Olipa kerran Hetsku, joka osti Helsingistä kenkiä. Uusia kenkäpareja oli kolme: kankaasta tehdyt kiinantossujäljitelmät; nahkaiset, mustat kävelykengät sekä kolmeakymppiä lähestyvälle ja Venäjällä asuvalle naiselle pakolliset ja lääkärinkin määräämät korkokengät. Kangastossut Hetsku laittoi heti jalkaansa, mutta koska Hetsku on tarkan euron tyttö joka ei rahojaan heittele, niin kahdet kalliimmat keinoteltiin osittain arvonlisäverovapaiksi.
Koska saduissa paha saa aina palkkansa, niin verokeinotellut kengät katosivat. Ei ratikkamatkalla Pikku Huopalahteen, sillä päiväkodin pihassa ne varmuudella olivat tallessa vielä. Ei päiväkotiinkaan, kun ei niitä sieltä mistään löytynyt. Ehkä ne tipahti matkalla päiväkodista kotiin, jossain siinä vaiheessa kun Okkeli juoksi edellä, Veela jäi jälkeen ja Emilo heittäytyi maahan makaamaan. Perillä niitä ei kuitenkaan enää ollut. Ehkä ilkeä varas vei ne matkalla?
Koska totuus on tarua ihmeellisempää, kengät kuitenkin tänään löytyivät sieltä, minne ne eivät hukkuneet. Eli löytötavaratoimistosta. Vaikka ei ne jääneetkään sinne ratikkaan, mistä ne oli toimistoon toimitettu. Kummallista!
Koko tarina ei ole vielä päättynyt, sillä jotain on vielä hukassa: ne supertuhkimotarinan neljä prinssiä!
Se saattaa ollakin toisen sadun paikka, sillä tänään kuulin teorioista "where to meet men" uusimman. Puhuttiin avaruusmatkailusta. Että olisi kiva kokeilla painotonta tilaa ja nähdä se komentokeskus missä numeroita lasketaan suuremmasta pienimpään. Ja että paljonko se avaruusturismeilu mahtaakaan maksaa, ja jos voittaisi arvonnassa matkan avaruuteen niin tulisiko sitä lähdettyä. Arvelin ettei tulisi vaikka kokemus epäilemättä on ainutlaatuinen. Vaan kollega, heilan metsästyksestäni täysin tietämätön keski-ikäinen mies, arveli että lähtisin: "Jos se elämän mies vaikka onkin siellä".
Hetsku, joka ei nyt enää ollenkaan ihmettele miksei heila ole vielä tullut vastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti