Ai niin tää blogi, ja se Philadelphia

Näin joku yö unta että olin jo päivittänyt blogia, ja sitten siinä unessa muka heräsin ja ihmettelin kun se ei ollutkaan päivittynyt (kun oikeasti heräsin, en ihmetellyt yhtään). Samana yönä taisin nähdä unta että oli vappuaatto ja hoksasin että mullahan oli synttärit just, enkä ollut sitä muistanut, eikä kukaan muukaan ollut muistanut, ei edes Facebookissa.

Se oli varmasti eri yö kun heräsin (siis oikeasti) ja sormet olivat ihan puutuneet, ja jotenkin siinä yöllisessä maailmassa unisena ajattelin että kihla- ja vihkisormukset puristavat niin että veri ei kierrä, joten otin ne pois.

MikkoMikko kyseli aamulla tulkintaani tilanteesta. Mutta eivätkö unet ainakin tarkoita (muka) jotain muuta kuin mitä unessa käytännössä tapahtuu? Tuollaiset puoliunet varmasti tarkoittavat jotain muuta. Ei syytä huoleen joka tapauksessa, sormukset eivät purista konkreettisesti tai vertauskuvallisestikaan. Joskus vaan nukun niin, että käsi jää mutkalle ja puutuu.

Mutta tapahtuu meille jännittäviä asioita myös päivisin, todellisessa maailmassa. Olimme viikonlopun Philadelphiassa hiihtoretkellä. Kun kolmatta viikkoa on puhunut hiihtämään lähtemisestä niin onhan sitä johonkin lähdettävä, vaikka Philadelphiaan.

Täällä kertaa suunnittelimme retkeämme ennakkoon huolellisemmin kuin yleensä, varasimme hotellin jo torstaina, ja saimme kolmen tähden hotellin ihan kaupungin keskustasta alle puoleen hintaan. Hankimme Lonely Planetin Philly-osuuden parilla dollarilla netistä, ja jopa luinkin sen ennakkoon.

Olen aina pitänyt "antaa tuulen viedä" -tapaa parhaimpana matkustustyylinä, jännittävämpänä, enemmän antavana, mutta alan hiljalleen muuttaa mieltäni. Ihan kuin mielenkiintoisimmat paikat tulisivat vastaan helpommin ja todennäköisemmin kuin summassa vaeltelemalla.

Yleisesti ottaen Philadelphia muistuttaa pientä New Yorkia. Parasta kaupungissa oli Reading Terminal Marketista ostettu tuore, pehmeä pretzel, vaikka muutakin hyvää oli. Ikävintä oli pari vastaan tullutta aggressiivista kadunmiestä, joista toinen ärjyi keskellä tietä paikallisbussille ja toinen hotellin kulmalla MikkoMikolle. Turistimaisinta oli Independence National Historical Parkissa (miten tuon suomentaisi? Itsenäisyys kansallis-historiallinen puisto?) käppäily, talloimme yli presidentin ensimmäisen virka-asunnon vanhan kellarin, jossa muuten niin hyvä mies George Washington majoitti orjiaan, ja kävimme ihmettelemässä Liberty belliä eli kelloa, joka on haljennut, ja joka ei vastoin yleistä käsitystä soinut 4. heinäkuuta 1776. Mielenkiintoisinta oli varmaan visiitti vanhaan vankilaan, jossa Al Caponekin lusi vuoden verran ja verratain hyvissä olosuhteissa. Suurin pettymys oli sen yleensä niin kalliin hotellin aamiainen, jota syötiin kertakäyttölautasilta. Ärsyttävintä oli se, että oman auton avaimet piti hakea noin kymmenen korttelin päästä siitä, mihin auton oli jättänyt.

Philadelphia on Amerikalle vähän niin kuin Armenia on koko maailmalle. Kaikki on suurinta, vanhinta, ensimmäistä, parasta, vaikka onkin myös rähjäistä ja hörhöistä. Siksi nuo edellämainitut superlatiiviarvostelut.

Mutta hyvä että lähdettiin. Hiihtämään ei päästy, vaikka kylmä siellä oli. Oli kivata palata kotiin tänne etelään, kun täällä oli vielä illallakin +11c. Ensi viikon perjantaiksi on luvattu +18c. Kyllä se tästä.

HetsQ, joka haluaa nyt tietysti nähdä Philadelphia-leffan uudestaan. Ja ehkä myös (mutta vain) sen kohdan Rocky-elokuvasta, jossa se juoksee Philadelphian taidemuseon portaita, ja huutaa jotain, ja nyt siinä on patsas ja kaikki turistit (meitä lukuun ottamatta) ottavat kuvan itsestään siinä nyrkit ilmassa ja huutaa sitä samaa. Ja sen Tina Turnerin Mad Max -musiikkivideon, joka on kuvattu siellä vankilassa.