Aion päivittää blogia usein. Joka päivä mielessäni pyörii joku juttu jonka voisin kertoa, mutta olen yrittänyt pitää itseni pois koneen ääreltä päivisin kun olen Amalian kanssa kaksin kotona ja hän on hereillä. Kun Amalia vihdoin illalla nukahtaa, blogin päivittämisen sijaan selitän päivän tapahtumia MikkoMikolle, siivoan keittiötä tai jahtaan murhaajaa sängyssä.
Täytyy pitää siis jutut lyhyinä.
Ostimme eilen kahdeksan autoa. Tässä niistä seitsemän.
Kahdeksannesta ei ole kuvaa koska se on vielä baijerilaisella autotehtaalla. Se on todennäköisesti harmaa ja siinä on neljä ovea ja takaluukku josta aukeaa ikkuna erikseen. Se maksoi noin 5000 kertaa sen mitä nuo seitsemän muuta autoa.
Hetsku, joka on yhtäkkiä kohta jo toisen auton omistaja. Eikä mulla vieläkään ole ajokorttia!
PS. Tuo hökötys Ampun sängyn laidalla on meidän...öö, miksi sitä sanotaan? Se sellainen vahti joka kertoo mitä sängyssä tapahtuu kun on itse pesemässä pyykkiä tai katsomassa telkkaria alakerrassa? Tuohon viritetään kännykkä kiinni ja se välittää sekä äänen että kuvan sängystä. Vaikka kaikenlaisia hökötyksiä Ampun myötä taloon on tullutkin, niin sitä yhtä ei jouduttu hankkimaan, koska on insinöörejä maailmalla ja meillä kotona!

2 kommenttia:
Tykkään ainakin noista seitsemästä autosta. :)
Samat sanat! On kai se kahdeksaskin tosi hieno, mutta ei yhtään niin hauskan värinen kuin nuo.
Lähetä kommentti