Junalukemiseksi hankimassani Image-lehdessä, siinä, jossa on James Mollisonin hauskoja kuvia idoleidensa näköisistä faneista ja Anna Eriksson mollaa suomalaista rokkielämää, oli viimeisillä sivuilla Ilkka Kariston kolumni virtuaalisesta maailmasta. Pitäisi vierottautua kännykästä, teeveestäkin on muodikasta hankkiutua eroon.
Höpöl-löpö. Miten tärkeää ulkomailla asuessa onkaan kun voi Skypessä analysoida tuntitolkulla että mitä sekin tarkoitti ja mitä se sitten sanoi, Mesessä jutustella veljelle Irlantiin yhtä olennaisia asioita kuin vaikka kahvipöydässä tulee jaariteltua, ja Facebookista yhdellä lauseella kuulla (puoli)tuttujen kuulumisia ympäri maailman. Sitä paitsi tuota virttä virtuaalitodellisuusriipuvaisuudestahan on jo veisattu vuositolkulla. Ja vielä paitsi että teeveen voisin minäkin ihan hyvin heittää ikkunasta ulos jos vaan olisin rokkitähti.
Sen sijaan nyökyttelin Kariston vastaväitteelle ajatukseen että netissä sosiaalinen kanssakäyminen onnistuu ihan yhtä hyvin kuin reaalimaailmassa. Karisto on sitä mieltä, että "kolme mukavinta asiaa elämässä ovat (ei mukavuusjärjestyksessä) 1) holtiton yhdessänauraminen 2) hyvä ateria hyvässä seurassa 3) kaikenlainen ihokosketus."
Oma, mennyt viikonloppu sisälsi kaikkea yllämainittua. Holtitonta yhdessä ja yksinkin nauramista mille tahansa mitä Tomppa aamuyöllä hääpaikan terassilla sanoo. Vielä aamullakin lause "Tiina, onks meillä Rennietä" oli tikahduttaa elävältä.
Viikonlopun jokaisena päivänä nautin hyvin erilaisia hyviä aterioita hyvässä ja monessa seurassa.
Ihokosketustakin oli sen verran että voin olla Kariston kanssa ehdottoman samaa mieltä.
Viikonloppu oli siis mukavinta. MOT.
Kolmen mukavimman asian lisäksi viikonloppuun kuului läksiäiset työpaikan grillipaikalla, uuden ja häikäisevän akrobatiatempun opettelua ja esittelyä (odottakaa kärsivällisesti vuoroanne, temppu on sen arvoinen), kesäinen sää joka kruunasi muutenkin ihastuttavat häät, savusaunontaa, Päijänteessä polskuttelua, konjakkia (!), kaftaa (joka sisältyi yhteen hyvistä aterioista), kitaransoittoa, vähäväkisten festareiden ihmettelyä aidanraosta, tutustumista, Santa Fe -ravintolan laadun alasajon todistelua (joka taas todistaa sen ettei hyvä ateria ole välttämättä ruuan laadusta kiinni), ja tietysti 26 tuntia junamatkailua.
Hetsku, jonka nimen arabiankielinen kirjoitusasu näyttää Liisalta. Siis Lissu vaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti