19.4.08

Paastoraportti, päivät 4-5: Kevyesti voiton puolella

Paastossa ollaan päästy voiton puolelle. Tämän on se vaihe kun paastoaminen on helppoa, ja tuntuu että voisi jatkaa päivätolkulla. Tämä on ollut kokonaan päänsärytön paasto, nälkää en enää tunne, ja vaikka ties mitä tekee mieli, niin ei muiden ruuatkaan enää kovasti kiusaa. Syököön! "Minä juon nyt siirappi-sitruunamehua pippurilla höystettynä", niin kuin Holkerikin sanoisi.

Näin viime yönä paastopainajaista. Paasto oli loppunut ja söin ensimmäisenä päivänä kokonaisen pitsan. Harmittelin unessa että miksi mukava, kevyt olo piti pilata tämmösellä mätöllä, kun oli tarkoitus elimistölle leppoisalla tavalla palata taas ruokailijoiden piiriin. Heräsin onneksi tyhjällä mahalla.

Mutta on elämässä toki muutakin kuin paastoa. Muunkinlaisia painajaisia. Aiemmin tällä viikolla Putin oli menossa puhumaan juhlatilaisuuteen Jämsän yläasteelle, ja minut oli kutsuttu paikalle tulkiksi (!). Ennen tilaisuuden alkua menin piipahtamaan vielä vessaan (joka unessa oli puukäsityöluokan tilalla) ja jäin tietenkin sinne koppiin vangiksi. Putinin puhe alkoi, ja yritin pinnistellä jotta kuulisin mitä hän sanoo.

Eilen illalla, ihan todellisessa maailmassa, olin ajelulla Moskovan yössä. Eeva vieraineen halusi Kumman kaa -maratonin jälkeen nähdä Moskovan valot valtionyliopiston katselutasanteelta, istua tankin päällä Voitonpuistossa, ihailla Kremlin ja erityisesti tavaratalo Gumin iltavalaistusta ja lopuksi ajella Lefortovon tunnelissa, joka Ru-tuben mukaan on kuoleman tunneli. Volodjan kaltaisen rauhallisen kuskin kyydissä ei ollut mitään pelättävää. Piis of keik.

Ja nyt tämä kakuton pala lähtee ylitöihin.

Hetsku, TJ2

Ei kommentteja: