4.1.11

Matkasuunnitelma: Florida + Keys

Päivä 1.

Herätys klo 7.00. Suihku, aamupala ja viimeiset pakkaukset, sitten kävellen metroasemalle ja metrolla Ronald Reaganin lentokentälle, lento Orlandoon lähtee noin klo 10.20. Orlandossa ollaan parisen tuntia myöhemmin, vuokramme auton (tai emme) ja tutustumme kaupunkiin, nukumme kolmisin (minä, MikkoMikko ja Immi) kolmen tähden hotellin yhdessä huoneessa (noin 60 dollaria).

Päivä 2.

Aamupäivällä tutustumme Kennedy Space Centeriin. Riippuen siitä vuokrasimmeko auton edellisenä päivänä vai emme, joko ajelemme autolla rannikkoa pitkin Miami Beachiin, tai menemme sinne bussilla joko toisen päivän iltana tai kolmannen päivän aamuna.

Päivä 3.

Miami Beachilla. Viimeistään nyt vuokraamme auton, toivottovasti avoauton.

Päivä 4.

Herätys aikaisin aamulla, ja ajelulle Florida Keysiin. Matkaa yhteen suuntaan on noin 270 kilometriä, eli takaisin tullaan sieltä päin niin pitkälle kuin jaksetaan tai maltetaan. Kelin pitäisi olla puolipilvinen, maisemat lienevät hulppeita joka tapauksessa.



Päivä 5.

Herätys sieltä missä ollaan, ja siirtyminen iltaan mennessä Miamiin. Optioita jollekin muulle retkelle on vielä. Ja kun päivään viisi on päivänä nolla vielä pitkä aika, niin ei sitä sen kummemin kannata suunnitellakaan.

Päivä 6.

Juna Washingtoniin lähtee klo 8.25. Luvassa reilut 23 tuntia istumista (eli meillä ei ole makuupaikkoja...), mutta näkeepähän maisemia ja sitä paitsi on junalla pitempäänkin matkustettu. Ehkä jopa istuen.


Päivä 7.

Juna saapuu Washingtoniin klo 7.46. Ehkä kotiin ja suihkuun, ehkä suoraan töihin. Rattoisa päivä luvassa varmasti kummallakin tavalla.

Hetsku, vielä onneksi päivässä nolla. Facebookissa tarjoilen ehkä väliaikatietoja, matkasta toivuttuani raportoin miten suunnitelma toteutui.

3 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Palasimme itse juuri joululomalta Floridasta. Jollette jää yöksi Key Westiin niin suosittelen Lime Tree Bay Resortia, joka sijaitsee noin puolivälissä Keys-saaria, Long Key saarella. Hotelli oli reissumme kallein ($89 Hotels.comista), mutta paikan sijainti ja tunnelma on sen arvoinen. Muita vinkkejä voit lukea oheisesta matkablogistani: http://xmas2010florida.blogspot.com

Laurakaisa kirjoitti...

Hyvää matkaa ja varsinkin sitä kotiinpaluuta... Kyllä noilla junailukilometreillä yhden Ameriikan mantereenkin halki (siis pystysuunnassa) matkustaa istuen!

Ja kiitos muuten kortista, joka tuli tänään ja oli ihana.

Gay West oli kiva ja se tie sinne kyllä varsin hulppea. Erityisesti Floridassa tykkäsin St Augustinesta, jossa oltiin joulu silloin joskus kauan sitten vuonna 2003.

Muistan, että siellä Kennedyn avaruuskeskuksessa tuli vahvasti neuvostoliittolainen olo, tai siis ei mitenkään high-tech, vaan vähän nukkavieru ja kulahtanut. Silloin en tosin ollut vielä viettänyt virkistyspäivää Tähtikaupungissa.

Hetsku kirjoitti...

Hei Tiina ja Laurakaisa, kiitos vinkeistänne, jotka valitettavasti luin vasta tien päällä tai lomalta palattuamme, joten ei päästy niitä hyödyntämään. Mutta Key Westiin jäätiin yöksi, hotelli oli kallis (119usd), mutta aivan ihana.

Kennedy Space Center ei ollut mun mielestä/enää nuhjuinen, ehkä siksi että Tähtikaupunki on nähty jo. Puuhakkaasti siellä seuraavaa sukkulalentoa jo valmisteltiiin. Ja tosiaan, junamatka oli aika iisi!

Yritän saada raporttia kuvien kera aikaiseksi viikonlopun aikana. Alkuviikko on mennyt aika minuutilleen lomasta toipuessa ja töissä loman aiheuttamia tuhoja kiinni kuroessa.