Ihanan vilkas syksy on päättynyt. On aikaa taas blogille.
Mietin miten voisin koostaa tähän syksyn tapahtumat. Keitä meillä kävi kylässä, mitä silloin tapahtui, mitä Amalialle kuuluu?
Ekana vierailulla syyskuussa kävivät Tannerit: Timo-vaari, Sami-setä, Tiina, serkut Laura, Ilari ja Karoliina. Muutama ensimmäisen päivän ajan sää oli kuuma ja kostea, sitten onneksi vähän helpotti. Kävimme ostoksilla, Annapolisissa, nähtävyyksiä katsomassa. Minun lahopäisyyteni vuoksi vuokralla ollut auto hinattiin sivukadulle pääkadun ruuhkasta. Amalia huusi autossa, joskus nälkäänsä, joskus muuten vaan. Turvakaukalossa ei saanut hyvää asentoa ja se on kuumakin.
Syyskuussa meillä kävi myös neljättä kertaa Ansku kahden ässän vierailulla: shoppausta ja Skip-boa. Kävimme Ampun kanssa myös muskarissa. Amppu maisteli irvistellen soseita.
Lokakuun alussa meillä oli hiljaista. En muista mitä kaikkea silloin teimme. Kävimme leipomassa karjalanpiirakoita kaverin luona ja taisin käydä ilman Amppua uimahallissa.
Lokakuun puolessavälissä luoksemme tulivat Jouhkimot: Laurakaisa (37v), Panu (36v), Vilja (2v10kk) ja Vuokko (1v7kk). Kävimme leikkipuistoissa, kahviloissa, vähän ostoksillakin. Vuokrasimme auton ja ajoimme Virginiaan. Yövyimme motelleissa, ajelimme vuoristossa, näimme hienon luonnon kivisillan. Paluumatkalla reissusta kohtasimme moottoritiellä kojootin (tms.), valitettavasti. Juhlimme MikkoMikon synttäreitä (muka) turkkilaisin menoin. Amppu täytti puoli vuotta, viihtyi lapsivieraiden kanssa, oppi pärisyttelemään huuliaan ja nukkui ennätyksellisiä kolmen tunnin päikkäreitä ulkona - vihdoin oli tarpeeksi viileää.
Puolivuotislääkärintarkastuksessa Amalia todettiin yhtä pitkäksi kuin keskivertoamerikkalainen vuoden vanhana (75cm). Lääkäriä huoletti kun totesimme ettei Amalia vielä ole kääntynyt vatsalta selälleen ja oli antamassa lähetettä fysioterapeutille. Kuin Amppu olisi ymmärtänyt lääkärin (ei meidän) huolen, ja kääntyili selältä vatsalleen ja taas selälleen heti seuraavana päivänä.
Jouhkimoiden lähdettyä kävimme unikoulun ensimmäisen luokan, eli Amalia opetteli menemään nukkumaan ilman nukuttamista. Ensimmäisenä iltana hän huusi puoli tuntia, seuraavana viisi minuuttia. Sitten lähdimme kaveriperheen kanssa käymään Pennsylvanian amissikylissä. Hotellissa nukkuminen ei mennyt rutiinien mukaan, joten itkua tuli enempi, mutta reissusta palauttua Amalia meni tyynesti nukkumaan kotona, ilman huutoa.
Marraskuun alussa Jaska-eno ja Auli tulivat, ja lähdimme samantien autoretkelle kohti pohjoista. Varsinaiset kohteemme olivat Toronto ja Niagaran putoukset, mutta vaikuttuneita olimme myös Sormijärvistä, minne pysähdyimme mennen tullen. Ottawan-Laura oli Toronton oppaamme, ja valaisi lisää muun muassa Toronton pormestarin tarinaa, näytti kiinnostavia kaupunginosia ja vei meidät unkarilais-thaimaalaiseen ravintolaan. Niagaralla näimme putoukset ylhäältä, sivusta ja takaa. Vaikuttavaa, mutta ympäristö oli pilattu kaikenlaisella markkinahörsöllä ja kasinomeiningillä. Söin parasta ikinä -vohvelia ithacalaisessa kahvilassa. Amalia karjui taas autossa, mutta nyt ei ainakaan nälkäänsä ja käytössä ollut lainaistuinkin oli paljon parempi. Hän ei vain ole automatkustaja. Muuten hän oli oikein hyväntuulinen matkalainen ja nukkui hyvin hotelleissa ilman huuteluita.
Jaskan ja Aulin jälkeen oli Sanna-tädin vuoro. Kävimme kävelyillä Amalian kanssa, hän kun nukkuu hyvin ulkona ja nauttii ulkoilusta hereillä ollessaankin. Etsimme Enniolle käyrätorvea ja Amalia huomasi ensimmäistä kertaa lähietäisyydellä olleen koiran, joka ei ollut yhtä kiinnostunut Ampusta kuin Amppu koirasta. Saimme muistutuksen että uimaan ei voi mennä ilman henkkareita, koska "uimahalli on liittovaltion rakennus". Kävimme Sannan kanssa teatterissa ja Sannan ja Ampun kanssa päiväretkellä Baltimoressa. Näin myös itsekin ensimmäistä kertaa Martin Luther Kingin ja Jeffersonin muistomerkin ja kävimme ensimmäistä kertaa Holokaustimuseossa.
Ennen kuin Sanna lähti, lennähtivät paikalle myös Moskovan aikaiset kollegani, ystävät Immi ja Heikki. Ehdimme kävelyiden, ostosreissujen ja nähtävyyskierrosten lisäksi muun muassa suomalaisiin joulumyyjäisiin ja törmäsimme Valkoisen talon liepeillä kettuun! Kiitospäivää vietimme yhdessä tällä erää viimeisen vierasporukan kanssa, eli Washingtonista poismuuttomatkalle meidän kautta lähteneisiin Virtasiin (37v, 33v, 3v ja 5kk). Aika hulinaa!
Hikisen kuuma Washington ehti vieraiden aikana muuttua talvisen koleaksi kyläksi, ja Amppu söpöstä pötkylästä aktiiviseksi toimijaksi, joka ihastuttaa sinisilmillään niin paikallisia kuin vieraitammekin.
Hetsku, joka yrittää jatkossa päivittää useammin ettei tulisi tällaisia megatarinoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti