Sunnuntaina oli ensimmäinen mun oma äitienpäivä. Sain aamiaisen sänkyyn kahdessa muodossa: MikkoMikko kantoi toisen, herkullisemman, tarjottimella. Sen toisen (omansa) Amalia puklasi lakanalle.
Tänään matkustimme ensimmäistä kertaa metrolla. Matkat (meno kolmisteen, paluu kaksisteen) sujuivat kommelluksitta. Bussilla täällä ei niin vaan matkusteta, sillä vaunut pitää laittaa kasaan ja lasta pitää sylissä. En vielä omaa kuin kaksi kättä, joten en ymmärrä miten bussiin pääsemme kahdestaan vaunujen kanssa. Kantoliinasta Amalia ei vielä kovasti välitä, mutta yritämme viikon aikana oppia välittämään, niin pääsemme ensi viikolla lääkäriin bussilla.
Eka metromatka, siististi kuulisti.
Aloitin tämän blogijutun kirjoittamisen ensimmäistä kertaa kännykällä. Saatoin aloittaa myös viimeistä kertaa, ellei jotain ohjelmistopäivityksiä ole tulossa, sen verran vaikeaa se oli. Vaikeuskerrointa lisäsi se, että Amalia söi samaan aikaan ja olimme syömispuuhissa vauvantarvikeliikkeen pienessä ja kuumassa syöttöhuoneessa.
Keväisen juhlaputkemme (Amalian synttärit, mun synttärit, Vappu, äitienpäivä) kruunaa Amalian ekat nimpparit sunnuntaina. En tiedä vielä miten päivää juhlistamme, mutta Amalialle varmaan tarjoillaan aamupala taas sänkyyn.
Hetsku, jonka kohta neljä viikkoa kestäneessä huonostinukkumisenputkessa tämä päivä oli eka päivä, kun nukuin vain yhdet alle tunnin päiväunet. Ja sen kyllä huomaa.
* Muutaman prosentin mahdollisuus jatkoon on, mutta olen asennoitunut palaamaan heinä-elokuussa 2014, ja se on tällä tietämyksellä minulle mieluisempi vaihtoehto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti