Pissattaa. Paras kuitenkin pestä yksivuotiaan pylly, ennen kuin paljaaksiriisuttu ehtii juosta karkuun ja pyllähtää jonnekin. Työhuoneesta kuuluu karmea parkaisu. Pakko mennä katsomaan, onko kolmevuotias pudonnut tuolilta ja satuttanut itsensä. Ei onneksi ole. Kirjoitusharjoituksissa K on tullut liian lähelle Ä:tä. Kumitetaan.
Vessasta kuuluu parkaisu. Yksivuotias on liukastunut ja lyönyt päänsä lattiaan. Huuto kaikuu komeasti, mutta loppuu onneksi lyhyeen. Pylly tulee pestyksi vaan puhdasta vaippaa en ehdi laittamaan ennen kuin asiakas on jo juossut karkuun. Olkoon. Nyt on mun vuoro käydä pissalla.
Uusi huuto kuuluu. Menee joku lyhyt aikayksikkö kun yritän paikallistaa itkun tuottajan ja hänen sijaintinsa. Huuto loppuu. Syy jää selvittämättä. Mietin kaikkia niitä suunnitelmia, joita tälle viikolle ja tälle päivälle olin tehnyt. Eilen ja toissapäivänä piti olla minun Omaa Aikaani ja tänään Tyttöjen Vapaaapäivä: uimista, sushia ja yhdeksän kuukautta sitten viimeksi leikatun kolmevuotiaan pään parturointia. No, odottaa se vielä pari päivää, viikkoa tai kuukautta lisääkin.
Vien yksivuotiaan päiväunille. Heijaan häntä sylissäni ja laulan epävireisesti. Lumessa kimmeltävä auringonvalo välkkyy sälekaihtimien pienistä koloista ja pieni pää nojaa vihdoin levollisesti olkapäätäni vasten. Tämä on varmaan se hetki, jota ihmiset muistelevat, kun kehottavat nauttimaan kotona olosta kun lapset ovat vain lyhyen aikaa pieniä.
Keskiviikkona palaan töihin puolentoista vuoden tauon jälkeen. Yritän tallentaa hetken sellaisena kuin se oli ja muistaa pidättäytyä antamasta muille neuvoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti