A.S.: Tämä oli pakko kirjata ylös tänne internetin muistiin, vaikka tämä ei varmaan ihan kaikkia (kuutta lukijaa) kiinnosta, en enää kunnolla edes muista miten kaikki meni, ja kaikki muistamanikin tieto on kuulopuhetta (tai -huutoa), sillä unikoulun opettajana toimii MikkoMikko.
Amalia aloitti ensimmäisen koulunsa viime viikon perjantaina. Unikoulua voi käydä kai moneenkin tarpeeseen, mutta meidän tavoite oli päästä eroon yösyöpöttelystä. Kesällä, parikuukautisena, Amalia jo nukkui yöt läpeensä. Suomi-reissun jälkeisen aikaeron aiheuttaman nukkumissekoilun myötä Amppu alkoi taas syömään kerran yössä. Nälkä kasvoi sanonnan mukaisesti syödessä, ja joulun aikaan MikkoMikko nukkui eri huoneessa ja me Ampun kanssa vierekkäin, koska hän söi vähän väliä enkä jaksanut häntä siirellä omaan sänkyyn välillä. Tarvittiin siis vahva tunne siitä että "eihän tästä tule mitään" ennen kuin tartuimme toimeen.
Minä jäin omaan sänkyyn yläkertaan Ampun kohinakoneen kanssa, jotta en kuulisi Ampun huuteluita kahta kerrosta alempaa. MikkoMikko ja Amppu siirtyivät kellariin nukkumaan, koska arvelimme että naapurit haluaisivat nukkua yöllä eikä seurata unikoulun edistymistä. Ja näin se meni (tai on mennyt, en tiedä vielä milloin se katsotaan päättyneeksi):
1. yö: Koska lähtöasetelma oli niin vaativa (Amppu saattoi syödä 1,5 tunnin välein), ajattelin että yöstä tulisi hankala, mutta MikkoMikon tunnelmista saattoi päätellä että yö meni pelättyä paremmin. Muutamia pikkuherätyksiä, yksi tunnin mittainen huutosessio. Taktiikkana oli antaa Amalian jonkun aikaa itkeä ja muutaman minuutin välein rauhoitella omassa sängyssään, eikä nostaa häntä syliin kuin vain, jos huuto muuttuu kirkumiseksi eikä häntä muuten saisi rauhoittumaan.
2. yö: Edelleen useampi herätys, mutta jo selvästi helpommin uudelleen uniin taivutettavissa. Pisin huutelusessio kesti MikkoMikon arvion mukaan vartin.
3. yö: Nukkumaan mennessä Amppu antoi tunnin mittaisen huutokonsertin. Annoimme särkylääkettä, sillä vaikutti, ettei kyse ole viivyttelystä, vaan joku selvästi ahdisti. Konsertin johdosta arvioimme, että kolmantena yönä meitä (eli MikkoMikkoa) koetellaan. Olin kuulevani huutoa illalla samaan aikaan kun ilmastointikone hurisi, mutta MikkoMikko kertoi, ettei Amppu ollut herännyt. Ja aamun eka kommentti olikin että "yö oli menestys". Yksi huudahdus klo 23, viideltä Amppuli huuteli vettä, joi muutaman kulauksen ja jatkoi samantien unia. Heräsi seitsemältä herätykseen.
4. yö: Kuulin yhden aikaan huuteluja yläkertaan (koska olin unohtanut laittaa Ampun kohinakoneen päälle). Amppu sai särkylääkettä ja melko pian sen jälkeen nukahti. Vahvat epäilyt että syy voisi olla hampaissa.
5. yö: Vuodenvaihteessa Amalia heräsi huutamaan ja jatkoi ainakin kahteen. Kun palasin vuodenvaihtovastaanotolta yhden jälkeen Amppu oli juuri rauhoittunut, mutta havahtui lattian narahdukseen ja jatkoi siis huuteluaan. Oliko vika pieruissa, hampaissa vai tissinpuutteessa, sitä emme saa tietää. Jälleen kerran särkylääkkeen annon jälkeen uni lopulta tuli. Viiden aikaan äitiyden myötä herkistyneet korvani havaitsivat taas huutelua alakerrasta. Eikö viisi luokkaa unikoulua riitä?
Nyt on menossa kuudes yö. Aamu on iltaa viisaampi ja silloin arvioimme joko unikaverukset voisi siirtää yläkertaan omiin sänkyihinsä nukkumaan.
Hetsku, jonka täytyy myös päästä unikouluun. Yösyömistä en ole aloittanut, mutta heräilin silti.
6 kommenttia:
Ehkä sanoisin kommenttina, että voi olla ihan hyvä vähän lempeästi unikouluttaa Amppua jo tässä vaiheessa.
Täällä nimittäin yritetään vihdoin saada kolmevuotiasta kaikki unikoulun luokat skipannutta tahtonaista nukahtamaan ilman tuntikausien istumista sängyn laidalla. Eilinen saldo oli 68 palautusta takaisin sänkyyn, äsken Panulla oli menossa palautus numero 55. Mutta se "ei tästä tule mitään" -olo on niin vahva että pakko yrittää. Meillä on apuna kirja nimeltä "Miksi lapseni ei nuku", vaikuttaa hyvältä opukselta, jonkun unitohtorin kirjoittama ihan.
Varmasti hyvä jo nyt, ja vaikka aikaisemminkin. Tuttujen keskuudessa jo puolivuotiaat on koulittu.
En ole varma onko ajoitus nyt hyvä vai huono noiden hampaiden kanssa, mutta toisaalta: samoilla huudoilla.
6. yö: Pyörin itse sängyssä, näin paljon unia ja valvoinkin väsyneenä. Ihmettelin taas tätä yhtälöä: miten voi olla näin väsynyt eikä saada unta yöllä.
Aamulla heräsin kasin jälkeen kun MikkoMikko ja Amppu kipusivat kellarista makuuhuoneeseen. Luulin että yö meni huudoitta kun en kuullut mitään, mutta ei. Puoliltaöin huudettiin 40min, ja viideltä taas kahden tyynnyttelyn verran.
Ehdotin MikkoMikolle että vielä yksi eli seitsemäs yö kellarissa, ja sitten hänet vapautettaisiin viettämään ilta- ja jopa yölomaa jonnekin.
Ja LAura, piti tietysti sanoa että wau, 68 kertaa! HAttua kaikille osapuolille sinnikkyydestä. Tällä kannustan MikkoMikkoa vielä tulevina öinä. Että nyt viis-kuus kertaa, vai parin vuoden päästä seitkyt kertaa...
Neljäntenä yönä enää viis kertaa! Sitkeys ja johdonmukaisuus palkitaan elämässä. Joskus. Joskus ne johtaa vain tylsyyteen...mutta ei ehkä tässä asiassa.
Wauuuuu! Aikamoista kehitystä, 68 kerrasta viiteen neljässä yössä. Kun ajattelin niitä 68 kertaa, niin tuntui että kai tässä nyt seitsemän-kahdeksan yötä jaksetaan. Ja jaksettiinkin. Nyt täytyy vaan pysyä tällä johdonmukaisella tiellä.
Lähetä kommentti