen tavaransa ovat joka tapauksessa menossa varastoon, joten tavaroilla ei niin kiire ollutkaan. Kaikki olivat tyytyväisiä järjestelyyn.
Kauemmin talossa olleet hämmästelivät kailottamistamme. "Ettehän te vielä ole odottaneet kuin kolme viikkoa, eihän se täällä ole aika eikä mikään." Ymmärrän hyvin senkin näkemyksen, pahempaankin varmaan saa tottua. Olen silti sitä mieltä ettei kaikkeen tarvitse automaattisesti alistua. Voihan sitä yrittää jouduttaa asiaansa, eikö?
Yritän pitää pienen pessimistin sisälläni elossa tämän päivän - pessimistithän eivät pety - mutta olin illalla melko optimistinen. Kävin ostamassa kukkaruukkuja ja multaa. Kohta mulla on koti, ei vain kämppä. Koti- (tai vielä kämppä-) matkalla kaupasta jäin katsomaan alakerran Piccadilly-ravintolan ruokalistaa. Yksi kalaruuista oli nimeltään Mikkeli-trout. Mitä ihmeeen kalaa se sellainen on?
Hetsku, tänään toiveikas, huomenna kodikas?
2 kommenttia:
Sinulla on ainakin yksi vakilukija.
Mikkeli-trout. Mikäs kala se trout olikaan....taimen?
Oletko ehtinyt katsella tv:tä siellä?
Täällä puhutaan nyt Serranojen perheestä. En aluksi katsonut koko sarjaa, mutta viime viikkoina olen katsonut. Tänäänkin nauroin ääneen.
Pojat heräsivät tänään klo 6, mikä on tosi raivostuttavaa etenkin nyt, kun ne menevät nukkumaan tavallista myöhemmin (nukahtavat vasta noin 22-22.30, kun ovat uusissa sängyissä ilman laitoja, eli pääsevät pomppimaan miten mielivät).
Paniikki on tosiaan hyvin tarttuva tauti.
Onko muuten haukotteleminen oikeasti tarttuvaa ja miten? Epäilen, että tuossa taudissa on joku ikäraja, sillä Oskariin ja Emilioon (muille tiedoksi, että O ja E ovat kaksoset kohta 3 v) haukotus ei tartu.
Illalla kun ollaan niiden huoneessa, ja mä haukottelen, niin heihin se ei tartu, vaan ne huutaa "Kato auto! Leikitään! Valot päälle - heti!"
Hyvä Heta toiveikas!
Toivottavasti olet huomenna kodikas!
On muuten mukava lukea mitä etenkin
E:lle,O:lle ja V:lle kuuluu,vaikka
kuulenhan niistä L:lta puhelimitse,mutta sannap:lta harvemmin.
Lämpöisin (mittarissa vain 17 ulkona)
terveisin! mummu
Lähetä kommentti