Kirjojen lukeminen on jotenkin jaloa. Pitäisi lukea enemmän, "lukeminen kannattaa aina!". Telkkarin katsominen on taas pahasta, paitsi jos katsoo dokumentteja, uutisia tai ainakin 60 vuotta vanhoja elokuvia.
Mutta ei ole kirjojen lukeminen hyvästä. Jää kaikki. Ei tule vastattua sähköpostiin. Ei tule lähetettyä postikorttia. Ei tule hoidettua pankkiasioita. Ei tule syötyä järkevästi lautaselta pöydän ääressä ruokailuun keskittyen. En tule keräilltyä päivän aikana ympäriinsä leijailleita tavaroita kasaan. Ei edes sen vertaa että olisi aamua varten tarpeelliset tavarat läjässä. Ei edes suihkussa tullut käytyä lenkin jälkeen. Tuli vain luettua kirjaa.
Mutta lenkillä sentään kävin. Ja hain Ampun kyläpaikasta, jossa oli hoidossa mm. lenkin ajan. Ettei tässä nyt ihan holtittomia sentään olla.
Onneksi kirja loppui.
(Se oli Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Ei mun mielestä mikään ihmemiehen kirja [viittaus kirjaan, vitsiksi sen lukeneille], vähän liian pitkäkin (noin 800 sivua!), mutta toisaalta juoni eteni paikoin yllättävänkin vauhdikkaasti. Ja pitihän se otteesaan kumminkin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti