Kaava 1: Aina kun tulemme Amerikkaan, näemme ensimmäisen yön jälkeen pihallamme kolibrin. Se on mukavaa.
Kaava 2: Aina* kun palaan kesälomalta kotiin, saan nauttia kodin onnesta muutaman päivän ja sitten sisällä alkaa sataa. Déjá vu, etten sanoisi. Tällä kertaa keittelin aamupuuroa kun aloimme molemmat kuulla outoa naputusta olohuoneesta.
Juuri ennen puhkeamista katto näytti tältä
Kuvailisin tuota miestä ämpärin kanssa optimistiksi, mutta minä en tunnekaan häntä, sillä en ollut paikalla. Kuvan otti MikkoMikko.
Nyt katto näyttää tältä:
Tuolla reiän sisällä on ruosteisia noin 70 vuotta vanhoja putkia. Pikkuriikkinen putkimies minussa sanoo että sen korjaaminen ei käy hetkessä. Siihen asti emme laske vettä yläkerrassa, emme missään muodossa.
Hetsku, jonka päässä soi vaan Laura Närhen biisi "tämä on totta, tämä on totta".
*No okei, ainakin viimeiset kaksi kertaa.
5 kommenttia:
Heh,
toi kuva missä katto meinaa räjähtää.
Ei varmaan pitäis nauraa kun toisen katto räjähtää, mutta toisaalta - miksipä ei, kun se kerran näyttää noin hauskalta.
Putket korjattiin noin kolmessa vuorokaudessa. Tai niitä korjattiin yhden työpäivän ajan kolme vuorokautta poksahtamisen jälkeen. Nyt vesi taas juoksee, mutta katto on vielä saman näköinen.
hheheeh, mua naurattaa yhä. Joku repis pelihousunsa täysin tuollaisesta, mutta sulle se on vaan pieni ohimenevä tapaus. Tai ehkä sä syöt siellä valiumia purkeittain ja olet repiny sekä omat että Mikon hiukset, mutta osaat vaan esittää Heppu Huoletonta.
Mä olin kyllä ihmeen rauhallinen tuon sattuessa. Keksin heti monta hyvää asiaa onnettomuudessa (onneksi se sattui kun me oltiin kotona eikä talovahdin harmiksi, onneksi huomattiin se heti, onneksi se sattui maanantaina eikä sunnuntaina jne). Ehkä jopa huolestuttavan huoletonta?
...tosin ei siinä ollut vaaraa ettei oltais huomattu heti, sillä vettä lorisi olkkarin lattialle.
Lähetä kommentti