26.8.09

Salaliittoteoria sikanuhasta

Ehkä olen asunut tarpeeksi kauan Venäjällä, sillä alan uskoa salaliittoteorioihin. Luulen, että A(H1N1):sta eli Ahinista eli sikanuhasta meille ei vaan ole kerrottu kaikkea. Miksi muuten tavallisesta, joskin helpommin tarttuvasta influenssasta kohkattaisiin niin paljon? Työpaikka laatii ohjeistuksia koko taloa ja maailmaa varten, omassa yksikössä pidetään tänään henkilöstökokous jossa kaikkien läsnäolo on erittäin tärkeää ja valtioneuvostokin on jo antanut asetuksen koskien väliaikaista poikkeusmenettelyä virkamiesten sairauden todistamisesta (okei, ehkä toi ei ole kohkaamista mutta silti, valtioneuvoston asetus sikanuhapoissaoloista!).

Media ja maan ja tämän työpaikan johto tietää jotain kamalaa, mutta meille ei kerrota. Jälkitauti on kamala -emakkoyskä?

Huono ajoituskin taudilla on: nyt kuulemma yyteeissä annetut lomautukset alkavat muuttua potkuiksi. E3A:n työpaikalla jaetaan yytee-kutsujen lisäksi nyt käsidesiä ja kielletään kättelemästä. Kultaista kädenpuristusta on siis turha odottaa.

HetsQ, jonka kurkku oli illalla kipeä mutta aamulla onneksi jo normaali. Kuka onneton se on joka ekana taudin saa ja joutuu työpaikan uutisaiheeksi? Siitä tullee uutissika, jos koko juttu ei sitten ole ankka.

Ei kommentteja: