8.7.08

Taas täällä

Taas junan yläpetillä. Taas kuuma. Taas Helsingin parhaassa nepalilaisessa ravintolassa syömässä. Taas tuli paha olo bussissa 613 Helsingistä Ilolaan. Taas Oskari ja Emilio tappelevat lelusta, joka ei ole tarkoitettu leluksi. Taas Veera kieltää olevansa mitään. Otetaan taas! Köllikkää. Ja kohta taas päikkärit. Ja taas olen junan yläpetillä - tällä kertaa tosin oli kylmä! Ja yhtäkkiä olen taas Moskovassa. Taas metroasemalla on hässäkkäruuhka. Ees taas.

Munhan piti tehdä kaikkea uutta eikä taas kaikkea samaa.

Oli onneksi jotain uuttakin. Se että palautin yheksän suomalaista ja yhen venäläisen limsapullon Suomeen kun työkaverit vakuuttivat että saan tehdä niin jos itse kerran tavarani kannan. Sain kahdet uudet silmälasit, ja molemmat tuntuvat edelleen oudoilta kun katson peiliin. Hiuksissa on uusi väri, jonka piti olla oman, luonnollisen värin mukainen, mutta mitä järkeä onkaan värjätä hiukset oman väriseksi. Uusia ihmisiä ja paikkoja Kalliossa.

Elämäni ensimmäinen kolmen viikon lämminvesikatkos Neuv...Venäjällä. Ja huomenna käyn ensimmäistä kertaa omalla broilerilla (sic) lämmitetyssä aamusuihkussa.

Hetsku, jonka elämä on taas uutta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moi Heta! Nyt olisi pari kysymystä työstäsi, itse haussa (kai) samantyylinen paikka... Jos kerkeet, niin ota yhteyttä: svalbo@mbnet.fi, sama osoite mesessä! Terv. Paulan kaveri Terhi