9.4.12

Fake it till you make it

En ole viime päivinä ollut hyvässä vireessä juuri missään asiassa, mutta yritän päästä siihen. Fake it till you make it, kannusti MikkoMikko amerikkalaiseen tapaan. Teeskentelen siis nyt olevani vireä, pirteä ja puuhakas Hetsku.

Ankeuden pääsyy on joko kevät tai työ. Siis kevätväsymys, jota en reilu kymmenen vuotta sitten osannut järkeillen käsittää: miten kukaan voi keväällä olla väsynyt tai masentunut, silloinhan juuri on energiaa ja vauhtia! Täällä ei keväästä saa samanlaisia kicksejä kuin Suomessa: kevään hienouden ymmärtää vain kun on ensin elänyt Suomen pitkän ja pimeän talven. Täällä talvi oli tänä vuonna lähes lumeton, vettäkin satoi aika vähän. Nyt ollaan jo Suomen kesässä. Kirsikkapuut kukkivat jo maaliskuun puolessa välissä, nyt kukassa ovat pihan pensaat. Tässä on kuvan paikka, mutta taidan tehdä erillisen kuvapostauksen sillä kuvaajani MikkoMikko oli toisen pääsiäispäivän kunniaksi töissä.

Ei töissä mitään kamalaa ole tapahtunut. Viiden vuoden tietohallintopuurtamisen jälkeen alan vain kaivata jotain uutta. Tiedän että tämä saattaa olla vanhemmalle sukupolvelle käsittämätöntä, mutta pätkäläiset sekä kollegani ymmärtävät tilanteen. Jo neljäntenä vuonna itsensä samaan työhön motivoiminen voi olla haastavaa. Minä sentään välissä vaihdoin paikkaa. Nyt ei voi paikkaa vielä vaihtaa. Toivotaan että elokuun uudet tuulet uudistavat minut.

Vapaa-ajalla ainakin täytyy tehdä joko jotain kivaa tai jotain tuloksellista. Tämän päivän ansiot sillä saralla:

- Noin neljä tuntia mukavan kaverin ja sen söpön vauvan treffaamista
- Noin kaksikymmentä minuuttia parturissa käymistä
- Parisen tuntia munakoisopastan ja -keiton kokkailua sekä marsalamansikoiden valmistusta
- Vajaa kaksi tuntia maalin rapsutusta autotallissa MikkoMikon kanssa
- Joka välissä MikkoMikon rapsutusta - tänään on muuten kihlauksemme kolmivuotispäivä.

Hetsku, jonka ohjelmassa on huomenna valitettavasti ainakin kahdeksan tuntia töitä.

Ei kommentteja: