En voi valittaa että olisin superväsynyt ja zombie. On niitäkin päiviä ollut, mutta pääosin olen ollut ihan kohtuullisen levännyt, vaikka ainakin viimeiset kahdeksan kuukautta olen nukkunut katkounia. Kohta niistä pitäisi päästä eroon. Mutta on niissä jotain söpöäkin.
Niin kuin se, että Amalia herää (ja huutaa tunnin), ja rauhoittuu kun tullaan kaikki alakertaan ja valot on päällä. Alakerrassa hän silittää hymyillen sekä isänsä että minun poskea.
Tai se, että herään Amputin jutteluun, vaikka hän itse ei ole hereillä. Syötyään puoliunessa hän jatkaa unia ja samalla pärisyttelee huuliaan.
Parasta oli kuitenkin ehkä se yksi aamu, kun Amalia heräsi viiden maissa, ja me MikkoMikon kanssa yritimme jatkaa vielä unia. Amppuli istui välissämme sängyssä, puuhaili omiaan, ja välillä kuiskasi "äiti, äiti".
Awwwwwwww.
Hetsku sydän Amppu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti