Ei siinä travellerit juurikaan auta. Niillä on mukana kaksi iPodia, kaksi järjestelmäkameraa, kameran kolmijalka, miniläppäri, muoviastiasto kolmelle sekä neljä rinkallista, kaksi repullista, yksi kameralaukullinen ja kaksi käsilaukullista muuta varustetta, mutta ei niillä sentään kattolamppuja varalla ole.
Matkamiehet ovat saapuneet Siperiaan saamaan opetuksia. Gobi opetti meille sen että jos on paljain käsin laittanut lantaa kaminaan, ei sen jälkeen samoilla käsillä kannata laittaa sipsejä suuhun. Mikkomikko arveli nimittäin kuumeisen ja heikon olonsa syyksi joko lavantautia mutta ainakin huoletonta hygieniaa.
Olemme viisiviikkoisen loman ja neliviikkoisen 30-vuotissynttärimatkan viimeisellä viikolla. Olemme matkustaneet viidellä lipulla Hongkongista Shenzhenin, Fuzhoun, Pekingin ja Ulan Batorin (ja Gobin!) kautta Irkutskiin. "Haluaisimme nähdä vielä yhden kaupungin Siperiassa", selitin lipputoimiston tätille tänään, mutta taivumme kuitenkin Mikkomikon heikohkon olon ja toisaalta mukavamman matkustusaikataulun vuoksi porahaltamaan suoraan Irkutskista Moskovaan. Lähtö maanantaina iltapäivällä paikallista aikaa, perillä vappuaattona klo 17.30. Kolme päivää, kolme yötä ja kolmikymppiset junassa.
HetsQ, jonka pitää nauttia lopuista kaksikymppisyyden päivistä kun vielä voi, joten kuvienkäsittelyyn, oikolukuun ja harkittuihin ajatuksiin ei ole nyt aikaa.
1 kommentti:
Mikko-raukka! Toivottavasti tuo heikko olo vahvistuu pian.
Lähetä kommentti